Maria Magdalena

Niin huluus on kovin vaikea käsite. Omituisuus ihmisessä on helpompi käsitellä ja ymmärtää, sairaus taas on aina kovin raastavaa ja kuluttavaa. Jonkun sanotaan helposti olevan hullu, ymmärtämättä mistä oikeastaan puhutaan. Sairaus vaatii aina hoitoa ja on yleensä kovin peruuttamatonta, ihmisen käytös ja tavat taas ovat aina muokattavissa ja parannettavissa, jos sisimmässään niin tahtoo. Toisaalta erilaisuus voi toiseta tuntua hulluudelta, mutta silloin arvioija voi ollakin hullumpi kuin se jota huluudesta syytetään.Sairaus on diagnosoitavissa, tavat ovat taas enemmän yksityisyyttä, jos ei kuitenkaan ketään loukata tai lakia rikota. Jotenkin mä luotan ihmisen kykyyn erottaa asioita toisistaan ja kun unohdetaan kiivaus ja enakkoluulot, asioista saa kyllä normaali järjellä jonkinlaisen käsityksen kun oppii tuntemaan ihmistä.

Karu totuus minun mielestäni tässä elämässä on, että jokaisen pitäisi itse löytää tiensä ulos aiheuttamistaan sotkuista ja itse haluta tehdä asiat paremmin ja vastuuntuntoisemmin. Ongelma vaan on siinä, että joukossamme on paljon ihmisä, jotka tarvitsevat kumppanin, ystävän, toisen ihmisen, jonka avulla ja huolenpidolla elämä saadaan taas jaloileen. Siihen tarvitaan aina sen autettavan ihmisen oma tahto ja pienen pieni siemen pohjalle, mutta kun sen se toinen ymmärtää ja jaksaa tehdä työtä toisen hyväksi, silloin kaikki on mahdollista. Toiset tarvitsevat huolenpitoa ja rakkautta pajon enemmän kuin toiset. Kaikki tarvitsevat sitä yhtä paljon, mutta toiset selviävät vaikka sitä olisi vähemmänkin koska totuus on, että toiset vaan ovat vahvempia kuin toiset. Täläiset jotka eivät sairastu ja sinnittelevät tuntevat varmasti samaa ahdistusta ja kaipuuta, mutta he sulkevat ja käsittelevät sen omalla tavallaan. Osa katkeroituu, osa vähättele, osa suuntautuu monitoimisuuteen ja osa ei myönnä vaan keksii selityksiä, mutta selviytyy jokapäiväisessä elämässä....silti tuntien jotain puuttuvan...odottavan....odottavan ja ehkä joskus....


Tänään oli iltasanomissa juttua...

Saattohoitotyötä tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa hieman ennen kuolemaansa.


Australialainen hoitaja Bronnie Ware on kirjoittanut aiheesta kirjan "The Top Five Regrets of The Dying", joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.

Ware on työssään keskustellut lukuisten sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kuolemaisillaan.

Waren mukaan monien ihmisten ajatusmaailma selkeytyy hämmästyttävällä tavalla hieman ennen kuin he menehtyvät.

Hän halusi kirjoittaa aiheesta kirjan, jotta joku voisi ottaa oppia näistä viisauksista.

- Kun ihmisiltä kysyttiin, mikä heitä on jäänyt kaduttamaan tai olisivatko he tehneet jotakin toisin, samat aihepiirit tulivat esille uudestaan ja uudestaan, hän sanoi brittiläisen The Guardian -lehden mukaan.

Tässä Waren TOP5-lista:

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.

Ware: "Tämä oli ylivoimaisesti yleisin katumuksen aihe. Kun ihmiset huomaavat, että heidän elämänsä on melkein ohi, he katsovat taaksepäin ja näkevät, miten moni haave on jäänyt toteuttamatta".

2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.

Ware: "Tämän kuulin jokaiselta miespotilaalta, jota hoidin. He puhuivat lastensa kasvamisesta ja elämänkumppaneidensa seurasta."

3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.

Ware: "Monet olivat tukahduttaneet tunteitaan. He olivat tottuneet elämään keskinkertaisesti, eikä heistä koskaan tullut sellaista, jollaiseksi heidän olisi ollut mahdollista tulla."

4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.

Ware: "Jokainen kuolemaisillaan oleva ihminen kaipaa ystäviään."

5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.

Ware: "Tämä oli yllättävän yleistä. Monet ymmärsivät vasta kuolinvuoteella, että onnellisuus on valinta. He olivat jumittuneet vanhoihin rutiineihin ja tapoihin."



Hullua mutta totta, niin kuin tavallinen elämä kaikessa suloisuudessaan vain voi olla! Jotkut asiat vaan eivät nosta tunnelmaa kovin korkealle ja nyt voi sanoa,
että kirpakasta pakkasesta huolimatta....asioilla on aina puolensa...

Hyvää yötä ja kiitos miss.fire

Eremita kirjoitti:

Niin huluus on kovin vaikea käsite. Omituisuus ihmisessä on helpompi käsitellä ja ymmärtää, sairaus taas on aina kovin raastavaa ja kuluttavaa. Jonkun sanotaan helposti olevan hullu, ymmärtämättä mistä oikeastaan puhutaan. Sairaus vaatii aina hoitoa ja on yleensä kovin peruuttamatonta, ihmisen käytös ja tavat taas ovat aina muokattavissa ja parannettavissa, jos sisimmässään niin tahtoo. Toisaalta erilaisuus voi toiseta tuntua hulluudelta, mutta silloin arvioija voi ollakin hullumpi kuin se jota huluudesta syytetään.Sairaus on diagnosoitavissa, tavat ovat taas enemmän yksityisyyttä, jos ei kuitenkaan ketään loukata tai lakia rikota. Jotenkin mä luotan ihmisen kykyyn erottaa asioita toisistaan ja kun unohdetaan kiivaus ja enakkoluulot, asioista saa kyllä normaali järjellä jonkinlaisen käsityksen kun oppii tuntemaan ihmistä.

Karu totuus minun mielestäni tässä elämässä on, että jokaisen pitäisi itse löytää tiensä ulos aiheuttamistaan sotkuista ja itse haluta tehdä asiat paremmin ja vastuuntuntoisemmin. Ongelma vaan on siinä, että joukossamme on paljon ihmisä, jotka tarvitsevat kumppanin, ystävän, toisen ihmisen, jonka avulla ja huolenpidolla elämä saadaan taas jaloileen. Siihen tarvitaan aina sen autettavan ihmisen oma tahto ja pienen pieni siemen pohjalle, mutta kun sen se toinen ymmärtää ja jaksaa tehdä työtä toisen hyväksi, silloin kaikki on mahdollista. Toiset tarvitsevat huolenpitoa ja rakkautta pajon enemmän kuin toiset. Kaikki tarvitsevat sitä yhtä paljon, mutta toiset selviävät vaikka sitä olisi vähemmänkin koska totuus on, että toiset vaan ovat vahvempia kuin toiset. Täläiset jotka eivät sairastu ja sinnittelevät tuntevat varmasti samaa ahdistusta ja kaipuuta, mutta he sulkevat ja käsittelevät sen omalla tavallaan. Osa katkeroituu, osa vähättele, osa suuntautuu monitoimisuuteen ja osa ei myönnä vaan keksii selityksiä, mutta selviytyy jokapäiväisessä elämässä....silti tuntien jotain puuttuvan...odottavan....odottavan ja ehkä joskus....


Tänään oli iltasanomissa juttua...

Saattohoitotyötä tehnyt Bronnie Ware on listannut viisi asiaa, joita ihmiset ovat ilmoittaneet katuvansa hieman ennen kuolemaansa.


Australialainen hoitaja Bronnie Ware on kirjoittanut aiheesta kirjan "The Top Five Regrets of The Dying", joka perustuu hänen omiin kokemuksiinsa.

Ware on työssään keskustellut lukuisten sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kuolemaisillaan.

Waren mukaan monien ihmisten ajatusmaailma selkeytyy hämmästyttävällä tavalla hieman ennen kuin he menehtyvät.

Hän halusi kirjoittaa aiheesta kirjan, jotta joku voisi ottaa oppia näistä viisauksista.

- Kun ihmisiltä kysyttiin, mikä heitä on jäänyt kaduttamaan tai olisivatko he tehneet jotakin toisin, samat aihepiirit tulivat esille uudestaan ja uudestaan, hän sanoi brittiläisen The Guardian -lehden mukaan.

Tässä Waren TOP5-lista:

1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.

Ware: "Tämä oli ylivoimaisesti yleisin katumuksen aihe. Kun ihmiset huomaavat, että heidän elämänsä on melkein ohi, he katsovat taaksepäin ja näkevät, miten moni haave on jäänyt toteuttamatta".

2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.

Ware: "Tämän kuulin jokaiselta miespotilaalta, jota hoidin. He puhuivat lastensa kasvamisesta ja elämänkumppaneidensa seurasta."

3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.

Ware: "Monet olivat tukahduttaneet tunteitaan. He olivat tottuneet elämään keskinkertaisesti, eikä heistä koskaan tullut sellaista, jollaiseksi heidän olisi ollut mahdollista tulla."

4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.

Ware: "Jokainen kuolemaisillaan oleva ihminen kaipaa ystäviään."

5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.

Ware: "Tämä oli yllättävän yleistä. Monet ymmärsivät vasta kuolinvuoteella, että onnellisuus on valinta. He olivat jumittuneet vanhoihin rutiineihin ja tapoihin."



Hullua mutta totta, niin kuin tavallinen elämä kaikessa suloisuudessaan vain voi olla! Jotkut asiat vaan eivät nosta tunnelmaa kovin korkealle ja nyt voi sanoa,
että kirpakasta pakkasesta huolimatta....asioilla on aina puolensa...

Hyvää yötä ja kiitos miss.fire

Ihmiset leimaavat niin ylimalkaisesti tiettyjä piirteitä, narsistisuutta, hulluutta, ilman että toinen ansaitsee edes niitä. Joskus ne sanonnat kuvaa lähinnä lausujan oloa, hän on tyypille niin vihainen ja katkera että kiroo toista tuohon muotoon. Ja yleensähän loppujen lopuksi se että suuttuu, tarkoittaa että on ollut liian korkeat odotukset. Suuttumuskin kertoo enemmän suuttujasta kuin kohteesta... se on yksi puoli ainakin minussa, jonka kanssa joudun tekemään töitä, ja jatkuvasti muistuttaa itseäni.

Tässä autettavien kohdalla, voisi kärjistää ja verrata alkoholistiin tai huumeiden käyttäjään. Heitäkin voi monella tavalla auttaa, mutta yleensä siinä vaan tyrehtyy omat voimat, jos ei toinen itse ole päässyt siihen tilanteeseen että on sukset samalla ladulla. Olen omalta kohdalta huomannut, että kaiken muun kanssa on sama asia. Jos muut yrittävät saada mut kääntymään johonkin tiettyyn ajatukseen, suksin vaan entistä päättäväisemmin omalla ladullani. Havuja tule kyllä kun huudan, mutta tiedän että se on vain siksi että pääsisin oman ladun maaliin aikaisemmin. Mutta jossain vaiheessa ihminen kuitenkin on käynyt sen oman prosessin läpi, ja voi ottaa vastaan apua. Tietty siinä vaiheessa toivoo että toinen ei hiero naamaan sitä kuinka oikeassa oli.. Mutta mitähän siinä on, että sairastunut mieli ei koskaan itse halua pois pahasta maailmastaan. Hän vaikka lukittautuu vessaansa pelkäämään joka yö, mielummin kuin että uskoisi ettei se oikeasti tapahdu.

Aika kiinnostava lista. Noin jälkiviisaana onkin helpppoa maata siinä ja miettiä olisi pitänyt tehdä toisin ;D Noille kakkostoivojille sanoisin kuten Eckhart Tolle:
"Mitään ei koskaan tapahtunut menneisyydessä
Se tapahtui läsnä olevassa hetkessä."
Minusta se on loistavasti sanottu, jälkeenpäin on niin helppo katua vaikka koko elämä, kun on muistissa enää murto-osa kaikista tunteista jossa velloi. Kaikki ne pienet pisarat jotka saivat ämpärin täyttymään ennen päätöksentekoa.
Vitonen olikin varmasti yllättävin. Niin usein tuijotetaan kaikkeen mitä haluamme, ja on vaikeaa nähdä kaiken sen mikä meillä jo on. Ja kun aletaan nähdä mitä kaikki olemme ilman, mieli lähtee sille ladulle ja lukkiutuu (rakkautta, kumppania kai suurin osa halajaa) on vaikeaa enää miettiä mitään muuta, kuin just sitä. Ihmiskunnan kehityksen yksi peruspilareita? Aina pitää suunnitella, ei pysähtyä. Näkee vain 99 onglemaa.

http://www.youtube.com/watch?v=WwoM5fLITfk

Huomenta

Vaikea sanoa, miksi ihmiset valitsevat käyttäytymisroolinsa, kuten valitsevat. Minusta ihminen on aina tekojensa ja käyttäytymisensä summa ja se asettaa sinut aina omaan lokeroosi halusitapa ulos näyttää ihan mitä haluat. Ulospäin moni asia näyttää kovin siloitellulta ja kadehditulta, mutta jos ihmiseen tutustuu jonkin aikaa 24/7 löytää aina toisen sisimmän sielun ja alkuperän, kyllä se se sieltä tapetin alta löytyy, jos jaksaa vaan olla kiinostunut.

Minullakin on sattunut elämässä vastaan ihmisiä, jotka ovat kouluajoilta tai harrastuksista tuttuja...., jotka joissakin yhteyksissä eivät jostain syystä halua tuntea tai edes tervehtiä...olen joskus aprikoinut syitä, koska tällainen käytös saa oman sisuksen hetken aikaa aina kovin surulliseksi. Minä en ole koskaan oiken pystyny ymmärtämään näitä ihmisiä, jotka pelkäävät oman statuksensa ja hyväksyseminsä puolesta niin paljon, että ovat valmiit sulkemaan osan menneisyyttään täysin pois, aivan kuin kaikki aikaisempi olisi pelkkää tyhjää ilmaa, ilman minkäänlaista tunnetta ja kosketuspintaa.

Se tekekee ihmisen surulliseksi ja osaltaa antaa ymmärtää mitä asema ja valta merkitsee ihmisen asteikolla verrattuna inhillisyyteen ja ihmisarvoon.

Silti olen täysin varma, että loppukädessä ihmisen teot ja käyttäytyminen eivät millään lailla poissulje hänen arvostustaan minkäänlaisessa yhteisössä, jos hän antaa sydämensä näyttää tietä ja antaa oikeiden tunteiden valaista kulkuaan. Ihminen tarvitsee ihmistä ja rakastavaa, toista huomioon ottavaa käytöstä arvostetaan varmasti kaikissa piireissä ja yhteisöissä yli kaiken, monelta puuttuu vaan uskallus nousta sydämmeltään suurimpien kanssaihmisten joukkoon.

Kiitos Ich bin..oli mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi

Eremita kirjoitti:

Huomenta

Vaikea sanoa, miksi ihmiset valitsevat käyttäytymisroolinsa, kuten valitsevat. Minusta ihminen on aina tekojensa ja käyttäytymisensä summa ja se asettaa sinut aina omaan lokeroosi halusitapa ulos näyttää ihan mitä haluat. Ulospäin moni asia näyttää kovin siloitellulta ja kadehditulta, mutta jos ihmiseen tutustuu jonkin aikaa 24/7 löytää aina toisen sisimmän sielun ja alkuperän, kyllä se se sieltä tapetin alta löytyy, jos jaksaa vaan olla kiinostunut.

Minullakin on sattunut elämässä vastaan ihmisiä, jotka ovat kouluajoilta tai harrastuksista tuttuja...., jotka joissakin yhteyksissä eivät jostain syystä halua tuntea tai edes tervehtiä...olen joskus aprikoinut syitä, koska tällainen käytös saa oman sisuksen hetken aikaa aina kovin surulliseksi. Minä en ole koskaan oiken pystyny ymmärtämään näitä ihmisiä, jotka pelkäävät oman statuksensa ja hyväksyseminsä puolesta niin paljon, että ovat valmiit sulkemaan osan menneisyyttään täysin pois, aivan kuin kaikki aikaisempi olisi pelkkää tyhjää ilmaa, ilman minkäänlaista tunnetta ja kosketuspintaa.

Se tekekee ihmisen surulliseksi ja osaltaa antaa ymmärtää mitä asema ja valta merkitsee ihmisen asteikolla verrattuna inhillisyyteen ja ihmisarvoon.

Silti olen täysin varma, että loppukädessä ihmisen teot ja käyttäytyminen eivät millään lailla poissulje hänen arvostustaan minkäänlaisessa yhteisössä, jos hän antaa sydämensä näyttää tietä ja antaa oikeiden tunteiden valaista kulkuaan. Ihminen tarvitsee ihmistä ja rakastavaa, toista huomioon ottavaa käytöstä arvostetaan varmasti kaikissa piireissä ja yhteisöissä yli kaiken, monelta puuttuu vaan uskallus nousta sydämmeltään suurimpien kanssaihmisten joukkoon.

Kiitos Ich bin..oli mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi

Aina ei ole mahdollista päästä tutustumaan ihmiseen pintaa syvemmältä ja löytää sitä aitoa sisintä. Näin se vaan on.

Tämän päivän yhteiskunta arvostaa kovuutta. Tunteet ja inhimillisyys tahtovat jäädä kovien arvojen jalkoihin.
Vaatii rohkeutta uskaltaa puolustaa omia pehmeitä arvojaan ja tuoda esille sitä lämmintä lähimmäisyyttä. Pehmeys tuntuu olevan katoava luonnonvara. Kun osaisikin yhdistää sopivalla tavalla molempia, sekä kovuutta että pehmeyttä. Ihminen kuitenkin tarvitsee hitusen sitä kovuuttakin. Pystyäkseen pitämään oman totuutensa.

Tommyn sanoin tulla lujaksi, pysyä pehmeänä...

Mukavaa pakkaspäivää!