Hei mikä firma on Korahmor Oy, mainostaa nettisivuillaan että kotitalousvähennys olisi 60 % ja maksimi 3.000 euroa. Yrittää väärillä tiedoilla saada asiakkaita. Melkoista huiputusta
Korahmor
Ira Kalkkila
901547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Eikös tää ole Pollentien poliisin Kari Ilkkalan firma ? Täytyy tehdä kuluttajavalituslautakuntaan ja markkinaoikeuteen kantelu !
Markkinaoikeus velvoittaa Inarin kunnan korvaamaan Korahmor Oy:n
oikeudenkäyntikulut 1.080 eurolla.
kuka pilluilee vaiko itte.
TUTKI ENNENKUIN AUOT PÄÄTÄSI.
Iltaa,
kiitos tarkkaavaisille surffareille, sivuston leipäteksti on todellakin jäänyt kotitalousvähennyksen muutoksen kyydistä. Sivuston ylläpitäjä korjaa puutteen toivottavasti jo 31.01.2012 aikana. Virhe on luonnollisesti minun, ei sivuston ylläpitäjän.
Sivustolla on toimivat linkit ajantasaisille Veronmaksajien liiton ja Eteran sivuille, joilta saa sekä ajantasaista tietoa, että voi arvioida vähennyksensä määrää voimassaolevien säännösten mukaisella laskurilla.
Olen pahoillani sivustolle laiminlyöntini takia jääneestä vanhentuneesta tiedosta. Asiakassuhteisiin tai toimittajavalintoihin asialla ei ole ehtinyt olla vaikutusta.
Kari Ilkkala
Korahmor Oy
Muut ovat tarkkaavaisia, valittaja itse hyökkää kuin sika limbbuun kun löytää jotain virheitä. Säälittävää narsismia
kuka on tämä Kari Ilkkalan kriitikko?
Joku kilpakumppani?
Mistä kilpailusta on kyse ?
Mutta eikös se periaatteessa ole vieläkin 3000 euroa? Esim. minä saan vähentää 1500, ja vaimo toiset, vaimitensenymeni?
Kyllä kyseessä on huijjaus
Aatelkaa jos kylältä löytyy joku vinksahtanut tyhjäntoimittaja, joka rupee tekeen tästä valituksia ympäriinsä !
Juu ei mitään vaikutusta, nu**itaan nyt pilkkua niinkuin isäntä itse
Juu ei mitään vaikutusta, nu**itaan nyt pilkkua niinkuin isäntä itse
Lakeijat pelaa ;))
hallituksen varajäsen on Boyadjiev Evgeny Dimitrov epäilyttävää
Iisakki hiljaa siellä. laita edes jotain asiaa.
Kotipaikka Inari, veroeurot menevät sinne, ovat tosin vähäiset
Tää välillä kärkeen, sama valittajamerkantti
http://www.yritystele.fi/node/439240
varmaan aputoimi -businessnikit
Valitus
Tästä Hämmen Linnan pelastus
Katsokaas, jos narsisti mokaa niin kyseessä on tarkkasilmaisten havaitsema pikku virhe, mutta sitten itse ollaan ussimassa pilkkua oikein kunnolla
Mutsin nussia!
Sekoaaa
Huijjareita täynnä koko kaupunki, me pelastamme !
Onko KOK(dem) kansallissosialistinen (NAZI) kokoomus puolue? Ju
On ilman muuta, ihan kauheata käytöstä äänestäjiltä, pitäisi äänestää perussuomalaisia
Onko jo valitus oikeuskanslerilla
Mistä saisi toiminnan ohaus järjestelmän kappale tavara teollisuudelle, automaattinen valitus järjestelmä AVJ
Voiko tuolta tilata vielä remontteja koti talous vähennyk sellä
Ehkä ei kannata jatkaa tätä solvausketjua, kun meilläkin (vaikka vähän vajakeillakin) on tietoa HML kaupungin syytingillä työpaikkoja saaneiden nimiä ja heidän epäonnistuneita yrityksiään, varsinkin siellä Hauhon suunnalla eli jos tekee komean konkurssin niin sittenhän osaa ohjata elinkeinotoimintaa entistä paremmin, eikö vain. Ei masennuta, laitetaan vaan kaikki nimet ja pelimerkit pöytään kun täällä ketjussa kerran niin halutaan?
Mikäs solvaus tässä on ?
Ei apottia raiskatuille
Mulla on uusi taka lasi
Mistäs pirusta tuonkin firman nimi johtaa juurensa?
Arvauksia? Googlasin ka wikipediasta tuli aika sopivaa raamattu kamaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korah
Korah on konnamaisten hahmojen nimi.
Mites toi loppu sit stemmaa mor???
Hän on MESSIAS
Mulla on rekisteri kilpi sivu ikkunassa
aha
Tämä on se firma joka urakoi Ideaparkin purkamisen, kuulin kyliltä
Pitääkö tämä paikkaansa ? Törkeää
Se ideoi myös motarin katteen purkamisen.
Onko tämä joku huijjarifirma ?
Muu liikkeenjohdon konsultointi ?
On yhtä kannattava kun sen samppoo kauppiaan
Se on MORAALI
Ihan ykkös kamaa, pörssiin menossa, toimiala:paskan jauhaminen
Suhmurointi Ullu
Se aikoo myös estää Etelärannan rakentamisen ja evätä kaupungilta siitä saadut tontinmyyntitulot ynnä yhteisöverot. Kaikki rakentaminen ja kehitys pysäytetään Korahmorin toimesta.
Ei ihme, että yrittää epätoivoisilla kusetuskeinoilla hankkia asiakkaita kun liikevaihto laskee. Onko nää niitä maailman johtavia kotitalousvähennysasiakkaita ?
Korahtelee kuolinkamppailussaan.
Ei hätää, sai Possentie ykkösen julkisivuremontin tehtäväkseen
Varmaan haluaa kaupungin urakoita myöskin.
Vasta vaalien jälkeen kun pääsee itse tilaamaan.
Kannattaa olla tarkkana kun veivataan vähennysprosentteja, kun Soini
puhui toista ja toiset toista jne
Mikä maa, mikä firma?
Tekee Ikkalan isännöimien taloyhtiöiden kaikki remontit
Jokaisen kolmenko ?
Firmani ei konkkaa tee nimi vain sen vaihtuu !!, lal lal laa
Korahmorin sivut ovat väliaikaisesti poissa käytöstä. Ilmeisesti piilotellaan julkisivuremontit ja muut suhmuroinnit ja sitten taas avataan. Käykää katsomassa toimiiko ?
edelleen on pois käytöstä "väliaikaisesti". Suhmurointi jatkuu
http://www.vossenfinland.fi/
Tummelia saa myös tukkuhintaan
Matkustajakoti purettava
Valttee, lähetäänkö ruotsiin viikonloppuna ?
Tarviitko Taisto tulkkia? En joua nyt lähtemään, kun meen vähän autteleen velipoikaa tallille, ruokapalkalla sivumennen sanottuna, mitä nyt vähän taskurahaa saan lisäksi (mutta jääköön tässä kuuluttamatta, ettei mene tuet). Kiirettä pukkaa päälle tänä viikonloppuna, meinaan ihan pari kolme tuntia huiskia tänäpäkin töitä, se on semmosta kiireisen miehen elämä.
Morjens t: Valte
Valttee, oletko jo Floridassa kun mitään ei kuulu ?
Meinaatko että niinkö siinä Manne mailmalla -sarjassa? En meinaa lähteä Mannea matkimaa, se reissas kyllä meijän kaikkien kaaleitten puolesta niin paljo, että siinä riittää märehtimistä pitkäks aikaa. Teki hyvää peeärrää koko heimolle.
Sivumennen sanottuna se sarja on ollu kautta aikojen paras sarja mitä telkkarista on tullu. Otettii kaikki osat kasetille ja katellaan niitä aina kun halutaan eläytyä vähä klobaalimpaan tunnelmaan täältä arkisen aherruksen parista, jos noin niinku ylevästi sanottas. Semmosta nojatulimatkailua harrastetaan mielellään. Ei oikein tuo putjettipuolikaan anna periks, ne on valuutat sen verran kalliita. Ruunuja kyllä löytyy lakkarista kun niitä kertyy tuolla Ruotsin puolella kauppoja tehessä ja muutenkii.
Valttee, onko sulla myydä kauroja ? Talvi tulossaa.. Voisit myydä kaverille omakustannushintaaan ?
Valttee, oletko taas rsiteilemässä ? Läjetäänkö osteleen ? Mennään osteleen ! Mennään autollaa ! Ajetaan hiljaa ! MENNÄÄN OSTELEEN !
Valttee, tuu pois jo ruåtsista, löhdetään osteleen ?
Valttee, oletko hengisä
Se on siinä ja siinä, kun sain moran kylkeen. Mutta ei pitäs olla mitään isompaa hätää enää. Olkaa huoleti vaan. Täytyy tässä parannella oloo pikkuhiljaa. Ei pääse ees autteleen velipoikaa tallille. Meinaan kyllä kostaa samalla mitalla sille kaipparille. On meikäläisellä jo mutka lakkarissa valmiina.Meinas viedä volvon väkisin käsistä, tuli hinnasta kiistaa, mutta siitä nyt sen enempää. Minä en ees kerinny pistään hanttiin, vaikka mennen tullen olisin sen päihittäny, niin kun varmaan kaikki uskotte. Kerkis vaan tuikata ensin.
Hyvä Valtte kuulla että olet parhaassa kunnossa. Jos tarttet apua niin pirauta prepaidiini. Mites oletko politiikkaan ryhtymistä ehtinyt uudestaan miettiä, yks puolue kaipais tämmöisiä meidän kaltaisia kunnon ihmisiä ehdokkaaksi ?
Valttee osta multa jeeppi !
Kaupungin talous tasa painoon, ei Tiiriölle, moottoritie purettava
Laskuttaako Korahmor VPK:ta ?
Serkkupoikako se täällä viestittelee? Kun nyt tuosta politiikasta kysyit, niin sanon suoraan, että meikämanne ei siihen sakkiin erehy. En tikullakaa menis ronkkimaa viisaitten päättäjien viisaita päätöksiä ja tekemään niistä valituksia. Politiikka on likasta pelii ja meitsi on yrittäny aina pysytellä lakipykälien mukasesti. Uskokoo ken tahtoo. Politikon elämä on aika synkkää, kun aina pittää olla moittimas ja valittamas ja nostattamas oppositiohenkee. Meikäläine on myönteine ihmine eikä taho kaivella mittää tuommosii nekatiivisii.
Eipä silti etten politiikas pärjäisi yhtä hyvin ku joku täkäläinen etustaja. On moni nimitellyt meikää supliikkimieheksi ja tuo esiintyminen on aina ollut meikäläisen vahvin valttikortti. Ei ole myöskään virainomaiset päässy hiostamaan suurehkoista rikkeistä. Aina oon osannut selittää parhain päin ja itselle edullisesti asiat. Kalterien takana en ole pitempään istunut, mitä nyt sukulaispoikia oon käynyt siellä moikkaamassa. Nii että kansalaisluottamus on tallella, jos sitä kysytään.
On kokemustakin monelta alalta ja elämänkoulua on käyty, valehtelematta voin sanoa, että elämän korkeakoulua ihan. Peruskoulutus on vankka, 11 vuotta koulunpenkillä (2 kertaa tuplasin). Monellako on näinkää paljon sivistystä. Moni on yliopistojen kirjoilla vuoskauet eikä valmistu muuksi kun vaivaseksi kansanetustajaksi tai valtuuston penkkiä kuluttammaan. Mitä se semmonen koulutus on olevinnaa?
Ulkonäköäkin on, vai mitä oot mieltä serkkupoika? Yhtään rehvastelematta voin sanoa sen verran, että vaalimainoksista tulisi kovaa valuuttaa. Naiset niitä kilpaa keräilisivät ja tapetoisivat huoneittensa seinät kuvilla. Niin että kamppanja olisi kyllä menestystarina, ei sen puoleen. Ei vaan ole löytynyt sitä oikeaa puoluetta, joka ajais meijän pienen ja sorretun kansanryhmän asiaa. Kaikilla puolueilla tuntuu olevan jos jonkinlaista kaunaa ja närää ja sanomista meikäläisistä.
Siksi toisekseen pisneksetkin siitä kärsisi, jos meikämanne istuisi vaan kokouksissa päivät pitkät kahvia särpimässä. Nytkin oon huomisaamuna lähössä liettuan poikiin kanssa suomenlahen taakse liikematkalle. Siinä mennee kaks viikkoa jos ei enemmän kiin, joten turha sitten kysellä kuulumisii ennenko tuossa ens kuun puolivälissä. Olethan hengessä mukana että pisnekset onnistuisi.
Hellurei t:Valte
Valttee, miten on mennäänkö joulua viettämään Floridaa, se on Ameriikassa. Mennään Key Westiin, siellon hienoo. Mennään lentokoneella.
ei löydy nettisivuja vieläkään melkoista avoimuutta ?
Valttee, Valttee, missä ooot ? Oletko mennyt yksin sinne Key Westiin ? Tuu takaisin, täällä on tärkeitä kokouksiaaa !,
Hienoo Valttee että olet kunnossa ja et lähössä mihinkään kauaksi, tosiaan pidä keskittyminen bisneksessä, muuten voi tulos laskea kuin lehmän häntä, ja joudut vielä sulkemaan kotisivut kauppalehdessä. Oikein hyviä reissuja, ja jos sattuu Lexus RX 300 eteen oikein edulliseen hintaan niin tuokaa minulle.
Makkonen hoitaa !!!
Eihän tässä mitään nyt jäi vähän vanha päivitys sivuille huumoria huumoria.
Vittu valitus päälle 400 sivuinen valitus oikeuskanslerille, sivun julkaisija häkkiin. Narsistipersu hyökkää ja tekee valituksia
Millon alkaa bulttiboisissa novellivitsit ?
tämä on suurin sumutus eikun suhmurointi eikun tuli puskista eikun vaadin selvityksen
Mulla on kuukautiset myöhässä ?
Milloin alkaa katteen purku ?
Kohta taas vuosi vaihtuu ja voidaan suhmuroida asiakkaita vanhoilla tiedoilla !
Vaadin pysäköinto talon possen tielle !
Onko Korahmor Oy:llä vielä toimintaa?
Ilkkalan firma, taisi tehdä konkurssin?