kauan kestää, että edellisen paikkakunnan ulosottomies saa selville, että olen muuttanut. Olen nyt lähes vuoden tehnyt töitä normaalisti isohkon työnantajan palveluksessa ja odotellut milloin tulee yhteydenottoa. Mutta eipä ole mitään kuulunut.Vai tekevätkö eri paikkakuntien viranomaiset lainkaan yhteistyötä. Tottakai on mukavaa, kun palkka tulee täysimääräisenä käteen mutta jotenkin arveluttaa.
Mitenkähän
Muuttanut
161554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tuomio petoksesta?
Tuomio petoksesta.Ai kenelle...ja mistä syystä?
osoite on ilmoitettava viranomaiselle muutettaessa toiseen osoitteeseen.jos syyllistyt merkintä rikkeeseen sua voidaan syyttää myös viranomaisen harhauttamisesta.siitä tulee sakkoja.
Tänä ulosoton tietojärjestelmä uudistui ja se kattaa velallisen kaikki asiat koko maassa. Joten paikkakunnan vaihto ei enää hidasta prosessia.
Mutta tiedon työpaikasti ulosottomies saanee juuri näinä aikoina verottajalta.
Eli kohta ottanee yhteyttä.
ole iloinen et vouti ei ole päässyt vielä tilille,mä olin reilun vuoden kans samas asemas kuin sinä,eli vouti ei löytänyt,tosin ei mua kyl harmittanut.mä oon vaihtanut kirjoja eri paikkakunnil ja saanu lisä aikaa,mitä pienempi paikka sitä varmemmin narahdat.ei oo olemas mitään tarkkaa aikaa milloin vouti tilil,mut aina kun menee uusi maksu sinne niin riskisi kasvaa,eli vouti voi alkaa hakea sua,mulkin nyt voudin paperit entisel työnantajal,eikä ex työnantaja aio niit lähettää voudil,joten ootelkoon tyhjää,käh,käh ja älä huoli kyl se vouti viel tulee,mut nauti siihen asti
Eestäs löydät,sinä ja muut luuserit. Tavalla tai toisella. Vääryys palkitaan.
just joo.lomarahat ja tili napsahti eli 46ooe ja vouti ei tilil joten nyt juhlitaan,olen pystynyt kikkailemaan yli 10-v näin ja jatkuu näin kans
eihän se heti löydä,mutta siinä on yks huono puoli nimittäin se ,että velka kasvaa koko ajan n,16% korkoa perintäkuluineen,joskus sitten maksat kolmin kertaisena takaisin pakoilusi.valtio nimittäin kyllä ottaa omansa pois tavalla tai toisella.selviät vain hyppäämällä köyteen,muuta vaihtoehtoa ei ole.PS. voutilla on tapana tehdä just kuin sinun tapauksessa antavat ajan kulua ja koron nousta.sinähän sen loppu viimein maksat.
Valtio ottaa omansa pois...
riippuu velasta esim. verot vanhenee 5 vuodessa..
Muut saatavat 15 vuodessa.
haloo onko viisasta pakoilla 15vuotta esim. 5000€ velkaa.kärähdät sinä aikana aivan varmasti.korko velalle on ihan älytön jos esim. 7vuotta on onnistunut piilottelemaan.15 vuodessa kerkeää tienaamaan normaali töissä n.300000-500000€ brutto.kannattaako kysyn vain?
Tottakai kannattaa... tekee näet pimeitä hommia..
Ei saa verottaja mitään.
Ei tuota ainakaan minulle moraalisia tuskia!
oletko tosiaan sellainen tyyppi joka tekee velkaa ja ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin.aika vieras ajatus mulle.normaalisti kyllä moraali käskee edes jotenkin yrittää hoitaa töppäykset.no tapansa kullakin et ole varmasti ainoa joka on yhteiskunnan vapaamatkustaja.onnea vaan ja toivotaan ettemme koskaan törmää toisiimme velkomusasioissa.
sitä toivon sinunkin vuoksesi ettei kohdata velka asioissa.
mulla 8-kertaa laukeava.monesti sulla?
on kaksi eri asiaa pullistella täällä ja olla kova oikeassa elämässä,jos sinulla olisikin ase tuskin uskaltaisit sillä ampua,tai ehkä itseäsi vahingossa
minä olen huomannut perintä asioissa aseen olevan hyvän avun koskaan ei ole jäänyt luusereilta mitään maksamatta.