Useat ihmiset ja järjestöt ovat vuosikausien ajan luvanneet isoja summia rahaa sille joka todistaa jonkun yliluonnollisen kyvyn.
Moni ns meedio/taikuri/silmänkääntäjä on suostunut todistamaan heille yliluonnolliset kykynsä valvotuissa olosuhteissa. Kuitenkin JOKAINEN näistä ihmisistä on paljastunut huijariksi.
Eli tähän mennessä kaikille heidän ns. kyvyilleen on löydetty täysin looginen selitys. Useat ihmiset toki väittävät kaikenlaista juttua, mutta totuus pysyy samana. Kukaan ei ole koskaan pystynyt todistamaan omaavansa yliluonnollisia kykyjä.
Tästä syystä myös moni julkkishuijari on kieltäytynyt kyseisistä haasteista(tietää olevansa huijari ja pelkää että muut huomaavat saman)
Tällä palstalla kun lukee pikkutyttöjen juttuja siitä millaisia "IHAN OIKEESTI TOIMIVIA!" loitsuja he osaavat, niin saa kyllä nauraa katketakseen.
Sinä joka väität siis osaavasi oikeita loitsuja:todista se, tulet miljonääriksi, ja jos raha ei kiinnosta niin voit lahjoittaa sen vaikka syöpäsairaiden lasten hyväksi hiljennät kaikki maailman skeptikot jos onnistut todistamaan omaavasi yliluonnollisia kykyjä.
Voisin jopa sanoa, että on erittäin itsekästä ihmiskunnan kehityksen kannalta olla todistamatta niitä ilmiselviä yliluonnollisia kykyjään.
Te jotka väitätte omaavanne yliluonnollisia kykyjä:
19
1134
Vastaukset
- Totuus tekee vapaaks
Raamatussa on kerrottu paras asia, pelastuminen ja uudestisyntyminen.
Jeesukseen uskomalla elämä seestyy ja tie selkenee.
Hän kutsuu seuraansa.- Mikä estää?
Joka taas ei liity mitenkään aiheeseen...
- alopur
Mikä estää? kirjoitti:
Joka taas ei liity mitenkään aiheeseen...
Tavallaan kyllä liittyy aiheeseen. Kuten kirjoittaja antaa ymmärtää, elämä seestyy ja tie selkenee. Ajattelen sen itse niin, ettei enää tarvitse todistaa olevansa jotain tai kiistellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
- Älä eksy aiheesta
alopur kirjoitti:
Tavallaan kyllä liittyy aiheeseen. Kuten kirjoittaja antaa ymmärtää, elämä seestyy ja tie selkenee. Ajattelen sen itse niin, ettei enää tarvitse todistaa olevansa jotain tai kiistellä siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.
Kristinuskon todenperäisyydestä ei ole ainoatakaan kiinteää näyttöä, eikä myöskään siitä että "Jeesus" on joskus elänyt, saati että hän oli Jumalan poika.
Tietysti on helppoa elää siinä mihin uskoo, tie selkenee kun ei osaa suhtautua kriittisesti asioihin joista ei ole todisteita. Raamatun lukeminen vahvisti ajatuksiani siitä, että kristinusko on ristiriitainen ja barbaarinen, moraaliton uskonto joka ei sovi sivistyneeseen yhteiskuntaan.
Ymmärsin kyllä että viestissä viitattiin siihen, että raamatun mukaan kaikenlainen "noituus" on syntiä.
Mutta ei hypätä asiasta toiseen, kun kyse oli noituudesta/parapsykologiasta, ei siitä mitä mieltä joku 2000 vuotta vanha kirja on asiasta=tätä tarkoitin kun sanoin, ettei liity aiheeseen.
- palkka mulle...
Pikkutyttöjen loitsu "virvon varvon tuoreeks terveeks...", toimiikohan se?
- Falanxi
Tuo on aika voimakas loitsu. Meidänkin talossa on onneksi innokkaita pieniä virpojia. Yhden niistä vanhemmat eivät anna lapsen virpoa. Sekin todistaa miten on voimakas. Oikein pelottaa että naapurista tulee tuore ja terve ja laittaa subbarin isommalle ja alkaa elää. :-)
Falanxi kirjoitti:
Tuo on aika voimakas loitsu. Meidänkin talossa on onneksi innokkaita pieniä virpojia. Yhden niistä vanhemmat eivät anna lapsen virpoa. Sekin todistaa miten on voimakas. Oikein pelottaa että naapurista tulee tuore ja terve ja laittaa subbarin isommalle ja alkaa elää. :-)
Jos ne pelkää että virvottava on Jammu-sedän kollega.
- nammmm
virpomis-loitsulla saa kyllä karkkia aikaiseksi :)
- eemeli 10w
mulla on yli luonnollisia kykyjä!!111 kun jännitän bvälillä mahaani niin takaa tulee sellane 'prööt' ääni!!1 missä voin todistaa täänm
- PekkaPouta
Mulla on kyky vaikuttaa hiukaan (huom. hiukan) säätilaan =) Pieni sadekuuro jos vaan tekee mieli tai vaikka aurinkoisen sään saan aikaan =) Mulla on tähän omat ns "rituaalit", en siis niitä kerro, ne on yksityisiä. Mä en tosin enää tiedä uskoakko tohon, vai ei... ne saatto olla vaan hyvää onnea jota mulla yleensä riittää =) Sitte kun tulee välillä ne huonommat päivät niin ei jumalauta...
- Anonyymi
Älä paljasta itseäsi ja kykyjäsi koska siellä netti sivuillakin sanotaan että sinut viedään testeihin ja kaikkea muutakin. Sitä paitsi sinusta tulee niin kuuluisa että joudut kietämään ympäri maailmaa etkä saa paljoa omaa aikaa. Osaan itsekkin hallita säätä mukava tietää että en ole yksin. Ainiin ja Hiukan itsekkin.
- chevy76
Täytyisin ymmärtää, että kun ihmiselle annetaan lahjana jokin kyky, niin se annetaan auttamista ja tutkimista varten, eikä oman edun tavoittelemista tai egon pönkitystä varten. Siksi kaikki kokeet ovat epäonnistuneet ja tulevat epäonnistumaan. Ei ne kyvyt ole kokeita varten. Ihmiskunnan täytyy vielä hieman kehittyä ennenkuin nämä kyvyt hyväksytään yleisellä tasolla aivan luonnollisiksi. Olihan akupunktiokin huuhaata vielä 10v sitten, mutta nykyään lääkäritkin passittavat sinne. Menee aina hetki, ennenkuin kukin sukupolvi on valmis hyväksymään uudet asiat ja uuden tietoisuuden, mutta kehitystä yhtäkaikki. Täytyy muistaa että jokainen ihminen kulkee omaa polkuaan ja omaa kehitysvaihettaan. Joillekin kyvyt puhkeaa tässä elämässä jollain vasta seuraavissa. Antaa kaikkien kukkien kukkia ;)
Itselläni taipuu varpu, mutta en halua kykyä muuttaa rahaksi, vaan käytän sitä auttamiseen ja tutkimiseen, niin vastauksetkin ovat oikeita :)
Kaikkea hyvää..- GoodNight :)
Oikein! viisaita sanoja sinulta chevy76
- Wili Wilperi 2
"Ihmiskunnan täytyy vielä hieman kehittyä ennenkuin nämä kyvyt hyväksytään yleisellä tasolla aivan luonnollisiksi.. "
Siis mitä v*ttua :D ?
Ai nytkö kaikki loitsiminen ja taikuus on keksitty ja se pitää vielä hyväksyä yleisellä tasolla..?
MILLÄ planeetalla asut??? Vuosituhannet elimme tietämättömyyden ja taikauskon pimeydessä ja noidat, tontut, peikot, maahiset sekä vampyyrit temmelsivät kaikkialla.
Sitten aloimme rakennella tieteellistä maailmankuvaa joka perustuu siihen, että ihan oikeasti katsomme heittääkö sen salaman Zeus vai onko taustalla jokin muu syy.
Osa ihmiskunnasta ei vieläkään hyväksy näitä todellisia havaintoja ympäröivästä maailmasta vaan uskoo mielummin omaan sisäiseen todellisuuteensa. Minulle se on ihan OK kunhan näitä "kykyjä" ei käytetä rahan siirtämiseen toisten lompakoista omaan tai toisen tekemiseen orjaksi. - chevy76
Wili Wilperi 2 kirjoitti:
"Ihmiskunnan täytyy vielä hieman kehittyä ennenkuin nämä kyvyt hyväksytään yleisellä tasolla aivan luonnollisiksi.. "
Siis mitä v*ttua :D ?
Ai nytkö kaikki loitsiminen ja taikuus on keksitty ja se pitää vielä hyväksyä yleisellä tasolla..?
MILLÄ planeetalla asut??? Vuosituhannet elimme tietämättömyyden ja taikauskon pimeydessä ja noidat, tontut, peikot, maahiset sekä vampyyrit temmelsivät kaikkialla.
Sitten aloimme rakennella tieteellistä maailmankuvaa joka perustuu siihen, että ihan oikeasti katsomme heittääkö sen salaman Zeus vai onko taustalla jokin muu syy.
Osa ihmiskunnasta ei vieläkään hyväksy näitä todellisia havaintoja ympäröivästä maailmasta vaan uskoo mielummin omaan sisäiseen todellisuuteensa. Minulle se on ihan OK kunhan näitä "kykyjä" ei käytetä rahan siirtämiseen toisten lompakoista omaan tai toisen tekemiseen orjaksi.Muotoillaanko asia niin, että loitsemisen ja taikomisen sijasta voisi käyttää nimeä sanan mahti..Sitä on käytetty aina ja ehkä kuuluisimipia näistä oli Jeesus..Hän pyysi ja käski ja häntä autettiin ylhäältä. Jeesus hallitsi Materialisaation ja Deh-materialisaation ja hallitsi Gravitaation ja Levitaation..Näitä kykyjä on tänä päivänäkin muutamilla harvoilla ihmisillä..mm: Say Baba intialainen Guru materialisoi tuhkasta tavaraa..
Nyt pitäisi sitten ymmärtää se, että miksi kaikilla ei sanan mahti toimi. Jokaisella ihmisellä täällä on oma sielun suunnitelma josta saa jonkin verran ihminen poiketa ja jokainen kulkee omaa tahtiaan henkistä kehitystään..Noiden loitsujen/Sanan Mahdin käyttö vaatii tietyn verran henkistä voimaa ja mitä enemmän voimaa on, niin sitä suuremman voiman saa käynnistettyä ja voima kasvaa ainakin auttamistöitä tekemällä..Eihän sellaisia voimia voisi negatiivisille ihmisille antaa tai olisimme vielä nopeammin tuhon omia..Tämä negatiivisten voimien käyttö nähtiin jo muinaisella atlantiksella n: 15000 tuhatta vuotta sitten jolloin se päätettiin tuhota, kun ihmisten kehitys ei kulkenut toivotulla tavalla..
Voimien käyttöön olisi hyvä ymmärtää myös minkä olevaisuuden voimia käytetään..Eetteritason vai Astraalitason..Molemmista löytyy erilaisia voimia joita ihminenkin voi hyväksi käyttää ja on käyttänytkin aikoinaan. Ja nuo mainistsemasi luonnonhenget ovat kyllä ihan todellisia ja elävät tuolla Astraalimaailmassa. Suosittelen tutustumaan Tapio Kaitaharjun kirjoihin. Hän näki ja pystyi kommunikoimaan Luonnonhenkien kanssa ja vielä paljon aikoja taaksepäin ihminen teki yhteistyötä luonnonhenkien kanssa ja tuolloin käytettiin hyväksi näitä eetteritason voimia. Eihän mm: pyramideja olisi muuten saanut rakennettua sikäläisella tekniikalla ellei hallinnut näitä voimia.
Suomessa Sanan Mahdin käyttäjiä olivat mm: Shamaanit ja parantajat. Olette varmaan kuulleet Veren seisauttajista jotka yhdellä käskyllä pysäyttivät veren vuotavasta haavasta tai leikkaus haavasta.
Herkät lapset näkevät tänä päivänäkin luonnonhenkiä tai maanläheisiä vainajia. mm: erään työnkaverini lapsi näkee näitä eikä se ole mitenkään vaarallista päinvastoin tätä taitoa olisi hyvä kehittää ja sitä kautta kehittää ymmärrystä ja tietoisuutta olevaisuudesta.
Täytyy vielä muistuttaa tieteestäkin, että luulihan se taannoin että maapallo on litteä.. ;) Tiede tosin löysi jo atomia pienemmän hiukkasen ja ryhtyy tutkimaan tätä, mutta menee varmaan vuosia että ymmärtävät missä ja mikä se on..Aine ohenee mitä syvemmällä olevaisuuteen menee ja sitä ihmisen on vaikea käsittää ja varsinkaan mitata millään tieteellisellä laitteella. Muita keinoja tähän kyllä on, mutta ne tulevat henkisen kehityksen kautta. Ihmiskunnalle on annettu jo näytteitä näistä voimista, mutta pyrimme liikaa materian kautta ymmärtämään näitä voimia emmekä löydä metsää puilta ja näin kehitystäkään ei tapahdu. mm: John Keelyllä oli 1800 luvun lopulla pyörä joka pyöri itsekseen tuottaen 25hv tehon aina hänen tullessa samaan huoneeseen..Hän rakensi useita muitakin pyöriä, mutta tuo ensimmäine oli ainoa joka toimi..Nikola Teslan autossa oli sähkömoottori jolla ajeli ilman ulkoisia energian lähteitä. Hän puhuikin eetteristä joka ympäröi meitä ja jossa on rajattomasti virtaa..Tätäkään ei ymmärretty ja puhuttiin jopa noituudesta. Tämä siis 1930 luvulla. Jos ette tiedä, kuka hän on, niin googlettakaa nimi ja kiittäkää jokapäiväisestä virrasta kodeissamme, radiosta, tutkasta ja sähkömoottoreita ym ym..Kasvipuolella tunnemme taas Findhornin ihmeen jossa karulla maaperällä lasvoi jättimäisiä kasviksia. Taaskin ihmisen olisi pitänyt oppia tästä jotain, mutta kaupallisuus vei mennessään ja tämäkin voima vietiin ihmisiltä pois odottamaan parempia aikoja.
Tieteestä vielä sen verran että viimeisen sadan vuoden aikana tämä tiede on tuhonnut maapalloa enemmän kuin kukaan aiempien miljardien vuosien aikana puhumattakaan vaikutuksesta myös maapallon ulkopuoliseen elämään mm: eetterialueella. Ydinvoima ei ole niistä vähäisin. Henkistä puolta tutkimalla löytyisi lääkkeet energia ongelmiin, nälän hätään jne, mutta olemme liikaa keskittyneet materiaan ja oman napamme tuijottamiseen..Kuinka pientä onkaan arkiset huolemme, kun maailmaa uhkaa tuho..
Sen vielä sanon,, että muistakaamme, että kaikki jopa ajatuskin on ikuista ja aina olemassa. Siksi pitäisi pitää mieli kirkkaana ja avoimena ja negatiivisuuden sijasta löytää positiivisuus ja menestyksen ajatukset niin itselleen kuin ympäröivälle luomakunnalle.
- Anonyymi
Jos jollakin olisi luonnostaan ylilonnollisia kykyjä t.s. jotakin mikä ei ole salaiseksi luokiteltujen sotilastekniikoiden piirissä (esim. synteettisen magian), niin todennäköisesti miljoonapalkkioiden sijaan hän päätyisi dissekoitavaksi, jotta nähtäisiin mikä osa ihmiskehosta mahdollistaa moiset voimat. Kuitenkin nykyiset salatut tiedemaailman tekniikat ovat jo aikamoista magiaa, joista esim. synteettinen telepatia on vain pieni raapaisu arsenaalista.
- Anonyymi
Minun mielestä tosi pelottavaa noituus.
Meillä suvussa on ollut noitia...
Itse mm. osasin ennustaa Pariisin ampumiset konsertissa.
Ja monia "varoituksia" olen saanut. Jostain syystä en ole aina noudattanut varoituksia ja ne ovat toteutuneet.
Samoin politiisessa elämässä olevien nousun ja heidän aikaansaannosten negatiivisuuden olen vain jostain syystä tiedostanut.
En tiedä mitä tämän asian kanssa pitäisi tehdä...
Luottaa näihin annetuihin "tietoihin" ja varoituksiin vai suhtautua niihin huuhaana.
Enne unia olen nähnyt jotka ovat toteutuneet. Lisäksi telepatiaan olen halusin tai ei tutustunut.
Jostain syystä osaan siirtyä transsitilaan. Vedäydyn siis pois nykyisyydestä ja olen unen omaisessa tilassa.
Ihme juttuja, todella. - Anonyymi
Loitsua ei tehdä siksi et joku muuten vaan todistaa jotain . Loitsut mitkään ei toimi hetkessä ne on enemmänkin jonkun asian niinku todella mitä tarvitaan sen toistoa mieles mukana pitämistä ne sanat tulee sydämestä ei niis oo sääntöö kuha ei tee pahaa vaikyta kenenkää tahtoon
- Anonyymi
En omaa yliluonnollisia enkä juuri muitakaan kykyjä. Silti sattui erikoinen tapaus perheessä. Ostimme vuonna 1884 rakennetun okt, jonka remppasimme.
Kun vanhin poikamme oli n.5v hän kysyi "missä on se valkoinen kamera", vastasin siihen vain että mikä ihmeen kamera. Poika jatkoi: "Se kamera joka kuuluu sille tytölle". En edelleenkään ollut kartalla vaan kysyin mille tytölle (meillä vain poikia). Poika vastasi:" Sille tytölle kuka asuu täällä" ...siinä vaiheessa aloin olla jo vähän käsikarvat pystyssä..kysyin silti onko nähnyt täällä jonkun tytön. Poika: "joo, oon. Kerran seiso leikkilaatikon vieressä ja meni sit huoneeseen (osoitti yhtä huonetta), ja kerran seisoi iskän selän takana mut iskä kun käänty ni tyttö lähti pois" Siinä vaiheessa mun karvat olikin jo oikeesti täysin pystyssä, kysyin vielä minkä näköinen tyttö oli, kuulemma vaaleat hiukset ja saman ikäinen kuin nuorin lapsemme eli n.2v. Kysyin vielä onkos poika nähnyt myös muita ihmisiä kuin tytön, siihen vastasi huolettomasti:" On se tytön äiti ollu täällä ja sit sotilas, vissii sen iskä" ..no se keskustelu jäi siihen ja lopulta unohdin koko asian.. meni pari vuotta ja toinen lapsi oli suunnilleen saman ikäinen kuin tämä "omiaan" nähnyt lapseni.. Tämä poika istui sohvalla ja yhtäkkiä alkoi nauramaan, kysyin että mikäs sua tuolleen alko naurattaa. Poika totesi: "No toi sotilas, se juoksi tuosta ikkunasta ulos" ööööööööööö ....WTF... sit marssin naapurin vanhoilta ihmisiltä kysymään että mitäs väkeä talossa on asunut ja onko siellä kenties kuollut ihmisiä. No olihan siinä asunut ja kuollut 3v tyttö sekä tämän isä sodassa 😳 Eipä siinä, asiat taas unohtuivat, kunnes aloimme siivoamaan vanhaa aittaa ja sieltäpä löytyi iän vanha kameralaukku, ilman kameraa.
Muita outoja juttuja ei ole tapahtunut ja ajattelin että jos täällä nyt sattuu jotain kummituksia asumaan niin ilmeisesti ovat kilttejä, koska eivät meille ole mitään tehneet 😅
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778