Sanokaapa opettajat mielipiteenne seuraavaan: Jotkut vanhemmat toivovat, että lapset ( 1-2-luokkalaiset) tekevät iltapäiväkerhossa kotiläksynsä. Rauhallista tilaa ja aikaa tähän ei ole. Ohjaajat eivät myöskään ymmärrä sitä, että kyseinen homma kuuluu kotiin nimensä mukaisesti, vaan he myötäilevät vanhempia. Eikö tällä tavalla luoda lapselle jo alusta pitäen vääriä työskentelytottumuksia. Mielestäni vanhemmilla on velvollisuus valvoa lastensa koulutyötä; silloinhan he myös pysyvät ajan tasalla. Joillakin on syynä se, että kun on kiire harrastuksiin iltaisin, niin on hyvä kun on läksyt tehtynä.
Kotitehtävät
Läksytystä!
081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.