Kolmipehepäivähoitajaksi Helsinkiin, mutta millä palkalla?

Hei, toivoisin saavani asiallisia kommentteja seuraavasta: Olen 30-vuotias sosiaalialan ammattilainen Pohjois-Helsingistä. Olen tällä hetkellä äitiyslomalla koulukuraattorin tehtävistä, mutta minulla on myös lastentarhanopettajan pätevyys. Lisäksi olen tehnyt lastenhoitotyötä useammassa eri perheessä opiskeluaikana. Äitiyslomani on päättymässä, enkä haluaisi laittaa lastani vielä päiväkotiin. Valitettavasti perhepäivähoitajia on kuitenkin tänäpäivänä vaikea löytää. Haluaisin tarjota lapselleni pienen hoitoryhmän, hyvää kotiruokaa, hellyyttä ja huomiota, sekä laadukasta ja yksilöllistä hoitoa. Olenkin päätymässä siihen, että jään hoitamaan itse lastani kotiin. Mieleen on kuitenkin tullut ajatus, että tarjoaisin yhdelle, maksimissaan kahdelle "vieraalle" lapselle kokopäiväistä, arvojeni mukaista hoitoa kotonamme. Kotimme ja pihapiiri soveltuisi hyvin tähän tarkoitukseen. Kysymykseni kuuluukin, että paljonko pyytää palkkaa kuukaudessa / viikossa? Mitä itse olisitte valmiita maksamaan huomioiden, että saatte kodinhoidontuen ja Helsinki-lisän?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kotihoito kirjoitti:

Hei, toivoisin saavani asiallisia kommentteja seuraavasta: Olen 30-vuotias sosiaalialan ammattilainen Pohjois-Helsingistä. Olen tällä hetkellä äitiyslomalla koulukuraattorin tehtävistä, mutta minulla on myös lastentarhanopettajan pätevyys. Lisäksi olen tehnyt lastenhoitotyötä useammassa eri perheessä opiskeluaikana. Äitiyslomani on päättymässä, enkä haluaisi laittaa lastani vielä päiväkotiin. Valitettavasti perhepäivähoitajia on kuitenkin tänäpäivänä vaikea löytää. Haluaisin tarjota lapselleni pienen hoitoryhmän, hyvää kotiruokaa, hellyyttä ja huomiota, sekä laadukasta ja yksilöllistä hoitoa. Olenkin päätymässä siihen, että jään hoitamaan itse lastani kotiin. Mieleen on kuitenkin tullut ajatus, että tarjoaisin yhdelle, maksimissaan kahdelle "vieraalle" lapselle kokopäiväistä, arvojeni mukaista hoitoa kotonamme. Kotimme ja pihapiiri soveltuisi hyvin tähän tarkoitukseen. Kysymykseni kuuluukin, että paljonko pyytää palkkaa kuukaudessa / viikossa? Mitä itse olisitte valmiita maksamaan huomioiden, että saatte kodinhoidontuen ja Helsinki-lisän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu