kanit

voiko viisi vuotias kani tappaa kanin poikasen?
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mikä tahansa kani voi tappaa minkä tahansa kanin jos niin haluaa, jos kaneja ei esimerkiksi tutustuta keskenään kunnolla.

Tuo kysymys ei riitä ihan tälleen vastattavaksi, pitäisi tietää kummankin kanin sukupuolet, onko vanhempi kani kastroitu/steriloitu, minkäluonteinen on muuten, ja että missä tilanteessa luulisit sen poikasen tappavan.

Pääsääntönä on se, että aina kaneja tutustuttaessa tulee olla varovainen. Kanit on parasta tutustuttaa toisiinsa kummallekin kanille vieraalla alueella, koska silloin ei kummallakaan kanilla ole alueesta sitä mielikuvaa että hän omistaa alueen ja siten puolustaisi sitä toisilta kaneilta.

Sukupuolet vaikuttavat kanien toimeen tulemiseen eniten.

Useimmiten kaksi urosta on huonoin mahdollinen yhdistelmä, kaksi naarasta saattavat tulla toimeen keskenään kunnon totuttelulla toisiinsa ja leikattu uros naaras on lähes satavarma yhdistelmä.

Noistakin kaikista yhdistelmistä löytyy poikkeuksia, olen nähnyt ja kuullut kahden uroksenkin elävän yhdessä, mutta enemmän kaneista kokeineilla ihmisillä on varsin yleisiä isohkot naaraslaumat, parhaimmillaan naaraita on ollut seitsemänkin yhdessä, sulassa sovussa. Toisaalta olen kuullut uroksistakin jotka ovat leikattuja eivätkä kelpuuta kaverikseen ollenkaan naaraita, ja vain uroksia tai ei ketään kania sukupuolesta riippumatta. Jokainen kani on yksilö näiden asioiden suhteen. Leikatun uroksen laittaminen naaraslaumaan voi sotkea laumahierarkiaa mutta sekin voi toimia. Mikään ei ole mahdotonta, mutta noilla äsken mainitsemillani "säännöillä" eli mieluiten kaksi naarasta tai uros ja naaras niin ei tule kovin todennäköisesti niitä tappeluita, jos totuttelun toisiinsa hoitaa kunnolla.

petsie.fi ja puput.net sivustoilta löytää paljon paremmin tietoa kuin täältä suomi24:sta, ihmiset ovat enemmän asiantuntevia. Siellä on jo valmiiksi keskusteluissa aiheita kanien totuttamisesta toisiinsa joten niihin kannattaa tutustua.

Kannattaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostunut kaneist kirjoitti:

voiko viisi vuotias kani tappaa kanin poikasen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu