MITEN SUOMESSA ?

Finnair on saanut reilun 26 000 euron suuruiset sakot Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain liikenneministeriön eilen julkistaman päätöksen mukaan Finnair on rikkonut ulkomaisia yrityksiä koskevia mainoslakeja virheellisillä ilmoituksillaan.

Amerikkalaisviranomaiset katsovat, että yhtiön mainonta on ollut harhaanjohtavaa, koska se on myynyt lentoja internet-sivuillaan ilmoittaen hinnan ilman veroja ja muita asiakkaalle koituvia maksuja.

Veroista ja maksuista on ilmoitettu vain pienellä präntillä, minkä on katsottu olevan vastoin sääntöjä USA:ssa.

Finnairilta ei lauantaina haluttu kommentoida asiaa Ilta-Sanomille.

USA:n liikenneministeriön mukaan harhaanjohtavia ja virheellisiä ilmoituksia on ollut yhteensä kolme kappaletta.

- Kuluttajien on voitava luottaa, että se mitä he näkevät on myös se mitä he saavat ostaessaan lentolippuja, Yhdysvaltojen liikenneministeri Ray LaHood sanoo ministeriön tiedotteessa.

- Liikenneministeriö jatkaa kuluttajien suojelemista ryhtymällä pakkokeinoihin silloin, kun hintojen mainostamista koskevia sääntöjä rikotaan, LaHood jatkaa.

Liikenneministeriön Finnairille määräämästä 35 000 dollarin eli noin 26 500 euron sakosta puolet eli 17 500 dollaria erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluessa.

Toinen puolikas tulee maksettavaksi, jos Finnair ei lopeta menettelyä tai rikkoo mainostamisen sääntöjä uudestaan seuraavan vuoden aikana.

Finnair katsoi vastineessaan Yhdysvaltain liikenneministeriölle lieventäviksi asianhaaroiksi, että virheellinen mainonta oli vain lyhytkestoista, ja yhtiö ei ole aiemmin rikkonut liikenneministeriön sääntöjä mainonnasta.

is
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


FLY HIGH kirjoitti:

Finnair on saanut reilun 26 000 euron suuruiset sakot Yhdysvalloissa.
Yhdysvaltain liikenneministeriön eilen julkistaman päätöksen mukaan Finnair on rikkonut ulkomaisia yrityksiä koskevia mainoslakeja virheellisillä ilmoituksillaan.

Amerikkalaisviranomaiset katsovat, että yhtiön mainonta on ollut harhaanjohtavaa, koska se on myynyt lentoja internet-sivuillaan ilmoittaen hinnan ilman veroja ja muita asiakkaalle koituvia maksuja.

Veroista ja maksuista on ilmoitettu vain pienellä präntillä, minkä on katsottu olevan vastoin sääntöjä USA:ssa.

Finnairilta ei lauantaina haluttu kommentoida asiaa Ilta-Sanomille.

USA:n liikenneministeriön mukaan harhaanjohtavia ja virheellisiä ilmoituksia on ollut yhteensä kolme kappaletta.

- Kuluttajien on voitava luottaa, että se mitä he näkevät on myös se mitä he saavat ostaessaan lentolippuja, Yhdysvaltojen liikenneministeri Ray LaHood sanoo ministeriön tiedotteessa.

- Liikenneministeriö jatkaa kuluttajien suojelemista ryhtymällä pakkokeinoihin silloin, kun hintojen mainostamista koskevia sääntöjä rikotaan, LaHood jatkaa.

Liikenneministeriön Finnairille määräämästä 35 000 dollarin eli noin 26 500 euron sakosta puolet eli 17 500 dollaria erääntyy maksettavaksi 30 päivän kuluessa.

Toinen puolikas tulee maksettavaksi, jos Finnair ei lopeta menettelyä tai rikkoo mainostamisen sääntöjä uudestaan seuraavan vuoden aikana.

Finnair katsoi vastineessaan Yhdysvaltain liikenneministeriölle lieventäviksi asianhaaroiksi, että virheellinen mainonta oli vain lyhytkestoista, ja yhtiö ei ole aiemmin rikkonut liikenneministeriön sääntöjä mainonnasta.

is

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu