MIksi

kaikkea leikkaussaliin viittaavaa. Leikkausta, puudutusta tai nukutusta. Ymmärrättekö, että me, jotka siellä teemme PÄIVITTÄIN 24H/VUOROKAUSI töitä, osaamme ammattimme. Me hoidamme teitä niin hyvin kuin osaamme, teemme sitä siis jokapäivä. Koska emme ole jumalia, ei kaikkia ihmisiä voi auttaa, eikä aina kaikki mene hyvin. Mutta silloin yleensä syynä on potilas itse, joka on odottanut liian kauan, pelännyt, siirtänyt hoitoa niinkauan ettemme enää pysty auttamaan vaikka haluaisimme.
Emme voi ymmärtää mitä te pelkäätte, en ainakaan minä.

Erikoissairaanhoitaja , 1400 euroa / kk nettona
6982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Luulisi sinun hoitohenkilökuntana sitten tietävän että ihmiselle on aivan normaalia pelätä?
Ihme asenne...

Äänestä

Jos tuolla asenteella perusasioista näköjään mitään tietämättä teet todellakin työtä, jota väität tekeväsi, et ansaitse murto-osaakaan tuosta palkastasi. Häpeä!

Äänestä

Myös leikkaussalissa työskentelevänä ymmärrän pelkääviä potilaita oikein hyvin. Vaikka näenkin leikkaussalin arkea päivittäin, on mielestäni hyvin luonnollista että ihminen pelkää esimerkiksi neulan työntämistä selkään, mahdollista puudutuksen epäonnistumista, hereilläoloa anestesian aikana, leikkauksen epäonnistumista, jnejne.... Tämä kaikki tietysti potenssiin korotettuna jos ei tiedä ja ymmärrä leikkaustoiminnasta mitään.

Vaikka alalla olenkin, itsekin toivoisin aika stydiä esilääkitystä leikkaukseen joutuessani, sillä tietäisin tarkkailevani hullun tavalla ympäristöäni varsinkin kun ilman sedaatiota pystyisin huomaamaan tavallista kansalaista paremmin jos jokin menee pieleen. Esilääkitys on mainio juttu, ja pelkääminen vähintäänkin luonnollista.

Äänestä

Tuskin monikaan pelkää, että leikkaussalihenkilöstö olisi epäpätevää. Itse tulin juuri sairaalasta, jossa paikallispuudutuksessa tehtiin operaatio. Oi sitä pelon määrää, jota tunsin viikkokaupalla ennen sairaalaan menoa! Henkilökunta oli aivan upea ja operaatio sujui hyvin, mutta pelolleen kun ei voi mitään. Sain kyllä Diapaminkin, mutta en huomannut siitä olevan apua. Ehkä tiedonpuutekin aiheuttaa pelkoa ja tietenkin leikkauksen jälkeinen kipu askarruttaa. Sinullehan tämä työ on arkipäivää, mutta yritä ymmärtää meitä pelkääjiä. Kaikki eivät omista rautaisia hermoja ja monelle leikkaus voi olla ensimmäinen sairaalakokemus.

Äänestä

Olen samaa mieltä että terveydenhuolto henkilöstön palkat ovat surkeita, itsekin alalla 20 vuotta toimineena .
Tiedän myös omakohtaisena kokemuksena ,että myös tieto lisää tuskaa.
Ei hetkeäkään käynyt mielessäni kilpirauhas leikkaukseen joutuessani että hoito henkilökunta olisi epäpätevää.
Pelkäsin leikkausta edeltävän viikon aivan kuollakseni ja mitä enemmän sain tietoa, sitä suuremmaksi pelkoni muuttui, pelkäsin näet anestesiaa, astma taustalla , ja sain kuin sainkin kesken leikkauksen allergisen reaktion.
Hoitohenkilökunta oli aivan upeaa, niin leikkaussalissa heräämössä kuin tarkkailussakin.
Taidan käydä seuraavan kerran leikaukseen joutuessani psykologin juttusilla, jos hänellä olisi takataskussaan keinoja pelon lievittämiseksi.

Äänestä

Olen todella tuohtunut sinun kirjoituksestasi, luulen että olet joko opiskelija, vastavalmistunut tai olet EHDOTTOMASTI väärällä alalla. Olen itse leikkaussalihoitaja ja kun minut on nyt 2 kertaa leikattu viimeisen vuoden aikana, ensin nukutuksessa, sitten paikallispuudutuksessa, niin pelkäsin ja jännitin koko ajan ihan kauheasti. Minut myös leikattiin omalla työpaikallani ja valitsin itse hlökunnan, joten sen takia ai tarvinnut pelätä, vaan pelko oli yleistä. Pelko kuuluu asiaan, se on normaali itsesuojeluvaisto!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkäätte kirjoitti:

kaikkea leikkaussaliin viittaavaa. Leikkausta, puudutusta tai nukutusta. Ymmärrättekö, että me, jotka siellä teemme PÄIVITTÄIN 24H/VUOROKAUSI töitä, osaamme ammattimme. Me hoidamme teitä niin hyvin kuin osaamme, teemme sitä siis jokapäivä. Koska emme ole jumalia, ei kaikkia ihmisiä voi auttaa, eikä aina kaikki mene hyvin. Mutta silloin yleensä syynä on potilas itse, joka on odottanut liian kauan, pelännyt, siirtänyt hoitoa niinkauan ettemme enää pysty auttamaan vaikka haluaisimme.
Emme voi ymmärtää mitä te pelkäätte, en ainakaan minä.

Erikoissairaanhoitaja , 1400 euroa / kk nettona

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu