Push it

Kun pakenee
matkansa taipaleella
saattaa kohdata nälän,
vihan ja pahan
käärepaperiin piilotetut eväät,
jotka eivät
koskaan kysyneet
mistä olit kotoisin
tai minne olit menossa

Järki syöttää vain
lihoakseen, ei se
ole kiinnostunut taseesta
tai debetin ja kreditin
tasapainosta, mutta
mikä on rakkauden kilohinta ja
paljonko ilkeys niljakkaalle neliölle

Minä toivon hyvää, mutta
pelkään pahaa niin kuin
sydän joka lupaa
leikkautua irti petetystä
rinnastansa ja hautautua
läjään viattomalta
näyttävää multaa

Tuska ei ole huora
vaan lähempänä
puhdasta neitsyttä
ja niin minut laitettiin
nuorena jo kävelemään
etten ehtinyt siepata
mitään mukaani
kylmän sateen
valheeseen

Onko ihmisen hukuttava
kaulaansa myöden
sateen valheeseen
enenen kuin voi uskoa
olevansa suojassa
hylättyjen arkissa

Öiset huudot ja
kiroukset ovat
ihmiskunnan kuolinkouristuksia
ja minulla on vain
kivi sydämessäni

Sellainen valtava murikka,
jonka alle musertuu
ja toinen reuna
niin pisteliään terävä
että se olisi voinut
leikata synnin ja
hyvyyden helposti erilleen

Siinä se kivi minua
katseli ja kylmällä
katseellaan pyysi
suutelemaan

Jos ihminen
uskaltaa suudella
avoimesti kuin
hiirenkorvalta lehdeksi
muuttunut silmu,
saattaa hän tuntea elävänsä

Ollessaan elossaan
kaipaustaan laimeampi
kaivaa ainainen jano hänen
huuliaan ja suutaan
saaden pahanolon
räksyttämään varisparvea
kovemmalla intensiteetillä

Suudelma ja suu
paljastavat kaikki
ilkeät petollisuudet,
rikolliset rituaalit
ja ovatko ne osa
puhtaan halun virtaa

Vaikka kylmä katsoo
kutsuvasti silmiin,
sinun täytyy
lakata suutelemasta
sillä se ei ole
rehellistä vaan
suoraa sylkemistä
toisen sieluun

Maata voi sydämettömyyttään, mutta ei suudella

Karkea yhdyntä ei
tiedä rakkaudesta,
prostituoitu tekee rahaa
kylväessään siemenen häpyynsä,
pelkän ammottavan
pohjattoman haavansa
tyhjyyden veitsellään

Kahta aina huudetaan
syntymästä asti,
vallankumousta ja orgasmia
vapauttamaan kahlittua
sykkivää energiaa

Kuinka häpeän,
kuinka kadun
niitä herkullisia eväitä,
joilla möin itseni himolle
ja enää emme
katsele toisiamme
etsi toisiamme
koskettele yhdellekään neliölle ihoa

emmekä suutele suulle

Push it
hän sanoo
haluavansa
haluaa tulla
haluaa kostua
haluaa odottaa ja
haluaa ennen kaikkea perille pääsyä

Unohtaa kaikki rakkauden
typerät vaatimukset ja rajoitukset

nauttia
unohtaa
nauttia
unohtaa
nauttia

push it baby, push it

http://www.youtube.com/watch?v=vCadcBR95oU&ob=av2e
683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

One more push...one more push...

Englantia puhuva kätilö ja toisen lapseni syntymä. Eipä nyt muuta tule tuosta runostasi mieleen, ehei...

Kiitos ja hymyjä alkavaan viikkoon!

Äänestä
  • Mä muistan aikoinaan, kun lapsi oli tuloillaan pari viikkoa ennen laskettua, olin ollut koko illan ylitöissä (koko viikon) kun lpppuviikkoa jo elettiin. Siinä sitte iltapalaa ja telkkua aikansa, kun nukkumaan piti kymmenen kietävillä rättiväsyneenä...eikä aikaakaan ja lapsivesi lakanoille...oli olevinaan tulipalo kiire...ajoin kuin vatanen...

    Lapsi syntyi aamulla n. 7.30 ja voin sanoa, että push sanaa tuli hoettua sen yön aikana useammin kuin kerran....riittävästi sanoisin...itseasiassa mietin mitä sanaa ei olisi käytetty...olen melko varma että kaikki rukouksetkin luettiin ;)

    Sen kaiken jälkeen olin ihan sekasin...vieläkin ;)

    Tekstiyhteys tosin liittyy ihan muualle, vaikka vaikea sitä on huomata niin yhteneväiset tomitukset nääs, huutoa ja ähinää molemmissa paitsi, jos on kuuromykkä;)

    Hymyjä sullekin...

    Äänestä

  • Eremita kirjoitti:

    Mä muistan aikoinaan, kun lapsi oli tuloillaan pari viikkoa ennen laskettua, olin ollut koko illan ylitöissä (koko viikon) kun lpppuviikkoa jo elettiin. Siinä sitte iltapalaa ja telkkua aikansa, kun nukkumaan piti kymmenen kietävillä rättiväsyneenä...eikä aikaakaan ja lapsivesi lakanoille...oli olevinaan tulipalo kiire...ajoin kuin vatanen...

    Lapsi syntyi aamulla n. 7.30 ja voin sanoa, että push sanaa tuli hoettua sen yön aikana useammin kuin kerran....riittävästi sanoisin...itseasiassa mietin mitä sanaa ei olisi käytetty...olen melko varma että kaikki rukouksetkin luettiin ;)

    Sen kaiken jälkeen olin ihan sekasin...vieläkin ;)

    Tekstiyhteys tosin liittyy ihan muualle, vaikka vaikea sitä on huomata niin yhteneväiset tomitukset nääs, huutoa ja ähinää molemmissa paitsi, jos on kuuromykkä;)

    Hymyjä sullekin...

    Vatasesta tuli mieleen, että taisin putkauttaa sellaisen juuri silloin. Meinaan poika pääsi juuri tänään inssistä läpi kolmannella yrittämällä. Kahdella ekalla ajoi liian kovaa... Ja tämä tarina on tosi.

    No joo, meni tosiaan vähän aiheen vierestä, mutta haitanneeko tuo. Toimitus kuin toimitus.

    "Halu tulla nähdyksi, kosketetuksi ja rakastetuksi." Tämän tahtoo nähdä:
    http://www.youtube.com/watch?v=C0i1_PyfIkc

    Äänestä

  • Ich bin... kirjoitti:

    Kalliikis kävi pojalle tai sulle se pedal to the medal mentaliteetti...eikös siinä tullut sitten teoriaa lisää ja ajotunteja..ja ajopalkkio...

    Vauhti ja rämäpäisyys on myös periytyvää, sulla on fifty sixty mahdollisuus olla syy ja seuraus...vai johtuuko se vain siimahäntien vilkkausominaisuuksista...jolloin olisit syyntakeeton ;)

    Toimitus sanasta mulle tulee AINA MIELEEN TÄMÄ...mun tapauksessa ei mikään ihme sekään...

    http://www.youtube.com/watch?v=GbRuDEWOp_M

    Rahastusta, rahastusta, sitähän se on..

    Pojat ovat poikia, biologia se määrää. Veressä vaan virtaa sitä ns. törmäily- ja törttöilyenergiaa. Siihen mää oon syytön...

    Hieno Juicen biisi ihanan Samulin esittämänä. Suoraviivaista, pyhää, seksuaalista. Samuli Edelmann on kyllä yksi Suomen karismaattisimmista mieslaulaja/näyttelijöistä. Ehdottomasti. Ai että kun se on...

    http://www.youtube.com/watch?v=M8Bdw2USpPk&feature=relmfu

    Jäi kaikessa epähuomiossa onnittelut sanomatta eli onneksi olkoon vaan, yksi virstaan pylväs nuoren elämässä taas saavutettu ;)

    http://www.youtube.com/watch?v=aV-4sTKSnxo

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eremita kirjoitti:

Kun pakenee
matkansa taipaleella
saattaa kohdata nälän,
vihan ja pahan
käärepaperiin piilotetut eväät,
jotka eivät
koskaan kysyneet
mistä olit kotoisin
tai minne olit menossa

Järki syöttää vain
lihoakseen, ei se
ole kiinnostunut taseesta
tai debetin ja kreditin
tasapainosta, mutta
mikä on rakkauden kilohinta ja
paljonko ilkeys niljakkaalle neliölle

Minä toivon hyvää, mutta
pelkään pahaa niin kuin
sydän joka lupaa
leikkautua irti petetystä
rinnastansa ja hautautua
läjään viattomalta
näyttävää multaa

Tuska ei ole huora
vaan lähempänä
puhdasta neitsyttä
ja niin minut laitettiin
nuorena jo kävelemään
etten ehtinyt siepata
mitään mukaani
kylmän sateen
valheeseen

Onko ihmisen hukuttava
kaulaansa myöden
sateen valheeseen
enenen kuin voi uskoa
olevansa suojassa
hylättyjen arkissa

Öiset huudot ja
kiroukset ovat
ihmiskunnan kuolinkouristuksia
ja minulla on vain
kivi sydämessäni

Sellainen valtava murikka,
jonka alle musertuu
ja toinen reuna
niin pisteliään terävä
että se olisi voinut
leikata synnin ja
hyvyyden helposti erilleen

Siinä se kivi minua
katseli ja kylmällä
katseellaan pyysi
suutelemaan

Jos ihminen
uskaltaa suudella
avoimesti kuin
hiirenkorvalta lehdeksi
muuttunut silmu,
saattaa hän tuntea elävänsä

Ollessaan elossaan
kaipaustaan laimeampi
kaivaa ainainen jano hänen
huuliaan ja suutaan
saaden pahanolon
räksyttämään varisparvea
kovemmalla intensiteetillä

Suudelma ja suu
paljastavat kaikki
ilkeät petollisuudet,
rikolliset rituaalit
ja ovatko ne osa
puhtaan halun virtaa

Vaikka kylmä katsoo
kutsuvasti silmiin,
sinun täytyy
lakata suutelemasta
sillä se ei ole
rehellistä vaan
suoraa sylkemistä
toisen sieluun

Maata voi sydämettömyyttään, mutta ei suudella

Karkea yhdyntä ei
tiedä rakkaudesta,
prostituoitu tekee rahaa
kylväessään siemenen häpyynsä,
pelkän ammottavan
pohjattoman haavansa
tyhjyyden veitsellään

Kahta aina huudetaan
syntymästä asti,
vallankumousta ja orgasmia
vapauttamaan kahlittua
sykkivää energiaa

Kuinka häpeän,
kuinka kadun
niitä herkullisia eväitä,
joilla möin itseni himolle
ja enää emme
katsele toisiamme
etsi toisiamme
koskettele yhdellekään neliölle ihoa

emmekä suutele suulle

Push it
hän sanoo
haluavansa
haluaa tulla
haluaa kostua
haluaa odottaa ja
haluaa ennen kaikkea perille pääsyä

Unohtaa kaikki rakkauden
typerät vaatimukset ja rajoitukset

nauttia
unohtaa
nauttia
unohtaa
nauttia

push it baby, push it

http://www.youtube.com/watch?v=vCadcBR95oU&ob=av2e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu