Prismassa oli tänään (30.1.) sinänsä mielenkiintoinen aihe ihmisen evoluutiosta. Olen ennenkin jäänyt töllistelemään sitä, miten jonkun aiheen käsittely jää nollatutkimustasolle. Niin kävi nytkin. Joku englantilainen tutkija oli tutkinut jonkun englantilaisen paikkakunnan asukkaiden kehitystä yli 60 vuoden ajalta. Hän oli todennut, että ihmisten pituus oli ruvennut lyhenemään mutta paino nousemaan.
Saman olen todennut omalla paikkakunnallani. Erityisesti nuorille naisille on käynyt näin. Muistuttavat yhä enemmän pystyssä käveleviä pingviinejä. Syykin on selvä: amerikkalainen pikaruoka burgerit ja pitsat ilman vihanneksia. Nyt on kuningasburgeri kehittänyt burgerin, jossa on tuhat kilokaloria. Mutta paljonko on ravintoaineita, joilla kasvaa? Norjalaiset ja minä olemme kasvaneet kalalla, mutta nykynuorisolle se on lähes kielletty aine. Oma poikani kasvoi runsaalla maidon juonnilla. Pekka Puskalla voisi olla muitakin aineita kieltolistalla kuin tupakka.
Jatkuuko evoluutiomme yhä
Kala kasvattaa
1
163
Vastaukset
- erttkl
Näin unen:Lahna oli noussut maalle ja pysyi elävänä pystyssä eviensä kannattamana. Seuraavan päivänä oli ilmiö, jossa vesipisarat kelluivat ilmassa, eli eivät pudonneet maahan, vaan kelluskelivat pysyen paikallaan. Kokeilin, voiko siellä hengittää, mutta totesin keuhkojen täyttyvän vähän kerrassaan vedellä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3043011Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482027- 1181794
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 651347
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223