Kreikka ei halua edes keskustella!
Se haluaa vain rahaa taas, nyt 130 000 000 000 €uroa.
Niinistön & Lipposen syytä, että Suomi on maksajana EMU-liitossa.
Tääne rahat ja vähä äkkiä!
5
50
Vastaukset
- Ateenan vierailulla:
Kreikan talous on nyt paljon heikommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun Kreikan kriisi puhkesi.
- Nyt käsiteltävä apupaketti ei ratkaise tilannetta. Kreikka tarvitsee lisää rahaa, jos vain rahanantajia löytyy, Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan.
- Johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun. Tilanne ei ole parantunut, päinvastoin. Kreikkalaisten on itse ratkaistava ongelmansa. EU:n kerrottava, ettei lisäapua tule, muuten kreikkalaiset vain odottavat.
Jäätteenmäen mukaan mielenkiintoista Ateenan-reissulla oli, että kukaan kreikkalaisista ei ottanut esille puolustusmenojen säästöjä. Suomessa varuskuntien lakkauttamisista kerrottiin keskiviikkona.
- Kreikka käyttää vieläkin EU-maista puolustukseen eniten suhteessa bkt:een. Sain kipakan vastauksen, kun kysyin asiasta. Turkkia vastaan pitää varautua, sanottiin.
Jäätteenmäen mukaan korruptio rehottaa muun muassa armeijassa.
- Pienenä yksityiskohtana voi mainita, että 60 000 armeijan virkailijaa on saanut kestitä kerran vuodessa 45:ttä tuttavaansa kreikkalaisessa luksusravintolassa. - Eurot pois!
Siellä ollaan jonossa mekin. Kun systeemi on
väärä, leviää tauti kaikkiin. Kukaan ei halua
systeemiä muuttaa. Rahat siirtyvät samoille ti-
leille, ja kansa maksaa. - SUOMEN päättäjät!
LOppu tultava tälle!
130 miljardia taas Kreikalle , se on = Suomen valtion vuosibudjetti n. 50 mrd Suomen valtionvelka n.80 mrd
Tälleen hahmottaen tuon jättisumman joteskin tajuan.
Kreikka on törkeästi käyttänyt EU:ta hyväkseen kohta 20 v.
Valehtelemalla pääsi ensin mukaan ja sama linja on jatkunut.
Työt mikäli niitä tehdään,ne tehdään pimeänä,valtion kukkaroon ei verojen
kautta euroja kerry.
He ovat lisäksi ilkeitä,niinkuin muiden kuuluisi heitä elättää.
Valtion piikkiin laitetaan kaikenlaisia omia menoja.
Miksi tämän on annettu jatkua ? ?
Nyt äkkiä loppu tälle menolle! - Yleislakko Kreikassa
Kreikka vaatii nyt taas kiireesti EMU'lta rahaa ja
tuo vaatimus 130 miljardia € , siis 130 000 000 000 euroa
on yhtä suuri kuin Suomen vuosibudjetti valtionvelka, eli
Suomen vuosibudjetti 50 miljardia valtionvelka 80 miljardia €.
Eivätkä suostu edes sitä vaadittua 3 miljardia säästämään, vaan yleislakon tekivät.- 0ree
Kaikkihan johtuu siitä, että Kreikassakin on
omat Timo Soininsa, jotka käyttävät tilaisuut-
ta hyväkseen, ja villitsevät kansaa. No, suo-
malaisten silmät ovat nyt jo kumminkin auenneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1821272
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47684Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t247594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550- 51549