mistä johtuu kun digiboxi kadottaa kanavat ja tulee vain jukeboxi? tätä tapahtuu vain kotona eikä lainkaan mökillä joten boxissa ei voi olla vikaa. kotona käytössä sisäantenni.
jos sulla käytössä alle 32db:n sisäantenni 30km matkalla mastosta niin kuvaa ei voi muodostua tai sitten antenni ei pysty varamaan riittävästi signaalia. signaalin pitää olla vähintään 60% jotta kuvaa voidaan näyttää ja kanavia katsoa.
0Äänestä
ei antenni
vaikuta mitenkään kanavien katoamiseen boxista. sisä tai ulko antennilla eikä voimakkuudella ole siihen merkitystä. kanavat tallentuvat boxin sähköiseen flash tallenteeseen ja mikäli tallenne saa kipinä/häiriöpiikin joltain suojaamattomalta tai vialliselta laitteelta niin flash tallenne reagoi siihen nollaamalla itsensä turvallisuus syistä. aina häiriöt/kipinät eivät kuitenkaan nollaa flash tallennetta vaan myös televisio voi pienempien häiriöiden ansiosta reagoida sammumalla tai kuva nykähtelemisellä.
0Äänestä
saman kokenut
minulla oli aivan samanlaisia ongelmia kaapeli digiboxin kanssa toissa vuonna eli kanavat olivat hävinneet usein ja radio taajuus vain päällä. asia kuitenkin ratkesi kun kaapeli operaattorin asentaja yhdessä talon huoltomiehen kanssa selvitti ongelman. syyksi paljastui sähköinen induktio asuntoni sähkölaitteiden välille joka korjattiin vaimentimella. uskoisin että aloittajalla on aivan sama ongelma kyseessä.
0Äänestä
kaon ktf
kyse ei ollut siis mistään yksittäisestä laitteesta vaan kaikkien sähkölaitteidenkö yhteisestä ongelmasta? mihin se vaimennin laitetaan? minulla on usein myös televisio sammunut ja on tullut muita häiriöitä kun on sähkölaitteita ja valoja kytkenyt päälle.
0Äänestä
saman kokenut
kyllä kyse oli kaikista sähkölaitteista joihin induktio syntyi, mutta kaikki laitteet eivät aiheuttaneet kuitenkaan ongelmia. vaimennin laitetaan digiboxin/TV:n syöttö piiriin.
Vastaukset 5
Vanhimmat