Liliuksesta vielä

Se entinen Fortumin johtaja, joka nosti huikeita bonuksia kovan palkkansa päälle ja jonka aikana Fortum osti Uralin takaa loppuunajetun sähkövoimalan, tuli mieleen, kun luin aamulla Hesaria.
Kaikki tavalliset tallaajat ihmetteli silloin sijoitusta, mutta johonkinhan ne suomalsilta sähköllä laskutetut varat täytyi sijoittaa meinasi viisaat.

Tämän päivän Hs. kertoo, että tuo investointi vaatii vielä 4 miljardia euroa lisää kunnostukseen, eikä ole mitään varmuutta tuottaako homma koskaan mitään.

Miksi meille suomalaisille käy aina näin.
Oli se ranskalainen hupsis ostos, vai umsko se oli.
Oli se paperitehdas Amerikoissa.
Jne

Mitenkähän käy sitten tuon terästehtaan kanssa?
Aika näyttää, tai paremminkin meidän kohdalla.
Se näkee ken elää.

Meinaa Jopel
24107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ilmeisesti tuo liittyy ( vihreän) ekologisen sähkön tuottamiseen, missä Fortum on yhteistyössä muun maailman sähkölaitosten kehittämiskampanjassa.
Mitä vähemmän itänaapurimme lisää ydinvoimaloita, sitä parempi ympäristön kannalta!

Aurinkoenergia on se kiinnostavin projekti Fortumilla, josta tehtiin joku läpimurto hiljattain, olis se sitten mielenkiintoista kuulla,...vaatinee vaan yhteisrahoitusta muiltakin valtioilta

Äänestä

tuo on sitä liliustaan puolustamassa. Et tiedä yhtään mitään asiasta, eiko hävetä jo itseäsikin. Ne bonuksetkin on sinun mielestä vain tulonsiirtoa köyhille.
"joku läpimurto hiljattain", mitä höpiset, ota selvää ensin asioista . Ihmettelet vielä kun sinusta ei tykätä täällä.

Äänestä
  • Niin, eiköhän ne vihreän energian kehitelmät tehdä täällä Suomessa, onneksi. Niiden valmistumista meistä tuskin kukaan on katselemassa.
    Ellen muista väärin, niin siellä Uralin takana on ihan tavallinen hiilvoimala.

    Äänestä

  • Minustakin tuntuu että "rasittava kakara"-tapaus se selvästi on.Sellainen joka heittäytyy kiveksi kenkään jokaiselle jotta saisi huomiota sillä keinon.

    Äänestä

  • Kiusanhenkenä se on kirjoitti:

    Minustakin tuntuu että "rasittava kakara"-tapaus se selvästi on.Sellainen joka heittäytyy kiveksi kenkään jokaiselle jotta saisi huomiota sillä keinon.

    Hiilivoimalakin lienee tarpeellinen siellä, ja voisko olla olla että suomalaisella teknologialla on mahdollisuus parempaan suodattamiseen päästöissä.

    Äänestä

  • Eihän Lilius ole aikoihin ollut Fortumilla, mitä toisten keskusteluun tulet omine tietämättömyyksinesi!

    Äänestä

  • UPDATE_9752944 kirjoitti:

    Eihän Lilius ole aikoihin ollut Fortumilla, mitä toisten keskusteluun tulet omine tietämättömyyksinesi!

    Joo, mutta hänen johdollaan nuo Venäjän kaupat tehtiin.

    Äänestä

  • Bonukset merkitsevät todellakin tulonsiirtoa köyhille bonuksen saajien maksaessa huikean määrän veroja yhteiskunnalle. Niillä rahoilla ylläpidetään kouluja sairaaloita, vanhustenhoitoa, poliisilaitos, puolustusvoimia ym.

    Mihinkähän nekin rahat uppoaisivat, jos niiden käytön neuvonantajana olisi joku "ja taas" -kirjoittajan tyyppinen huvittava vanha pieru?

    Äänestä

  • 21 11 kirjoitti:

    Bonukset merkitsevät todellakin tulonsiirtoa köyhille bonuksen saajien maksaessa huikean määrän veroja yhteiskunnalle. Niillä rahoilla ylläpidetään kouluja sairaaloita, vanhustenhoitoa, poliisilaitos, puolustusvoimia ym.

    Mihinkähän nekin rahat uppoaisivat, jos niiden käytön neuvonantajana olisi joku "ja taas" -kirjoittajan tyyppinen huvittava vanha pieru?

    Tarkoitatko huikeilla veroilla vero%:a vai €:ja?

    Etupäässä ulkosuomalaisessa omistuksessa oleviin yrityksiin pätee tuo hymistelysi.

    tuon vanhan pieruttaren joka kaikin tavoin halventaa tavallisia pienituloisia veronmaksajia ja sitten syyttää kateudesta, kun hänelle siitä huomautetaan.
    Oksettaa tuollainen.

    Äänestä

  • UPDATE_9752944 kirjoitti:

    Eihän Lilius ole aikoihin ollut Fortumilla, mitä toisten keskusteluun tulet omine tietämättömyyksinesi!

    siinäpä ylistystä ahneudelle .

    Äänestä

  • kaikki tuntee kirjoitti:

    tuon vanhan pieruttaren joka kaikin tavoin halventaa tavallisia pienituloisia veronmaksajia ja sitten syyttää kateudesta, kun hänelle siitä huomautetaan.
    Oksettaa tuollainen.

    Nyt olet kyllä erehtynyt, en minä ole kirjoittanut 21 11

    nimimerkillä, enkä muutakaan kuin omalla palstanimelläni!

    Ei pitäisi kylvää aiheettomia epäluuloja

    kanssaihmisistä !

    Äänestä

  • UPDATE_9752944 kirjoitti:

    Nyt olet kyllä erehtynyt, en minä ole kirjoittanut 21 11

    nimimerkillä, enkä muutakaan kuin omalla palstanimelläni!

    Ei pitäisi kylvää aiheettomia epäluuloja

    kanssaihmisistä !

    eihän tuossa kukaan SINUSTA puhunut, mutta hyvin näköjään tunnistit itsesi siitä mitä olet muualla puhunut asiasta.

    Äänestä

  • Tepposet kirjoitti:

    Tarkoitatko huikeilla veroilla vero%:a vai €:ja?

    Etupäässä ulkosuomalaisessa omistuksessa oleviin yrityksiin pätee tuo hymistelysi.

    Taisipa Liliuksen veroprosentti olle peräti 32. Paljonko sinun?

    Äänestä

  • Ei kannata tuollaisista "ja taas" -kirjoittajista täällä välittää. Ne ovat vanhoja pieruja, siis vain pelkkää ilmaa, joka haisee pahalle.

    Äänestä

Kuviteltujen kultamunien ostelut!

Kun meikäläiset menevät leikkimään kansainvälisille markkinoille isojen poikien kanssa niin jälki on lohdutonta ja seuraukset kiertyvät lopulta veronmaksajien kontolle. Tavalla tai toisella. Ainakin välillisesti.

Storan ostamat romukuntoiset tehtaat P-Ameriikassa, Nesteen sekoilut öljykentille, Kemiran hölmöily Hollannissa ja lopulta kotimaisen tuotannon myynti norjalaisille, Soneraa ei viitsisi mainitakaan, yhden pankin tontiiostokset, yms. yms.
Eihän meillä ole mahdollisuuttakaan tietää kuin murto-osa.

Siperian sijoitus oli minulle alusta alkaen käsittämätön ajatellen muiden suurten, ylikansallisten yritysten kokemuksia.
Länsimaisen suuryrityksen investoinnein polttoaineiden jakelujärjestelmää kuntoon ja sen jälkeen omistussuhteiden yksipuolinen muutos venäläisille.
Tätä pelkäsin, ja pelkään vieläkin Fortumin kohtaloksi.

Lilliukselle tyrkytettiin jättipalkkiot asioista joihin hänellä ei ollu omia ansioita vähimmässäkään määrin. Ei se ole Lilliuksen vaan maksajien vika. Mukaan lukien vastuuministeri.

Outokumpu on, asiantuntijoiden mukaan, maksanut ylihintaa.
Saku tuli suureksi omistajaksi. Joku ketunhäntä on niiden kainalossa.
Outokumpu tappioputkeen ja sen jälkeen lopun kummun valtaus halvalla, vai mitä?

Meikäläiset nauttinevat isojen poikien kanssa toisten rahoilla leikkimisestä.
Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jälki on tuhoisaa ja meille kallista.

Äänestä
  • Köyhäkö täällä taas kadehtii?

    Äänestä

  • u-atu kirjoitti:

    Köyhäkö täällä taas kadehtii?

    Jos yhteisten varojen hassaus ja törttöilyjen maksatus veromaksajilla, muodossa tai toisessa, on kateutta niin siinä tapauksessa olen kateellinen.

    Pätemisen ja näyttämisen tarve, tietyn sortin sokeus ja mahdollisuus vieraiden rahojen käyttöön kun yhdistyy niin jäljet ovat tiedossamme.

    Äänestä

Aika suuri syy tuohon Outokumpu-kauppaan on tietysti se Saksan ydinlaitosten alasajopäätös.
Suomessa saattaa halvemmalla tehtyä enrgiaa vielä riittää.
Onkohan Outokumpu omistajaosakkaana noissa ydinvoimala hankkeissakin?
Kaupan takia Saksassa kai suljetaan terässulattoja.
Kukahan muuten maksaa saksalaisten irtisanottavien työntekijöiden peräti 4 vuoden irtisanomispalkat?

Jos tuota sähköetua ei Suomella olisi, niin Outokummun sulatot ajettaisiin alas, koska meillä on helppo potkia työntekijät kilometritehtaalle.
Ja jos Suomessa työtekijät protestoisivat marssimalla ulos, niin heitä sakotettaisiin,laittomasta lakosta.
Niinistön mielestä sakotus voisi olla nykyistä kovempaakin.

Äänestä
  • presidenttiä, "piru mieheksi" sanoi hän itse itsestään, ja sehän on monien muidenkin kokemus hänestä, aina koulukiusaamisajoista alkaen. Täällähän nuo ämmät hulluna huutaa hänen nimeään.

    Äänestä

Älä sinä Jallu-vaari urputa, sinulla ei mitään poliittista kantaa eikä sen tuntemusta kunhan höyryät ja yritän sabotoida palstaa kaikilla tavoin.
Mepä olemme valveutuneita ja sivistyneitä ihmisiä loput ja viis veisataan sinun melko pehmeille kommenteille.
Johan sen Erkkikin näkee miten hatarat tiedot, ja vääristyneet ovatkaan kirjoitukset täällä sivulla.
Lopettaisit ja kävisit välillä vaikka saunassa!

Äänestä

ketjun viisaimpia Jopelin lisäksi.

Äänestä
  • Tepposet puhui asiaa!

    Yleen sä olen sitä mieltä noista palkoista,että on väärin maksaa jollekin

    kymmeniä kertoja enemmän !

    Ei se ole aikaansaavampi,eikä parempi,vaan ahneempi ja röyhkeämpi vain!

    Äänestä

Jos on paljon kouluja käynyt ja hyvät paperit saanut,
niin kyllä se palkan myös määrää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

j.pellervoinen kirjoitti:

Se entinen Fortumin johtaja, joka nosti huikeita bonuksia kovan palkkansa päälle ja jonka aikana Fortum osti Uralin takaa loppuunajetun sähkövoimalan, tuli mieleen, kun luin aamulla Hesaria.
Kaikki tavalliset tallaajat ihmetteli silloin sijoitusta, mutta johonkinhan ne suomalsilta sähköllä laskutetut varat täytyi sijoittaa meinasi viisaat.

Tämän päivän Hs. kertoo, että tuo investointi vaatii vielä 4 miljardia euroa lisää kunnostukseen, eikä ole mitään varmuutta tuottaako homma koskaan mitään.

Miksi meille suomalaisille käy aina näin.
Oli se ranskalainen hupsis ostos, vai umsko se oli.
Oli se paperitehdas Amerikoissa.
Jne

Mitenkähän käy sitten tuon terästehtaan kanssa?
Aika näyttää, tai paremminkin meidän kohdalla.
Se näkee ken elää.

Meinaa Jopel

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu