Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kelmutettuna

Olin ollut koko pitkän päivän kotona työskentelemässä ja aina välillä olin saanut ajatukseni harhailemaan aivan muualle, kuin työhöni. Päädyin jatkuvasti pornovideosivuille ja katselin kaikenlaista seksiä ja jotkut niistä saivat minut todellakin kiihottumaan ja kaluni seisomaan kotihousjeni etumuksessa. En kuitenkaan runkannut koko päivänä, vaan lähinnä kiusasin itseäni tällä tavoin.
Katrina tuli kotiin tavalliseen aikaan iltapäivällä. Juttelimme hetken, söimme ja suunnittelimme tulevan viikonlopun ohjelmaa. Annoin Katrinan hetken aikaa palautua työpäivästä ja levätä, kunnes aloin toteuttamaan suunnitelmaani.

Katrina makasi sohvalla ja minä menin varovasti hänen päällensä, riisuin häneltä mitään selittelemättä ylävartalon paljaaksi ja sen jälkeen mekon ja sukat, jättäen pikkuhousut hänen jalkaansa. Katrina ei sanonut mitään, vaan vain ynähteli ja minä olin kuin aloittavinani hieronnan antamista hänelle.
Kävin hakemassa tuorekelmurullan keittiöstä, mutta en näyttänyt sitä Katrinalle, vaan jatkoin hänen selkänsä koskemistaan. Riisuin häneltä myös pikkuhousut, joista huomasin hänen olevan jo melko märkä.
Suutelin häntä niskaan ja kaulalle ja koskin hänen herkullista pyllyään ja sain hänet kiemurtelemaan allani.
Sanoin hänelle, että "silmät kiinni ja nouse ylös sohvalta". Katrina nousi ja seisoi alasti edessäni silmät kiinni ja täysin tietämättömänä mitä olen hänelle tekemässä.

Kävelimme makuuhuoneeseen, jossa olin ottanut sängystä lakanan pois ja jättänyt siihen pelkästään mustan ja kiiltävän lateksilakanan. Avasin hiljaa kelmurullan ja asetin kelmun pään Katrinan rinnoille. Hän säpsähti, enkä usko hänen tienneen tuossa vaiheessa mikä häneen koski.
Olimme puhuneet joskus aiemmin kelmun kiihottavuudesta ja Katrina oli ollut todella kiinnostunut siitä ja tiesin sen myös nyt todellisuudessa kiihottavan hänet äärimmilleen. Emme kuitenkaan olleet sitä käyttäneet tätä ennen, joten minulla oli loistava tilaisuus yllättää hänet.
Aloin kiertää kelmua Katrinan rintojen ympäri, samalla hän avasi silmänsä ja hieman jopa järkyttyneenä veti syvään henkeä ja katsoi minuun. Jatkoin kiertämistä usean kierroksen ja kohta hänen kätensä olivat hyvin tiukasti kiinni vartalossa parin kolmen kelmukerroksen peittäminä.
Jatkoin kelmun kiertämistä hänen lantionsa kohdalta, katsoin miten hänen pillunsa jäi kelmun sisälle ja kohta jalat olivat jo varpaita myöten nätissä paketissa. Katrinan oli nyt mahdoton liikkua ja repäisin kelmun rullasta irti ja nousin hänen eteensä seisomaan.
Katsoin Katrinaa hyvin syvälle silmiin ja suutelin hänen huuliaan. Kysyin miltä tuntuu olla paketoituna ja Katrina voihkaisi samalla kun vastasi, että "todella ihanalta ja kiihottavalta". Kiertelin hänen ympärillään ja katselin miten kiihottavasti kelmu oli sitoutunut hänen upean vartalona muotoihin ja olin todella kovana tässä vaiheessa. Yritin silti hillitä itseni, sillä olinhan jo nyt peittänyt häneltä suuta lukuunottamatta kaiken, mistä voisi minulle olla helpotusta.
Otin kelmurullan uudelleen käteeni...

JATKUU LOPPUUN ;) http://kinkyjensalaisuuksiensali.blogspot.com/2012/02/chapter-xii-kelmutettuna.html
01491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_71997 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu