Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

elämäkertani

Tämä on tositapahtumiin perustuva kertomus elämästäni murrosiästä tähän päivään asti. Kertomus on leikeistäni penikseni kanssa ja enkä kehota ketään toimimaan samalla tavalla.

Olin ehkä 14-15 vuotias kun karvani alkoivat kasvaa, siinä vaiheessa naapurin poika opetti minulle runkkaamisen taidon. Tämä jäi hänen kanssaan ainoaksi.

Myöhemmässä vaiheessa opetin runkkaamisen eräälle toiselle pojalle Tämä poika oli minua pari vuotta nuorempi, eikä hänellä ollut kuin muutama karva mulkun ympärillä. Hänen kanssaan aloitin lääkärileikit, jota kesti muutaman vuoden. Tämä poika, olkoon hänen nimensä vaikka Matti, kertoi kerran, että hän ajeli vähäiset karvansa pois. Tämä alkoi kiihottaa minua valtavasti ja minäkin ajelin karvani pois parranajokoneella. Sen ajan parranajokoneet nipistelivät valtavasti ja paikkani olivat todella arat ajelun jälkeen. Tämän jälkeen aloin ajella alapääni sännöllisesti paljaaksi varsinkin ääkärileikkien jälkeen. Karvankasvuni oli todella voimakasta eikä Mattikaan huomannut, että olin välillä ollut karvattomana.

Leikit olivat tyypillisiä toisen peniksen hivelyä, joka päättyi itse tehtyyn runkkaukseen.
Myöhemmin aloin vaatia, että minä olisin enimmäkseen potilaana ja silmäni sidottaisiin
ja minut sidottaisiin kiinni isoon kirjoituspöytään.

Eräällä kerralla olimme sopineet ääkärileikeistä etukäteen. Ennen Matin saapumista meille, olin laittanut kirjoituspöydän laatikkoon sakset, partahöylän ja -vaahtoa.Kun minut oli sidottu pöytään, sanoin Matille, että koska olen nyt lääkärin käsittelyssä,niin minulta on oistettava karvoitus. Tämän jälkeen olin lääkärileikeissä joko valmiiksi posliinina tai Matti ajeli minut. Matti ei antanut ajella omia karvojaan, koska
pelkäsi jonkun huomaavan sen. Minä en edes asiaa ajatellutkaan, pyrin vain välttelemään saunassa ollessa muita.

Eräällä kerralla ollessani sidottuna ja alastomana pöydällä tunsin voimakasti kipua
peniksessäni. Huutaessani Matti irrotti nopeasti minut siteistäni. Kivun aiheuttaja oli ulitikku, jonka Matti oli työntänyt syvälle irtsaputkeeni. Vetäessäni tikun pois, tunsin edelleen voimakasta kipua ja tikku oli verinen. Leikki loppui siinä vaiheessa. Kuseminen oli pari päivää kivuliasta, mutta mitään pahempaa siitä ei tullut.

Tämä tietenkin alkoi kiinnostaa minua omissa leikeissänikin, että aloin työntää heinänkorsia virtsaputkeeni, eikä näistä aiheutunut mitään jälkiseuraamuksia,Jossakin vaiheessa aloin työntää virtsaputkeeni ongensiimaa, se oli melko vahvaa ja upposikin sinne melko helposti, siinä vaiheessa kun tuli kipupiste, niin lopetin.
Eräällä kerralla en tuntenutkaan kipua, siima meni yllättäen hyvin ja se meni kaikki varmaankin metrin verran. Yrittäessäni vetää sitä pois, se ei lähtenytkään, vaan tunsin ainoastaan kipua. sain vedettyä sitä pari senttiä, mutta siihen se jämähti, nyt tulin hätä käteen, että joutuuko tässä lähtemään lääkäriin ja että mitä lääkärikin sanoo ja lääkäriin joutuu polkemaan kymmenen kilometriä polkupyörällä ja mitä isä ja äitikin sanovat, jos menen naapurista soittamaan heille,että nyt kävi huonosti. Tilannetta pahensi vielä se, että kuulin ulko-oven käyvän, siellä oli joku Jehovan todistaja ja meni varmaan puoli tuntia ennen kuin pääsin siitä eroon. Nyt päätin tapahtuu mitä tahansa, niin vedän siiman pois. Hitaasti vetäen simaa lähtikin liikkuman ja tuskaisen vedon jälkeen se oli poissa. Siiman
pää oli sotkeutunut peukalon pään kokoiseksi palloksi.Kuseminen oli tämän jälkeen pari päivää tuskaisaa, mutta mitään jälkiseuraamuksia ei onneksi tullut ja siihen loppuivat siimaleikit.

Kuulin kerrottavan, että joku poika oli kussut paimenpojan lankaan. Tämäkin alkoi minua kiinnostaa, mutta en kuitenkaan loppujen lopuksi uskaltanut.

Sen sijaan työnsin timotein virstaputkeen ja kosketin sillä paimenpojan lankaan,Se ei tuntunut, miltään, kunnes tajusin, että minulla on kumisaappaat jalassa ja ne eivät johda sähköä. Riisuin saappaat ja kokeilin uudestaan. Nyt tuli sellainen tälli. että kokeilu jäi siihen kertaan.

Lääkärileikit Matin kanssa jatkui edelleen ja minä olin lähes jatkuvasti posliinina.Meillä oli viikonvaihteissa tapana pelaamaan lentopalloa, mukana oli minun lisäkseni kolme poikaa ja neljä tyttöä. Siinä pelin lomassa Matti kertoi, minun ajelevan alapääni posliiniksi päivittäin ja että vedän käteeni vähintään kaksi kertaa päivässä.
Yritin väittää Matti valehtelijaksi, mutta yksi tytöistä veti shortsini alas ja kaikki näkivät posliinini. Tähän loppuivat leikkini Matin kanssa, mutta koin samana yönä ensimmäisen seksikokemuksen naisen kanssa.

Karvojeni harventui tämän jälkeen, mutta opiskeluni ja armeijan päätyttyä se alkoiuuudestaan. Karvattomana tapasin tulevan vaimonikin, hän ei kuitenkaan suostunut ajelemaan alapäätään ennen kuin olemme aviossa. Lyhyen seurustelujaan jälkeen menimmekin naimisiin ja hääyönä sain ajella hänet posliiniksi. Emme kuitenkaan sopineet toisillemme, sillä tiemme kävivät erilleen runsaan vuoden jälkeen.

Jatkoin jälleen säännöllistä karvojen ajelua, ajelutavat olivat vain muuttuneet. Useimmiten käytin karvanpoistoainetta, mutta sen joutuminen kiveksille aiheutti hankalan ihottuman. Yksi kivuliain tapa oli nyppiä kaikkia karvat pois hohtimilla,tulos ei ollut kyllä kovinkaan hyvä, vaikka ne lähti juurineen.

Luin kirjan O:n tarina, jossa tehtiin polttomerkintä pakaraan. Minäkin päätin
polttomerkitä itseni. Se tapahtui kuumentamalla klemmari sytkällä ja painamalla kuuma klemmari ihoon alavatsaan peniksen yläpuolelle. ensimmäinen merkintä oli liian heikko, ettei tullut juuri mitään jälkeä, toisen merkintä taas niin kuuma, että huusin tuskasta, mutta pari seuraavaa onnistui jo paremmin. Pahin palovamma erottui puoli vuotta. Vähitellen opin tämän taidon, että vain nahka paloi.
Erääksi pääsiäiseksi päätin tehdä kunnon merkinnät ja kiirastorstaina painelin alavatsaani toistakymmentä merkintää. Seuraavana aamuna raaputin neulalla palaneen nahkan huolellisesti ja niin minulla alapää täynnä verestäviä klemmarin jälkiä. Lauantaina minulle tuli hankala tilanne, meille oli tulossa vieraita saunaan, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta olla pois saunasta. Kaveri ei varmaan voinut olla huomaamatta posliinia ja merkittyä alapäätäni, mutta fiksuna miehenä
hän ei huomauttanut mitään asiasta. Jouduin olemaan saman kaverin kanssa myöhemminkin saunassa, jolloin olin ainoastaan posliinina.

Olen ottanut myös paljon valokuvia merkitystä ja karvattomasta alapäästäni.

Aikoinaan kävin Kanarialla Playa Del Inglesissä monena vuotena peräkkäin. Joka kerta olin posliini ja kiertelin joka päivän nudistirannalla, kävelin useita
kilometrejä vesirajan tuntumassa ja aika usein kohtasin pilkallisia katseita varsinkin nuorilta tytöiltä ja pojilta. Eräällä kerralla päätin jälleen polttomerkitä itseni ennen matkaa. Noin kuukautta ennen matkaa merkitsin nimeni alapäähän. siinä meni aikaa aikalailla, koska halusin, että se erottuisi selvästi. Perillä raavin pois viimeiset ruvet ja lähdin nudistirannalle. Nimeni erottui selvästi punoittavana vaalealla iholla Ja parin viikon päästä vaaleana ruskealle iholla. Hotellin uima-altaalla vedin uimahousut aivan peniksen juuren asti, jotta mahdollisimman moni suomalainenkin
näkisi, että olen posliini ja merkitty. Kukaan ei kuitenkaan millään tavoin ilmaissut, että olisi huomannut asian.

Kaiken aikaa olen pitänyt myös kiristyslenkkiä penikseni juuressa. Myöhemmin pidin sitä pitkiäkin aikoja. Aloin jälleen olemaan enemmän kiinnostunut peniksestäni. Ensin kiristyslenkki kireälle peniksen juureen ja kun se oli kovassa seisokissa aloin raaputtaa neulalla terskaani verille. Kun terskani oli kauttaaltaan vertavuotavia naarmuja, levittelin suolaa terskani päälle ja sen päälle märkä rätti, kokemus oli mahtava. Vajaassa viikossa oli terskani taas normaalin näköinen. En kuitenkaan
ollut tulokseen tyytyväinen vaan aloin käyttää hiekkapaperia. Hiekkapaperilla sain terskani nopeasti lähes nahattomaksi ja paraneminen kesti pidempään.

Toisinaan minulla oli vielä tapana pistää penikseni muurahaisia täynnä olevaan pussiin, antaa muurahaisten pureskella terskaani muutaman minuutin. Se ei tuntunut läheskään niin kivuliaalta kuin ehjän terskan pureskelu, mutta jälki oli mielestäni paremman näköinen ja parantuminen kesti kauan. Tänä aikana en pitänyt ollenkaan alushousuja ja tuntui ihanalta, kun liikkuminen tuntui kivuliaalta. Onneksi tästä ei ollut mitään jälkiseuraamuksia, enkä ole leikkinyt muurahaisten kanssa vuosiin,
mutta ehkä taas joskus.

Harrastuksiini kuului myös kuuman steariini kaataminen terskan päälle tai ison joulukynttilän steariinin kokoaminen tulitikun päähän ja työntäminen virstaputkesta sisään. Näistäkin leikeistä on jo monia vuosia.

Olen liikkunut usein alastomana luonnossa. Lomareissuillani saatoin pysähtyä jollekin levähdysalueelle, riisuin itseni alastomaksi, pistin avaimella lukittavan kiristyslenkin penikseni juureen. Avaimen ja vaatteeni jätin autoon ja lähdin samoilemaan luontoon. Yleensä kävelin tein tuollaisia puolen tunnin retkiä, jonka jälkeen palasin takaisin autolle. Joskus jouduin odottamaan metsässä pitkäänkin,koska levähdysalueelle oli joku pysähtynyt. Kiinnijäämisen riski oli näissä tilanteissa erittäin suuri, mutta olin niin paljon kiihottuneessa tilassa, että en ajatellut sitä. Muutaman kerran onkin tullut vastaan pariskuntia, jotka ovat naureskelleet minulle ja heittäneet ivallisia herjauksia minulle. Tämä on kuitenkin kiihottanut minua ja autolle päästyäni olen vetänyt välittömästi käteeni.

Minulla on myös fantasioita, joissa olen naisten vallassa kidutusleirillä. Karvani poistetaan lopullisesti, minut polttomerkitään, penikseeni asennetaan useita renkaita ja ruoskitaan. Tämä kaikki videoidaan ja kasetit lähetetään tuttavilleni, sekä esitetään televisiossa jossa mainitaan myös minun nimeni. Joudun maksamaan
tästä vielä suuren summan rahaa. Sitoutuisin myös siihen, että tämä tehtäisiin puolen vuoden välein, ja seuraavalla kerralla se olisi julkinen tilaisuus ja joutuisin maksamaan jokaisella joka haluaa käsitellä minua

Nyt on kulut muutama vuosi, etten ole ajanut karvoitustani, mutta kiristyslenkkiä olen pitänyt peniksen juuressa katsoessani pornovideoita.

Tällä hetkellä olen yli viisikymppinen ja juhannuksena tuli mieleeni ajella kaikki karvat pois. Samalla ajattelin tehdä kertomuksen leikeistäni.

Tänään sain muistelmani kokoon, ajelin sängen huolellisesti pois ja asensin kirityslenkin
penikseni juureen ja aloin katsella pornofilmejä.

Tunnin kuluttua tästä hetkestä lähetän tämän nettiin luettavaksi ja poistan kiristyslenkin vasta sitten, kun totean, että se on ensimmäisen kerran luettu.

Kun ihminen on kiihottuneessa tilassa, se tekee kaikkea tyhmää, jotenka ymmärtäkää.
74998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mene hoitoon! Olet sairas!

Äänestä
  • Just niin, hoitoon äkkiä ennen kun rupeet opettaan noita sun leikkejäs naapurin pikkupojille!

    Äänestä

  • Niko kirjoitti:

    Just niin, hoitoon äkkiä ennen kun rupeet opettaan noita sun leikkejäs naapurin pikkupojille!

    tää ihminen on oikeasti sairas! Eikä kyseessä ole ilmeisesti ihan pieni häiriö jossain... Edellisten lailla ehdotan hoitoa ja nopeasti!!

    Äänestä

Jos olen kihottuneessa tilassa en tee tuollaista enkä ymmärrä pätkääkään ajatusmaailmaasi.....ei kun hoitoon ja sassiin

Äänestä

hei kaikki pitää eri asioista mut älä kummiskaa noita kellekkään rupee opettamaan

Äänestä
  • Luulis että tosta lähtis kyrpä irti! Muttei sun ois tätä kannattanu julkasta, pitäisit vaan asait omana tietonas niin ois parempi! Huh

    Äänestä

Etkö saa tyydytystä muulla tavalla kun satuttamalla itseäsi. Taidat olla aivan pipipää. Ei normaalit ihmiset tee tuollaista. YÄK!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

make kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu