Hei,
Olen hieman ymmälläni noin 2,5 v lapsen kanssa. Hän on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja välitön ja mielestäni älykäskin, mutta sitten hänellä on tämä toinen, hieman hankalampi puoli. Hän on hyvin vilkas, touhukas (kova kiipeilemään) ja omaehtoinenkin. Jo vauvana tuli tahtomatta ADHD mieleen kun hän syöttötuolissa heilui sinne tänne eikä häntä ole koskaan helppo ollut saamaan pysymään aloillaan. Aikataulullisesti hän oli motorisesti selvästi edellä keskivertoa ja kielelellisesti myöhässä. Nykyisin hän kyllä puhuu. Myöskään kuivaksioppimiseen hän ei ole vielä osoittanut erityisempää kiinnostusta, joten hänellä on edelleen vaipat. Joskus wc-käynti onnistuu. Hän haluaisi tehdä kaiken itse ja suuttuu herkästi, jos asiat eivät suju kuten hän haluaa. Esim. hän pyytää tomaattia. Leikkaan tomaatin ja kun se on lautasella niin tulee kiukku, että tomaattia ei olisi saanut leikata. Tai hän kiipeää jääkaapille "ihmettelemään" mitä tekisi mieli ja suuttuu, kun nostan hänet pois, koska jääkaapin ovea ei mielestäni pidä pitää auki jatkuvasti. Tai hän kipuaa hellalle ja kääntää levyt päälle (ovat kyllä lapsilukitut eli varsinaista vaaraa ei ole) ja minä nostan hänet pois, koska hellalla ei saa roikkua. Tai mitä muuta yhtä vähäpätöistä, josta nousee kiukku ja kiukuttelu. Ja kun hän sitten kiukuttelee niin hän jää toistamaan samaa ja samaa eikä siitä tahdo tulla loppua. Yleensä hän rauhoittuu parhaiten itsekseen, ei tykkää kosketuksesta silloin kun kiukkuaa, vaikka muuten onkin mielellään sylissä ja tosiaan hyvällä tuulella on hyvin välitön ja pitää läheisyydestä. En enää uskalla mennä kauppaan hänen kanssaan (ainakaan yksin), koska tuota kiukkuamista tulee turhan usein. Lähtötilanteet ovat myös vaikeita. Ne vievät liikaa aikaa ja jos alkaa pakolla pukemaan niin tilanteesta tulee aivan mahdoton.
Olemme menossa kyllä lastenneurologille mutta silti mietityttää, miten minun tulisi kasvattaa häntä, että kasvattaisin hänestä hyväkäytöksisen ja iloisen, onnellisen lapsen huolimatta siitä, onko hänellä ADHD:ta tai ei.
Olen hieman ymmälläni noin 2,5 v lapsen kanssa. Hän on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja välitön ja mielestäni älykäskin, mutta sitten hänellä on tämä toinen, hieman hankalampi puoli. Hän on hyvin vilkas, touhukas (kova kiipeilemään) ja omaehtoinenkin. Jo vauvana tuli tahtomatta ADHD mieleen kun hän syöttötuolissa heilui sinne tänne eikä häntä ole koskaan helppo ollut saamaan pysymään aloillaan. Aikataulullisesti hän oli motorisesti selvästi edellä keskivertoa ja kielelellisesti myöhässä. Nykyisin hän kyllä puhuu. Myöskään kuivaksioppimiseen hän ei ole vielä osoittanut erityisempää kiinnostusta, joten hänellä on edelleen vaipat. Joskus wc-käynti onnistuu. Hän haluaisi tehdä kaiken itse ja suuttuu herkästi, jos asiat eivät suju kuten hän haluaa. Esim. hän pyytää tomaattia. Leikkaan tomaatin ja kun se on lautasella niin tulee kiukku, että tomaattia ei olisi saanut leikata. Tai hän kiipeää jääkaapille "ihmettelemään" mitä tekisi mieli ja suuttuu, kun nostan hänet pois, koska jääkaapin ovea ei mielestäni pidä pitää auki jatkuvasti. Tai hän kipuaa hellalle ja kääntää levyt päälle (ovat kyllä lapsilukitut eli varsinaista vaaraa ei ole) ja minä nostan hänet pois, koska hellalla ei saa roikkua. Tai mitä muuta yhtä vähäpätöistä, josta nousee kiukku ja kiukuttelu. Ja kun hän sitten kiukuttelee niin hän jää toistamaan samaa ja samaa eikä siitä tahdo tulla loppua. Yleensä hän rauhoittuu parhaiten itsekseen, ei tykkää kosketuksesta silloin kun kiukkuaa, vaikka muuten onkin mielellään sylissä ja tosiaan hyvällä tuulella on hyvin välitön ja pitää läheisyydestä. En enää uskalla mennä kauppaan hänen kanssaan (ainakaan yksin), koska tuota kiukkuamista tulee turhan usein. Lähtötilanteet ovat myös vaikeita. Ne vievät liikaa aikaa ja jos alkaa pakolla pukemaan niin tilanteesta tulee aivan mahdoton.
Olemme menossa kyllä lastenneurologille mutta silti mietityttää, miten minun tulisi kasvattaa häntä, että kasvattaisin hänestä hyväkäytöksisen ja iloisen, onnellisen lapsen huolimatta siitä, onko hänellä ADHD:ta tai ei.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Minulla on 2 v 10 kk poika ja kuvauksesi on kuin suoraan meidän elämästä! Itsekin välillä ihan uupunut ja pinna kireällä kuin myös isälläkin pojan kiukuttelujen takia. Välillä on kyllä tosi kilttikin ja keskittyy hyvin tekemään esim. palapelejä mutta sitten vain humps ja yhtäkkiä kaikki menee hulinaksi ja mitään ei kuunnella. Olen koittanut neuvolan kautta kysellä vähän tilanteesta, samoin päiväkodista ja soitinpa jopa ADHD-liittoonkin mutta sanoivat etteivät ala tutkia alle 5-vuotiasta. Kerrothan sitten täällä mitä neurologi sanoi! Kaipaisin myös itse vinkkejä arjen hallintaan ja miten poika saadaan tottelemaan. Meillä on vielä lisäksi 1,5 v tyttö, joka on taas ihan päinvastainen kuin isoveljensä. Nukutamme yleensä ensin tytön ja kun hän on nukahtanut, viemme pojan nukkumaan (nukkuvat samassa huoneessa ja yhtäaikaa nukkumaan meno on täyttä hulinaa). Tänäkin iltana sitten tyttö oli jo nukahtanut niin poika rupesi karjumaan ihan tahallaan ja tyttökin heräsi.. tässä siis vain oiva esimerkki meidän perheen tilanteesta jossa ei mikään tunnu auttavan.. Minäkin rakastan poikaani yli kaiken mutta voimat vain alkavat olla lopussa.
Moi!
Minula on kaksi poikaa pienellä ikäerolla ja molemmat ovat todella vilkkaita epeleitä. Minun mielestäni kertomasi asiat ovat ihan normaalireaktioita uhmaikäiseltä. Aivan samoja juttuja meillä raivotaan joka päivä ja kahden lapsen voimalla. En siltikään ole koskaan ajatellut ADHD-ta tai muuta. Nu asiat eivät ole merkki ylivilkkaudesta, vaan ihan tavallista uhmiksen taistelua kaikesta. Voimia arjen kanssa teille, kyllä se joskus rauhoittuu :)
ihana ihmaikä :) oma poika huutaa samaan lauseeseen mäenhaluumennäulosmähaluunmennäulos...... tai en saa puhua hänelle mutta kun olen puhumatta hän kiljuu että miksi en puhu mitään...tarhasta tullessa makaa eteisen lattialla eikä edes yritä riisua ei osaa enää yhtään käyttää käsiään ja eikä edes yritä ottaa vetoketjusta kiinni... uloslähteminen vauvan ja pojan kanssa kestää sen tunnin, ulkona voi ensin puolituntia itkeä ja raivota kun kaivurin kauhaan ei mene tarpeeksi lunta sitten kun ollaan oltu tarpeeksi kauan ulkona ja pitäisi mennä sisälle ni voi taas vähän raivota ja kun vihdoin päästään sisälle niin tosiaan jää makaamaan siihen eteiseen... :D mitäs muuta, pidättelee pissaa aivan viimehetkeen ja saattaa kiljua ettei ole pissahätä vaikka istuisi sillä hetkellä viimeis vessassa ja pissa jo tuleekin... ei syö yhtenä päivän jogurttia koska siinä on pähkinöitä eikä toisena lihapullia, muussia tai jotain muuta... kun kysyi mitä omena sisältää niin vastaus ei mielyttänyt ja eiku raivoamaan...
Lapsi oppii käsittelemään ja ymmärtään tunteitaan, niitä myrskyisiäkin :) kannattaa rauhallisena hetkenä jutella niistä tuntemuksista mitä lapsi käy läpi, suru, viha, pettymys jne...
Eipä ole äitiys helppoa ei :) välillä joutuu laskemaan itsekseen kymmeneen monta kertee päivässä ja joskus vaan jättää lapsi raivoamaan ja itse vessaan kokoamaan itsensä.....aina huutava aikuinenhan tässä asiassa ei ole vastaus, toki joskus hermot menee jokaisella... :)
olnpa kuullut äidistä joka kauppaan mennessä h-hetkellä kiinnittää kärryyn lapun "raivokohtaus käynnissä" :D
jaksamisia teille
Autossa tänään raivari omassa istuimessa takapenkillä.
Minä: Lauletaan hämä-hämähäkki
Lapsi: ei hämähämää
M: hämä hämähäkki...
L (samaan aikaan): ei häämä häämää
M:kiipes langalle
L (samassa rytmissä): ei kiiee
M: tuli sade rankka
L (samassa rytmissä): ei aaee ankkaa
M: hämähäkin vei
L: ei häämää häämää
...
Mä en vastaa, että johtuu uhmasta ja on normaalia, koska kyllä ihminen kuin ihminen normaalin ja epänormaalin uhman tuntee.
Minulla on samanlainen lapsi kuin sinulla kuvauksestasi päätellen ja jonkinlainen keskittymiskyvyttömyys diagnoosi on itselleni aivan selkiö, vaikkei minulla muita lapsia olekan (eli tiedän, ettei tämä ole enää normaalia). Oma lapseni on kuitenkin vielä sen verran nuori, etten ole vielä ottanut käyttöön juuri muita kuin pienen ennakoinnin tekemisiin ja annan reihua, seuraavista joita kerron työstäni autistisia piirteitä omaavien lapsien kanssa.
Lapsen pitää saada purkaa energiaansa. Monesti sanotaan, että lapsen ei pidä antaa riehua päättömänä, mutta jos sinulla ei ole "normi lasta" niin mikä estää sinua antamasta lapsesi riehua silloin kun riehututtaa, siinä purkautuu energiaa, voit myös hankkia kotiisi paikkoja joissa on turvallista riehua (kesällä trampoliini, pomppulinna tms. talvella antaa lapsen pomppia vain sängyllä jos siltä tuntuu).
Lapsen pitää ymmärtää mitä tapahtuu. Jos joku kiva homma on kesken, niin tokihan siitä on inhottava lähteä johonkin muuhun ja varsin vastenmielistä lähteminen on jos ei tiedä mihin ja mitä siellä tapahtuu. Eli kerro mantran omaisesti lähdetään ulos, puetaan vaatteet, ulkona istut pulkassa ja lasket mäkeä ja sinulla on kivaa. Hanki lastenkirjoja joissa noita kerrotaan Mintut ja Teemut käyvät niissä lääkärissä, laskevat mäkeä, tekevät lumiukkoja, käyvät kaupassa jne. Palaa kirjojen tarinoihin lapsen kanssa; "Hei lähdetään kauppaan, Teemukin osti kaupasta banaania jne..." Lue paljon näitä normaalielämsätä kertovia lastenkirjoja lapselle silloin kun kaikki menee hyvin, eli lapsi on sosiaalinen ja iloinen ja viihtyy sylissäsi, kykenee siis keskittymään kirjaan. Heitä siis kaikki Nalle Puh jne kirjat pois ja keskity mallittamaan lapselle normaalia arkielämää mielumin.
Ennakoi tapahtumia: Ulkoa sisään tuleminen aloita hyvissä ajoin, "heität vielä kaksi lumipalloa ja sitten lähdetään sisälle, heität vielä yhden pallon ja lähdetään sisälle ja nyt ei heitetä enää palloja vaan lähdetään sisälle". Kerro myös mitä sisällä tapahtuu; riisutaan vaatteet ja pestään kädet ja sen jälkeen syödään.
Nimeä tunteita, käytä nimeämistä paljon puheissasi, ei vain tunteista, vaan myös kaikesta tekemisestä. Kerro siis lapselle sanallisesti sitä mitä hän tekee ja liitä siihen tunne. "Kalle kiipeää ikkunalaudalle ja on iloinen, äitiä pelottaa jos Kalle tippuu. Kalle löi äitiä ja äiti on surullinen. Kalle heitti pikkuautolla televisoita ja isä on vihainen..." Pikkuhiljaa syy ja seuraus valkenee lapselle. Se valkenee kaikille lapsille, mutta jos lapsella on ylivilkkautta tai autistisia piirteitä puhumalla alleviivaat tapahtumia, teet ne konkreettisimmiksi ja helpotat lapsen syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä.
Tsemiä vaan kovasti. Muista se tärkein: raivokohtauksessa oleva lapsi ei kykene oppimaan yhtään mitään, joten nämä kasvattavat elementit pitää ottaa käyttöön silloin kun on se hyvä hetki. Sitten kun lapsi on raivossa, sitten vain keskitytään raivon laannuttamiseen ja hellyyteen ja kasvatukseen palataan kun lapsi taas on ruodussa. Raivokohtaus ei siis koskaan saa merkitä, että lapsi saa tahtonsa läpi. Jos lapsi ei halua pukea ja saa raivarin, otat häent syliin ja rauhoitat, kun raivo on laantunut annat pusun reippaasta käytöksestä olla riehumatta ja palaatte jälleen pukemiseen.
Meilläkin pukeutuminen on ainainen raivon aihe, johtunee siitä, että lapsi on tempperamenttinsa takia motorisesti kovin taitava ikäisekseen ja haluaa pukeutua täysin itsenäisesti. Taidot eivät kuitenkaan vielä riitä täysin itsenäiseen pukemiseen, joten minun on pakko puuttua siihen ja lapsi polttaa pinnansa samantien, koska olen liian hidas pukija hänen makuunsa tai sitten haluaisi vain tehdä itse. Jos antaa aikaa "tehkööt itse" hermostuu siihen, kun ei kuitenkaan osaa. Eli niin tai näin, pukiessa aina raivotaan... Jonkun verran on auttanut tuo nimeäminen; "Hae lapaset, laitetaan lapanen käteen, pujota peukalo..." lapsi on hämääntynyt välillä kuuntelemaan sanojani ja pukeminen menee kuin huomaamatta. Välillä taas puen raivoavan lapsen väkisin ja ajattelen, että sitten paremmalla hetkelläni olen taas kasvattavampi.
Kuulostipa moni asia niin tutulta! Mulla 2v 10kk tyttö. Meilläkin ihmetellään jääkaapilla, itse avaa jääkaapin alhaalta ja ottaa tuolin ja kiikkuu sinne. onesti nousee hirvee meteli sit jos sieltä ei saakaan mitä haluaa. Ja raivo on aivan hirveä, toistaa kans samaa ja samaa. Koskea ei saa, rauhoittuu parhaiten itekseen, voi mennä puoli tuntia joskus vähemmän. Sen jälkeen on sit kyllä hyvällä tuulella. Tyttö edelleen vaipoissa, käy potalla jos huvittaa, pakottamalla ei onnistu. Joka päivä ei käy ollenkaan. En tiedä miten pääsis vaipoista eroon. Vaipanvaihtotilanteet on vaikeita, välillä pitää maata lattialla niinkun vauva ja kakkavaippaa ei saisi millään vaihtaa, pitää ottaa leluja mukaan pesulle. Hyvin tempperamenttinen on ollut pienestä pitäen. Meillä kiukkukohtaukset tulee vain kotona, kaupassa ja kylässä käyttäytyy oikein hienosti ja usein myös kun meillä on vieraita, riippuen kuinka tuttuja ne on. Meillä myös 7kk vauva ja on mustasukkainen. Välillä on kiltti mutta usein hyvin kovakourainen ja joskus lyökin/yrittää lyödä. Vauvaa hankala pitää lattiallla, vaikka ite istuu vieressä, on vaikea estää tyttöä vahingoittamasta vauvaa. Tytöllä kova meno päällä aina, ei malta edes ruokaansa syödä ruokapöydässä kokonaan, vaan on päästävä koneelle tai tv:n ääreen. Tänään oli huippu, kun leipä kädessä kulki ympäri taloa ja leikki, välillä haukkasi leipääkin. On kyllä jonkin verran rauhoittunut, kun nykyään keskittyy hyvin katsomaan tv:tä tai tietokoneelta lastenohjelmia, ihan välillä tuntuu että pitää rajoittaakin. En tiedä, onko tämä normaalia uhmaikää ja kuuluu hänen tempperamenttiinsä, vai onko tässä jotain epänormaalia? Välillä oon väsynyt. Etenkin tohon mustasukkasuuteen, mikä kyllä on kai normaalia. Välillä pinna kireällä. Tulee huudettua..ja välillä yritän väkisin pukea (mikä kyllä vain pahentaa tilannetta)ja tänään pesin väkisin kädet kaupan jälkeen, ettei tulisi tauteja kun ollaan just parannuttu(ei halunnut pestä käsiä). Välillä vaivaa huono omatunto omasta kovakouraisuudesta ja huutamisesta. Tyttö on muuten niin iloinen ja positiivinen tapaus ja osaa olla kilttikin, mutta kun tuo oma tahto on niin vahva.
Seurattuaan lapsen touhuja neurologi totesi lapsen olevan älykäs ja hyvin kehittynyt, mutta selvästi ikätasoon nähden ylivilkas ja saavan todennäköisesti isompana ADHD-diagnoosin mutta näin pienellä ei diagnoosia vielä tehdä.