muuten aivan kiva

Negombo on

paikka, mutta eihän sielläkään suo-maalaisesta white trashista pääse eroon.

Työväenluokkaiset kullihaukat ovat löytäneet uuden seksiturismin kohteensa.

Die white trash...

5

511

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskalla tutustua

      Olimme mieheni kanssa Sri Lankan länsirannikolla Wadduwassa pari viikkoa ja tulimme juuri takaisin. En ole käynyt aasian lomakohteissa aikaisemmin, joten kaikki oli minulle uutta. Hotellimme Siddhalepa Ayurveda Health oli erittäin kauniiksi tehty ja matalaksi rakennettu alue, jossa paikalliset hääparit mielellään kuvauttivat itsensä. Kerjäläisiä emme tavanneet kuin muutaman turistikohteissa. Alueella ei ollut rantaravintoloita, eikä turistikauppoja, mutta luonto oli lähellä ja miehet myivät hotellin rantaportilla kookospähkinöitä ja järjestivat matkailua, hierontaa, vaatturin, tuk tuk kyytiä jne. Tilasimme eräältä 2 pv:n retken toisen pariskunnan kanssa Kandiin ja Sigiryiaan. Maksoimme 2 pv täysihoidosta ja retkestä lähes saman kuin hotelli olisi ottanut ja saimme lisänähtävyyksiä samaan hintaan. Koska matkan järjestänyt mies (Silva) sanoi, että mitään ei tarvitse maksaa jollemme ole tyytyväisiä ja matka maksettiin jälkikäteen (lukuunottamatta yht 100 € etumaksua). Kaikki toteutui sovitulla tavalla ja paremminkin. Upeiden hotellien lounasravintoloissa tunsimme itsemme nukkavieruiksi. Ilmeisesti nämä henkilöt tekevät parhaansa, jotta saavat turistit viihtymään, mutta bisneksen taju on vielä aika hakusessa ja voitto taisi jäädä olemattomaksi. Juttelimme huonolla englannilla ja nauroimme väärinkäsityksille. Viimeisenä iltana hän kutsui meidät syömään perheensä kanssa. - Paikalliset tulivat todella läheisiksi meille, kun suhtauduimme heihin avoimin mielin, näytimme talvikuvia Suomesta ja kerroimme itsestämmekin jotain. Iloinen, huumorintajuinen ja lämminsydäminen kansa sulatti sydämemme. Erään köyhän perheen lapset otimme kummilapsiksemme ja koemme jo nyt saaneemme heiltä paljon. He soittivat meille Suomeen 2 kertaa kiittelemään, että perhe on niin onnellinen, kun autoimme heitä. Rahaa ei kulunut lomalla juuri lainkaan ja annoimme viimeisenä päivänä rahamme (SLR rupiat) mm. uuteen telkkariin. Pienellä rahalla voi tehdä suurta iloa perheelle, jonka kanssa ystävystyy kenties loppuiäksi.

      • Selaan lentoja ...

        Mukava kirjoitus! Kaipaan Sri Lankaan.


      • sääääkkkiii

        Hieno kirjoitus ja hienoa, että tuollaisia ihmisiä vielä löytyy. On maita ja kansoja jotka tarvitsevat apua meiltä.

        Mulla on vaan henkilökohtaisesti huonoja kokemuksia Sri Lankalaisten auttamisesta. Liiana paljon kusetusta ja ahneita ihmisiä, jotka käyttävät hyväksi esim suomalaisten apua, cvaihkei sitä todellakaan tarvitse vaan elvät yläluokan elämää ja rikastuvat köyhien kustannuksella.

        Suurin osa on pelkkää silmänlumetta... Paikallinen opas vielä mielellään turisteja tutustumaan periferiassa sijaitsevaan savimajaan, jossa yksi vanha mummeli hienontaa kanelitankoja kahden kiven avulla. Turistit siinä sitten säälii ja suostuvat maksamaa valmiista kanelipurkista maltaita... saman määrän kanelia saa kaupasta murtoosaan... Näin se raha menee suoraan tuottajalle ja moninkertaisesti... Ei ole oikein.

        Pahin ja röyhkein tapaus oli kuitenkin se, että Suomen Lionsclub toimitti leijonaveljilleen Sri Lankaan Suomesta kerättyjä silmälaseja.
        Eräs suuri suomalainen yritys, joka toimi Sri Lankassa toimitti ne omaan piikkiinsä maahan, omien tavaroidensa mukana... Näin leijonat säästyvät maahantuonti tulleilta eli säästöä tuli kaikille.
        No silmälasit sitten luovutettiin suurin juhlamenoin paikalliselle Lionsclubin pressalle, jonka sitten piti jakaa lasit köyhille kouluille jne.
        No, ei mennyt kuin viikko- pari, kun selvisi, että tämä kyseinen pressa oli laittanaut kaikki lasit omaan optikkoliikkeeseensä myyntii ja köyhät lapset jäi tälläkertaa ilman laseja.

        Vaihka suomalaisilla on hyvä sydän, niin suhtautukaa tietyllä varauksella näihin "köyhien" kutsuihin ja lahjapyyntöihin.

        Nyrkkisääntönä voisi pitää, että kun Sri Lankalainen lyöttäytyy juttusille, niin sillä on mielessä vain yksi asia... turistin rahat

        Ihmetteln tuossa sinun tarinassa esim sitä, että miten se köyhäperhe on soittanut teille suomeen jo 2 kertaa?
        Edelleen Sri Lanka on kehitysmaa ja siellä niinkin yleinen laite kun puhelin on aika harvojen käytettävissä ja vielä kansainvälinen puhelu...? Joku mättää tässä yhtälössä


    • oo sri lanka

      No kyllä ainakin joka ikisillä sri lankalaisella, jonka mä tunnen (ja niitä on enemmän kuin 10) on ihan kännykkä. Tosin ei nää mun tuttavat nyt siitä köyhimmästä päästä ole, mutteivat nyt mitään rikkaitakaan.

      Puhelu suomeen maksaa muistaakseni 60-80 rupiaa/minuutti, tekstiviesti 6 rupiaa Dialogilla. Eli jos ovat soittaneet jonkun muutaman minuutin puhelun, niin hyvin mahdollisesti ovat voineetkin siitä maksaa 200-300 rupiaa, jos ovat kokeneet sen tärkeäksi.

      TOKI sri lankassa on myös paljon huijareita, isompia ja pienempiä. Pahimmat tosi sitkeitä, saattaa puhua paskaa vuosia kunnes sitten paljastuvat rahan perässä juoksijoiksi. Ja kaikkea ei voi edes arvata, kuka huijaa ja kuka ei.

      Mutta kaiken kaikkiaan mun mielestä ihmisiin nyt pitää luottaa. Toki täytyy miettiä miten tehdä ja mitä, mutta kuitenkin. Ja enpä usko että "uskallusta tutustua" syytää sinne satoja/tuhansia euroja...

      • gvbcvbvcbcv

        Eli siis köyhä perhe käyttää kuukauden tulonsa siihen, että saa soittaa suomeen kiitos puhelun? Asiat tärkeysjärjestykseen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      12
      398
    Aihe