sydän

mikä on koirien sydämen syke ja lyöntirytmi.
Tässä sattui koira kellahtamaan viereen niin että sydän osui kämmenen päälle. Ja siellä olikin toimimannassa varsinainen hullu rumpali. Tiheitä iskujaksoja, tauko, vahvoja harvoja lyönteja, heikkoja sykähdyksiä, taas nopea sarja ettei tahtonut iskuja erottaa, tauko jonka aikana oma pumppu iski kahdesti, luja pomppu jne. Koira vaikitti muuten virkeltä, eikä kuuleman mukaan ole sen kummennin oireillut
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minkä rotuinen koira sinulla on? Yleensä ei syytä huoleen. Koiran sydämensyke onkin vähän tuollainen tam tidi tam. Jos koiralla pumppu lyö tasaiseen tahtiin, on se huono enne. Tietyillä roduilla on taipumusta sydänvikoihin, mutta jos et omista riskirotua ja koirasi näyttää kaikin puolin voivan hyvin (ei väsymystä tai apatiaa), niin ei kannata sen kummemmin huolestua. Esimerkiksi rokotuksen yhteydessä voit pyytää ell. kuuntelemaan, että onko sydän varmasti normaali.

Äänestä

sakemanni/labbis (9v) on dicoksin- lääkitys ollut 8 vuotta sivuäänien ja rasitusväsymyksen takia. Enne lääkitystä väsyi jo kilometrin lenkistä. Muutaman kerran ollut selvä kohtaus, alkaa yleensä ylettämän kiihtymysen jälkeen, karkulenkki, erityisrakas vieras, tai vieras koira pihassa. kylki hytkyy ja tutisee ja koira läähättää epätasain hengenvedoin. On sitten väsynyt tunteja jälkeenpäin. nyt sydänlyönnit tuntuvat menneen entistä epätahtisimmeksi. Siksi kyselin, että mikä on normaali lyöntirytmi.

Äänestä

Minä löysin myös kerran vahingossa hyvän kohdan sydämensykkeille. Pumppu meni ihan mieten sattuu, just toi "tam tidi tam" on hyvä kuvaa... :D Ns, pakolliset sydäntutkimukset oli edessä ekaa kertaa kasvattajan pyynnöstä ja ihan terveen paperit sai. :) Enpä oo tuotakaan tienny koiran sydämestä, että noi epämäärästä on meininki!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylästelijä kirjoitti:

mikä on koirien sydämen syke ja lyöntirytmi.
Tässä sattui koira kellahtamaan viereen niin että sydän osui kämmenen päälle. Ja siellä olikin toimimannassa varsinainen hullu rumpali. Tiheitä iskujaksoja, tauko, vahvoja harvoja lyönteja, heikkoja sykähdyksiä, taas nopea sarja ettei tahtonut iskuja erottaa, tauko jonka aikana oma pumppu iski kahdesti, luja pomppu jne. Koira vaikitti muuten virkeltä, eikä kuuleman mukaan ole sen kummennin oireillut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu