V uusi versio ?

Sitä uutta versiota sarjasta tuli jokin aika sitten töllöstä, niin eipä tainnut olla kovin suosittu, vai miksikö sarjan esittäminen lopetettiin?

Itte katoin sitä muutaman jakson verran eikä se oikein säväyttänyt. Vanha oli ainakin joskus ihan ok, mut en sit tiijä nykyään.
8115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

MTV3 = sarjamurhaaja!

Eihän MTV3:lla esitetä mitään sci-fi sarjaa yhtä esityskautta pidempään tai mahdollisesti ei edes yhtä esityskauttakaan. Kanava suoltaa täyttä roskaa apinoille eikä mikään vähääkään kiinnostavampi sarja joka menee apinoiden älykkyystason yli, ei pysy kanavalla kovin kauaa. Kun V esitettiin eka kertaa MTV kanavalla joskus 80-luvulla, sen esitys loppui kesken sen jakson jälkeen kun se alienvauva syntyi. Kukkahattutädit valitti liikaa ja tottahan toki MTV kuunteli heitä. Loput jaksot esitettiin myöhemmin, rankasti sensuroituina.

Tämä sama on nähty jo monta kertaa Star Trekkien, V:n yms. kanssa. MTV3 on sontaa alusta loppuun, ohjelmaa apinoille tai apinoiden tasoisille. Sama tullaan näkemään Terra Novan kanssa. Kyllä harmittaa, että taas on sci-fi sarja eksynyt ihan väärälle kanavalle ja sen kohtalon arvaa jo.

Äänestä
  • Mainoksen per. Terra Nova oli apinatasoa.

    Äänestä

  • 635454354333 kirjoitti:

    Mainoksen per. Terra Nova oli apinatasoa.

    Eikä TV:stä tule nykyään miltään kanavalta yhtään katsomiskelpoista TV-sarjaa muutenkaan.

    Äänestä

  • ... tommosta kukaan jaksa lukea, mutta komppaa, että maikkari F**** suck Big time!

    Rupee meinaa olevaan jotain mi. taantumuksen pesä... raha, mitkä - mikäpä muu. IIKINÄ KATO No MORE MAIKKARIA!

    Kato ja vello siinnä (ja vällin mainoksia ihan siitä ittistään)

    Oookke: jötön ihan oman nikin

    Äänestä

  • 635454354333 kirjoitti:

    Mainoksen per. Terra Nova oli apinatasoa.

    Minuakin Terra-Nova mainos kävi kyrpimään.

    Äänestä

  • (y_y) kirjoitti:

    Minuakin Terra-Nova mainos kävi kyrpimään.

    Ainoostaan se 2 tunnin pilottijakso on Terra Novassa hyvä, sen jälkeen menee rankasti alamäkee

    Äänestä

  • deeveedeepoksi kirjoitti:

    Ainoostaan se 2 tunnin pilottijakso on Terra Novassa hyvä, sen jälkeen menee rankasti alamäkee

    Mutta sittenhän sarja kuuluu MTV3:lle. Jos se on huono, niin se tietää sille loistavaa tulevaisuutta. Esitetään vielä kymmenen vuoden kuluttuakin ja sitten aina kesäisin esitetään vanhoja jaksoja uusintana.

    Äänestä

  • UPDATE_9748444 kirjoitti:

    ... tommosta kukaan jaksa lukea, mutta komppaa, että maikkari F**** suck Big time!

    Rupee meinaa olevaan jotain mi. taantumuksen pesä... raha, mitkä - mikäpä muu. IIKINÄ KATO No MORE MAIKKARIA!

    Kato ja vello siinnä (ja vällin mainoksia ihan siitä ittistään)

    Oookke: jötön ihan oman nikin

    Tota, siis, Onks sulla joku osa kateissa, vai... ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Y_Y kirjoitti:

Sitä uutta versiota sarjasta tuli jokin aika sitten töllöstä, niin eipä tainnut olla kovin suosittu, vai miksikö sarjan esittäminen lopetettiin?

Itte katoin sitä muutaman jakson verran eikä se oikein säväyttänyt. Vanha oli ainakin joskus ihan ok, mut en sit tiijä nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu