Tuttavani osti puutaloyhtiöstä kaksion (yhtiössä n.20 asuntoa) viime syksynä, virallinen muuttopäivä 1. marraskuuta 2011, itse muutto jo 24.10.2011. Ongelma on seuraava: Osassa taloyhtiön asunnoista oli ollut rakennusvirhe pesutiloissa joten tekninen isännöitsijä oli tilannut rakennusliikkeeltä remontin, jossa pesuhuoneen viereiseen komeroon tehtiin pesukoneelle lattiakaivo valutyö lattian laatoitus. Työn maksaa jokainen asunnonomistaja itse kertaluontoisesti, koska työtä ei tehty taloyhtiön jokaiseen asuntoon. Työ on tilattu ja tehty edellisen omistajan aikana ennen muuttoajankohtaa, eikä asuntoa myytäessä mainittu halaistulla sanallakaan tällaisen kulun olemassaolemisesta. Lasku tästä työstä tuli vasta 4. tammikuuta 2012, ja kaiken huipuksi asunnon uuden omistajan nimellä vaikka hän ei ole missään vaiheessa tekemisissä koko remontin kanssa. Kenelle kuuluu maksuvelvollisuus tällaisessa tapauksessa, laskun summa on sen verran rouhea että sitä ei yksinasuvan taskurahoilla makseta.
Remonttikuluista tullut ongelma
3
209
Vastaukset
- Merkintä jossain.
Oliko tuosta remontista mainintaa isännöitsijätodistuksessa tai yhtiökokouspöytäkirjassa?
Nuohan luitte ennen kaupan tekemistä? Jos noissa documenteissa asiasta oli merkintä, niin silloinhan teidän piti olla tietoinen asiasta. Siis jos luitte noi paperit.
Siis te. Tuskin sinä täällä kysyt tuttavasi puolesta.
Jos taas merkintää missään ei ollut, niin silloin SAATTAA tulla kysymykseen asian salaaminen myyjän puolelta, ja vaatimus hänelle. Viime kädessä asian vieminen oikeuteen. Siellä tosin voi sitten käydä miten tahansa. - oikeudenmukaisuus?
Eli oikeus tapahtuu. Se onko oikeus myyjän vai ostajan edun kannaklla on ilmeiseti yhtä suuri kysymysmerkki. Kun se miten oikeus antaa tuomioita ja nekin vesitetään ensikertalainen joka käyttäytyi hyvin. Mieleen tulee nuoren vaalean työtön surma imatralta. Sisko sitten päätti päivänsä kun kuuli että tuomittu oli jo vapautumassa käytännössä katsottuna aivan liian pian kun riisti toisen hengen
- Hallitusjäsen x
Jos asunnoissa on ollut rakennusvirhe, joka on ollut yhtiön vastuulla, kuten vesieristeet ja lattiakaivot, niin lasku kuuluu yhtiön maksettavaksi.
Tähän viittaisi sekin, että isännöitsijä on työn tilaaja. Osakkeenomistaja ei ole velvollinen maksamaan mitään tällaisia laskuja. Eli jos asia on yhtiön vastuulla oleva korjaus, niin kaikki osakkaat maksavat siitä yhtiövastikkeissa. Sillä ei ole merkitystä, että työtä ei tehty jokaiseen asuntoon. On huomattavasti yleisempää, että korjauksia tehdään vain tiettyihin asuntoihin esim. vesivahinkojen yhteydessä.
Jos edellinen osakas ja isännöitsijä ovat sopineet, että isännöitsijä tilaa työn vaikka osakkeenomistaja on korjauksesta vastuullinen, niin maksaja on se, kenen kanssa isännöitsijä on asiasta sopinut: eli edellinen osakas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355356Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki833459PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1193208Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423043Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922738Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152425Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032287- 1641775
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91410