Kertokaapa miksi olette ryhtyneet sijaisvanhemmiksi?
Useilla on omia lapsia, joten "lapsellisen" perheen elämää on jo saanut elää. Jos omia ei ole, voi hoitaa sukulaisten lapsia.
Miksi kukaan ottaa kotiinsa elämään lapsia, joilla on - valitettavasti heistä riippumattomista syistä - elämän perusrakenteet reippaasti pielessä?
Onko kyseessä:
- halu auttaa?
- halu tuntea itsensä hyväksi/erinomaiseksi vanhemmaksi?
- keino saada itselle työpaikka?
- halu elää suuressa perheessä?
- elämäntapa?
- vaikeus luopua "lapsellisen" perheen elämästä, kun omat lapset kasvavat jo ulos perheestä?
- adoptiota helpompi ja halvempi vaihtoehto saada lapsi taloon?
Olen itsekin harkinnut mieheni kanssa sijaisvanhemmuutta, mutta aina se pysähtyy tuohon esittämääni kysymykseen: Miksi siihen oikeastaan haluaisin ryhtyä? Riittävän hyvää syytä en ole vielä löytänyt.
Useilla on omia lapsia, joten "lapsellisen" perheen elämää on jo saanut elää. Jos omia ei ole, voi hoitaa sukulaisten lapsia.
Miksi kukaan ottaa kotiinsa elämään lapsia, joilla on - valitettavasti heistä riippumattomista syistä - elämän perusrakenteet reippaasti pielessä?
Onko kyseessä:
- halu auttaa?
- halu tuntea itsensä hyväksi/erinomaiseksi vanhemmaksi?
- keino saada itselle työpaikka?
- halu elää suuressa perheessä?
- elämäntapa?
- vaikeus luopua "lapsellisen" perheen elämästä, kun omat lapset kasvavat jo ulos perheestä?
- adoptiota helpompi ja halvempi vaihtoehto saada lapsi taloon?
Olen itsekin harkinnut mieheni kanssa sijaisvanhemmuutta, mutta aina se pysähtyy tuohon esittämääni kysymykseen: Miksi siihen oikeastaan haluaisin ryhtyä? Riittävän hyvää syytä en ole vielä löytänyt.
Vastaukset 9
Vanhimmat
että kun omaa odotti ja lapsettomuushoidoilla väsäsi, niin samalla ymmärsi, että lapsi on lahja ei itsestään selvyys.
ja osana prosessia joutui miettimään adoption ja sijaisvanhemmuuden.
keinoalkuisia lapsia ei "jaksa" montaa tehdä, sen verran rankkoja hoidot ovat ja epävarmoja.
ja samaan aikaan on lapsia, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat uutta kotia.
miksen siis minä yhtähyvin tarjoasisi heille sitä?
se, että joku kuvittelee, että sijaisvanhempi on tai luulee olevansa muita vanhempia parempi on tätä mystistä äitimyytin ylläpitoa. ylistämällä alistamista.
me olemme aivan tavallisia erehtyväisiä ihmisiä. meidän kykymme kasvattaa nähdään vasta sitten kun nämä lapset kasvattavat omia lapsiaan antaen heille sitä mitä ovat meiltä saaneet.
Minullakin on näitä "lahjalapsia" eli eivät ole helpolla maailmaan syntyneet. Olemme mieheni kanssa hyviä vanhempia - vaikka itse sanonkin - ja me pystyisimme oikein hyvin kasvattamaan enemmänkin kuin kolme lasta.
Mutta edelleenkin pohdin, miksi minä yhä haluaisin käyttää tämän hyvän ja luovan energiani, jonkun toisen lapsen kasvattamiseen? Eikö sitä samaa hyvää voimaa voisi käyttää ihan vain omista nauttimiseen ja elämästä iloitsemiseen? Miksi rasittaisin omia lapsiani muiden lasten pulmilla?
Teen arkityötäni erityislasten kanssa, joten tämä raadollisuus vaikeiden lasten kanssa on jo sitä kautta tuttua.
oma mukavuus vai lapsen etu?
kyllä minä aina välillä kärvistelen miettimässä miksi edes yritän. lue vain tuolta alempaa...
mutta silti!! lapsi on elävä olento, ihminen. jos minulla on pieninkin tilaisuus antaa hänelle jotain, mitä ilman hän muuten jäisi, niin minun on vain se annettava. koska hän on ja elää...kasvaa... kehittyy...
ehkä tähän työhön ei ole sanoja selittämään miksi. siksi koska se on sisäinen pakko.
ainakin minun; tunsin "lainalapseni" jo pitkään ennen huostaanottoa ja sain hoitaa heitä jo silloin.
Ei ollut kovin vaikea päätös ottaa lapset perheeseemme kokonaan.
Avainsana oli rakkaus.Ja on edelleen.
Meillä on vähän samanlainen tilanne. kolme omaa on kouluikäisiä ja nyt tuntuu siltä, että voisimme ottaa sijaislapsen. Samoja asioita on pohdittu ja varsinkin mies miettii sitä, että pitääkö olla jotenkin erinlainen kuin omille lapsille ym. Meillä kävi eilen sos. työntekijät ensimmäisellä käynnillä ja nyt sitten mietitään mitä tuleman pitää...
Kyllä se vain on joku auttamishalu joka meitä vetää tähän hommaan.. Jos voisi edes yhdelle turvattomalle lapsukaiselle tarjota turvalliseman tulevaisuuden...
Ajatus sijaisvanhemmiksi ryhtymisestä on saanut alkunsa silloin kun olin kesätöissä lastenkodeissa - tuli vaan sellainen olo, että ei laitos ole oikea asuinympäristö kenellekään ja vähiten pienelle lapselle.
Seuraavaksi asia aktualisoitui, kun emme heti saaneet toista biologista lasta, mutta jäi taas syrjään kunnes neljäs biologinen lapsemme oli n. 4-vuotias.
Meistä alkoi tuntua, että olemme aika hyvin päässeet harjoittelemaan vanhemmuutta, mutta biologisia lapsia mieheni ei enää halunnut.
Elämäntapamme on kotikeskeinen ja tärkein tehtävä on mielestämme elää elämänsä niin, että on ollut avuksi muille. Ja kun vielä olen sairaanhoitajakoulutuksen saanut kotiäiti oli selvää, että meille sopii useampikin erityinen lainalapsi ja kolmatta meille odotellaankin jo.
Minulla ei olisi ollut resursseja käydä kodin ulkopuolella palkkatyössä ja perehtyä riittävän hyvin sijoitettujen lasten asioihin biologisten, joten jos olisin ollut "työäiti" ei meille sijoitettuja olisi tullut.
Kotikeskeisiä mekin olemme. Aikuisten omia menoja meillä on melko vähän ja lasten kanssa puuhataan sitä sun tätä. Lapset ovat meillä kaikessa mukana ja viihdymme näin.
Lastenkoteja katselen työlasteni näkökulmasta ja kyllä jokaisen kohdalla toivoisin, että he pääsisivät sieltä pois. Lastenkoti on aina laitos, vaikka se ei tietenkään ole työtekijöiden "laadusta" kiinni. Niiden toiminta-ajatus ei vain ole lapsille sopiva. Parempi tietysti lastenkoti kun ne perheet, joissa he ovat aiemmin eläneet.
Silti pyörin edelleenkin sen ajatuksen ympärillä, että entä jos mahdollisten lainalasten sijaan suuntaisinkin ylimääräiset voimavarani itselleni eli tekisin kaikkea sitä, mitä lasten kanssa on jäänyt väliin?
No, tämä lienee omia pohdintojani, joita pitää mietiskellä rauhassa.
on nykylapsille monesti itsestäänselvyys. Meidän päätökseemme vaikutti vaikutti myös se, että halusimme omille biologisille lapsillemme vähän avarampaa maailmankatsomusta, hiukan epäitsekkäämpää ja ymmärtäväisempää kuin ehkä nykyään lapsilla on. Omalla esimerkillämme olemme halunneet osoittaa, että joskus voi tinkiä omasta mukavuudestaan toisen hyväksi.
Keskustelimme monet kerrat lastemme kanssa ennen sijoitusta, miten se elämä sitten muuttuisi, kun sijoituslapsi tulee perheeseen. Ja halusimme olla varmoja, että lapsemme hyväksyvät sijoituksen. Kun sitten sijoitus vahvistui, olemme keskustelleet entistä enemmän erilaisista tilanteista selviämisestä. Kunhan sijaislapsemme vähän kasvaa, hän saa olla mukana "neuvonpidossa"
Meillä on tilaa ja mahdollisuus auttaa, niin miksipä ei: sanoista tekoihin.
Lapset ovat muuten olleet todella hienosti ja innolla mukana tässä asiassa. Ongelmia on toki ollut ja tulee olemaan, mutta toistaiseksi keskustelusta ja neuvomisesta on ollut riittävästi apua.
Olemme aivan tavallinen perhe. Emme pyri mihinkään poikkeavan "hienoon". Ehkä meillä on tavallista suurempi halu tehdä jotain konkreettista avustustyötä ja tämä muoto tuntui sopivalta. Toivottavasti on myös sijaislapsen etu. Sen kuulee varmaan sitten aikanaan.
Niin, tämä kirjoitus on kai vähän väärässä kohdassa. Piti siis vastata tuohon alkuperäiseen tekstiin.
lyhyesti sanottuna:
Rakkaudesta lapsiin!
Ajattelemme lasten hyvin vointia, haluamme parantaa sitä ja antaa lapselle rakastavan kodin, näyttää millainen on perhe.
Ei siksi että meillä olisi työtä/ saisimme rahaa/ olisimme yli hyvä perhe tsm..
ei, halu auttaa lapsia kulkee meillä jo toisessa polvessa ja toivottavasti se jatkuu "sukuvikana"..
Olemme myös PLAN-kummeja.
Joten jos me vain jotenkin voimme lapsia auttaa, teemme sen enemmän kuin ilomielin!