PC:n ääni (musa) muuttunut oudoksi !

Olettkos havainneet seuraavanlaisen ilmiön. Musiikki on muuttunut oudontuntuiseksi, jotenkin peltitynnyrimäiseksi ts. ikään kuin laulaja olisi kaukana taka-alalla suuressa peltisessä salissa. Niin youtube kuin kovalevyllä oleva musiikki kuullostaa samanlaiselta. Molemmat kanavat kyllä kuuluvat mutta taso on alhaisempi.

Haiskaltaa virukselta tai vastaavalta, joka muuttaa äänen oudoksi, sillä voisiko äänikortti (audacity 2) "hajota" niin, että ääni muuttu em tyhjän salin kaltaiseksi. Oletteko havainneet samaa ilmiötä. Virus vai äänikortin vika, mitä mieltä?

XP home päivitykset ja 6 v. vanha kone, toimii muuten ihan normaalisti, paitsi että fsecure on vanhentunut kuukausi sitten. Vehkeilisivätkö nämä nykyiset "nokialaiset", kun en ole tilannut viruspäivitystä?
En ole tutkinut vaan vasta ongelman havainnut.
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kuullostaako modifioidulta ?

Äänestä

Sulla on mikserissä joku efekti päällä. Kaiku esim

Äänestä
  • Joo, tuo täytyy tutkia. Äänikortin oma creative soitto-ohjelma kyllä on, mutta miten on kun käynnistän win mediapläyerin, niin sama muljaus on päällä siinäkin. Kun miettii eri vaihtoehtoja, nin on lähdettävä alkuperäisestä tiedostosta. No, otin levykkeen, jonka raidat on varmasti kunnossa mutta sotku menee päälle jossain.

    En tunne asiaa, mutta onko tässä tapauksessa se äänikortin creative -"mikseri" se äänen laadun määräävä tekijä, ts tämän jälkeen menee mediaplayeriin tms. ?
    No, kokeillaan. Kerron sitten lisää kuulumisia.

    Äänestä

  • outo ääni kirjoitti:

    Joo, tuo täytyy tutkia. Äänikortin oma creative soitto-ohjelma kyllä on, mutta miten on kun käynnistän win mediapläyerin, niin sama muljaus on päällä siinäkin. Kun miettii eri vaihtoehtoja, nin on lähdettävä alkuperäisestä tiedostosta. No, otin levykkeen, jonka raidat on varmasti kunnossa mutta sotku menee päälle jossain.

    Älä mieti turhia :D
    Vaihtoehtoina ovat: Tilaefekti mennyt päälle, ajuri on rikki, xp sekoilee omiaan kun joku päivitys aiheuttaa ongelmia.

    Googlaaminen lähes varmisti ettei moista äänikorttia ole olemassakaan (audacity 2)

    "Joo, tuo täytyy tutkia. Äänikortin oma creative soitto-ohjelma kyllä on, mutta miten on kun käynnistän win mediapläyerin, niin sama muljaus on päällä siinäkin"
    Joo jos sulla on joku efekti päällä (creative surround mixerissä) vaikkapa hallikaiku niin kaikki äänet kaikuu riippumatta soitto-ohjelmasta.

    Äänestä

  • urpourpompi pomppi kirjoitti:

    Älä mieti turhia :D
    Vaihtoehtoina ovat: Tilaefekti mennyt päälle, ajuri on rikki, xp sekoilee omiaan kun joku päivitys aiheuttaa ongelmia.

    Googlaaminen lähes varmisti ettei moista äänikorttia ole olemassakaan (audacity 2)

    "Googlaaminen lähes varmisti ettei moista äänikorttia ole olemassakaan (audacity 2) "
    Kysyjällä varmaanki Audigy2 äänikortti?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Sound_Blaster_Audigy

    Äänestä

  • urpourpompi pomppi kirjoitti:

    Älä mieti turhia :D
    Vaihtoehtoina ovat: Tilaefekti mennyt päälle, ajuri on rikki, xp sekoilee omiaan kun joku päivitys aiheuttaa ongelmia.

    Googlaaminen lähes varmisti ettei moista äänikorttia ole olemassakaan (audacity 2)

    "Tilaefekti mennyt päälle"

    Tarkottasko toi samaa kuin tuossa aiemmin viittaus mikseriin eli probleemaa pitää hakea siitä creative-mikseriohjelman asetuksista.

    Jos päivitys reistailisi, auttaako ajaa ajurit sisään uudelleen? En ole itse asiassa mitään kerinny kokeileemaan. Ja korttihan oli tosiaan audigy 2. Hyvä ainakin äänelaadultaan ja mietinkin myös sitä, että olisiko se voinut myös prakata, onhan jo aika vanha, seittemän vuotta muistaakseni.
    made to brake mallia ei kuitenkaan aivan :)

    Mulla on tuo sama kortti. Kohdasta Eax/Environments valitse (No Effects).
    Tuo ainakin minulla poistaa käytöstä mahdolliset ääni-efektit.

    Äänestä

Mulla sama ongelma ilmennyt tänään. Tuli mieleen, että olisiko joku virus takana?

Äänestä
  • UUTTA ongelmasta. Minulla tuo ylen elävän arkiston dokumentti avautuu normaalisti mutta puhe ei kuulu. Kun muuttelen mikserin voluumia, pieni puheenropina on olemassa ja kuuluu vain voluumia muutellessa mutta siitä ei saa selvää

    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ajankohtaisen_kakkosen_asuntoilta_39010.html#media=39020

    Ja vaikka heti perään juutuubin musaa, niin vonkuna alkaa, ei siis ehkä vika äänikortissa vaan viittaa kyllä vakavasti virukseen.

    Äänestä

No, jossain vaiheessa se auto-tunetettu ja raskaasti kompresoitu dance pop alkaa kuulostaa oudolta ja synteettiseltä, sinä olet kasvamassa aikuiseksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

outo ääni kirjoitti:

Olettkos havainneet seuraavanlaisen ilmiön. Musiikki on muuttunut oudontuntuiseksi, jotenkin peltitynnyrimäiseksi ts. ikään kuin laulaja olisi kaukana taka-alalla suuressa peltisessä salissa. Niin youtube kuin kovalevyllä oleva musiikki kuullostaa samanlaiselta. Molemmat kanavat kyllä kuuluvat mutta taso on alhaisempi.

Haiskaltaa virukselta tai vastaavalta, joka muuttaa äänen oudoksi, sillä voisiko äänikortti (audacity 2) "hajota" niin, että ääni muuttu em tyhjän salin kaltaiseksi. Oletteko havainneet samaa ilmiötä. Virus vai äänikortin vika, mitä mieltä?

XP home päivitykset ja 6 v. vanha kone, toimii muuten ihan normaalisti, paitsi että fsecure on vanhentunut kuukausi sitten. Vehkeilisivätkö nämä nykyiset "nokialaiset", kun en ole tilannut viruspäivitystä?
En ole tutkinut vaan vasta ongelman havainnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu