"Yks samassa koulussa ollu koulukiusattu kaveri kärsi niin ettei hänestä tullu koskaan kyvykästä työelämään. Vaikka oli ihan fiksu ja lahjakas kaveri.
Suomessa laki on nykyään päin seiniä. Puolustautujakin tuomitaan. Hulluja nuo lain laatijat. Varkauskin on nyk. luvaton haltuunotto. Elintasopakolaiset on nykyään maahanmuutajia....Saas nähä mihin tämä hullu maa laissaan meneekään... Voi tulevia sukupolvia... Sääliks käy."
Onko sinua kiusattu? Miten siihen reagoit?
Annoitko takaisin?
Suomessa laki on nykyään päin seiniä. Puolustautujakin tuomitaan. Hulluja nuo lain laatijat. Varkauskin on nyk. luvaton haltuunotto. Elintasopakolaiset on nykyään maahanmuutajia....Saas nähä mihin tämä hullu maa laissaan meneekään... Voi tulevia sukupolvia... Sääliks käy."
Onko sinua kiusattu? Miten siihen reagoit?
Annoitko takaisin?
Vastaukset 42
Vanhimmat
Paljon puhutaan koulukiusaamsesta, mutta nykyajan kiusaaminen tapahtuu paljolti netin kautta.
Siellä voidaan olla todella törkeitä kaveria kohtaan.
Se siinä on kamalinta, että netissä kiusaaminen ei pysy pienen piirin sisällä, vaan se leviää kun kulovalkea, koulusta kouluun.
Uhriparka on täysin voimaton näitä penteleitten suhteen.
Ennen oltiin ehkä paksunahkaisempia kaveripiirin naljailulle.
Opettajien taholta tulevaa oppilaan kiusaamista tapahtui myöski paljon.
Se olikin jo paljon vakavampaa sorttia oppilasta kohtaan, koska se vaikutti koko oppilaan myöhempään elämään.
Luokassamme oli oppilas, jolta ei koskaan kysytty mitään, ekä kukaan häneltä edellyttänyt mitään.
Meni luokalta toiselle yleisenä "nollana" jota piti opettajaparan sietää.
Kansakoulun päästötodistus kourassaan Hänkin kirmaisi kohti elämää.
Vuosien kuluttua törmäsin Häneen kadulla. Kysäisin tietysti "mitä kuuluu, miten panee, miten menee".
Hän kertoi tarinan, jota ei koskaan meille oppilaille kerrottu.
Hän oli yksinhuoltaja-äidin harha-askel, joka sai koko lapsuutensa kuulla asiasta.
Äiti elätti itsensä ja mukelonsa sillä maailman vanhimman ammatin tuloilla.
Opettaja tiesi tämän ja inhosi poikaa koko Opettajan moraaliarvoilla.
Oma nokka tuulta kohden, Hän huomasi, että ei se leipä irtoa ilman opiskelua ja ammattia.
Siispä Työväen Opistoon.
Lukemista. Ylioppilaaksi viidessä vuodessa, rakennustyön lisäksi.
Sitten Merikouluun
Sitä kautta uuteen ammattiin.
Tavatessamme Hän oli Merikapteeni, joka seilasi tosi kommeella paatilla, pitkällä linjalla.
Potentiaalia oli.
Sitä vain ei koskaan edes yritetty kaivaa esiin.
Oliskohan nykyisin kiusaamisen kohteet ehkä herkempiä, kun ennen.
Mene ja tiedä.
Kiusaamisen kohteella ei kumminkaan ole hyvä olo.
On hyvä että asiasta puhutaan ja puututaan nykyisin entistä herkemmin.
Samaa mieltä kanssasi. Kaikki kiusatut eivät ole yhtä vahvoja kuin merikapteeni. Jonkun päässä voi muhia kunnes viimeinen pisara (voi olla pissapisara) tipahtaa. Sitten tapahtuu kauheita. Minua on kiusattu Hyvä itsetunto ja vahva tukiverkko ovat pitäneet minut plussan puolella. En ymmärrä, miksi ihmisen pitää olla ilkeä.
korostettua, jos havaitaan raakaa kiusaamista siihen on jokaisen aikuisen tartuttava.
Olisi hyvä ne vanhanajan isot perheet, joissa 5- 10-14 lasta tahisi keskenään siinä hijoitui luonne kaikellatavalla, oppi pitämään puolissan oppi ottamaat toisekin huomioon, kasvataus oli luonnon lain mukaista, lapset tavallaan kasvatti toisiaan.
Omakohtaisesti keskimmäisenä lapsena sain " tapella" vanhempia sekä nuorempia sisarruksia vastaan, en koskaan kokenu koulussa kiusaamista, enkä itse kiusannu koskaan ketään.
Nykyään on perheet pieniä 1-2 lapsista kasvaa kovin itsekkäitä, yliherkkiä, kaikki toiset lapset tuntuu loukkaavan näitä lapsia, vaikka totuus ei tietenkään niin ole, vaan totuus on että laumassa lapset pyrkii soputumaan toisiinsa ja siinä on kaiken laista kinastelua eli leikkiä joskus leikit on rajujakin, mutta terve lapsi niistä oppii tai pitäisi oppia yhteisöllisyyttä.
ei kasva itsekkäitä eikä yliherkkiä pienenkään perheen lapsista jos ei ole luonteeltaan itsekäs ja herkkä ja se on tosi että heikompia lapsia jotka ei osaa tai halua puolustaa itseään kiusataan milloin mistäkin iso nenä hörökorvat iso suu ei oo muodikkaita vaatteita köyhästä perheestä on liian hiljainen liian laiha liian lihava mää kuuntelin kerran mun sukulaistyttöjen juttelua jostain kolukaverista olisko ollu läski liisa tai jotain sinnepäin kysyin ootteko sille sanonu sen kehuivat että kyllä mutta se ei kyllä välitä eihän se näinkään oo käytiin pitkät keskustelut asiasta mitä siitä voi seurata kyseiselle hekilölle tytöt meni hiljaiseksi mun miehellä koulukiusaus johti siihen ettei hän uskaltanut aikuiseksi tultuaankaan lähestyä ihmisiä oli kyllä lapsena ja nuorena tehty selväksi ettäa hänellä oli iso suu halvat vaatteet köyhästä perheestä mutta hän on vahva se ei muulla lailla vaikuttanu hänen elämäänsä itsetunto oli vaan nollilla.
minen, ihmisen on opittava elämään, emme ole enkeleitä olemme vain ihmisiä.
Juuri tuota takotin, suuressa lapsilaumassa ihminen oppii sietämään kaiken näköstä huulenheittoa, on pakko sopeutua, ja pitemmän päälle oppii antamaan arvon toisillekki, ei noin vähäästä normaali ihmine loukkaanu kuin suuret korvat sun muuta, höh, siksi juuri nykylapset on niin herkkiä kun eivät ole oppineet toistenlasten kanssa pitämään oikeesti puoliaan ja en jaksa enempää jankuttaa, jotain on pielessä, ei ennen ainakaa minä kokenu kiusaamista missää muodossa, leikit oli leikekejä ja painimista joskus tukasta nykkimistä ei niitä kauaa surtu, leikki jatkui samoin kaveruus.
Ei kannata vähätellä koulukiusaamista ja vain todeta, että pitäisi sietää tai pitää puolensa ja että nykylapset jne läpäti lää ... eli et tiedä yhtään, mistä puhut. Jos pelkäät välitunteja, kotimatkaa, tavaroitasi turmellaan ja heitellään katuojaan, sinua tönitään, olet päivittäin mustelmilla ja sanallisesti pilkataan ja nimitellään, solvataan netissä, mitenkähän sinun sielusi sitä olisi kestänyt. Monen ei ole kestänyt. Normaalit kaverikinat ja pikkukiusa, joista sinä kirjoitat, ovat aivan eri sfääreistä kuin todellinen koulukiusaaminen.
Toki kyseessä saattaa olla herkkä ihminen, jota kiusataan, mutta muuttaako se jotenkin mitään? Eikö herkkiä ole ollut aina. Tekeekö se kiusaamisen luvallisemmaksi? Tyhmää puhetta, anteeksi vain.
