Siperiankissa

Rotu on suhteellisen uusi tulokas Suomessa ja maailmalla, joten kasvattajia ei ole vielä kovinkaan montaa. Pentuja ei siten ole ihan kaiken aikaa saatavilla vaan voi joutua odottamaan pidempään. Sisarrotu eli neva masquarade (toivottavasti kirjoitin oikein) on sitten siperialaisen naamiomuunnos.

Terveydestä saat varmaan parhaiten selkoa rodun kasvattajilta tai rotuyhdistyksen sivuilta, rotu-/pentuneuvojilta, pentuvälittäjiltä jne.

Rotuhan on lähtöisin rajan takaa ja taitaa olla vieläkin sellainen, että yksilöitä voidaan rekisteröidä noviiseina mikäli sen alkuperä voidaan todistaa olevan venäjällä. Tämän asian voi tarkistaa Kissaliiton sivuilta jos haluaa siitä tietoa.

Uusilla roduilla menee oma aikansa vakiintumiseen ja jonkinlaisen suosion saavuttamiseen.

Tuttavallani on ollut kaksi siperialaista poikakissaa (veljeksiä) jo 7,5 vuotta. Ovat varsin mahtavia veijareita ja erittäin oppivaisia. Haluavat miellyttää omistajaansa, oppivat kaikenlaisia temppuja esim. avaavat laatikoita ja kantava suussaan sukkia yms.. Tosi hyviä kiipeilemään ja ketteriä juoksemaan. Niiden naama on kivan pyöreä, ilmeikkäät pyöreät silmät jokseenkin kaukana toisistaan ja jalat vantterat. Katit hyvin tunteellisia ja järkyttyvät sydänjuuriaan myöten kaikenlaisista muutoksista. Eli ovat äärettömän kiintyneitä asuinpaikkaansa ja omistajaansa. Nämä tuntemani siperian metsäkissat ovat olleet terveitä kuin pukit. Kesät juoksevat lähimetsässä pyydystäen jyrsijöitä yms., talvella ulkoilevat vähemmän. Niiden turkki on upea, pärjäävät pakkasessakin ja talviaikaan kasvaa vielä ns. säärystimet jalkoihin ja kaulan alueen karva myös paksuuntuu kauluriksi.

Näitä kissoja on harvoin tarjolla. Rotu on uusi Suomessa, tullut vasta 90-luvulla. Jos tällaisen katin ottaa, niin kotiolot pitää olla vakaat ja pitää loppuiäksi sitoutua. Siperiankissa on niin reviiri- ja omistajasidonnainen, että sitä ei voi ottaa leluksi, josta on valmis luopumaan, kun mielenkiinto hiipuu.