Suomussalmen Juntusrannassa poroja terrorisoi yksi ainoa susi.20 poroa päässy hengestään alle kahdessa kuukaudessa.Petokorvaus poron omistajalle jopa 1800e.Teuras arvo Lapinlihalle myytynä 6euroa kilo.Kannattaisikko antaa petojen vain jatkaa poroerotusta rauhassa?
Paha susi
korvamerkki
32137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Susi koettaa pitää yllä luonnon tasapainoa, jota ahneet ja luonnosta piittaamattomat poroisännät horjuttavat pitämällä ylisuuria porolaumoja. Ylisuuret poroarmeijat tuhoavat luonnon, häiritsevät liikennettä ja tulevat ihmisten pihoihin kuisaksi. Pahinta on että porohemmot tappavat sudet ja muutkin luontoon kuuluvat eläimet.
Susille tulee myöntää mitalli, jokaisesta syödystä porosta ja kaksi koirasta.
Joko kuri pitäisi poroisännille saada. Örvellys vaarantaa Lapin ja koko Suomen maineen.
Nyt jos koskaan on alettava SUOJELEMAAN susia, ja paras tapa tähän onkin haudata ne n. 1m:n syvyyteen maahan. Myös perinteinen lappilainen menetelmä on hyväksi koettu, eli polkea syvälle suohon. Nyt kaikki reippaasti sutta polkemaan (suohon).
Tällaista surkeita rikollisia ja ylisukupolvisia rosvoja esiintyy metsästäjien palstalla yllyttämässä rikoksiin. Juuri näiden mätämunien vuoksi olisi metästäjäjärjestöjen siivottava takapihansa.
Aloittaja kertoo isänsä olleen surkea rikollinen sekä häpeällinen rosvo ja hän kertoo jatkavansa viheliäistä sukunsa rasitusta. Toivottavasti poliisi lopettaa tämän rikollisperheen örvellyksen ja saattaa edesvastuuseen ja yhteiskunnan loiset julkiseen häpeään.
Suurimmat rikolliset löytyy eri luonnonsuojelujärjestöistä, en ala edes luettelemaan kaikkien tietämiä täysin rikollisia ja vastoin Suomen lakia tehtyjä tekoja joita eri järjestöjen nimissä tehdään. Lisäksi on tämä rikolliseksi menevä itsepintainen ja järkkymätön petojen täys rauhoitus into mihin lähes lahkolaismaisia piirteitä saavat järjestöt pyrkivät. Ainakin Karhu, Susi ja Ilves on niin yleinen ja itä naapurin puolella erittäin yleinen että olisi ainoastaan kyseisten lajien edun mukaista että kaikki ongelma eläimet poistettaisiin heti. Olen sitä mieltä että jopa muu metsästys voisi olla kyseenalaista jos ongelmiin saisi puuttua heti. Pedoista tulisi ihmisarkoja erämaiden asukkeja niinkuin niiden kuuluisi ollakin. Eipä halua Espoon ituhipit suurpetojamme Nuuksion luonnonpuistoon mutta muualla saa kyllä häiritä ihmisten jokapäiväistä elämää.
Suojeluun en ota kantaa, ampukaa tai suojelkaa.
Mutta "Pedoista tulisi ihmisarkoja erämaiden asukkeja niinkuin niiden kuuluisi ollakin"
Tämä ei pidä paikkaansa, oikean erämaan eläimet eivät ole pääsääntöisesti ihmisarkoja. Pitävät kyllä varansa, mutta joskus voivat laskea hyvinkin lähelle. Ihmisarkuus tulee sitten metsästyksen kautta.
Suomen pienet salot eivät ole erämaita koska täällä soi saha ja rumistelee jos jonkinlaista konetta kaikkialla joten kaikilla eläimillä on ihmiskontakteja.
Juuri näin.
Metsästäjät ja rikolliset ylisukupolviset saastaiset salametsästäjät haluavat "petojen asuvan erämaissa", joita ei ole. Ts. he haluavat tappaa jokaisen suden, karhun, ilveksen ja ahman.
Jos ei metsästyshulluudelle saada laillisia rajoja, tuoavat örveltäjät kansallisen luonnon.
Häpeälliset rikolliset on tuomittava ankariin ja ennaltaehkäiseviin rangaistuksiin.
Metsästäjäjärjestöt on vaadittava vastuuseen alueen ammuskelusta, sillä takamaille jokainen tuntee toisensa jo auton moottori äänestä.
Pas..kaporukan harrastama salametasästys on julkinen huvi.
Yllä juuri mainitsemani HOITOA tarvitseva fanaatikko. Kun lukee tekstin ajatuksella ei voi tulla kuin tulokseen että jostain LAHKOSTA on kyse (sairasta).
Porot törmäilee autoihin ja se on ihan laillista poromiesten antaa niiden porojen kolhia toisten autoja. Mikseivät rajaa niitä elukoitaan. Laiskoja ovat.
Paras tapa suojella porojaan on antaa niiden törmäillä autoihin. Poljetaan porot suohon säästyy kalliit autot.
Jos metsästyksen vastustajilla riittää tenkua niin menkää rajan taa Venäjälle.Kahtokaa youtubesta Venäläisiä metsästys operaatioita.Joutsenet ja kanalinnun pyynnit autoja ja moottoriveneitä hyväksikäyttäen näkyy olevan maan tapa.Karhua talvipesältä jne.Menkääpä sinne!
Täkäläiset metästysturistit käyvät ammuskelemassa itärajankin takana. Örvellystä riittää tälläkin puolen rajaa. Rikollinen salametsästys rehottaa ja metsästäjät pyrkivät tappamaan petoeläimet viimeiseen otukseen saakka. Hysteriaa lietsotaan ja luontoon päästetään sinne kuulumattomia rakkeja.
Jos vastuustaa metsästystä miksi pirtäisi sitä mennä katsomaan venäjälle? Sinähän se järjenjättiläinen olet.
Jos VASTUUSTAT metsästystä, niin mee itärajan taa vastuustamaan... Täälläkään kun et kuitenkaan uskalla vastuustaa muualla kuin netissä (oikeassa elämässä vois nenään sattua. Idempänä vois vähän enemmänkin sattua)
Ei ole suomessa nenän satuttajia. Kunhan poijat uhoavat.
No siis olisi ilmeisesti näiden toisenkin suuntauksen örveltäjien syytä lähteä itärajan taakse tekemään "metsästyksenvastustamis-turistimatkoja"...
Hysteerisyyttä enemmän vaikuttaa juurikin näissä suojelijapiireissä olevan näistä "uhanalaisista" eläimistä.
Hoidellaanpa ensin kotimaiset örveltäjät ja hapeälliset salametsästäjä-rikollliset. Ne kun ovat ainakin suomalaisen lain kouran kuritettavissa.
Venäläistä raakalaismaista eläimien lahtausta voidaan ensihätään parantaa sillä, että lopetetaan esim. lainsäädännöllä metästysturistien huvitappamismatkat. Huvitappaminen tulee kriminalisoida pedofilian tapaan, jotta EU:n viranomaiset voivat puuttua metsästysturistien örvellykseen.
Aluksi voisivat metsästäjät julkistaa lausuntonsa venäläisestä lahtauksesta, antaa suositukset jäsenilleen metsästysturismin lopettamisesta ja panemalla boikottiin yrittäjät, jotka tienaavat verirahaa luonnon kustannuksella.
Jos metäsästäjistä olisi miestä esittää venäläisille orvellyksen lopettamista, niin mikäs sen parempi esimerkki olisi. Näin kohoaisi joutavien ammuskelijoiden kotimainen julkisuuskuva edes vähän - vaan taitaa olla tämä turha toivo. Huvitappaja on hupitappaja eikä karvoistaan pääse, ennen kuin maatuu luonnon kierokulkuun.
Jaha että "örveltämistä" onko oma palsta jäänyt ahtaaksi, kun on tänne tultu.
Miksi venäläisiä pitäisi tuomita? He hoitavat susikantaansa niinkuin parhaaksi näkevät. Ei ole mitään "örveltämistä" jos mielipide susien suojeluun ei ole yhteneväinen, jonkun kaupungissa asuvan suojelijan kanssa.
Sudet eivät ole ihmisille mitään hyvää koskaan saaneet aikaan, päinvastoin, aina on susi ollut riesa ihmiselle. Toki niitä on jokunen luontoon jätettävä, eikä se vaikeeta ole, koska susihan sikiää, jos vain annetaan.
Metsästyksen vastustajat ovat aivan marginaaliryhmä, muutama örvelö joka melskaa pmaa pahaa oloaan purkaen.
metsästys on täysin laillinen harrastus ja metsästetty on maailman sivu, ei sitä muutama luonnosta vieraantunut örvelö pysty lopettamaan.
Mielipiteen vapaus antaa oikeuden olla mitä mieltä tahansa, joten sen kuin räkytät, ei se meitä hetkauta mihinkään.
"Metsästyksen vastustajat ovat aivan marginaaliryhmä,"
Tuohon ei pidä tuudittautua, jos jokin metsästyksessä kasvaa niin metsästyksen vastustus. Joka ainoa kohu salametsästyksestä lisää sitä porukkaa. Jokaista metsästävää kohti on aina 10 jotka eivät metsästä ja jos 1/10 niistä varsinaisesti vastustaa niin ollaan jo alkajaisiksi tasoissa.
Metsästäjät ovat pieni muutaman prosentin margniaaliryhmä. Jokaista metästäjää vastaan on 30 tavallista kansalaista.
Edellinen kirjoittaja on oikeassa siinä, että salametsästäjien rikokset lisäävät kaiken metsästyksen inhoamista. Metsästäjäjärjestöjen olisi korkea aika siivota takapihansa ja pistää salametsästäjät kuriin.
"metsästys on täysin laillinen harrastus ja metsästetty on maailman sivu, ei sitä muutama luonnosta vieraantunut örvelö pysty lopettamaan."
Valitettavasti nyt jo moni örvelö on ottanut maansa pois metsästyksestä. Kun muutama kylällä tekee näin niin metsästys vaikeutuu aika paljon. Metsästämättömät maanomistjat lisääntyvät koko ajan kun vanhat tilat siirtyvät kaupunkilaisperillisille. Metsästys on tosiaan maanomistajan hallussa ja varmasti olette huomanneet lisääntyvät kyselyt metsästysoikeuden rahallisesta myynnistä.
Monesti on kyllä niinkin että ne jotka ovat esim.hirviporukoissa ovat myös maanvuokraajia/maanomistajia koska eivät halua syöttää taimikoitansa hirville.
Haittaakse?
Älkää tappako vaan haavoittakaa mielummin sillä eihän sutta saa tappaa. Luonto tekee tehtävänsä koska susi ei pääse polille paikattavaksi vaan happanee jänkälle.
Allekirjoittakaa Susiadressi: ADRESSIT.FI VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN. Lukekaa ensin ja päättäkää: nimellä vai nimettömänä. Kertokaa tästä myös muille.
Salametsästäjiä ei ole, vaan liian suuri petokanta pakottaa tällaisiin tekoihin .En ole poronomistaja, mutta myös muutkin kuin poromies nasauttaa laakin kun kohdalle osuu. Itse myös satavarmasti, mutta karhun ja ahman jätän rauhaan. Suselle ja ilvekselle STOP!
Olet hirrvvveen hirrvvee vrrraakalainen
Kyllä suomeen vielä vielä muutama sata sutta mahtuu lisää, tuhat ois hyvä luku. vahtikaa porojanne.
Saiskohan nuista susista koulittua metsästyskoiraa?Kainuun Sanomissa joku kauppasi koirasuden pentuja.Mistä lie kasvattaja saanu sitä suden geeniä pennuille?Ei ne muuten koirasusia olisi.
Kyllähän ne venäläiset ammattimetsästäjät taitaa terästää koiriensa aisteja suden geeneillä. Kuis muuten luulet et harvoin laikat sudenruokana.
Salametsästäjä ei ole metsästäjä vaan metsästysrikollinen.
susenampuja ei ole salametsästäjä vaan tekee RIISTANHOITOTYÖTÄ. En ole poromies mutta susille vihainen.
Kerran yksi" jeppe" oli käyny koirasusi tarhassa omistajan kanssa.Aikansa koirat oli totutellu vieraisiin.Sitten yksi oli käyny haitelemassa selän takaa korvallista.Sano tämä" jeppe" ettei ole pelänny koskaan niin paljo.Oikea susi tietysti vielä arempi.Kiertää ihmisen kaukaa.Metsästyksessä ei taia olla nuista apua kun syövät kuitenni sen sarvipään.