Elikkä pelailin tuossa peliä ja se lagitti aina välillä sitte otin pelin pois nii windows ikään kuin jäätyi. Sitten käynnistin uudelleen nii ennenku se oli windowsisa asti näyttö meni pimeäksi. Eikä vaikuta vaikka käynnistää uudelleen, elikkä ennen kirjautumista näyttö jää pimeeksi. Mikähän mahtaa olla vikana?
Windows ei käynnisty
21
532
Vastaukset
- arttur1
Vika oli kovalevyssä.
- Anonyymi
Wikoja windowsissa. W10 on pelkää vikaa windowsiissa.
Kaupanpäälle toimimattomuuteen täydellinen vakoilu! - Anonyymi
voi voi oijoi. Windows 10 on mahdollisesti kaikkien aikojen pahin vakoiluohjelma!
Sekä dramaattinen suorituskyky syöppö. Sekä super toimimattomuus.
- mummo70v
Hienoa, että Artur 1 sai koneensa toimimaan.
Tytär soitti, kun hänen tietokoneensa alkoi takkuilla muutama ilta sitten; käynnistyminen kesti melkein tunnin. Eilen se teki lopullisesti tenän eikä käynnistynyt lainkaan. Tänään imuroin pölyt sisältä, mutta siitä ei ollut apua. Virtakytkinvalo syttyy ja kone alkaa hurista, mutta ei sen enempää.
Dilemma on siinä, etten tiedä, mikä koneessa on sökönä. Kone on Acer (jotakin) 2007 eli kai hankittu silloin. Käyttöjärjestelmä oli valmiina eikä levykkeitä mukana (emmekä tajunneet tehdä varmuuslevykkeitä koneen käyttöönoton yhteydessä). Kerran on käyttöjärjestelmä ajettu uusiksi (en tiedä, miten tytär sen hoiti ilman levykettä). Olisi pitänyt varmistaa nämä asiat ensin, mutta tytär oli töissä, enkä tiedä, missä säilyttää tietoja.
Voiko kiintolevyn kaapelit irrottaa vetämällä suoraan ulospäin, jos vika on siinä kiintolevyssä. Olen valokuvannut kaikki kytkennät, joten uudelleenkytkentä onnistuu.
Jos noita komponentteja alkaa hakuammunnalla uusimaan, todennäköisesti halvemmaksi tulee ostaa kokonaan uusi keskusyksikkö.
Hieman hatarilla annetuilla tiedoilla neuvoa kysyy mummo70v
(joka aikanaan 5 -vuotiaana purki osiin isän herätyskellon-eikä pystynyt silloin uudelleenkokoaan sitä, mutta hieman vanhempana kyllä pystyi) - hhhhhhhhhhhh
Noin dramaattinen käynnistymisen hidastuminen viittaisi kyllä kovalenyvikaan. Naksuuko tai pitääkö kovalevy jotain ääntä kun käynnistyy?
Toinen syy voi olla kertakaikkiaan sekaisin mennyt windows jossa kaikenlaiset virukset tekevät haittojaan rampauttaen koko järjestelmän.- mummo70v
Ennen tätä täydellistä pimentymistä tytär (neuvostani teki näiltä palstoilta löytämäni ohjeen mukaisen toimenpiteen) F8 komento CHKDSK C:/R , kyllä vastaukset ja Checkdisk in korjaukset. Tämä nopeutti laitteen toimintaa olennaisesti, mutta seuraavana päivänä ei tosiaankaan käynnistynyt enää lainkaan.
Käynnistysnappulan valo syttyi ja huriseva ääni kuului, ei mitään muuta (ei naksumisia eikä piippauksia). Koneen sammuttaminen ei onnistunut käynnistysnappulasta vaan piti vetää "stöpseli" irti.
Tyttärellä on aika vahva maksullinen virussuojaus, mutta eihän sekään kai mitään takaa. Hän käy paljon Facebookissa.
Tietokoneen rakenteeseen tutustuin parisen vuotta sitten kursseilla, joten en pelkää sen tutkimista. Sen kovalevyn ehkä osaisin itsekin vaihtaa ja muistikammat asentaa, mutta emolevyn kanssa tuskin lähtisin säheltämään. Ehkä joutuu ostamaan uuden käyttöjärjestelmän, kun levykkeet puuttuvat. - mummo70v
Vielä kysymys:
Termi Bios on minulle outo, mutta voisiko siitä olla hyötyä kovalevyvian tarkastuksen suhteen?
Pääseekö tällaisella koneella enää Bios'iin ja jos pääsee, miten?
- hhhhhhhhhhhh
"Tyttärellä on aika vahva maksullinen virussuojaus"
Anna kun arvaan. Tyttärelläsin kaikista raskain mahdollinen koneen tehosyöppö F-Sökerö? ..öh,, siis F-Secure. jos niin, niin äkkiä pois huis hiiteen moinen rasite ja huomattavasti kevyempi ja ilmainen Avast tilalle.
Joo, ei CHKDSK ole mitään rikkonut, mutta kovalevy saattaa olla tosiaan muuten haljoamispisteessä. Tarkista kovalevyn kunto vaikka tällä ohjelmalla, kohdista health ja error näkee missä kunnossa se on->>
http://www.hdtune.com/
BIOS on lähinnä ns" esikäynnistys" ja tietokoneen osien hallinta yksikkö, jolla ei korjailla mitään vaan asetetaan eri osat tomimaan halutulla tavalla. Kovalevylle ei BIOSista voi tehdä muuta kuin asettaa sen paikka käynnistysjärjestyksessä
tai poistaa kokonaan käytöstä. BIOSia ei pidä mennä muutenkaan räpläämään jossei tiedä 100% mitä tekee, ja kyllä, kyllä siinäkin on varmasti BIOS mutta riippuen valmistajasta mahdollisuudet säätää sitä ovat rajalliset. Ja sinne pääsee yleensä joko DEL tai F1 tai ESC nappia alussa heti painaessa.- mummo70v
Virustorjunta on Avastin maksullinen versio. Otse käytän ilmaista Avastia.
Hieman noita tietoja siitä Biosista jo selailin ja havaitsin, että minulla ei ole sinne asiaa.
HD Tunen tytär asensi ennen kuin kone tilttasi. Punaisia ja keltaisia ruutuja oli runsaasti. Löytyi kuulemma yli 800 "virhettä". (en osaa käyttää oikeita termejä, kun en ollut paikalla, kun tarkistus tehtiin enkä nähnyt raporttia).
Oma koneeni näytti pelkkää vihreää, kun itselleni tuo ohjelman ensin asensin ja tarkistin kovalevyn.
Kiitos näistä neuvoista ja varoituksista/Bios.
Maksullista virustorjunta ohjelmaa ei kannata poistaa, jos sen lisenssi aikaa on paljon jäljellä... Mutta jatkossa kannattaa suosia ilmaisia virustorjunta ohjelmia kuten Microsoft Security Essentials.
http://windows.microsoft.com/fi-FI/windows/products/security-essentials
Kone kannattaa tarkistaa tällä ohjelmalla: http://www.malwarebytes.org/
Eli asenna se ja käynnistä. Päivitä ja laita täysi tarkistus päälle.- mummo70v
Jo ennen näitä ongelmia neuvoin tyttären syksyllä asentamaan Malwarebytesin ja Super Anti Spywaren. Jälkimmäisen hän ainakin asensi, koska ilmoitti juuri poistaneensa sen, kun hermostui niihin jatkuviin päivitysilmoituksiin. Ensimmäisestä en ole varma. Itselläni on molemmat.
Ongelma on nyt se, että näyttö ilmoittaa: No signal> I'm going to sleep.
Eli olemme kai tilanteessa, että kovalevy on uusittava, Siksi kyselin kaapelien irrottamisesta. Levykotelon kyljessä on vihreä namikka, josta se kovalevy ilmeisesti irtoaa telineestään.
Pitäisi tutkia, millainen kovalevy sopii systeemiin.
Täytyy painaa mieleen tuo Sec. Essentials. En ollut siitäkoskaan kuullut.
Vielä kiitokset sinullekin,
Kannattaa muistaa että toi Malwarebytes ja Super Anti Spyware eivät ole virustorjunta ohjelmia! Ne ovat scannaus ohjelmia, eli eivät tarkista konetta automaattisesti ja ainakaan Malfarebytes ei suojaa konetta kokoajan vaan siinä pitää itse laittaa tarkistus päälle.. Itse suosittelisin poistamaan molemmat, jos ne eivät löytäneet viruksia..
- mummo70v
Eivät ole löytäneet viruksia. Pari kertaa on vakoiluohjelmia löytynyt , kun olen skannannut läppärini ja mieheni pöytäkoneen.. Tyttären koneesta en tiedä.
Tuolla ylempänä onkin maininta, että Avast on käytössä viruksentorjunnassa. - mummo70v
mummo70v kirjoitti:
Eivät ole löytäneet viruksia. Pari kertaa on vakoiluohjelmia löytynyt , kun olen skannannut läppärini ja mieheni pöytäkoneen.. Tyttären koneesta en tiedä.
Tuolla ylempänä onkin maininta, että Avast on käytössä viruksentorjunnassa.Vielä kovalevyn irrottamisesta: Sain ne kaapelit irti, mutta ohjeiden mukaan se kovalevy poitäisi liuuttaa irti kotelostaan. Ruuveja en näe.
Tiukasti tuntuu olevan kiinni. Olen varovainen ja harkitseva, joten väkivoimin en sitä irrota.
On tullut elämässä vastaan henkilöitä, jotka käyttävät ensin voimaa ja vasta sitten järkeä-he saavat rikki kaiken.
Sen vuoksi kyselen neuvoja kaikilta osaavilta, jotka viitsivät vastata.
- mummo70v
Täällä tyttären luona selvisi, että kyseessä on Acer Aspire M1100 ja sen ominaisuudetkin löytyivät googlettamalla.
Koneen kyljessä on myös Vistan Product Key tiedot, jospa sen avulla saisi käyttöjärjestelmän tultua asennetuksi sen voimaan.
Uusi kovalevy pitänee kai alustaa, kunhan niin pitkälle päästään. - Renki vai isäntä?
Vika vo olla ihan muuallakin kuin kovalevyssä. Itselläni on Acer myös ja sammunut. Aluksi sammui vain kokopäivätyössä ja myöhemmin ei kestänyt kuin parin tunnin käyttöä ja vaati parin päivän levon. Nyt on ollut täysin hiljaa jo kuukausia ja uskalsin kurkistaa sisälle, kun en mitään enää voi menettää enempää.Luin myös paljon lisää.
Löysin Acerin omat käyttöohjeet, kone on herkkä vikavirralle ja virtapiikeille esim. Bios-litium pariston vaihdostakin ohjeissa puhutaan. Kondensaattorit voivat olla vuotaneet ja silloin emolevy on kaiketi vaihdettava. Kun viimeksi käynnistyi sitä edelsi kuva joka muistutti vappuserpentiinejä. Pari kertaa kävi näin. Sisällä pyörii tuuletin, mutta virtalähteen tuuletin ei liiku. Tomuakin oli, sen poisto kyllä nopeutti sähkövirran käynnistymistä, mutta näyttö pysyy pimeänä. Toinen koneeni oli Fujitsu,joka sai ilmeisesti niin suuren uuden viruksen, että lakkasi . Pääsen salasanaan asti sillä.Meidän taloyhtiössä sammui useampi kone samana yönä. Kaikki jotka olivat myöhään illalla käytössä. Hakkeriko oli asialla. Kohta alkaa tuntua, että tietokoneelle ei kannata tallentaa mitään tärkeää. Kovin vanhoja ei ollut kumpikaan sopimuksen sanoutuessa irti.- mummo70v
Tuota minä olen pelännytkin. Kondensaattorit näyttävät kaikki olevan aivan kunnossa, ei näy pullistumia eikä vuotoja. Löysin googlettamalla tarkan kuvan viottuista kondensaattoreista.
Aiheuttavatko virtapiikit niiden Bios-litium paristojen vioittumisen?
Ovatko Acer- koneet siis täydellisiä "susia"?
Kaipa tässä kannattaa pyytää tytärtä näyttämään ne käyttöohjeet ennen kuin hankkii uuden kovalevyn tai toimittaa koneen ATK-huoltoon.
Kokemasi perusteella koneet eivät nykyisin kestä kuten ennen (tai ehkä huippukalliit koneet kestävät). Tyttären kone tulee marraskuussa 5 v. eli se on ostettu joskus loppuvuodesta 2007 tai sitten vuoden 2008 loppupuolella.
Saimme hieman lisää harkinta-aikaa, kun jätin oman läppärini tyttären käyttöön. - Renki vai isäntä?
mummo70v kirjoitti:
Tuota minä olen pelännytkin. Kondensaattorit näyttävät kaikki olevan aivan kunnossa, ei näy pullistumia eikä vuotoja. Löysin googlettamalla tarkan kuvan viottuista kondensaattoreista.
Aiheuttavatko virtapiikit niiden Bios-litium paristojen vioittumisen?
Ovatko Acer- koneet siis täydellisiä "susia"?
Kaipa tässä kannattaa pyytää tytärtä näyttämään ne käyttöohjeet ennen kuin hankkii uuden kovalevyn tai toimittaa koneen ATK-huoltoon.
Kokemasi perusteella koneet eivät nykyisin kestä kuten ennen (tai ehkä huippukalliit koneet kestävät). Tyttären kone tulee marraskuussa 5 v. eli se on ostettu joskus loppuvuodesta 2007 tai sitten vuoden 2008 loppupuolella.
Saimme hieman lisää harkinta-aikaa, kun jätin oman läppärini tyttären käyttöön.En tiedä, mutta jo netin ohjeissa (englannin kieliset) varoitetaan Acerin herkkyydestä, sähkökaapeleiden pitää olla tietynlaiset jne. Minulla oli tärkeä yli 300 sivuinen työ koneessa, josta useampia versioita ja lisätiedostoja. kuvia ko. työhön jne. Netistä surfattuja lisätiedostoja jne. Oli pakko ostaa heti toinen kone ja pohtia vähissä erin vanhan käyttömahdollisuuksia.
Ensimmäinne kone Fujitsu oli melko kallis ja hyvä, toimi hyvin, lukuun ottamatta cd asemaa. Saan siihen laitettua salasanan, jonka jälkeen kone ilmoittaa laittomasta toiminnasta. Ohjelma huomaa jos käytän väärää salasanaa, voin luoda myös uusia käyttäjiä, joista kuitenkin tulee yhtä laittomia kun minäkin.Vikasietotilassa käy samoin. Ohjelmien ajo uudestaan taas vaatisi juuri dvd-aseman toimintaa. Silloin kun se "kaatuminen" tapahtui korjaajat ottivat useita satasia viruspuhdistuksesta ja omistajat saivat koneensa tyhjänä takaisin ilman ohjelmia ja tiedostoja. Nykyisin halvimman läppärin saa 200-300€:lla , jopa isomman kannaettavankin. Epämääräisen hintainen korjaus ei siis kannata. Siksi toiseksi tiedostojeni pitäisi olla ulkopuolisilta salattuja.
Tässä Acerissa minulla oli kolmen kondensaattorin kärjissä ruskeaa santaa, mutta emolevy ei pullistellut eikä kondensaattoritkaan. Kone ei mennyt tänään päälle kun unohdin sen lepovirtaan eilen muutamaksi tunniksi, vaikka laite oli siis suljettu. Muutaman tunnin pitäminen töpselissäkin riittää, vaikka sammutetuna riitää virhekäytökseen. Kun kuukausia aiemmin kone lopulta käynnistyi siten että tuulettimen lisäksi tuli kuvakin, se toimi aina moitteettomasti kuinka kauan vaan, mutta mitä pitempään käytin sitä pidemmän levon se tarvitsi, käynnistäkse uudelleen.
Vinkki sinulle yhden ohjeen sulkemiseen löysin, kun painaa pitkään napista kone sulkeutuu. Vika voi olla siinä Bios-litium paristossakin. Mitenkähän kauan ko. paristo kestää tai on tarkoitus kestää. Itsellä epäilen kondensaattoria, tai
virtalähdettä, Bios-litiumparistoa tai stten näytönohjainta. Omani oli runsaat 4 vuotta vanha, kun lakkoilu alkoi ja sammuminen oli onneksi vaiheittainen.
- isoäiti70v
Oletko tarkistanut kiintolevyn HD Tune-ohjelmalla?
Mikäli vastaavia kokemuksia kuin sinun ja tyttäreni tietokoneiden kestosta on enemmän (ja netistä löytämieni kommenttien mukaan niin on) tulee mieleen vankasti epäilys, että koneet (Acer) on koottu osista, jotka on tarkoitettukin kestämään n. neljä vuotta.
Näinhän on tulostimien suhteen tehtykin (rumpu kestää tietyn kappalemäärän tulostuksia, sitten se on vaigdettava).
Itse yritän vielä etsiä korjausvaihtoehtoa samalla, kun etsin uutta konetta. - Renki vai isäntä?
Meillä jänniteet eivät ehkä vastaa joidenkin valmistajien jännitettä. Taloyhtiössä on vielä tullut ilmi toisinaan yli- toisinaan alikuormituksia, mahdollisesti piikkejä. Toisaalta muut laitteet toimivat. Aikanaan muistan kun harjoittelin ohjelmointia ja ensimmäiset koneet olivat Commondoreja, ne lakkoilivat usein ja löysin syyksi mukana tulleen hollantilaisen muuntajan, joka ei sopinut yhteen koneen ja meidän jännitevaihteluiden kanssa.
En nyt omalle koneelleni voi tehdä mitään kun se ei pihahdakkaan, siihen ei tule sähköä nyt lainkaan, merkki on Acer Aspire T 120E, voit hakea netistä senkin ohjeet, ohjeiden mukaan sitä ei saa käyttää juuri missään eikä mitenkään, kaikesta varoitetaan.Edeltävän ajan ( ensimmäisistä oireista tähän päivään) koneeni ei kestänyt liian pitkää käyttöä, ei myöskään käynnistynyt ennen pientä esilämmitystä töpseli seinässä, mutta jos se jäi seinään sammuneena kone ei käynnistynyt pitkään aikaan, samoin jos sitä käytti pitkään .Eli pelkkä pistorasiassa pitäminen vaikka kone on pois päältä aiheuttaa virheen !!!!! Ammattilaisillekkin riittää varmaan pohtimista, mutta oireet viittaavat varmaan johonkin ihan selvään tiedossa olevaan vikaan.- Reki vai isäntä?
Lisäisin vielä, että lyhytaikainen käyttö onnistui ainoastaan kun kone oli väliajat kokonaan pois pistorasiasta. Omituisinta on , ttä ku laitan koneen pitorasian sitä käynnistämättä ja se on pitmpään kuin 15min ,välkkyy näppäimistössä kolme valoa, jost tiedän että käynnistyskän ei onnistu. Olen vaihtanut pistorasioita ja johtoakin, aina sama juttu. Mitä kautta sähkö kulkee , vaikka kone on pois päältä, ei merkivaloja ym.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855