Näinkö?

Olen sitä mieltä, että sijaisvanhemmat tekevät lähes poikkeuksetta arvokasta työtä, vaan tällaisen tekstin löysin sattumalta "Nuoret" keskusteluosastolta...aihetta huoleen?!!!!


Ankaruus
Kirjoittanut: joni 14w, 12.6.2004 klo 13.24

siasvanhemmat veivät minulta ja kolmelta veljeltä kännykät pois kun soitteltiin liikaa omalle biolokiselle äidille. MInulla ei saa olla omaa sähköposti osoitetta. Me saadaan soittaa vain kerran kuukaudessa äidillemme. Näemme äitiä noin 3 kertaa vuodessa. Me ei saada käydä kavereitten luona koska koulussa niitä näkee tarpeeksi paljon. Ruoaksi syömme melkeinaina perunaa, emme saa käyttää teitokonetta mutta niitten oma kukuli poika saa hän on myös 14v mutta läski 90kg
8868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kuulostaa melkein Harry Potterilta, kun nyt olisi vielä laittanut, etä asuvat komerossa...

meillä ainakin on meidän kustantama kännykkä lapsella saldorajalla,jonka puitteissa saa soittaa mihin haluaa, paitsi maksullisille linjoille, niille on esto.

jos biot niin haluavat ja laskut maksavat ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että antavat lapselle oman liittymän mistä saisi vapaasti soittaa.

uskoisin näin olevan kautta linjan, joskin on bioja joiden sekavä ja lastakiristävä (mm. uhkailu itsemurhalla) puhelinkäytös pakottaa rajoittamaan yhteydenpitoa.

murkku taitaa viestissään hakea myötätuntoa vähän kyseenalaisin keinoin??

Äänestä
  • No mä asun sijaisperheessä ja oon murkku.
    Mä oon saanut ainakin hyvää kohtelua parempaan paikkaan en voisi olla päässyt.
    Saan soittaa biovanhemmille koska vain haluun ja käydä bioäidillä,yleensä käyn kuukauden välein mutta nyt oon käynyt vähän vähemmän.
    Kännykkä mulla on ja sitä saan myös käyttää,ulkona saan olla kavereiden kanssa 22 saakka illalla, koska oonhan jo 15v.Saan hyvää ruokaa ja monipuolista,telkkaria saan kattoo,netissä olla...mua kohdellaan täällä ihan samanlailla kuin muitakin lapsia ihan niinkuin olisin oma.Joten mun sijaisperhe on ainakin ihan huippu.

    Äänestä

vaikka tuntuu että tällä palstalla ei sellaisesta asiasta voi puhua saamatta vihaisia kirjeitä kasoittan.
Olen itse kasvanut biolapsena perheessä,meillä oli kaksi sijoitettua lasta.
Meillä oli lapset kyllä ihan rahan vuoksi. Kauheata se on omasta äidistä sanoa mutta totta se on.
Meitä bioja on aina suosittu ja pidetty parempana. Monta kertaa kehoitin äitiäni luopumaan kasvattilapsista koska hän ei tilanteita hallinnut.
En ole koskaan kehdannut kenellekkään kertoa tästä onhan hän oma äitini jota on tullut suojeltua.Isä on aina ollut heikko eikä ikinä ole osallistunut kasvatukseen. Hän oli alkoholisti itse ja toinen lapsi oli meillä sijoitettuna juuri biovanhempien alkoholismin takia.
tosista totta

Äänestä

Ottakaa nyt järki käteen. Tuollalaillahan puhuvat lähes kaikki murkut. Niin omat kuin lainatutkin. Murrosikäinen hyvin usein tuntee ja luulee, että hänellä on huonosti asiat tai ainakin huonommin kuin toisilla.
Sijaislapsia niinkuin biologisiakin koskee ihan samat säännöt, ainakin meillä.
Olemme joutuneet ottamaan kännykän pois, koska ei ole mitään rajaa, miten soitetaan. Usein nämä lapset ovat rajattomia, ja se koskee ihan kaikkia sektoreita.
Puheyhteyksien pitämiseen tai tapaamiseen bioperheen kanssa ei sijaisvanhemmilla ole paljoakaan sanomista, sen sanelee sossut.
Varmaan sijaisperheissäkin voi olla "huonoja", mutta nykyään kyllä sijaisperheet käyvät sellaisen seulan läpi, että sillä siivilöidään huonot pois.

Äänestä
  • Miten olette menetelleet, jos olette huomanneet, että kotiinne lasta tapaamaan tuleva biovanhempi on päissään tai aineissa?

    Äänestä

  • Meni vahingossa väärälle osastolle, sori.

    Äänestä

kamalaa!
Olen itse sijais- ja tukiperheen biologinen tyttö (17v) ja ymmärrän erittäin hyvin tuota nuorta!
Tukilapsilta olemme kieltäneet kännykän käytön ja sanottu että meidän puhelinta saa käyttää kun kysyy luvan.

Mutta sijais lapsi on tosiaankin eri juttu..
Jokaisella nuorellahan on kännykkä! ja mitä pahaa on jos pitää äitiin yhteyttä?

Ensinnäkin, ruuan pitäisi olla monipuolista.. perunaa perunan perään ei kukaan jaksa.. terveellisyys kunniaan!
Silloin nuorikin jaksaa paremmin..

Näkee äitiään vain 3krt vuodessa!!! Minusta vähintään kerran kuussaa olisi oikein (mikäli se äidille sopisi).
Miten tärkeää tuon ikäiselle pojalle olisi nähdä äitinsä, vaikkeihän ole malli vanhempi, mutta hänen äitinsä kuitenkin, oli se sitten millainen tahansa.
Jos ajattelisi tuota omalle kohdalleen, kamalaa!

Ei saa käydä kavereitten luona? pelkääkö perhe että poika ottaa biologisiin vanhempiinsa jotenkin sieltä käsin yhteyttä? kertoo millaista on asua tuollaisessa perheessä..
Tuon ikäiselle kaverit ovat kaikki kaikessa, muuten voi jäädä luokassakin syrjään..

En tiennytkään että tämmöisiä sijaisperheitä on..
en voi muuta sanoa kuin että Ajatelkaa nyt lapsia, lasten etua! älkää omaanne, oman perheen etua!
Jos olette tehneet työnne hyvin, silloin ei pitäisi olla mitään hävettävää/salattavaa!

Ton tietokoneen käytön kyllä voi jótenkin ymmärtää, mutta muuten menee vähän yli..

Voi poika parka..

Äänestä

mrrr: tarkennatko missä osiossa ja millä ketjunimellä ko. juttu on nuorten palstalla. en jaksanut kahlata kaikkia läpi....

lukisin alkuperäisen mielelläni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mrrr kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että sijaisvanhemmat tekevät lähes poikkeuksetta arvokasta työtä, vaan tällaisen tekstin löysin sattumalta "Nuoret" keskusteluosastolta...aihetta huoleen?!!!!


Ankaruus
Kirjoittanut: joni 14w, 12.6.2004 klo 13.24

siasvanhemmat veivät minulta ja kolmelta veljeltä kännykät pois kun soitteltiin liikaa omalle biolokiselle äidille. MInulla ei saa olla omaa sähköposti osoitetta. Me saadaan soittaa vain kerran kuukaudessa äidillemme. Näemme äitiä noin 3 kertaa vuodessa. Me ei saada käydä kavereitten luona koska koulussa niitä näkee tarpeeksi paljon. Ruoaksi syömme melkeinaina perunaa, emme saa käyttää teitokonetta mutta niitten oma kukuli poika saa hän on myös 14v mutta läski 90kg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu