Kukonhiekan liikenneympyrä

Ympäri ämpäri

Taas nähdään mitä seuraa, kun insinöörit ja muut omasta mielestään viisaat päästetään asialle. Sammossakin oli pieni juttu Saarijärven Kukonhiekan/Kunniavuoren uudesta liikenneympyrästä. Siinä rekkamiehet manasivat sen täysin älytöntä sijaintia 13 tiellä jyrkän rinteen juurella. Talvella ei meinaa raskaissa lasteissa olevat rekat nousta liukasta mäkeä ylös. Tais joku taksiautoilijakin ihmetellä, kuinka typerästi rajoitukset muuttuu yhtäkkiä ympyrän takia 50 km/h, kun ensin on posoteltu mäkeä alas 80 km/h. Rekkojen pysähtymisen kanssakin voi tulla kiire liukkailla.
Kaikkein koomisinta tapauksessa on, että jopa poliisin edustaja ei pitänyt ympyrän sijoitusta oikein onnistuneena.

Aikanaanhan tästä käytiin todella kuumaa keskustelua Saarijärvellä, melkein kaikki asukkaat olisivat sijoittaneet ympyrän todelliseen tarpeen paikkaan - paikkaan jossa siitä olisi ollut verraton hyöty ja risteysturvallisuuden parannus, sekä ruuhkia se olisi purkanut mainiosti: Myllymäen risteykseen.

Virkamiehet inttivät, että kun on saatu Eu-rahoitus juuri nykyiseen paikkaan, se tulee siihen ja piste. Olkoonkin sijainti vaikka kuinka tekaistu. Edellytys rahoituksen myötämiselle oli, että sen pitää sijaita teollisuusaluetta helpottavalla kohdalla. Nythän se vaan haittaa nykyisellä paikallaan kaikkia tielläliikkujia, jopa sitä alueella olevaa olemattoman vähäistä teollisuutta.

Lisäksi kaavoituksesta huomautettiin, että virallisia valituksia ei tullut yhtään! Eipä taida virkamiehet muuten osata sijoittaa ympyrää oikeaan kohtaan kuin kansan virallisten valitusten perusteella ja tuskin rahoituskuviot olisi silloinkaan muuttanut periaatteitaan. Kenties olisi kannattanut odottaa aikaa, jolloin rahat olisivat riittäneet ympyrän sijoittamiseen kerralla oikeaan paikkaan.

En kyllä yhtään ihmettele, miksi maan ja Eu:n talous on tälläisessä jamassa, kun rahaa näin alhaisella ammattitaidolla syydetään näin älyttömiin hankkeisiin tälläisillä perusteilla.

24

437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei jumalauta....

      On kyllä aivan järjettömässä paikassa kyseinen ympyrä,vaarantaa ja haittaa liikennettä todella paljon.
      Ihan sama kuin laittaisi turhan pujotteuradan keskelle tietä.Paljon oikeampi ja liikennettä nopeuttava paikka olisi ollut alempana,myllymäentien risteyksessä.

      Tälläistä hölmöilyä voi odotaa vain Keskustalaisilta päättäjiltä.
      Onneksi tulee kuntavaalit kohta.

    • Hei me päätetään!!

      Joop. Eipä voi kiitellä. Onko tuota muuten kukaan muu kiitellytkään, kun paikallinen urakoitsija ktk:n viskaali?

      Myllymäen ympyrästä olisi hienosti saanu pistotiet alemakasiiniin, agrimarkettiin, halpahalliin, saarijärven autoon, katsastusasemalle, kukonhiekan tielle ja ennenkaikkea suorastaan pelottavan myllymäentin risteyksen liikenne olisi helpottunut.

      Toki rekkaliikenne voi nytkin ympyrää myllymäentieltä jyväskylään mennessä käyttää. Helpoimmin siten, että kääntyvät pajulammentielle ja asutusalueen läpi jyräten ympyrälle, näin tuon ruuhkaisen risteyksen välttäen. En sitten tiedä, mitä asukkaat siihen tuumivat.

    • mittu

      Tarkotat varmaan Tikan ympyrää josta täällä oli aieminkin puhetta.

      • Ympäri ämpäri

        Juuri sitä, mutta päätin herättää uudestaan, että saataisiin edellisen kaltaisia pidempiä hyviä kannanottoja. Ehkäpä saamme sen Myllymäen ympyränkin joskus, kun oikein purnataan. On siinäkin risteyksessä sen verran istuttu autossa ja odotettu sopivaa väliä päästä keskustaan päin, että ei voi kun ihmetellä miksi ympyrä tuli siihen mihin se tuli.
        Muistaako muuten kukaan, onko siinä Myllymäen risteyksessä jo jopa rysähtänyt pahemmin, on aika vaarallinenkin risteys, kun autot tulevat 13:a kummastakin suunnasta melko vauhdikkaasti rajoituksista huolimatta.
        Sillakorvassahan on valitettavasti menehtynytkin ja loukkaantunut vielä useampi. Siihenkin ympyrä toki passais, mutta taitaa olla kaksi järkevää paikkaa jo liikaa pyydetty näiltä järjettömiltä päättäjiltä.


      • niksimiksipirkka
        Ympäri ämpäri kirjoitti:

        Juuri sitä, mutta päätin herättää uudestaan, että saataisiin edellisen kaltaisia pidempiä hyviä kannanottoja. Ehkäpä saamme sen Myllymäen ympyränkin joskus, kun oikein purnataan. On siinäkin risteyksessä sen verran istuttu autossa ja odotettu sopivaa väliä päästä keskustaan päin, että ei voi kun ihmetellä miksi ympyrä tuli siihen mihin se tuli.
        Muistaako muuten kukaan, onko siinä Myllymäen risteyksessä jo jopa rysähtänyt pahemmin, on aika vaarallinenkin risteys, kun autot tulevat 13:a kummastakin suunnasta melko vauhdikkaasti rajoituksista huolimatta.
        Sillakorvassahan on valitettavasti menehtynytkin ja loukkaantunut vielä useampi. Siihenkin ympyrä toki passais, mutta taitaa olla kaksi järkevää paikkaa jo liikaa pyydetty näiltä järjettömiltä päättäjiltä.

        Hei. Jos et jaksa jonottaa siinä risteyksessä, niin kannattaa kääntyä jyväskyläänpäin ja käydä kiertämässä siitä ympyrän kautta ja takaisin. Itse oon sitä tehny jo ennen ympyrää käymällä kääntymässä halpahallin pihassa. Monesti jonon ensimmäiset kylälle kääntyjät edelleen empii siinä risteyksessä palatessa. Rohkeammat ajaa vaan kylmästi siitä risteyksestä, vaikka tulijoita on. Ei kukaan tahalleen päälle aja kuitenkaan.


      • miumau
        niksimiksipirkka kirjoitti:

        Hei. Jos et jaksa jonottaa siinä risteyksessä, niin kannattaa kääntyä jyväskyläänpäin ja käydä kiertämässä siitä ympyrän kautta ja takaisin. Itse oon sitä tehny jo ennen ympyrää käymällä kääntymässä halpahallin pihassa. Monesti jonon ensimmäiset kylälle kääntyjät edelleen empii siinä risteyksessä palatessa. Rohkeammat ajaa vaan kylmästi siitä risteyksestä, vaikka tulijoita on. Ei kukaan tahalleen päälle aja kuitenkaan.

        Tarkotat varmaan pylkönmäelle päin lähtevän tien risteystä.


      • niksimiksipirkka
        miumau kirjoitti:

        Tarkotat varmaan pylkönmäelle päin lähtevän tien risteystä.

        Kyllä. Myllymäentien risteystä. Sitä samaa, mistä edellinen juuri puhui. Mutta hyvä kun vielä selvensit.


    • dgbdsbsr

      Jos vaan rahaa saadaan niin jopa Mahlulle tulee ympyrä!
      Kunhan on ympyrä jossain.

      • liulaumau

        Mahlu on kuollut kylä.Kauppa lähti,ei pankkia ei mitään.


    • gkjhv

      Minkälainen kylä on Mahlu?
      Minkälainen ilta-elämä?

    • gghhjj

      Millanen kylä?Jokainen menee vähintään klo 9 nukkumaan.Sellanen iltaelämä.

    • Joka aamu armo uus ?

      Kaikenalaisia hullutuksia sitä toteutetaan, kun yht.äkkinen liikenneympyrä. Siinähän meinaa jo väkisinkin ajaa päin tolppia ja kenkuroita.

      • yllätysympyrä

        Heh joo. Ei kannata katella niitä vaihtoautoja siinä autoliikkeessä, ainakaan jos ei oo tietoben ympyrästä. On tullu jo joillekkin yllärinä.


    • Ihme ja kumma Sekä

      No. Eihän tossa kovin usein ole rekkoja mäessä kiinni. Sitäkin useemmin ovat offroad miehet ajaneet ympyrän yli kiertämättä. Kumma kyllä kylältä päin tullessa vain.

    • ei-kepulainen

      Onhan siinä,joka päivä.

    • nkbl ö

      nii on.

    • tarkkuta liikenteesä

      On siellä Saarijärvellä asioiden hienostunutta suunnittelua. Osataan virheelliset ja huonot ratkaisut paikata toisella ratkaisulla.

      Olen huomannut, että harva se päivä joku auto kököttää uuden liikenneympyrän päällä kummulla lumihangessa. Ja melkein aina kirkolta päin tultua.

      Liikenneympyrän reunassa ei ole reunuskiveä, vaan auto jatkaa siitä siististi kukkulalle. Mitä nyt viimeiksi oli osunut EU:n rahoituksesta kertovaan merkkiin.

      Minä pari vuotta sitten epähuomiossa jyräytin Hollolassa liikenneympyrään aamuyöstä. Siinä oli reunuskivet ja autosta repesi etupyörät irti ja etuakselisto vääntyili niin, ettei siitä autosta enää tullut kalua.

      Toista se on Saarijärven liikenneympyrässä

      • Suksi ei luista

        Mutta yleensä täällä Saarijärvellä onnistutaan "kehittämään" hyvin toimivat systeemit niin, ettei ne toimi enää ollenkaan, ja erityisesti kaupungin asioissa ja hallinnossa.

        Mikä lie liikenneympyrässä sattunut menemään vinksalleen.


      • ent. TVH
        Suksi ei luista kirjoitti:

        Mutta yleensä täällä Saarijärvellä onnistutaan "kehittämään" hyvin toimivat systeemit niin, ettei ne toimi enää ollenkaan, ja erityisesti kaupungin asioissa ja hallinnossa.

        Mikä lie liikenneympyrässä sattunut menemään vinksalleen.

        Valtatie 13 on valtion tie ja ympyrä valtion rakentama ja ylläpitämä.
        Olisikohan Ely-keskus se paikka, jossa asiaa on hoidettu eli sehän on valtion virasto.


    • vilenS

      No kun sai niin halvalla :)

    • dfgdfgdfghfggfhfg

      IHAN VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA SE VITUN LIIKENNEYMPYRÄ!!!

      • Itikka123

        Ale-makasiinin kohdalla olisi hyvä se liikenneympyrä...


    • Soikiot

      Ajatelkaa nyt virkamies on saanut jotain aikaan !!!! Liikenneympyrä , sehän on uusi villitys jokaiseen persauksen kokoiseen länttiin ahdetaan ympyrää . Moinen on toimiva juttu mutta ympyrän koko pitää olla suuri että siinä liikenne toimii . Peukaloita pyörittelevä liikenteen asiantuntia vain pilaa useimmin koko rakennelman.

    • joopa joo

      täällä ne(=me) parhaat asiantuntijat yleensä ovat. kannattaisi varmaan tutustua asiakirjoihin, mikä johti nykyiseen kiertoliittymän sijaintiin. itse tein niin. maalaisjärjellä asiat tuntuu kovin mustavalkoisilta ja yksinkertaisilta. ongelmaksi muodostui nykyajan monimutkaiset säännöstöt ja määräykset, josta suurimman vastuun kantaa meidän omat lainlaatijat ja virkamiehet. radan olemassaolo, kaavoituksen suunnittelemattomuus ja rahan puute eivät helpottaneet asiaa.

      olen samaa mieltä, että paikka on huono. kompromisseistä ei yleensä hyvää synny.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe