Oma seksuaalisuus hämmentää

Ex-hetero?

Olen 23-vuotias mies ja ollut aina kiinnostunut pelkästään naisista. Olen ollut ihastunut ainoastaan heihin, tuntenut vahvasti vetoa, harrastanut seksiä heidän kanssaan ja nauttinut siitä yms. Jo pikkupoikana alusvaatekuvia nähdessäni naiset aiheuttivat viboja. 13-vuotiaasta lähtien mielsin itseni heteroksi, koska tytöt alkoivat vetää puoleensa hyvin paljon, kun taas pojat eivät lainkaan. Kaikki fantasiat liittyivät tyttöihin ja haaveilin seksistä heidän kanssaan jne. Tätä jatkui vuosia.

Nyt viimeisten kuukausien aikana olen alkanut huomata itsessäni pientä kiinnostusta myös miehiin, esim. sukupuolielimiä kohtaan, ja minulle on kehittynyt valtava pelko siitä, että olen muuttumassa homoksi. En pystyisi harrastamaan minkäännäköistä seksiä miehen kanssa, enkä pysty kuvittelemaan, että ihastuisin mieheen. Ainakaan toistaiseksi. Tässä pelottaa nimenomaan tulevaisuus sen suhteen, että kehoni on ns. muuttumistilassa ja homoseksuaalisuus olisi paraikaa syrjäyttämässä heteroseksuaalisuuttani.

Kamalinta tässä on se, että perinteinen vetovoiman tunne naisiakin kohtaan menetti otettaan samalla, kun aloin tätä asiaa pelätä. Tosin tuntuu siltä, että mitä enemmän asia minua ahdistaa, sitä enemmän miehet kiinnostavat ja sitä vähemmän naiset. Kun minulla on ns. normaalimpi päivä ja naiset vetävät puoleensa taas vahvasti, miehet eivät herätä mitään fiiliksiä - tila, joka minulla on ollut koko elämäni ajan. Järjellä ajateltuna voisi siis olettaa, että kyse on vain siitä, että tarkkailen itseäni liikaa, mikä aiheuttaa nämä todennäköisesti ylimitoitetut tunteet miehiä kohtaan. Mutta silti ajatus siitä, että seksuaalisuuteni on muuttumassa, pelottaa ja ahdistaa valtavasti. Seksuaaliset ajatukset miehistä kiihottavat ehkä hieman, mutta enimmäkseen ahdistavat ja aiheuttavat vastenmielisyyttä.

Olen yrittänyt ajatella, etten voi olla kovin lähellä homoseksuaalisuutta, koska asia aiheuttaa näin negatiivisia ajatuksia. Minulla ei ole mitään homoseksuaalisuutta tai homoja vastaan, en vain kestäisi sitä identiteettikriisiä, mikä homoksi muuttumisesta aiheutuisi.

Jostain tämä pieni kiinnostus miehiin kuitenkin kumpuaa. Yritän hokea itselleni, että todennäköisesti kyse on vain jonkinnäköisestä kaudesta, koska tällaisia tuntemuksia ei ole aikaisemmin ollut, ja että monilla heteroilla on pieniä biseksuaalisia taipumuksia. Ei auta. Tilanne on kehittynyt siihen, että minulla on jatkuvia seksuaalisia pakkoajatuksia. Testaan itseäni sillä, kiihotunko miehistä ja naisista. Yleensä pornolla. Ja jos joku mies sitten aiheuttaa pientäkin kiinnostusta, niin ajattelen syvästi ahdistuen, että "No niin, peli on menetetty. Homo minusta tulee."

Tämä on aivan täyttä helvettiä. On naurettavaa ajatella, että yhtäkkiä aikuisena täydellisen heteroseksuaalisen historian jälkeen muuttuisin yhtäkkiä homoksi ja vieläpä hyvin pitkälle oman pelkoni aiheuttamana. Nainen on kaikesta huolimatta edelleen se ainoa sukupuoli, josta pystyn saamaan erektion ja varsinaisesti kiihottumaan. Käytännössä mikään ei ole muuttunut ja miehet näyttävät silmääni yhtä rumilta kuin ennenkin, kun taas naiset saavat kadulla kulkiessa pään kääntymään. Mutta kuinka kauan? Kuinka on asian laita tulevaisuudessa? Se tässä pelottaa ja aiheuttaa kammottavaa ahdistusta jokaikinen minuutti. En halua luopua kiinnostuksestani naisiin, se tuntuu niin tutulta ja turvalliselta, vaikka nyt omalla pelollani olenkin saanut sen hieman taka-alalle.

Olenko vain vainoharhainen? Sekaisin olen ainakin ja haluan palata normaaliksi. Jos tästä selviän ja säilytän heteroseksuaalisuuteni, niin lupaan, etten enää pienestä valita.

3

712

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kikki_hiiri

      Voi huhhuh kannattaisiko rentoutua vähän.

      Se että näkee satunnaisen unen/ajattelee jotain asiaa silloin tällöin ei tarkoita, että sitä välttämättä haluaa/tykkää.

      Itse olen enimmäkseen miehiin päin suuntautunut mutta silti olen seurustellut muutaman poikkeuksellisen kiinnostavan naispuolisen yksilön kanssa. Oma mutu-teoriani on se, että kun on ei-hetero henkilö, joutuu pohtimaan suuntautumista jne. laajemmin ja ehkä helpommin tietää, että ei ole vain mustaa ja valkoista.

      Mutta heterohenkilö, joka ei tälläistä ole joutunut pohtimaan, voi kokea asian hämmentävämpänä. Minä esimerkiksi huomaan jos on kaunis ihminen jossain, oli se sitten mies tai nainen eikä se ole sen kummempaa. Mutta heterolle saman sukupuolisen kauneuden/komeuden huomaaminen voi olla jotenkin hämmentävä juttu.


      Sanoisinko että älä ota paineita tai turhaan "testaile" itseäsi tuollaisilla pornojutuilla. Jos jokin asia kiinnostaa, voi siihen kai pikkuhiljaa tutustua mutta ei se tarkoita että heti ensimmäisen villin ajatuksen lentäessä tarvitsisi mennä jonkun pökittäväksi seksideitille.

      Ota rauhallisesti ja älä turhaan pelkää/stressaa. Tuskin sinä homoksi muutut vaikka jotain kiinnostusajatuksia olisin ollut, jos tähänkin mennessä olet naisiin päin vahvasti suuntautunut.

      t. kikki_hiiri

    • kjljlkjjlk

      Taidat olla bi ja väliäkö sillä on, mikä on? Kaikissa meissä pieni homo asuu ;)

    • Anonyymi00005

      Vanha aloitus, joten olisi mielenkiinnosta kiva tietää mihin asia kehittyi. Arvelen kuitenkin, ettei aloittaja miksikään muutu, vaan on ollut aina miehiin päin. Yhteiskunnan vaatimukset on vain saanut pään pyörälle, ja on yrittänyt elää ns. normaalia elämää. Ei niille haluille itse mitään mahda, vaan niitä joko toteuttaa tai kieltäytyy noudattamasta niitä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1520
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      272
      769
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      557
    Aihe