Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kokousyllätys

Otan osaa työkokonferenssissa suuressa suomalaisessa kaupungissa. Konferenssi kestää kolme päivää ja aihe tuntuu joltisenkin tylsältä. Muut kokousvieraat ovat enimmäkseen miehiä. Tilaisuus on sellainen virallinen jakkupuku – pikkutakki juttu, siis ei voisi olla tylsempää. Vierelläni istui ensimmäisenä päivänä mukavan näköinen isokokoinen mies, joka katseli minua välillä silmät tuikkien. Ihmettelin sitä vähän, tietenkin hymyilin takaisin. Toisena päivänä hän istui taas viereeni ja pyysi minua syömään kokouksen jälkeen.

Menimme oikein hyvään ravintolaan, ruoka oli hyvää ja samoin viini. Jakkupuku tuntui kiristävän päälläni. Puhuimme tietysti siitä kuinka tylsä kokous on ja valittelin vähän tylsyyttä muutenkin. Pikku hiljaa illan edetessä uusi tuttavani siirtyi minua lähemmäs, seuraamaan liikettä ravintolassa, ajattelin. Ravintola oli sellainen oikein kunnollinen, missä oli pitkät pöytäliinat pöydissä ja ruokailijat oli erotettu toisistaan eri loosseihin. Yht´ äkkiä miehen käsi alkoi sivellä jalkaani, ensin paljasta polveani ja hakeutui vähä vähältä ylemmäs hameeni alle. Mies kysyi oliko minulla TODELLA tylsää ja ehdotti jospa hän voisi vähän piristää minua. Olin yllättynyt, mutta miehen käsi kiihotti minua ja annoin hänen jatkaa. Kohottauduin vähän ja jakkupukuni hame nousi vähän ylemmäs. Käsi vaelsi ylemmäs, löysi pikkuhousujeni reunan ja huomasin kostuvani. Nautin. Sormet tutkiskelivat pikkuhousujeni alta. Toivoin ettei minulla olisi pikkuhousuja ollenkaan.

Mies vetäytyi yllättäen kauemmas, tunsin itseni pettyneeksi. Ketään muuta ihmistä ei juuri silloin ollut käkysällä ja yht´ äkkiä ällistyksekseni mies pujahti pöydän ja pöytäliinan alle! Istuin selkä seinään päin ja tunsin kuinka mies hyväili taas sääriäni ja reisiäni, kädet liikkuivat ylöspäin hameeni alla kunnes hän alkoi riisua pikkuhousujani. Olin jo tavattoman kiihottunut. Hameeni oli jo tosi ylhäällä, yritin peittää puolialastoman alavartaloni pöytäliinan alle nojaten samalla vähän taaksepäin. Mies levitti reiteni ja alkoi ensin hyväillä minua sormin, lopulta tunsin nuolaisun klitoriksellani ja melkein kirkaisin. Kävin todella kuumana ja pelkäsin jonkun huomaavan mitä teemme. Mies jatkoi puuhailuaan pöytäliinan suojissa ja tunsin väkisin laukeavani.

Hetken päästä mies pyysi minua sanomaan hetken jolloin ketään ei näkynyt ja kömpi pois pöydän alta. Hänkin kävi todella kuumana ja ehdotti meille menoa hänen hotellihuoneeseensa ja sanoi tarjoavansa minulle unelmieni seksi-illan. Olen mitä suurimmassa määrin varattu, eikä tapanani ole ollut harrastaa irrallisia suhteita, silti en kieltäytynyt. Pikkuhousuni mies laittoi salkkuunsa. Maksoimme, kävimme vessassa ja kuljimme lyhyen matkan hotelliin. Minulla oli huone samassa hotellissa itsellänikin. Menimme hissillä kuudenteen kerrokseen ja heti kun hissi lähti nousemaan mies nosti hameeni ja alkoi taas kiihottaa minua. Minäkin hyväilin häntä ja huomasin hänenkin käyvän todella kuumana. Ovella hän alkoi kaivaa salkkuaan ja ja antoi minulle naamion, sellaisen josta näkee läpi, mutta joka silti peittää silmät. Ihmettelin....

Ovi aukeni, ensin en oikein nähnyt naamioltani mitään, mutta yht´ äkkiä huomasin, ettemme olleetkaan huoneessa kahdestaan vaan siellä oli neljä muutakin miestä, kaikilla samanlaiset naamiot päässä. En olisi pystynyt jälkeenpäin tunnistamaan heistä ketään ja se oli varmasti tarkoituskin. Jotenkin seuralaiseni oli saanut kutsuttua nuo miehet paikalle.

Vieraat miehet alkoivat riisua minua samalla kun seuranani ollut mies riisui itsään. Oli todella erikoinen tilanne olla lastomana viiden miehen käsittelyssä. Sormia tuntui siellä täällä, joku imi rintaani, toinen puri niskaani. Miehet veivät minut sängylle ja jatkoivat hyväilyäni. Ravintoilassa seuranani ollut mies tuli sängylle ja aloimme rakastella. Hän kävi niin kuumana, ettei vienyt kuin hetken kun hän laukesi sisääni. Sinä aikana muut miehet olivat riisuneet. Kiihotun aina tavattomasti kun minua hyväillään silloin kun olen märkänä spermasta. Kaksi miestä alkoi käsitellä alapäätäni. Toinen hieroi klitoristani, toinen työnsi sormet ensin emättimeeni ja kohta sormen myös peräaukkooni. Toiset kaksi miestä imivät rintojani. Värisin nautinnosta, tällaista en todellakaan ollut koskaan kokenut... Laukesin uudestaan ja tällä kertaa tuntui että kiihotus jäi päälle. Yksi miehistä kierähti selälleen ja veti minut päällensä. Siitin tuntui aivan ihanalta sisälläni. Hän liukui pari kolme kertaa siässäni ja veti kalunsa yllättäen pois. Samalla toinen mies työntyi sisälleni takaapäin, työnsi pari kertaa ja vetäytyi pois. Alla oleva mies työntyi uudelleen sisääni ja takanani ollut mies työnsi sormen peppuuni. Tuntui ihanalta. Vähän anustani sormella kokeiltuaan hän alkoi työntää spermasta märkää kaluaan peppuuni. Sattui ensin, mutta ihanat väristykset alkoivat kulkea pitkin ruumistani. Kalu upposi yllättävän helposti peppuuni. Olin niin keskittynyt näihin kahteen mieheen, etten ollenkaan huomannut mitä muut miehet tekivät, avatessani silmäni huomasin yhden miehen olevan edessäni kalu suuni kohdalla ja otin sen suuhuni. Kolme miestä alkoi liikkua sisälläni yhtä aikaa ja tämä tuntui todella ihanalta. Aloin saada orgasmeja orgasmin perään, tämä ihana piina jatkui jatkumistaan kunnes kaikki kolme olivat lauenneet sisääni. Voi luoja mikä tunne!

Jatkoimme rakastelua läpi koko yön milloin milläkin tavalla ja aamulla, vartalo hellänä, totesin edellisen päivän seuralaiseni olleen oikeassa, olin todella kokenut unelmieni seksi-illan. Todella jotain josta olin jo pitkään haaveillut...
14673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikein kiihottava tarina. Kirjoita lisää, vaikka sähköpostiini [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

blondi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu