Vaidoimme viime kesäkuussa kännykkäliittymät pois DNAlta. OK, muutamassa liittymässä oli pakettisopimus, mutta nehän voi vaihtaa kunhan maksaa ko. pakettimaskut.Paljastui että yhdessä liittymässä oli SIM-lukittu kännykkä, jonka kuitenkin olin maksanut kokonaan jo oston yhteydessä. Tätä lukitusta eivät sitten suostuneet purkamaan ennen sopimuksen päättymistä. Koko liittymä oli siis puoli vuotta suljettu ja puhelin lukittu. Miksi ei voinut maksaa kerralla jäljellä olevia n. neljän euron maksuja?? Lukituksen piti poistua joulukuun puolivälissä. Arvatkaa vaan suostuivatko poistamaan silloin? Ei, kun piti tulla mukama loppulasku. Ei tullut. Viime viikolla oli kuulemma jo purettavissa. Tänään soitin taas jo hyvin vittuuntuneena, lupasivat lähettää purkukoodin. Ei ole näkynyt.
Siis, kokonaan maksettu kännykkä on ollut jo yli seitsemän kuukautta käyttökelvottomana neljän euron laskun takia.
Seuraavaksi lähetän laskun ja kysyn kuluttajalautakunnan kantaa.Näinkö DNA haluaa hoitaa asiakassuhteitaan?
Ei ikinä enää DNA-liittymiä
noDNA
4
431
Vastaukset
- Kytkypuhelinkauppias
Olet varmasti ollut tietoinen kytkypuhelimen osto hetkellä, että kyseinen puhelin on sim-lukittu. :--)
- DEKU
Älä itke Iines
- toteamus..
varmaan parempi kun sulla ei olis kännykkää ollenkaan,hanki lankapuhelin niin sulla elämä hymyilee
- ny 0
niin, ehkä ei dna ainoaksi ja ensimmäiseksi puhelinliittymäksi,
mutta jkos niitä on useampia, niin silloin, kun on niin edullisia vaihtoehtoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821310- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että362767- 132720
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56594