hei kaikki! olen kohta 18v tyttö ja olen miettinyt jo pitkään, että alan opiskelemaan lähihoitajaksi, jos pääsen. keskiarvoni on peruskoulusta 8.15 pääsenköhän? pelottaa hieman. olen aikaisemmin kokeillut lukiota ja sisustus alaa, mutta ei kummatkaan tuntunut omilta jutuilta. lukiossa en pärjännyt huonon kielipään takia.. joten päätin lopettaa) tarviikohan lähihoitajat enkkua tai ruotsia paljon ja vaikeuttaako se pääsemista alalle? vastailkaa, kertokaa myös mitä oli pääsykokeissa yms. ja millaista opiskelu on? kaikki tieto kiinnostaa! :)
lähihoitajaksi?
utelias94
4246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Soveltuvuustesti ratkaisee sen ohella että on jo hoitoalan kokemusta. Kaikkein fiksuimmin teet kun haet hoitoapulaiseksi alalle. Siinä näet haluatko yleensäkin aloitaa opiskelua. Ja jos haluat niin vuoden parin kokemus alalta ratkaisee pääsääntöisesti hakumuksen jo hyväksytysti.
Uskon että pääset ! Itselläni oli suurinpiirtein samaa luokkaa keskiarvo, ellei jopa huonompikin. Soveltuvuustesteistä sain aika hyvät pisteet. Testeissä täytettiin a) b) ja c) vaihtoehdoilla omaan persoonaan osuvimmat vaihtoehdot, piti keksiä joillekin tavaroille uusia käyttötarkoituksia, vääntää rautalangasta pupu, ja oli jtn loogisia ja matemaattisia kysymyksiä mitkä olivat todella helppoja ja maalaisjärjellä selvitettävissä mielestäni. :) Haastattelu kesti 5-10 min. Soveltuvuustesteihin osallistuminen taisi maksaa n. 50 e, mutta mielestäni se ei ole lainkaan paha jos todella haluaa päästä opiskelemaan!
Mielestäni englannin ja ruotsin arvosanasi eivät juurikaan vaikuta siihen, pääsetkö lähihoitajaksi opiskelemaan vai et. Totta kai on plussaa jos osaa kieliä, mutta olen sitä mieltä et lähihoitajan ei tarvitse osata puhua kieliä kunnolla. En mene takuuseen!
Opiskelu on ollut mielestäni kivaa. :) Käytännön tunnit ovat mahtavia! Harjoittelemme yleensä kaiken nukeille, mutta joskus myös toisillemme. Esim. vuodepesut yms tietenkin nukeille, mutta olemme piikittäneet toisiamme eli antaneet injektioita. Kerran ihonalaiskudokseen ja kerran lihakseen (ei satu, eikä tarvitse jännittää.) Kaikki on ollut mukavaa :)
Lääkelaskujakin jännitin itse, mutta ihan turhaan. Pääsin läpi niistäkin, harjoittelemalla ja kuuntelemalla tietenkin. En ehkä suosittelisi lähihoitajan alaa kaikkein laiskoimmille, jotka eivät jaksa panostaa kouluun tai töihin. Koulussa tulee olemaan vaikeaa, jos vain laiskoittelee eikä lue kokeisiin eikä tee tehtäviä. Lähihoitajan työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta. Lähihoitajan tulee osata asiansa kunnolla ja tietää mitä tekee ja miksi. Sen takia on tärkeää opiskella asiat HYVIN. Koulu ei kuitenkaan ole mielestäni kovin rankkaa, vaikka se onkin kuulemma yksi vaikeimmista aloista. :) Itselläni oli alunperin kaksoistutkinto, mutta lopetin lukion koska numerot olisivat vain huonontuneet.
Pääsykokeisiin vaan iloisin mielin ja omana itsenä! :) Uskon, että jos oikeasti haluaa tälle alalle, niin pääsee kouluun. Halu auttaa ihmisiä ja tehdä sosiaalista työtä on mielestäni kaiken a ja o. (:
Soveltavuustesti ei oo vaikea vaik ite jo toist kertaa niis ja en oo päässy läpi. Testeis oli kaikenlaisia tehtäviä mm. päässä laskentaa (miinus, plus, kerto ja jako), piti ettiä isoin ja pienin luku. laittaa 4 kuvan sarjakuvia loogiseen järjestykseen, päättelyä et miten jokin asia on. Ja persoonallisuus testeis oli et kaksi kertaa piti samoist aluist piirtää kuva mikä tuli mielee, täydentää lauseet ja pieni essee miksi haluaa alalle, toduuden mukaisesti omista vahvuuksista ja heikkouksista sekä sit open ja psykologin haastattelu. Ja toi on viimesintä tietoa, kävin eilen soveltuvuustestis.
Kielipäätä ei tosiaan tarvita lähihoitajaksi hakemisvaiheessa. Tosin pakollisiin kursseihin kuuluu lääketieteen latina, työelämän ruotsi- sekä englanti. Pakollisiin työharjoitteluihin kuuluu väh. 1 vko ruotsinkielisessä päiväkodissa.
Opiskelu on ajoittain tosi raskasta. Riippuu vähän mikä jakso on menossa ja mitkä on sun kiinnostuksen kohteet. Mulle kaikkein raskaimpia oli hoitotyön jakso, jossa oli just toi latinan kurssi, lääkelaskut, anatomia, lääkeoppi jne. Helpoimmat aineet oli psykologia, kasvatustiede ja sen tyyppiset aineet.