äinen.
En todellakaan ole kokenu noin kauheeta, olenkohan eläny taivaassa vai enkeleitten maassa, kun meilläpäin ei kuisattu juuri ollenkaan, yksi ainoa poika oli harvinaisen villi se tökki opettajaaki tikulla, muutta kaikki muut oli aivan tavallisia kilttejä lapsia leikkeineen.
Mistä ihmeestä yhteiskuntaamme on tullu tuo kiusaamis kulttuuri, se jää kyllä minulle mysteeriksi !
Koko koulukiusaaminen oli minun koulunkäyntiaikanani minulle aivan vieras käsite. En muista ketään omilla luokillani eri kouluissa (kaksi muuttoa toiselle paikkakunnalle) kiusatun enkä siis itsekään joutunut sitä kohtaamaan, jotakuta saatettiin lievästi karttaa, mutta varsinaista kiusaamista ei kyllä esiintynyt.
Työelämässä sitten kyllä muistan erään työtoverin, joka halveksi "itseään heikompia", tosin minusta hän oikeastaan se heikoin oli, koska piti asettua heikkona pitämänsä yläpuolelle kohottamaan omaa surkeaa itsetuntoaan. Halpamaista käytöstä.
Luulisi, että vihdoin olisi kehitetty toimivia menetelmiä, joilla estää koulukiusaaminen, joka saattaa vammauttaa uhrin henkisesti koko elämän ajaksi. Yksin ei kiusattua ainakaan saisi jättää. Yhä uudelleen ja uudelleen saa lukea siitä, miten koulu ei ota vastuuta kiusaamisesta.
Minunkin kouluajoista on niin kauan, että en ainakaan muista mitään koulukiusaamisesta.
Työpaikatkin oli sopuisia, kunnes päädyin kunnan ja valtion "leipiin". Voi sitä epäsopua vakkareiden kesken ja sittenhän syntipukki saatiin kun, työllistettävä saapui taloon.
etkö sää huomannu että se karttaminenkin on kiusaamista miltä tuntuu lapsesta tai nuoresta joka huomaa että kaikki karttaa sitä kotoo ne toimivat menetelmät pitää lähtee ei koulu voi estää koulukiusaamista jos kotona ei opeteta että on väärin asettaa toisia eriarvoiseen asemaan jonkun asian takia miten voi koulu ottaa vastuun kiusaamisesta jos siitä ei oteta kotonakaan vastuuta.
Tietenkin huomasin karttamisen (lievän kuten kirjoitin) eikä sekään varmastikaan hyvältä tuntunut, mutta en huomannut hänenkään jääneen aivan yksin, joku kaveri oli, jolloin onkin jo aika vahvoilla. Missään tapauksessa tapaus ei ole verrattavissa nykyisiin kiusaustapauksiin, jotka ovat selvästi vakavampia.
mutta kyllä ne paljon nykyäänkin ne koulukiusaamiset on sitä syrjään jättämistä ja varsinkin jos ihminen ei käy ihan täysillä niin sellaista on helppo kiusata ja nykyajan lapset kiusaa aikuisiakin meidän kylällä sattu sellanen juttu että lapset heitteli lumipalloilla yhtä vähän yksinkertaista miestä sen seurauksena tää mies kaatu lapset juoksi karkuun ja mies konttas kotiinsa kun ei päässy ylös onneks ei ollu pitkä matka siellä kotona sit soitettiin ambulanssi ja joutu parin viikon sairaalakeikalle eikä vieläkään toinen käsi toimi kunnolla mää kyllä puhuin pojille tästä asiasta että näinkin voi käydä että kertovat vaan asiasta eteenpäin.
Syrjään jättämistä nimenomaan ovat kiusaamiset, ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, joten ihan samasta asiasta puhumme, mutta aste-eroja toki on siinäkin, sen kai voit myöntää. Kaikki vain eivät ole suosittuja ...
Läheinen sukulaistyttö on lievästi mutta hieman näkyvästi cp-vammainen ja joutui sen vuoksi aikoinaan helsinkiläisessä hyvämaineisessa ja arvostetussa koulussaan kiusauksen kohteeksi, tosi rumastikin, mutta hänellä oli YKSI hyvä sydänystävä luokallaan, joka oli aivan ratkaisevaa hänen selviytymiseensä kohtalaisen hyvin kouluajastaan ja sama ystävä on säilynyt näihin päiviin asti. Jälkeenpäin ainakin yksi poika on kai pyydellyt anteeksikin. Olen siis läheltä seurannut tätä tapausta, joten en ihan puppua pukise. Ja tämä tyttö on selvinnyt työurastaan jo eläkkeelle ja on usean lapsen isoäiti. Uskon, että hän säilytti jonkinlaisen itsekunnioituksensa rakastavan perheen ja tämän yhden tosi hyvän ystävän ansiosta. Toisinkin olisi voinut käydä. Koulu ei tullut avuksi tietääkseni koskaan.
se on hyvä jos on se yksikin ystävä mutta jos se yksi ystävä muuttaakin pois paikkakunnalta ja vaihtaa koulua voin myöntää että kaikki eivät ole suosittuja mutta kyllä kumminkin pitäs pystyä käyttäytymään ei suositunkin seurassa eikä osoittamalla osoittamaan tätä asiaa niinkun lapsilla yleensä on tapana mutta taitaa olla ikuinen ongelma syrjityksi tuleminen ja sen kautta syrjäytyminen jos nyt käytetään tätä hienoa termiä mutta ehkä toi selkeesti vammaiseten kiusaaminen on jäänyt vähän vähemmälle mun mielestä siihen on varmaan panostettu kaikissa kouluissa ja näin on hyväkin.
Eihän sitä muista, ellei ole joutunut kohteeksi. Mutta koko ikänsä muistaa, jos on ollut kohteena. Täytyy myöntää, että pikkuisen vahingoniloinen olen ollut kiusaajilleni. Ei heillä kaikilla ole elämä mennyt niin hyvin kuin minulla. Tuo on klisee, että on liian herkkähipiäinen. Tuntuu siltä, että useimmat täällä eivät oikeastaan tiedä kunnon kiusaamisesta mitään.
Niin, toivoa voi, että jokaisella olisi edes yksi ystävä pahassa paikassa. Tiedetään, että yhden ihmisen tuella on joskus ollut ratkaiseva merkitys. Eräs naapurimaassa asuva ystäväni on monesti kertonut opettajastaan, joka tuki häntä, kun perheolot olivat huonot mitätöivän isäpuolen takia. Sanoi aina nähneensä, että opettaja ymmärsi tilanteen ja oli aina erityisen kannustava ja tuki lapsen vahvuuksia.
Jotenkin muistan et olen jo vastannut tälläiseen keskusteluun, eikä siitä kovinkaan kauan ole.
Ei ole kiusattu, en ole kiusannut. Väliin olen kouluaikana mennyt.
Aikuisena se olisi ollut mahdotonta, enkä koskaan sellaista huomannutkaan.
Alaluokilla kuljin opettajan antamissa vaatteissa, helmat nilkkoja viiltäen. tätini vanahat päällyskengät jalassa, sellaiset joissa pidettiinsiällä korkokenkiä.
Silloin minua ei kiusattu. Kun muutin IV luokalle se helvetti alkoi. Haisin- kukaan ei halunnut istua vieressäni. kässämaikka otti minut useasti luokan eteen haukkuen varkaaksi ja huoritellen. Useinn hänn tempaisi minua leteistä viskaten kierreraput alas.
Pelkäsin häntä enemmän kuin kuolemaa.
Eräs luokkakaverini teki käsityöni loppuun. Kun en uskaltanut mennä opettajalle näyttämään. Joka päivä rukoilin että koulu loppuisi.
Koulussa en koskan viitannut, enkä vastannut mitään kun kysyttiin. Epäilivät lunttausta kun kokeissa loistin.
Vuosia myöhemmin hain maaseutuarkistosta tietoni. Niissä luki: Umpimielinen ja jälken jäänyt: Sain sellaisen raivoitkukohtauksen etten pystynyt virkailijalle mitään puhumaan, näytin sormellani että haluan kopiot.
Paikka kunta oli niinkin virkeä kun järvempää.
Kävin kouluni 1953 - 1961
Joskus harvoin olen nähnyt niitä kuisaajiani ja olen kyllä ilmaissut muistavanni!
Opettajaa kiitän vieläkin vaatteista, ilman niitä olisin alusvaatteillani käynyt koulussa.
Mummu joka minut kasvatti, kun vanhempani olivat kuolleet vauvana ollessani. Lapsena pidin häntä satujen noita akkana.
Kaikista eniten louksi niissä paperessa se että mummu oli sanut minusta rahaa.
Silti jos kouluun tarvittiin markka tai kaksi, sen antoi enoni. Mummulla ei saanut edes syödä. Joten 14v sairastuin aliravitsemukseen, olin sairaalassa.
Kun koulu loppui mummu ajoi minuta maailmalle, eikä paluuta ollut. Vaikka yritin.
Joten sillä tiellä ollaan. Varasta ja hutsua minusta ei tullet, iha opettajan kiusaksi
Tarkenna pikkasen,opettaja siis heitti sinut rapuja pitkin menemään Niinkö?
Kyllä käsityön opettaja oli samalla luokan valvoja. Monesti menin ne raput hänen viskaamaanaan / tönäisemänään alas.
Ihmettelenmmiksi tekstiini on tullut tähtikuvat siihen misä piti lukea - kiusaaminen -
En käytä sitä V sanaa jos tarkoitan sitä teen näin (I)
Kummallista kyllä kouluaikana pojat oli ne jotka joskus uskalsivat minua puolustaa.
Muistan kun kerran seistiin jonossa luokan edessä, meni Reino ohi kuiskaten: älä välitä.
Silloin taisin ihastua häneen.
maagikko
Kyllä kiusattiin, kaipa olin kantona kaskessa, köyhän lapsi, luokan parhaita.
Eihän se sopinut.
Osa tytöistä jätti ryhmän ulkopuolelle,
Osa pojista oli jopa fyysisesti väkivaltaisia.
Millä olisin antanut takaisin, pieni ja hiljainen?
Kiusaaminen oli silloin yleinen tapa, jolta, uskon
vakaasti, opettaja vain peitti silmänsä.
Enhän vienyt edes kukkasia suvijuhlan yhteydessä hänelle.
Tuskin siitä mitään hyvää elämääni seurasi.
Koulukiusattu olin minäkin, ujo ja hiljainen. Pääasiassa pojat kiusasivat ja pelottelivat kaikella mahdollisella ja mahdottomalla.
Ja kyllä minä pelkäsinkin. Muita koululaisia ei kulkenut samalta
suunnalta, joten välillä kuljin metsiä pitkin, kunnen uskaltanut mennä tielle. Nyt kun näkis nää pojat, sanoisin muutaman valitun sanan...
Sivaltaisitko heinällä vai sanan säilällä?
Minä en ollut köyhänperheen lapsi, mutta teräväpäinen. Nurkassa seisoin useinkin kun olin villi ja tein jekkuja jopa opellekin.
Meillä oli koulukuljetus ja jouduin jäämään arestiin taas jostain kolttosestani ja siitäpä isäni riemastui.
Kummitätini perhe asui koululta kivenheiton päässä ja sinne menin , ope toki tiesi tämän.
Puhelimella ilmoitettiin naapuriin et olem tätini luona, ja iskä siitä siunaamalta kuultuaan tuli hakemaan motskarillaan ja ei kun ...kouluun ja open asunnolle. :0
Painokelvotonta tekstiä tuli iskän suusta, mä pelkäsin. Asianhan iskä vei kunnanmiehille, ja arestini... niin että jäisin koulukyydistä päättyi... nurkassa taisin seisoa sitäkin enempi :))
Huolellisuus ja tarkkaivaisuus oli useimmin 7 luokkaa, joskus käytöskin 8.
Niin vain oppikouluun pääsin, ja yksi open silmätikku pärjäsi melkohyvin. :)
Soottollu si aika villikko.......:))
Olin, kaipa mulla jonkinasteen tarkkaavaisuushäiriö oli, näin jälkikäteen ajatellen?
Paikoillaan pysyminen vaan oli niin vaikeaa. Lukihäiriönihän selvisi vasta aikuisiän opiskelussa. Olisinko sitä salatekseni ottanut pellen roolin?
Surkutyttö mä äireelle olin, aina jostain kielletystä jäin kiini :) Mut emmä ketään silleen kiusannut, jekut oli hauskoja, eikä kohdistunut ns. huonoosaisiin.
Tietäisivätpä vaan kuinka illat meni tankaten vähänkin vieraskieliseen sanaan uskaltaakseni sen sanoa ääneen? Silloinhan ei lukihäiriöistä , dementtiasta tjs. tiedetty mitään.
@ maarina1
Sanasen sanoisin, ja niillä harvoilla, tietäisinkö, kuinka paljon saisin hänet häpeämään itseään, kiusaajani?
Kiusaajalla, itsellään, ainakin koulukiusaajalla lie omassa itsessään hävettävää, kipua, tuskaa, jota pitää vähentämään, lietsomalla niillä muita.
Onnellinen, itseensä ja elämäänsä tyytyväinen, ei viljele pahuutta, pahaa oloa, joita itse tuntee.
Ilkeily, onko se omaoksennusta, kierteistä pahoinvointia?
No, kirjoitushäiriötä sinulla ei ainakaan ole, kun kirjoittelet vallan mallikkaasti. :) Minä taas kärsin koulussa ja opiskellessa keskittymisvaikeuksista, joko geneettistä tai kotiolojen aiheuttamaa, ihmeesti silti pärjäsin jotenkuten. Kaikilla jossakin puutteita ... :)
Etpä uskokaan kuinka kiertelen sanaa... lausetta kun tajuan ettei se ole oikein, mutten osaa korjatakaan. Mun on aateltava toisin sanomiseni, joskus veetuttaa suomeksi ihan olantakaa kun siitä huomautetaan.
Ikinä en kenenkään pilkkuihin, pisteihin tai kirjoitusmuotoihin puutu... pääasiahan on et tohtii tulla kirjoittelemaan vaikkei kielioppi olekaan hallinnassa.
Huomautellaan yhdyssanoista, joista en tajua tuon taivaallista. Kirjoitan kuin ajattelen enkä sitä anteeksi pyytele!
Tinat, ihan helppoa on tuotostasi lukea, joten kaikesta kokemuksestasi huolimata hyvin kirjoittelet.
Sanan säilällä....
Heti jos tänne kirjoittaa negatiivista homoista niin poistetaan??? Yhtälailla niitä saa ja pitääkin arvostella kuin muitakin. Eivät ole mitään etuoikeutettuja kohtelemaan epäkunnioittavasti
Mitä viisautta olisi kirjoittaa muistakaan Luojan luomista negatiivisesti?
Ei homus ole puute, vain syntymässä saatu ominaisuus, ihan kuin vaikkapa virheäsilmäisyys.
OMINAISUUS, ei ainoa ihmistä määrittävä seikka.
Pitää vain yrittää kehittää itseään, näkemään pintaakin sisemmät seikat.
Kumpi on suurempi vahinko, olla homo, vai ymmärtämätön ihmisyydelle, sinun mielestäsi?
Miksi pitää kirjoittaa negatiivista homoista? Miksei he kirjoittele negasti heteroista?
Salliva elämä on mielestäni sitä, et minä elän miehen kanssa avoliitossa... jotkut toiset toisin.
Hyväsy tämä, jonset.. saa poistaakin.
väärin ,,, oikea termi on kasvatuksessa saatu ominaisuus. eli kasvatusvirhe.
Lohduta itseäsi, vaikka sillä. Polo.
Jumala opettaa, mille oksalle kukin osaa kiivetä. :))
Kromosomisto tuskin muuttuu kasvatuksen mukaan, mutta voithan väittää mitä väität, kukaan ei voi estää.
Olen ollut koulukisattu ja kokenut elämässäni monenlaista, mutta näin jälkikäteen ajatellessani olen sitä mieltä että mikä ei tapa se vahvistaa.
Minkäpä pieni koululainen mahtaa yksinään ilkeälle kiusaavalle poikasakille?
Vanhempani ihmettelivät sitä että miksi koulusta kotiin tuloni kesti kauan, useita tuntejakin. Isäni oli sitten kerran lähtenyt vastaan katsomaan missä viivyttelin ja näki kiusaamisen. Opettajalle valittaminen ei tuottanut tulosta, joten isäni meni poikien kotiin kertomaan tilanteen. Osalle pojista annettiin kotona selkäsauna, osalle hymähdeltiin. Kiusaaminen jatkui, mutta lievenpänä ja kotiinkin tulin oikeaan aikaan.
Nykyisin pojat tulevat juttelemaan ja joskus kuuleekin että "kyllä me tapeltiin, mutta mitähän varten".
Työpaikkakiusaamisia on ollut joitakin siitä syystä että olen ollut työllistettynä, en vakiporukkaa. Suurimmaksi osaksi on ollut kivoja työpaikkoja ja olen pitänyt työstäni.
***
Nykyisin on kamalaa lasten kiusaaminen toisiaan netin välityksellä. Siihen pitäisi puuttua niin vanhempien, isovanhempin kuin opettajien. On suorastaan kauheaa kun joku lapsi kiusataan olemaan ilman ainoatakaan kaveria ja hänelle huudellaan jos jonkinlaisia ilkeyksiä.
Voi Kiesus, vainko tuskan takaa, elämä kultaan jakaa?
Oletko ihan varma, että jokainen on kanssasi yhtä vahva? Mitä ihmeen puollustettavaa, on ilkeissä ihmisissä, ihmisissä, joiden ainoa saavutus, on sortaa, muita, kiertää puukkoa heidän haavassaan?
Ihmisissä, joiden sielu syöksee ulostusta, ja samaa he soisivat muillekin?
Luulitko, ettei entisillä lapsilla ollut tunteita?
Minä kyllä väitän, että ei kaikki koettu todellakaan vahvista. Niin moni koulukiusattu on jo päättänyt itse elämänsä, että ei se aina niin mene, jos sinä oletkin selvinnyt.
Itse esim. ajattelen edelleen halveksuen äitipuoltani, jolle olin arvoton. Mitätöinnin kokeminen ei vahvista ketään koskaan, siitä voi selvitä ja jopa jossain määrin toipuakin, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
Mut oli ´vain´ äitipuolesi... onneksi. Entä jos olisi ollut äitisi? Ymmärrät varmaan mitä viestitän?
Ymmärrän, olisi ollut vielä pahempaa.
Itselleni kävi sitä paitsi sikäli hyvin, että minut lähetettiin vanhempien sisarien luokse asumaan pois kotoa - ja minulle siis oikeasti kävi hyvin. :) Minulla oli sen jälkeen kolme läheistä keinoemoa.
En puolustele ilkeitä ihmisiä, en ennen, enkä nytkään. Olen itkuni itkenyt silloin ja
monta kertaa sen jälkeenkin.
Monta vuotta kuljimme toistemme ohi mykkinä tervehtimättä, kunnes joku päivä sattui käänne elämässäni ja he huomasivatkin että se mitätön kiusattu onkin ihminen joka on pystynyt sellaiseen joka heiltä itseltään olisi jäänyt tekemättä. Joillekin se tuotti kateutta, alkoi uusi kiusaamiaalto. Valitettavasti he jäivät vähemmistöksi ja entiset kiusaajat alkoivat tuttaviksi uudelleen, joku anteeksi pyydellen, joku nolona muuten vaan.
Enkä puolustele koskaan täällä netissäkään olevia ilkimyksiä. He ovat vieläkin sillä lapsenasteellaolevia, vaikka pitäisi olla jo järkeviä aikaihmisiä.
Lastenkiusaajia on ollut kautta aikojen, niin ennen kuin nykyisinkin, eikä heistä ole mitään hyvää sanottavaa minulla ainakaan koskaan.
Luultavasti he jatkvat samaa vanhoina mummoina ja ukkeleina.
Kaikilla on tunteita, lapsilla ja aikuisillakin.