koiran leimautuminen?

Ensikoiraa etsivä pohtii, miten yli puolivuotias, kasvattajalla kotikoiralaumassa tähän asti elänyt pentu leimautuu ihmiseen? Olen ymmärtänyt, että suotuisa aikaikkuna olisi 6-12 viikon välissä. Miten pentu, joka on elänyt koiraporukassa, saattaa mahdollisesti käyttäytyä muiden kanssa? Voiko se unohtaa ihmislaumanjohtajansa, jos puistossa tulee joku tosi-johtaja-koira, jonka auktoriteetti vetoaa siihen? En osaa vielä "ajatella koiraa".
1267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä normaalissa "kotikoiralaumassa" oleva koira on leimautunut ihmiseen. Sitä on käsitelty ja sen kanssa on seurusteltu. Ei ainakaan tule mieleen yhtään rotua, joka olisi sillä lailla villi, ettei se leimatutuisi ihmiseen. Tässä varhaisvaiheessa ei ole tärkeää kehen ihmiseen koira leimautuu vaan se, että koira leimautuu yleensä ihmiseen.

Koiran käytöksen pohja on aina laumakäyttäytyminen. Nykyään tapaa usein koiria, jotka eivät osaa "puhua koiraa" - se on sääli. Sen sijaan en ole vielä koskaan nähnyt koiraa, joka ei olisi leimautunut ihmiseen. Ymmärtääkseni epäilysi ovat täysin turhia, mutta kysy nyt vielä kasvattajalta, miten hän on pentua sosiaalistanut. Ja onko pentu saanut kokemuksia kodin ulkopuolella kulkemisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täysin kokematon kirjoitti:

Ensikoiraa etsivä pohtii, miten yli puolivuotias, kasvattajalla kotikoiralaumassa tähän asti elänyt pentu leimautuu ihmiseen? Olen ymmärtänyt, että suotuisa aikaikkuna olisi 6-12 viikon välissä. Miten pentu, joka on elänyt koiraporukassa, saattaa mahdollisesti käyttäytyä muiden kanssa? Voiko se unohtaa ihmislaumanjohtajansa, jos puistossa tulee joku tosi-johtaja-koira, jonka auktoriteetti vetoaa siihen? En osaa vielä "ajatella koiraa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu