Eräs henkilö...

Oli kerran eräs henkilö...Hän päätyi jo nuorena hieman haastavamppin tehtäviin, jonka vuoksi lapsuus jäi kovin lyhyeksi. Hän oli kovin lahjakas omalla alallaan, ja antoi maailmalle paljon. Sitten, hän kohtasi väistämättömiä asioita, eivätkä jotkut ihmiset sitä ymmärtäneet. Hänestä puhuttiin kaikenlaista, niin hyvää kuin pahaakin ja hänen yksityiselämäänsä tunkeuduttiin. Hänen jokaista liikettään seurattiin, eikä hän saanut olla rauhassa missään. Siiten, jotain tapahtui. Jotain, joka laukaisi kohtalokkaan tapahtumasarjan tämän henkilön elämässä, Hän ajautui tietynlaisiin hankaluuksiin, ja huonon itsetunnon vuoksi alati erillaisiin toimenåiteisiin. Ja siitäkös kansa riemastui. Siitä myös alkoi kierre, josta ei ollut paluuta. Tämän kierteen olemassaolosta kiisteltiin, mutta lopulta totuus tuli julki. Hän antoi niin paljon maailmalle. Ja me emme ehtineet antaa hänelle mitään. Kadun sitä, että hänen eläessään kiitimme häntä vain mitättömin palkinnoin, vaikka hän olisi tarvinnut paljon enemmän. Ja se enemmän, noh, se olisi ollut niin helppo hänelle lahjoittaa. Sitten, hän koki kaikista kamalimman iskun mitä ihminen voi kokea. Hänen "Akilleen kantapäänsä" löydettiin, ja ilman muuta siihen heti iskettiin. Hän murtui täysin. Niin henkisesti, kuin osin myös fyysisesti. Hän hylkäsi rakkaan kotinsa, koska se kantoi niin kipeitä muistoja. Muistoja siitä, kuinka häntä syytettiin hänen rakaimpansa halventamisesta. Lopulta, tämän edellä mainitun kierteen, murskaamisen ja yhden henkilön velvollisuuksien laiminlyönnistä menetimme hänet. Kuitenkin suhteellisen nuorena, vielä monta vuotta olisi ollut elinikää.

Kasun sitä, että emme antaneet hänelle mitään. Hän olisi vain halunnut olla rauhassa, mutta ei. Ihmisen ahneus hänet lopulta tappoi. Häneltä vaadittiin niin paljon, aivan liikaa.. Haluaisin vain pyytää häneltä anteeksi, kaikkien ihmisten puolesta. Jäämme kaipaamaan häntä ikuisesti.

Mutta hänen taiteensa jää elämään, ja muuttaa vielä maailmaa. On jo muuttanut, todella paljon.

Se, kuka tämä henkilö on,.. noh, en taida sanoa muuta kuin sen etä hän ei ole Jeesus, kristittyjen Jumala eikä mikään muukaan jumalhahmo. Ihan todellinen henkilö, meidän ajassamme elänyt, hetki sitten vielä oli tässä...

We miss You, always...
181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

:( Tiedän kenstä kyse ja olen TÄYSIN samaa mieltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M.Y.M.J kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu