Opettajalla diagnosoitu mielenterveyden häiriö?

Hei!

Tiedän kyllä opettajia, joilla on ongelmia mielenterveyden kanssa. Omien työpaikkojen opettajainhuoneissa on rivien välistä kuulunut, että yhdellä jos toisellakin on mielialalääkitys tai ainakin joskus ollut. Yksi lähisukulaiseni on diagnosoitu nimenomaan kaksisuuntaisesta häiriöstä kärsiväksi, ja hänellä on lääkitys ja hän on tehnyt sijaisuuksia, vaikkei muuten varsinaisesti edes pätevä opettajia olekaan, mutta siis mitään haittaa ei opettamisen suhteen ole ollut.

Suomessa on mt-ongelmia ja niihin lääkitystä nykyään niin paljon, että pitäisin ihmeenä, jos ei opettajissakin näistä ongelmista kärsiviä olisi. Joten mt-ongelma itsessään ei missään nimessä ole syy olla olematta opettajana.

Älä kuitenkaan kerro asiasta työhönottohaastattelussa, äläkä hiisku siitä opettajainhuoneessa tai missään muuallakaan. Ihmisillä on yhä valitettavia ennakkoluuloja mt-asioihin liittyen ja toisekseen joku ilkeämielinen selkäänpuukottaja voi käyttää tällaista asiaa toista vastaan. Oppilaiden vanhempiakin asia varmasti voisi ilmi tullessaan säikäyttää.

Uskoisin, että virkaan valinnan yhteydessä olevassa terveystarkastuksessa asiasta voi kyllä puhua, mutta sielläkin kannattaa korostaa ongelman olevan hallinnassa.

Kuitenkin varmasti sinulle on hyötyäkin tästä ominaisuudestasi, koska varmasti ymmärrät nuorilla usein ilmeneviä mielenterveysongelmia paremmin, kun itselläsikin niistä on kokemusta.

Kiitos sinulle asiallisesta ja kannustavasta vastauksesta! Itsekin tätä pohtiessani olen aikalailla taipuvainen ajattelemaan, etten halua asiaa tuoda esiin, juuri noiden ennakkoluulojen takia.

Lisääkin näkemyksiä olisi mukava kuulla!

Älä tee asiasta itse ongelmaa, niin siitä ei tee sitä kukaan muukaan.

Nyt rupes raksuttaan. Mitä, jos minulla on masennus tms. sairaus, joka ehkä vaikuttaa työkykyyni, enkä kerro siitä työhönottovaiheessa? Olenko salannut jotakin oleellista, eli olen johtanut harhaan valinnan tehnyttä tahoa? Jos en kerro asiasta esim. lääkärintarkastuksessa?

Työtarkastus tehdään ja siellä on mainittava oleelliset asiat. Eli jos sairastat mielenterveyshäiriötä, olet velvollinen ilmoittamaan tästä.

Alkuperäiselle kysyjälle... Opettajan työ on henkisesti rankkaa ja kannattaa oman terveyden takia miettiä, onko opettajan työ mahdollisesti sittenkään se oikea vaihtoehto.

Terveystarkastuksen tekevä lääkäri on vaitiolovelvollinen, ja työnantajalle menee vain tieto siitä, että lääkäri "hyväksyy" tai "ei hyväksy" terveydentilan perusteella virkaan. Ja luulisin, että lääkäri kyllä katsoo aloittajan kaltaisen henkilön olevan terveydentilaltaan soveltuva virkaan, kun kerran ongelma on hoidossa. Rehtorilla tai kenelläkään muulla työnantajapuolen edustajalla ei ole mitään oikeutta päästä työntekijöiden terveystietoihin, vaan ne nimenomaan jäävät työterveyshuollon vaitiolovelvollisuuden piiriin. Eihän oppilaidenkaan mahdollisia mielenterveysongelmia levitellä missään, tai jos joku opettaja tai rehtori levittelee, niin on aika lirissä pian, sama asia se on aikuistenkin terveystietojen osalta.

Aloittajan kannattaa reippaasti hakea virkoja, kun kerran intoa open työhön on, oikeasti mt-ongelmiin apua hakevat ovat paljon vahvempia kuin ne, jotka eivät ongelmiinsa apua hae.

Mistä muuten tuo lääkärintodistus pitää hakea - sen kunnan lääkäriltäkö, jossa alkaa työskennellä? Vai kelpaako mikä vain lääkäri?

(En ole ap.)

Sen todistuksen nimi on T-todistus. T-todistuksia kirjoittavat monien yksityisten lääkäritalojen lääkärit (googleta), mutta yleensä kunnallisten virkojen terveystarkastusten yhteydessä se on työterveyshuolto, josta se pitää hakea. Jos ei työnantajasi ole erikseen määrännyt, että se pitää hakea työterveyslääkäriltä tai työterveyshuoltoa ei syystä tai toisesta ole, niin voinet hakea sen miltä tahansa lääkäriltä, joka T-todistuksia kirjoittaa.

Olen ollut opettajana ns. valovuosia. Nyt kesän aikana olen saanut F32-todistuksen. Kannattaisiko minun vielä syksyllä palata koulunpenkille?

Höpöhöpö miesope, paineita ja stressiä on muussakin kuin opettajan työssä. Ei kannata nostaa opettajan työtä millekään jalustalle.

Ja esimerkiksi bussikuskiko sitten ei ole vastussa kuljettamistaan lapsista ja nuorista?

Täällähän on virinnyt aiheesta melko kiivastakin keskustelua.

Kerrotakoon, että minä (ketjun aloittaja) olen työskennellyt aineenopettajan työssä yläkoulussa maaliskuusta lähtien. Mitään ongelmia ei ole ollut, enkä ole tuntenut itseäni lainkaan stressaantuneeksi. Pidän työstäni ja jaksan tehdä sitä hyvin - en siis ole mikään taakka muille opettajille. Onneksi on monia ihmisiä (esim. nimimerkki "toinen miesope"), jotka ymmärtävät, että mielenterveysongelmatkin ovat vain sairauksia muiden joukossa, ja oikean lääkityksen johdosta (entinen) mt-ongelmainen voi elää täysipainoista elämää.

Hei taas! Terveystarkastuksesta en valitettavasti osaa kertoa. Minulla on vain muutaman kuukauden kestävä sijaisuus, eikä minun tarvinnut sitä varten käydä lääkärillä. En kuitenkaan mitenkään usko, että (hoidettu) sairaus olisi este työnteolle.

Opettajissa esiintyy mt-ongelmaisia yhtälailla kuin muissakin ammattiryhmissä. Kävin opetusharjoittelun joitakin vuosia sitten, ja vuosikurssini 25 harjoittelijasta neljällä oli/oli ollut psyykenlääkitys (ja tässäkin vain ne tapaukset, joista itse satuin kuulemaan). Sittemmin kaikki ovat työllistyneet oman alansa töihin. Kyllä mt- ongelmainenkin pärjää töissä, kun ongelma on hoidossa! Kuvio on sama kuin minkä tahansa muunkin sairauden kanssa.

En itse aineenopettajana lukiossa ja yläkoulussa toimineena voi allekirjoittaa tässä ketjussa esitettyä näkemystä opettajan työn erityisestä raskaudesta. Kokemus työn raskaudesta on subjektiivinen ja lisäksi siihen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin varsinainen työnkuva; esimerkiksi työpaikan ilmapiiri ja esimiehen johtamistapa. Tein itse ennen opehommia erinäisiä matalapalkkahommia (muun muassa kerrossiivousta), ja koin nämä työt erittäin paljon raskaammiksi kuin nykyiset opehommani. Töitä ei tarvinnut viedä kotiin, mutta työ oli puuduttavaa eikä tuntunut mitenkään mielekkäältä, hommalta, jossa voisin ja haluaisin kehittyä. Usein erityisen rankan kerrossiivouspäivän jälkeen itkin illalla kotona kurjaa kohtaloani.

Opena illat ja viikonloputkin saa kulumaan esimerkiksi tunteja suunnitellessa, mutta pidän työstäni. Ja lisätään: minulla on ollut psyykenlääkitys masennukseen jo vuosia. Masennus pysyy kokonaan poissa lääkityksen avulla mutta ilman lääkitystä uusiutuu aina. Näin on ollut siitä lähtien kun täytin 18 vuotta. Välillä näyttää kovasti siltä, että jaksan ja viihdyn töissä paremmin kuin monet, joilla ei mt-ongelmia (kai?) ja mielialalääkityksiä ole.

Liian usein mt-ongelmista keskusteltaessa keskusteluissa näkyy tietämättömyys ja esimerkiksi merkillinen lääkityksen demonisointi. Ja voimakkaimmat mielipiteet ovat niillä, jotka eivät erilaisista psyykkisistä ongelmista ja niiden hoidosta niin hirveän paljon tiedä.

Asiallinen kirjoitus, tiuhti!

Aamen.

Törmäsinpä tähän vuosi sitten aloittamaani ketjuun, kun pyörin täällä opetustyö-palstalla. Joku kysyi aiemmin terveystarkastuksesta. Aiempia sijaisuuksia varten minun ei siinä tarvinnut käydä, mutta nyt vuoden alussa aloittaessani uudella työnantajalla kävin terveystarkastuksessa, jossa hoidettu kaksisuuntainen mielialahäiriö ei osoittautunut minkäänlaiseksi esteeksi. Lääkäri puolisi siis työkykyisyyttäni, eikä viralliseen todistukseen tullut mitään merkintää sairaudestani, vaan pelkästään se, että olen kykenevä opettajan työhön. Ja niin todella olen: minkäänlaisia jaksamis- tms. ongelmia ei syyslukukaudellakaan ollut, vaikka minulla on ihan selkeästi kaksisuuntainen (siis selkeästi niiden oireiden perusteella, joita minulla oli ennen sopivan lääkityksen löytymistä). Aika tarkasti lääkäri tosin kyseli sairaushistoriastani, nykyisestä voinnistani ja henkisestä jaksamisestani. Mutta niin mielestäni kuuluukin kysellä.

Ja tiuhtin kirjoitus oli tosiaan täyttä asiaa minunkin mielestäni!