Köyhän vapaapäivät..?

ulkoillen,ottaa eväät mukaan,käy kirjastossa,lukee hyvä kirjan,tekee hyvää ruokaa ,saunoo ,lepää ,tapaa tuttuja,28..nauttii hiljaisuudesta ja itsestään!!

Lakiääteisten vapaapäivien pitäminenkin maksaa jonkin verran, ei se ole ilmaista.
Itse en enää jaksa kuin ylimääräisten vapaiden avulla, kun ylittää lain sallimat vapaat kk menettää oikeuden halvempaan hoitomaksuun, ainakin meillä.
Maksukatto tulee täyteen jo huhti-toukokuussa. Sitten hoitomaksu pienenee.
Minä käyn vapaillani mökillä ympäri vuoden. Talvella syötän lintuja ja seuraan niiden elämää. Kesällä ollaan myös hoidettavan kanssa mökillä ja siellä olen vapaillakin. Kesällä aika kuluu ulkona touhutessa, hoidettavakin voi makailla pihalla, voin samalla pitää häntä silmällä.
Tänään alkoi vapaa, olen ihan lopussa, en edes jaksa ajatella kuin nukkumista.
Mökki on talviasuttava mummonmökki.
En välitä etsiytyä ihmisten pariin edes vapaillani, olen liian väsynyt.

Asiat on hyvin jos jaksaa edes miettiä kuinka viettäisi vapaansa.

Toisella köyhällä oli hyvät virkistäytymiskeinot, samat ovat ahkerassa käytössä täällä kolmannella köyhällä. Ei kaikkeen mukavaan ja hyvää mieltä tuovaan tarvita rahaa ollenkaan.

Ystävien tavatessa ei ole paineita tarjoiltavista vaan pääpaino on itse tapaamisessa ja jutustelussa. Kerrotaan omat ja kuunnellaan toisen murheet. Jaettu huoli on paljon keveämpi kantaa. Tarjoilut ovat sivuseikka ja hoituvat mutkattomasti tyyliin minä teen pannaria tai pannurieskaa, jos kaipaat muuta kahvileipää niin tuo tullessasi.

No ei meillä hyvin ,mut pitää olla sen verran jäärä,että asettaa itsensä etusijalle kun on vapaata,3 viikon päästä miulla 2 viikkoa vapaata,kuin varsa laitumelle lähden,enkä ajattele, toivon mukaan, omaishoitajuutta kuin hippasen....
Elämä nyt semmosessa vaiheessa etten jaksa edes syyllisyyttä enä potea,entinen ollut ja mennyt...

Hyvä ristiina ja tytär, siihen on pyrittävä. Minulla meni aikaa oppia pitämään vapaani ilman syyllisyyttä, nyt onnistuu. Jos ei vapaita olisi, olisin jo vainaa...
Nauti täysillä vapaastasi, olet sen ansainnut:)

Unohda koko omaishoitajuus kahden viikon ajaksi, ristiina ja tytär, ja ehdottomasti ilman syyllisyydentunteita, joihin ei todellakaan ole edes aihetta. Lepää, rentoudu, nauti uusista elämyksistä ja kerää voimia että jaksat loman päätyttyä oikein vakavasti harkiten ajatella, vieläkö jaksat omaishoitajana jatkaa vai olisiko jo aika luovuttaa.

Oman ja/ tai toisten perheenjäsenten terveyden kustannuksella ei kannata marttyyriksi heittäytyä, jos puolison sairaus on edennyt vaiheeseen että väkivallan uhka on oikeasti olemassa.

Kenenkään ei tarvitse terveytensä kustannuksella olla omaishoitaja - yhteiskunnalla on oltava riittävät valmiudet tulla jatkamaan tehtävää silloin, kun omat voimavarat loppuvat. Hyvää lomaa ja voimia sinulle, ristiina ja tytär :-)

ja siiri-ellenillä neuvoja riittää vaikka muille jakaa..

Voisi tulla näkyviin nämä painajaiset ; ).Kivaa kun tuetaan,joskus niin pirun rankkaa,että jopa pari riviä kannustavaa tekstiä auttaa kestämään edes seuraavaan päivään...

Tämä on rankkaa, myös minä olen huomannut kuinka paljon ystävällinen ja välittävä vastaus vaikuttaa mielialaan.
Siiri-ellen on ihminen joka välittää muista.
Sinulle ristiina ja tytär toivon oikein rentouttavia vapaapäiviä.

Hyvä kun keskustelua on.. joku toinen voi katsoa vastauksia ihan eri tavoin kuin joku toinen..

Ymmärrän myös senkin, että hyvää tarkoittavat neuvot ärsyttää.. jollakin tilanne voi olla niin pohjalla, ettei siihen hyvää ratkaisua.. sekä voi olla niin rahat vähissä, ettei vapaalla voi matkustaa, mennä kylpyllän tai ystävät ovat omaishoitovuosien aikana hävinneet..

Kiitos tuesta, Hys sekä Lissu ja mies.

Olen omaishoitajavuosien varrella saanut paljon kullan arvoisia neuvoja, tukea, rohkaisua ja kannustusta toisilta kokeneilta omaishoitajilta. Arvostan saamiani vinkkejä ja tukea paljon ja koen saaneeni kollegoitten myötäelämisestä voimaa joka on kantanut heikkoina hetkinä.

Itse en hyvistä ja hyvää tarkoittavista neuvoista pahastu. Tällaisten keskustelufoorumeitten paras anti on
on mielestäni se, että itsekukin tajuamme
että emme ole vaikeuksissamme ihan yksin. Monilla muillakin on samoja ja vielä paljon pahempiakin omaishoitajuuteen liittyviä ongelmia.

Jaksamista kaikille.

Jakamalla murheet ja kannustamalla toisiamme voimme ja jaksamme kaikki paremmin.

Mä tykkään tästä palstasta sen takia, että täällä on mielipiteitä ristiin ja rastiin.. ja jokainen uskaltaa ja voi sanoa mielipiteensä, myös senkin, mistä joku toinen ei pidä, se on tämän palstan voima ja olemassa olon edellytys..

Mulla "nuorenpana" omaishoitaja on taas esim kuntoutusyksikkö ollut sen paras tuki, ehkä vanhus =eläkeläis omaishoitajilla on vähän toisenlainen tilanne.. heille ehkä se toisen omaishoitajan vertaistuki tärkeää..

Onneksi silloin aikoinani jaksoin rakentaa ne omat kanavat, mistä saada apua jos uupumus iskee..

Tätä palstaa luen, lähinnä kiinnostaa asiat yleisesti, se että näkee noin suunnilleen missä tänä päivänä mennään.. missä on kehitettävää ja missä ei..

Täällä on mukava käydä. Ilmapiiri on vapautunut, kaikilla on tasavertainen mahdollisuus mielipiteeseensä.
Juuri erilaisista mielipiteistä keskustelusta tulee kiinnostava.
Yritän rämpiä tämän talven yli puoliväkisin.
Näin pitkältä ei ole ennen tuntunut, vielä on paljon talvea jäljellä, onneksi edes on valoisampaa.
Päivittäiset rutiinit pitää auttaa nousemaan aamulla, ja yölläkin:(
Usein sattuu jotain odottamatonta joka panee valpastumaan.
Katselin puolisoani aamulla kun nostin hänet pytylle, missä välissä näin on käynyt. Ennen jatkuvasti liikkuva ihminen pystyy vaivoin nousemaan autettuna sängyn viereen pytylle. On vieläkin, yli kymmenen vuoden jälkeen vaikea uskoa että näin on käynyt.
Toistin sen saman rukouksen jota moni muukin anelee korkeammalta. Anna minun lähteä täältä niin että pystyn loppuun asti huolehtimaan itsestäni.
Ei se ole varmaa, jos ei eutanasia pilleriä oteta käyttöön "toivottomissa" tapauksissa.

Sitä olen miettinyt.. kun meidän ukkia katselin vuodeosastolla, hänellä vaipat ja pissaletku, niin joskus mietin ahdistukseen saakka, miltä ukista tuntuu.. se pohdinta jäi kahden vuodeosasto vuoden jälkeen kesken.. ukkin nukkui pois.. en löytänyt siihen vastausta, miltä ukista oli tuntunut.. koska ei hän mitään olotilastaan sanonut, ei edes kysyttäessä..

Mietin meneekö tuollaisessa tilassa aivot jotenkin lepäämään, kadottaako sitä entisen olemassa olon tilan.. että on vaan, eikä oiken ajattele mitään.. ehkä ne aivot lamaantuu ja ei osaa itseään "sääliä"

Oma omaishoidettavani kyllä jää tänne mun jälkeen, jos ikävuosissa katsotaan.. mutta olen se suremisen lopettanut ajat sitten.. elän vain päivän kerrallaan ja olen kaikesta aika kiitollinen vaikka monesta on joutunut luopumaan, silti asiat on hyvin.. ne rakkaat läheiset sen turvallisen olotilan tekee.. :):)

Minulla oli vuosia sitten seinänaapuri, muuten mukava, mutta aivan sietämätön valittaja. Koskaan hän ei nähnyt missään mitään hyvää, hyvänkin onnistui kääntämään pahaksi. Kukaan ei jaksanut häntä enää kuunnella, omat lapsetkin juoksivat karkuun.

Hänellä oli kaiken maailman sairaudet, löystyneestä mahaportista, keliakiasta ja maitoallergiasta fibromyalgiana eli pehmytkudosreumaan asti. Muusta hän ei juuri puhunutkaan, haukkui miestään ja valitti vaivojaan.

Kerran hän onnistui saamaan minut nurkkaan niin, etten päässyt karkuun. Aloitti sitten taas kerran sen loputtoman narinan ja vaivojensa valituksen, joka päättyi yleensä samoihin sanoihin; jos tietäisin konstin, millä täältä varmasti pääsisin, niin tappaisin itseni.

Olin varmaan sata kertaa kuullut samat sanat, joten sanoin: Helppoahan se on. Ei tarvitse kuin napsia purkillinen jotain barbituraattia - esimerkiksi vahvaa buranaa - ja huuhtoa se alas puolella pullollisella konjakkia niin se on siinä. Helppo ja varma lähtö, eikä auta edes vatsahuuhtelu.

Eipä ole sen jälkeen ainakaan minulle vaivojaan valitellut. Elää tänäkin päivänä, vaikka halvaantuikin muitten vaivojensa lisäksi jokunen vuosi sitten.

Joskus mietin, olisinko syyttänyt itseäni, jos hän olisi ottanut elämänsä omiin käsiinsä. Varmaan olisin. Toisaalta hän olisi säästynyt paljolta.

Niinpä... tulee vaan mieleen, että sellainen kuka jaksaa todella perusteellisesti valittaa ja kertoa kaikki sairautensa, niin onhan sellainen aika hyvässä kunnossa, kun jaksaa valittaa.. ei ole sairaus nujertanut..

Tulipahan taas vuosi kökötettyä kotona sohvassa vapaaviikonloputkin, kunnes repäisin ja olin viikonlopun matkoilla, kun hoidettava oli hoitopaikassa. Kyllä se matka henkisesti piristi, mutta pankkitili tyhjeni ja fyysisesti väsyttää. Lepo ja kotityöt jäi rästiin. Ei näillä tuloilla paljoa matkustella. Edes tuettua lomaa ei uskalla hakea, kun ei ole varmuutta pääseekö hoidettava hoitopaikkaan juuri silloin.

Tuo kuulostaa jo huolestuttavalta, Väsynyt ja Väsynyt matkaaja, vaikka toki väsymys vaatii veronsa - on nukuttava silloin, kun voi.

Mutta kyllä elämässä pitäisi olla muutakin, ettei katkeroidu ja ala vihata ja kadehtia niitä omaishoitajia, jotka pitävät jaksamisestaan huolta ulkoilemalla säännöllisesti, matkustamalla, tapaamalla ystäviä, käymällä teatterissa, konsertissa, musiikkitapahtumissa jne.

Itse harrastan kaikkea ylläolevaa, muuten päässäni pimenee.

Oikeaan henkiseen ja fyysiseen väsyyn ei muutamat hyvät yöunet auta... siihen menee kuukausia ennen kuin ihminen selviää taas jaloilleen pahasta uupumuksesta... jos sellaista ei ole kokenut, niin ei siitä tiedä.. eikä uupunut tosiaankaan ole kenellekään kateellinen, hyvä jos päivän aikana saa pyjaman vaihdettu verkkareihin ja pakolliset tehtyä..

Vai onko teillä lähipiirissä kateellisia omaishoitajia..?

Itse en ole sellaista tavannut.. niitä pahan uupumuksen myötä oman terveytensä menettäneitä olen.. olen ollut itsekin sillä rajalla..

>Vai onko teillä lähipiirissä kateellisia omaishoitajia..?<

Kyllä vain on, valitettavasti. Niitä on täälläkin Suomi24-omaishoitajapalstoilla. Yksikin omaishoitaja kirjoitti, että häntä oikein *****taa lukea palstalta toisen omaishoitajan tekemisistä, kun itse on jumissa oman hoidettavansa kanssa 24 h/vrk eikä pääse minnekään.

Uupumus tulee jossain vaiheessa väistämättä, jos ei ota omaa aikaa ja pidä itsestään huolta.

Minä ainakin pidän, muuten en jaksa.

Kyllä täällä voi purkaa pahaa mieltään, toiset samassa tilanteessa olevat ymmärtää.
Ihmisiä me omaishoitajatkin ollaan, mekin voimme myöntää olevamme heikkoja ja kaipaavamme jotain muutakin. Loppupelissä hoidettava on kuitenkin ykkönen, ohi kaiken muun.

No ei hoidettava aina ole ykkönen ,esim. minulla kyllä lapsi aja hoidettavan ohi,hän tulevaisuus,sitten pitää kans ajatella itseään ja sitten tulee hoidettava.mun järjestys!!

Tarkoitin tavallista arki-elämää, hoidettavan ehdoilla on pakko mennä aika pitkälle, ei sille mitään voi.
Olen pitänyt paljon vapaata, en muuten jaksaisi, lapsi ja lapsenlapsen perhe ovat tärkeitä myös. Minun elämääni hallitsee suurelta osalta omaishoito. Kuten varmasti kailla samassa tilanteessa olevilla.

Kyllähän sen omaishoitajuuden päiväjärjestyksen joutuu omaishoidettavan mukaisesti järjestämään.. vaikka on perheellinen, niin hoidettavan sitovuuden mukaan päivät menevät.. eli niitä muita perheasioita joutuu järjestäämään hoidettavan aikataulujen mukaisesti....

Ei omaishoitajaksi "pääse" jos hoidettava pärjää jotenkuten itsenäisesti. joillakin on liikuntakyky mennyt, sitten nämä Alzhaimer potilaat, heillä on vikkelät jalat usein, saa vahtia koko ajan, se on taatusti rankkaa.
Ainakin meillä oli kova syyni ja monta hylättyä päätöstä ennekuin myönteinen päätös tuli. Potilas oli täysin autettava.
Kun ei ollut rahaa....

>Kun ei ollut rahaa.... >

Tuo on valitettavan usein tosiasia, jolla omaishoidontuen epäämistä perustellaan. Monet köyhät pikku kunnat ihan harkitusti alibudjetoivat vuosi vuodelta tarkoitukseen varatut määrärahat.

Näin kävi meidänkin perheessä. Mies sai diagnoosin myötä elinaikaennusteen " todennäköisimmin joitakin kuukausia", joten oli saattohoitovaiheessa jo diagnoosista lähtien. Käveli vielä jotenkuten, mutta tarvitsi hengityksen apulaitetta ja apua pukeutumisessa ja peseytymisessä.

Silti omaishoidontukea ei heti myönnetty, perusteluna juuri tuo ettei rahaa yksinkertaisesti ole.

Valitin päätöksestä ja puolen vuoden päästä sain alimman omaishoidontuen, joka oli muistaakseni 350 euroa brutto, eli käteen jäi verottomana jotain parisataa euroa. Siinäkin yksi epäkohta, joka ehdottomasti pitäisi korjata. Kunta mukamas toisella kädellä antaa, toisella ottaa. Alinta hoitotukea sain loppuun asti.

Tyttäreni mukaan meillä menee aikataulut,intervallit hänen lomien mukaan ja jos kotona levotonta,lisätään.Harrastuksiin vien ja nukkumaanmenot ja ruokailut lapsen mukaan,eli meillä aikataulut kyllä pyörii ensisijaisesti tyttären ehdoilla,alzheimermies seuraa siinä mukana.Meillä arki pyörinyt ja pyörii näin,koska niin nuori lapsi,jos ei pyöris,joudun laittamaan mieheni kokopäiväisesti hoitoon.Kohta sekin edessä jotta lapsen elämä turvattu.Tyttäreni aina sanoo ,että meillä iskä se pikkulapsi,jota raahataan mukaan joka paikkaa,vaikka mikä ois , )).
Meille myönnetty kyllä omaishoidontuet heti ,korkein napsahti heti vuoden jälkeen!!Tässä talossa kun fyysisesti huippukuntoinen, vaikea, dementoitunut mies,sitovuus 24/7....Joskus istun öisin ja vartioin että tyttäreni saa nukkua,kun mies touhuilee,suojelen ja vartioin lastani tältä kaameudelta

>Tässä talossa kun fyysisesti huippukuntoinen, vaikea, dementoitunut mies,sitovuus 24/7....Joskus istun öisin ja vartioin että tyttäreni saa nukkua,kun mies touhuilee,suojelen ja vartioin lastani tältä kaameudelta<

Kiesus! Ethän sinäkään kauan jaksa, jos et edes öitä saa nukkua rauhassa ja ilman pelkoa oman ja lapsenne turvallisuuden vuoksi.

Sinun asemassasi eroaisin, jos ei miestä saa laitoshoitoon.

Onneksi ei minun mieheni ole väkivaltainen.

Ei syrän anna miun erota,vaikka miulla väkivaltainen mies on,joskus hän oli mun elämäni rakkaus

Tiedän, Kristiina&tytär.
Sydän ei anna vaikka järki käskee. Näin on meillä, meillä ei ole lapsia enää kotona, nyt on väkivaltaisuuskin loppunut kunnon mukana.
Mietin monesti, miksi ihmeessä jatkan, Kristiina tytär, miehesi oli kuitenkin elämäsi rakkaus, se koskee kun rakas ihminen muuttuu vieraaksi.
Meillä on taisteltu alkoholismin kanssa koko avioliiton ajan, siitä johtuu paljolti mieheni sairastuminekin.

Aloittajalle.
Miten pienituloinen omaishoitaja voi laittaa hoidettavansa laitokseen kun ei pärjää eläkkeellään.
Vapaapäivät menevät muualla kuin kotona.

>Tämä 14 16 ei taida tietää mitä se rakkaus on.. kun ero ehdottelee.. aika tyly asenne.. Niinkö olisit omalle miehellesi ristiinan tilanteessa tehnyt..??<

Olen rakastanut miestäni jo yli 35 vuotta ja rakastan edelleen, vaikka olen jo pitkään hoitanut hänet sänkyyn. Oli hänelläkin lyhyt agressiivinen vaihe, mutta siitä ei ollut vaaraa kenellekään, kun hän oli jo niin voimaton eikä päässyt edes sängystä ilman apua.

Äitinä en voisi vaarantaa lastani, vaan ennen luopuisin miehestä. Oli tylyä tai ei. Millaiset vauriot lapsen mieleen jää, jos isää täytyy pelätä äidin ja oman henken edestä

En mie lastani vaaranna,vaikka kiperiä tilanteita ollutkin.Joka päivä kiroan miestäni,aina iltaisin,aamulla olen taas palautunut.Huonoja hetkiä on nyt enemmän kuin hyviä,tuskaakin enemmän,jopa miehelläni,vaikka ei muista mitään,löysin hänet yhtenä päivänä itkien,pidellen päätään,huusi tuskaansa,ettei muista meistä enää mitään,hetken päästä hän taas omassa maailmassaan ja leikkeli vessapaperia,hänen työtään.En tiedä missä raja kulkee,tiedän että se tulee
Lapseni nähnyt isän sairaana 10 vuotiaasta,kohta 4v,on joskus jopa vahtina ,silloin kun hetken rauhallista.En usko että lapseni saa tästä traumoja,meillä tapana puhua iltaisin kaikki läpi,isän pelottava käytös jne.Lapseni opastettu myös mitä tehdä jos käy vaaralliseksi tilanne,jos yllättäen tulee jotain.Meillä jopa ulkona lämmin huone ,mihin voi mennä jos "vaara" uhka ja mie kaupassa vaikka.En pakota tytärtäni tähän,hänellä oikeus olla teini ja nauttia elämästään,ja viksu likka on,menestyy koulussa,vaikka kotona niin vaikeaa.
Joskus kun katselen lastani,tuntuu niinkuin meidän alzheimer kasvattais lapsemme välittäväksi ja lämpimäksi ihmiseksi,niinkuin tästä surusta kasvaisikin jotain uutta ja hienoa...
Ei kaikki oli niin mustavalkeaa,vaikka kurjaa onkin,niin paljon pitää ottaa huomioon....

Jokainen tekee ratkaisut itse ja omista lähtökohdistaan.

Itse pidän lähtökohtana sitä, miten itse toivoisin itseäni kohdeltavan, jos olisin hoidettavani asemassa. Minulle saisi vaikka laittaa piikin pyllyyn siinä vaiheessa, kun alan olla vaaraksi läheisilleni. Ehkä joskus niin niin tehdäänkin, kun hoivapaikat ajetaan alas.

Ristiina & tyttären kotona taitaa tilanne olla se, ettei mies aina edes tiedosta ympäristöään. Se tarkoittaa sitä, että hän laitostuu hyvin, hyvin nopeasti ja on oloonsa ihan tyytyväinen.

Ei mieheni ole oloonsa tyytyväinen,eikä laitostunut vielä ,sitä tässä koitetaan välttää yhdessä sos. ja terveyspalvelun kanssa,tuskainen on koska vielä on jokin aivosolu joka tiedostaa.Ei ihminen ole eläin joka vaan lopetetaan kun ei enää hyödyllinen muille.Mie nyt lupasin hoivata miestäni ,niin kauan kun jaksan,onneksi olen itse nuori vielä,46v joten fysiikka kestää,ja pää aika lujaa tekoa,sydän suruinen vaan.

Sen verran olen ristinan kirjoituksia täältä lukenut, että uskon hänen tietävän, mikä on heidän perheensä paras.. ymmärrrän hirveän hyvin halun hoitaa kotona miestään vaikka se on varmasti monesti tosi ylivoimaista...

Ristiina on aivan oikeassa, ei ihminen ole eläin joka lopetetaan .

Elämä ei ole mustavalkoista...

Mut vapaapäivät lususta,vaikka lehdenluku sängyssä ,kahvikupposen kera,semmosta tavista olemista ,ilman huolta...; ) ja päivätorkut,niitäkään kun ei voi ottaa jos mies kotona,järkyttyy jos mie makaan liikkumattomana

Niin minustakin, kun luen lehden aamulla rauhassa, se on hienointa mitä tiedän. Siihen kahvimuki, ja juustovoileipä.
Arkipäivän onni on kiinni pienestä kiinni.

Paras vapaapäivä, saa olla kotona ihan yksin vaan.. syödä aamupala rauhassa, pyjama päällä vaan vaikka iltaan saakka, päiväunet ja yksinoloa. Ei tarvitse tehdä ruokaa, olla vaan ja ei tarvtse järjestää mitään, ei ratkoa ongemia, ei kuljettaa ketään mihinkään.. olla vaan.. eikä tarvitse edes puhua kenelläkään:) Se on mun lepopäivä ja paras sellainen... :):)

Miltähän tuntusi jos joskus kävisi aika pitkäksi ja joutuisi miettimään mitähän tekisi.
Tai saisi lähteä lenkille, uimahalliin, mihin vain ihan spontaanisti. Niin eläkeläisellä kuuluisi jo olla, työura takana ja "leppisat" eläkepäivät alkaneet.
Saisi nukkua kokonaisen yön yhtä mittaa kaikessa rauhassa.
Vapaallani olen vain, teen mitä ikinä huvittaa ja ehtii siinä lyhyessä ajassa.
Silti haluan jatkaa, kyllä tämä myös antaa, vaikka vaatiikin paljon.

olen ollut äitini omaishoitajana kohta 11vuotta.Paljon tämä antaa ja ottaa,persetti että hän osaa olla äkänen välillä,kun muisti alkoi tehdä tepposiaan.Ei hän ole tuntenut minua moneen vuoteen.mutta sama rakas ihminen hän silti on.nyt olen myös mieheni omaishoitaja joten arkeeni kuuluu kaksi hoivattavaa.parkinsontaudin tuoma muistisairaus ja taudin aiheuttama kömpelyys ja jäykkyys tuo avun tarpeen.Tämä on minun arkea ja asenteestahan kaikki on tässäkin hommassa kiinni.Korvaus voisi olla parempi ja Kela saisi olla maksajana koska kunnat ja kaupungit tekee omat päätöksensä,mutta rakkaudestahan tätä työtä tehdää ,vaikka sitä herra parkinsonia en rakasta.hän muutti mieheni täysin,mutta silti hän on minun mieheni.oikein valoista mieltä kaikille o.hoitajille ja jaksamista.

Koko viikon paistoi aurinko, tänään alkoi vapaa ja lumisade:(

Lumisadetta on luvattu vain täksi päiväksi. Voithan ulkoilla ja nauttia kevättalvisista luonnon äänistä, vaikkei aurinko paistaisikaan. Sadepäivänä voi nauttia hyvästä kirjasta, tavata ystäviä tai mennä uimahalliin uimaan. Vain mielikuvitus on rajana.

Olet ansainnut vapaasi. Nauti siitä ja omasta ajasta, oli sää mikä tahansa :-)

Asian vierestä, mutta Lenita sanoi suunnilleen näin TV:ssä: " Yksinäisyyteni on niin arvokasta, että jos hakeudun seuraan, sen täytyy olla PAREMPAA kuin oma seurani:"

Näin väsyneenä, köyhänä omaishoitajana allekirjoitan tuon täysin. Ystävät ovat vuosien mittaan jääneet, kun minulla ei ole ollut mahdollista pitää yhteyttä, eikä voi harrastaakaan säännöllisesti, kun ei ole arki-iltoina vapaata. Köyhänä, autottomana ei ole paljoa mahdollisuukisa, kun ei ole rahaa matkustaakaan. Paikkakunnan uimahallikin on remontissa.

Kuten Lenitakin, kaipaan itseäni parempaa seuraa että se motivoisi minua ulos mökistä. Lepo on vuosi vuodelta tullut tärkeämmäksi, enkä halua viettää vähäisiä vapaapäiviäni turhanpäivästen pinnallisten tuttavuuksien kanssa.

Entisestä ekstrovertistä on kehittymässä introvertti..

Minäkin muistan ajatuksia antavan Lenitan repliikin.

Minäkin allekirjoitan ajatuksesi siitä, ettei annata viettää vapaapäiviä turhanpäiväisten pinnallisten tuttavuuksien kanssa.

Kirjat ovat sekä hyvää että mieluista seuraa. Suosittelen :-)

Kyllä se niin on, väsynyt matkaaja ja 17 16, olen kanssanne ihan samaa mieltä.
Ei pelkästään omaishoito, myös ikä tekee sen, tulee valikoivaksi.
Miettii ensin onko jokin tuttavuus tärkeä vain siksi että pelkää yksinoloa.
Omaishoitajalla on niin vähän vapaata, niitä ei varsinkaan halua tulata mihin vain.

Luin tätä väsynyt matkaaja Lenita kommentit ja sitten sen alla olevat kirjoitukset, niin nyt oli kirjoitettu sellaista asiaa, joka on kunnon asiaa;)

Hyviä oivalluksia:) Kiitos:)

Löysin niistä jotain itsestäni (olen omaishoitaja)

Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle Soilikki:)

ULKOILEMALLA

Tuo J K vastaus on muuten hyvä ja oivallinen.. Ulkoilua on hyvä ja ilmainen harrastus.. :)

Tuo J K vastaus on muuten hyvä ja oivallinen.. Ulkoilua on hyvä ja ilmainen harrastus.. :)

Miten pienituloinen, siis köyhä omaishoitaja viettää vapaapäiviään?<
En ole kovin pienituloinen. Silti nukun vapaapäiväni ja toimittelen asioita. Valitettavasti en jaksa "viettää".
Pitäisi alkaa miettiä myös omaa jaksamistani.

Perseet olalle ja hulabaloota muutama päivä, sitten nukutaan viikko ja haetaan se rakas hoidettava takaisin kotiin :D. Itse pidän vapaat pitkinä jaksoina kerran pari vuodessa.