Saako nykyisin elävistä sukulaisista tietoja

Siis viime vuoden joulukuussahan tuli voimaan jokin laki /säännöstö, jonka mukaan sukututkijat eivät pääse näkemään alle 100 vuoden vanhoja kirkonkirjojen tietoja.

Siis onko nyt niin, että tällä hetkellä uusimmat tiedot saa sadan vuoden takaa, ja nykyisin eläviä sukulaisiaan ei pysty selvittämään millään tavalla.,

(Jaa niin, onhan virkatodistukset olemassa. Ne vain kuulemma maksavat hirvittävästi, ovat täynnä virheitä, ja saaminen kestää ties kuinka kauan)
11793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sukututkijat pääsevat yleensä näkemään tuoreitakin tietoja. Riippuu seurakunnasta, mutta lähisukuun keskittyvä tutkimus on yleensä riittävä syy.

Äänestä
  • Väittäisin tähän hieman vastaan. Aloittajan mainitsema laki ei tullut voimaan joulukuussa vaan kyseessä on jo pidempään voimassaolleen lain soveltaminen. Jo keväällä 2011 kirkkohallitus teki seurakunnille suosituksen, jonka mukaan omatoiminen tutkimus olisi sukututkijalta pääosin kiellettyä alle 100 vuotta vanhojen tietojen kyseenollen. Se on suositus, se ei ole määräys, mutta valitettavan moni seurakunta sitä ilmeisesti soveltaa. Tietysti voi löytyä myötämielisiäkin seurakuntia, mutta yleisesti ottaen kannattaa kyllä varautua pettymykseen. Jos sukuhutkija olet asiasta tomerasti eri mieltä, olisi kiva tietää, missäpäin maata vanhaa sallivampaa käytäntöä vielä sovelletaan, kun sanot, että yleensä pääsisi tutkimaan.

    Ja aloittajalle, kunnes kirkkohallitus muuttaa nykyistä niuhottavaa laintulkintaansa tai sukututkimuksen osalta lakia muutetaan, ainoaksi vaihtoehdoksi jää tietojen tilaaminen, toki se maksaa ja ottaa aikaa.

    Äänestä

Samoja tietojahan virkatodistuksissa on kuin kirkonkirjoissa.
Ei niissä saa olla virheitä. Monihan tilaa niitä ihan muihin tarkoituksiin kuin sukututkimukseen, esim. perunkirjoituksiin.
Mutta aikaa ja rahaa palaa.

Äänestä

Virkatodistuksissa on usein virheitä. Minä sain pari vuotta sitten virkatodistuksen, jossa oli isälleni laitettu 6 lasta syntyneeksi kuolemansa jälkeen ja yksi isoinä lapsista puuttui. Isoisän syntymäpaikkakin oli väärin.

Äänestä

Elävien tietoja kannattaa pyytää heiltä itseltään.

Äänestä

Sukututkimus ei ole päättäjien eikä seurakuntien suosiossa.
Kapuloita rattaisiin vaan!

Äänestä

Pyytäkää lupa käyttää maakunta-arkistoistoista digiarkistoa alle 100v vanhoihin tietoihin.vastuullista hommaa mutta näin pääsee etenemään.

Äänestä

Niin, tuo kirkkohallituksen määräys on suositus ja se ei ole virkailijoiden vastuulla, ellei sukututkijat pääse tutkimaan alle 100 vuotta vanhoja tietoja, vaan se on seurakunnan kirkkoherra, joka sen määräyksen alaisilleen antaa. Ja mitä tulee sitten elävien ihmisten sukututkimiseen, saattaa olla, että elävät ihmiset ovat laittaneet sukututkimus kiellon, joten virkailija ei saa antaa heistä tietoa. Ainahan voi tilauksessa tiedustella, jos on vanhoja kopioita arkistossa, jos niistä saisi kopion, monet ovat saaneet säästettyä paljonkin rahaa tilaamalla vanhoja kopioita, joista uusista tapauksista on hetu poistettu.

Äänestä

Googlen kautta Eniro tai Sonera osoitetieto/puhelinnumero. Kysytään nimi, viimeksi tiedossa oleva osoite jne. Maksaa n.1,35E. Ei kestä kauan.

Äänestä
  • Tai sitten suoraan Väestörekisterikeskuksen osoitetoimisto, puhelin 060001000. Maksullinen numero, mutta kun et jää tyhjää lätisemään niin eurolla-parilla selviät.

    Äänestä

Kysymällä selviää.
Keskustele omaistesi kanssa, kysy kaikkea mahdollista, etsi hautapaikat ja -kivet.
Monilla ikäihmisillä on tallella esim. perunkirjoja, niissä on kaikkien perilisten tiedot.
Plärää vanhat valokuvat ja kysy suvulta keitä esittävät.

On olemassa monien alojen matrikkeleita, joissa voi löytää sukulaisia. Esim. koulujen oppilaskirjat.
Paikallishistorioita kannattaa käydä lukemassa kirjastoissa. Moni on löytänyt niistä tietoja esipolvistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotontako kirjoitti:

Siis viime vuoden joulukuussahan tuli voimaan jokin laki /säännöstö, jonka mukaan sukututkijat eivät pääse näkemään alle 100 vuoden vanhoja kirkonkirjojen tietoja.

Siis onko nyt niin, että tällä hetkellä uusimmat tiedot saa sadan vuoden takaa, ja nykyisin eläviä sukulaisiaan ei pysty selvittämään millään tavalla.,

(Jaa niin, onhan virkatodistukset olemassa. Ne vain kuulemma maksavat hirvittävästi, ovat täynnä virheitä, ja saaminen kestää ties kuinka kauan)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu