Simple Man

Kaikki ne mykät päivät,
jolloin käperrys on
sisin tuntosi,
kaukana öistä,
jotka anovat levollista
pudotusta tietämättömyyteen

Mustavalkoinen on muisto
kaiken muuttuvaisuudesta,
kykenemätön elämään
vihaamansa
kuoleman syvä
hiljaisuus keskellään

Onko puhdas ja levollinen
mahdollista vain muistoissa
ja unissa ollen
multaa tai lunta,
kaipaus takaisin puhtauteen

Onko kaikki muunnettavissa,
haluksi suudella kaikkien suita,
keskeyttää kaikki ikävät lauseet
tai pyöriä tanssien
vellovaan elämänvirtaan

Miten pettävä
onkaan muisti ja
vielä turhempaa on
menneitä säälitellä

Jäätyneet solmut
aukeavat vai miekalla,
mutta jos ei omista miekkaa,
idyllit kaatuvat päälle kuin
oksanreikäinen uhkaava silmä,
joka uhkaa kaatua tai paeta

Pakeneminen on
aina helppoa,
vaikka todellisuus on koukku,
aita jonka yli ei
voi hypätä
sarviaan vahingoittamatta

Pettymys ja masennus
todelliset turhuuden
tunteet koputtelivat oveani
useammin kuin
ystäväni jaksoivat
saranoitaan voidella

Naisten imarteleva
huomio nosti
tähden selkään,
enkä jaksanut
pitää kiinni
hyvyyden valtakunnasta

Makasin valloittajan nimissä,
ryyppäsin tuskan nimissä

Riemun nimestä on helppo alkaa,
krapuloillaan lopettaa

Huuruni nimissä
pilkkasin pikkusieluja,
nousuhumalani loisia
tuhlaten enemmän kuin paljon
koukkuni vavassa
soivia surumielisiä tuulia

Laskemalla rahansa
unohtaa helposti
mitä on tehnyt ansaitakseen,
mitä kaikkea voi
työntää syrjään,
höylätessään ylpeytensä
viimeiset pirstaleet

Pienen sirpaleen nöyryys,
hyväily kielenpäällä
kaikkein arinta kohtaa
kuin ovesi olisi repäisty auki
lujemmin kuin häpeä
tai vastavoima, joka on
aina ahneutta tai tuhoa suurempi

Koska minulla on henki, pääsen vielä osalliseksi nautinnosta,
olenhan mielestäni kuitenkin sen verran yksinkertainen mies


http://www.youtube.com/watch?v=sHQ_aTjXObs
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olihan taas kerrontaa... Tällainen yksinkertainen nainen on aika usein kuutamolla näiden runojesi kanssa, mutta siksi kai ne juuri kiehtovatkin. Aika monta kertaa saa tavata, eikä vielä sittenkään...

Onpa hieno myös tuo biisi. Voiko parempia neuvoja lapselleen antaa.

"Take your time,
don't live too fast,
troubles will come
and they will pass."

"Follow your heart" Vanha viisaus, mutta kuinkahan moni loppujen lopuksi oikeasti seuraa sydämensä ääntä?

Kiitos hienosta luku- ja kuuntelunautinnosta!

Äänestä
  • Rohkeimmat seuraavat...

    Älä välitä kuutamolla oon mäkin ja ....usein, siitäpä virisi taas uuden tarinan ainekset..

    Jep, Lynardilta hienot sanat ja eteenpäin soljuva musiikki, yksinkertainen on kaunista useammissa asioissa...aina ei yksinkertainenkaan kuitenkaan riitä, tarvitaan monimuuttujaa..

    thänk you veri meni...

    Äänestä

Ihanaa tekstiä....

Äänestä
  • Ite oot ;)

    Äänestä

Mustavalkoisuus osana elämää on kenties jyrkkärajaisuuden ilmentymä ja harmaan sävyt todellisuutta kuten kauneuskin katsojan silmissä. Käperrys sisimpänä tuntona on kielikuvana kiehtova ja elämässä joskus koko olemus tiivistettynä niin kuin pienen sirpaleen nöyryyskin.

Elämä on yksinkertainen matka monisäikeisyydessään ja päinvastoin. Ja tämä runokin.

http://www.youtube.com/watch?v=RLTD2rucqlc

Äänestä
  • Minun mielestäni kaikkein tärkeimmät asiat ihmisen elämässä ovat suhteellisen yksinkertaisia, turhamaisuus, kunnianhimo ja ahneus tekevät turhia monimutkaisuuksiaan, jotka estävät näkemästä yksinkertaisen ratkaisun.

    Kiitos Kahvin ystävä ja hyvää lauantai illan jatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eremita kirjoitti:

Kaikki ne mykät päivät,
jolloin käperrys on
sisin tuntosi,
kaukana öistä,
jotka anovat levollista
pudotusta tietämättömyyteen

Mustavalkoinen on muisto
kaiken muuttuvaisuudesta,
kykenemätön elämään
vihaamansa
kuoleman syvä
hiljaisuus keskellään

Onko puhdas ja levollinen
mahdollista vain muistoissa
ja unissa ollen
multaa tai lunta,
kaipaus takaisin puhtauteen

Onko kaikki muunnettavissa,
haluksi suudella kaikkien suita,
keskeyttää kaikki ikävät lauseet
tai pyöriä tanssien
vellovaan elämänvirtaan

Miten pettävä
onkaan muisti ja
vielä turhempaa on
menneitä säälitellä

Jäätyneet solmut
aukeavat vai miekalla,
mutta jos ei omista miekkaa,
idyllit kaatuvat päälle kuin
oksanreikäinen uhkaava silmä,
joka uhkaa kaatua tai paeta

Pakeneminen on
aina helppoa,
vaikka todellisuus on koukku,
aita jonka yli ei
voi hypätä
sarviaan vahingoittamatta

Pettymys ja masennus
todelliset turhuuden
tunteet koputtelivat oveani
useammin kuin
ystäväni jaksoivat
saranoitaan voidella

Naisten imarteleva
huomio nosti
tähden selkään,
enkä jaksanut
pitää kiinni
hyvyyden valtakunnasta

Makasin valloittajan nimissä,
ryyppäsin tuskan nimissä

Riemun nimestä on helppo alkaa,
krapuloillaan lopettaa

Huuruni nimissä
pilkkasin pikkusieluja,
nousuhumalani loisia
tuhlaten enemmän kuin paljon
koukkuni vavassa
soivia surumielisiä tuulia

Laskemalla rahansa
unohtaa helposti
mitä on tehnyt ansaitakseen,
mitä kaikkea voi
työntää syrjään,
höylätessään ylpeytensä
viimeiset pirstaleet

Pienen sirpaleen nöyryys,
hyväily kielenpäällä
kaikkein arinta kohtaa
kuin ovesi olisi repäisty auki
lujemmin kuin häpeä
tai vastavoima, joka on
aina ahneutta tai tuhoa suurempi

Koska minulla on henki, pääsen vielä osalliseksi nautinnosta,
olenhan mielestäni kuitenkin sen verran yksinkertainen mies


http://www.youtube.com/watch?v=sHQ_aTjXObs

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu