Hämeenlinnaan ahkerasti kylvetyt huhut sekoamisestani ovat ennenaikaiset ja vahvasti liioiteltuja.
Olen liike-, opiskelu- ja kirjoitusmatkalla.
Terveisin
Kari Ilkkala
Key West
USA
Olen liike-, opiskelu- ja kirjoitusmatkalla.
Terveisin
Kari Ilkkala
Key West
USA
Vastaukset 500
Vanhimmat
Nyt tarkkkana siellä Key Westissä, Kari I. Hämeenlinnasta on kaupungissa !
Varsinkin tuo Key West oli ehdottoman tärkeää kaikkien saada tietää. Suomi-poika on kaukana lännessä. Wau!!!
niin mitä sitten?
Näin arvelinkin. Lippu korkealla ja toivottavasti palaat pian - ettei tuo dynaaminen duo kerkiä suhmuroimaan täällä taas uusia kämmejä.
Nyt iski Napoleon-kompleksi Karille..jäitä hattuun
Terve,
aina hauska kuulla mistä tällä kertaa kärsii, mutta Napoleon-kompleksi puuttuu diagnoosikokoelmasta.
En ole lyhyt enkä pieni, eikä minulla ole tarvetta kompensoida mitään muutakaan. En ole myöskään megalomaanikko, narsisti tms.
Viestin kohderyhmä oli rajattu, mutta media valikoitui someen koska en tiedä kuka tai ketkä levittävät juorua sekoamisestani. Jos tietäisin, kontakti olisi luonnollisesti suora (ilman kaksoismerkityksiä).
Asiat ovat kyllä riittävän vaikeita pitämään nöyränä ja tajuamaan rajallisuutensa joka päivä.
Toivottavasti lähdet kunnallisvaaliehdokkaaksi, sillä suoraselkäisyys on kateissa Hämeenlinnasta. Kun pitkätukka ja kokoomuksen juoksupoika on valtuuston johdossa, niin siitä ei mitään hyvää seuraa. Takaan, että äänet riittävät valtuustoon, tai täällä on liikaa tyhmiä äänestäjiä.
No, laita ny tännekin se viesti, ettei huhusta lähde huhu liikkeelle. Aidosti ja Avoimesti nyt vaan.
Onks tää ny sellanen juoru mitä kukaan ei oo koskaan ees kuullu?
Hämeenlinnan kolmen kopla alkaa jo pelätä, joten ei ihme, että juoruoja levitetään. Selväjärkisyyteesi on liikaa ja asioihin perehtyminen. Joillakin alkavat puntit tutista.
Täällä mitään juoruja liiku, mutta kyllä kohta liikkuu. Tarkoitin, että ei nyt ihan joka menoaan tarvitse tiedottaa, kyllä ihmiset muutoinkin erottaa huhun (jos sellainen on) ja todellisuuden. Ole ihan rauhassa.
Ei varmaan tarvi takas tullakkaan...
Juoru jota kukaan ei ole kuullut....
Luuletko, että täällä joka iikka turuilla ja toreille sinusta puhuu. Harhaluulo, ainakaan minä en oo ikinä kuullutkaan, mitä olisit saanut aikaiseksi, muuta kuin mainostanut Suomi 24:ssä itseäs joka keskustelussa. Pysy siellä vaan, ei tuu ikävä yhtään. Eikö nyt muuta sanottavaa ollut tällä kertaa?
Suomalainen paska luonne paljastuu heti kun tiedetään kaverin olevan poissa maasta . niin luullaan että nyt voin sanoa ihan mitä vain ...... Kuka mitä häh ? hyvä esimerkki
Hyvä kun ilmoitit, pidä "verkot tötteröllä" sielläkin. esim. tänään oli Radio Hämeessä hyvä haastattelu Lulu Riikoselta, toivottavasti netistäkin kuuneltavissa. Hyvä Kari! Hyvä Lulu!!!!!
Sekosin, mikä kaikille tiedoksi, ja lähden Tyynen mere saarille ensi viikolla kolmeksi kuukaudeksi. Saatte vapaasti liioitella sekoamisestani.
Päinvastoin oot aika viisas, pois vaan täältä apinoiden maasta ja mahdollisimman kauas.
Olet kuin Cervantesin Don Quijote. Aika lannistavaa, vai mitä?
Tervehdys,
ei ollenkaan, vaikka verrokkina käyttämäsi hahmo sisältääkin monia merkityksiä.
Vaikka ymmärrän tämän hetken harmistuksessa aloittamani ketjun voivan herättää monenlaisia mielikuvia, täällä on kuitenkin tosi hampaissa: kaksi ihmistä tekee töitä 10-12 h, välillä 14-16 h päivässä, kuutena päivänä viikossa. Voisin vaihtaakin paikkaa jonkun etelämeren saarelle vapaasti seonneen kanssa.
Elämme todella mielenkiintoisia aikoja...
Mut, entäs se viesti?
A A kerho: mitä viestiä kaipaat? Riittääkö tuo Ira Kalkkilan viesti tuossa? Asiasisältö on sama.
Lähinnä sitä, millä perusteella täällä nyt sitten on joku huhu hulluuntumisestasi liikkeellä, eikös "viesti ollut rajatulle kohderyhmälle"? mikä ..tin viesti?
Ah,
vastasin siihen Napoleon-kompleksiani koskeneeseen diagnoosiin.
Viittasin omaan tämän ketjun aloittaneeseen viestiini: sen kohderyhmä oli rajattu (huhun levittäjät ja sen kuulleet), mutta laitoin sen tänne koska en tiedä kuka tai keitä huhun levittäjät ovat. Tarkoitus oli tavoittaa heidät ja huhun kuulleet sarkasmin keinoin.
En tiedä tavoitinko tällä sitten muuta kuin kohonneen tietoisuuden siitä, että sarkasmi vanhoja sitaatteja hyödyntäen on riskaabelia hommaa. Sosiaalisen median sosiaalisuus saa monia sävyjä...
En ole havainnut täällä Suomi24:ssä Ira Kalkkilan viestejä kummempaa. Itse huhun levitys on tapahtunut mm. siten, että ihmisiä on neuvottu olemasta missään tekemisissä kanssani, koska olen seonnut.
Ahaa, siis mitään viestiä ei ole lähtenyt. No kuka tämmöistä neuvoa on levittänyt?
Sinä teet täällä töitä yötä päivää.
Nyt se on laittanut kuvansakin tänne. Parempi olisi ollut ilman.
http://windy.blogit.hameensanomat.fi/2012/02/04/avoin-ja-tarkka-tiedotus-kumoaa-huhuja-sccnkin-osalta/
Kiitos taas viimeisestä kommentista. Kiemungin selitykset ovat taas kumottuja - etten sanoisi täys kaato.
Tosi hyvä, että pystyy tekemään diagnoosin itsestää, vähän niinkuin Brejvik. Tosiassa tämä sekopää käyttä vähintää 8 tuntia päivässä vainoharhaisten juttujen kirjoittamiseen.
Ja tämän huonon hallintokulttuurin edustajilla menee toinen mokoma, Ilkkalan työn tulosten alasampumiseen. Pressanvaalien trendinä oli rehtiys, veikkaan, että se on myös syksyllä nähtävissä täällä.
Huono hallintokulttuuri Hämeenlinnassa ei tosin ole mikään nykytrendi. Ihan pirruuttani linkkaan tämän:
"Pahinta on voimattomuus
[ 19.12.2006 23.38 / Hämeen Sanomat ]
Professori Matti Virén arvioi kirjassaan "Valta kunnassa" kunnallispolitiikan nykytilaa. Arviot eivät ole imartelevia menettelytavoille, jotka pieni eliitti on halunnut ottaa käyttöön. Hän puhuu kaveriporukoista. Tämä elitistinen kaveriporukka on olemassa myös Hämeenlinnan kunnallisessa hallinnossa ja politiikassa.
Kaveriporukka on valittuja ja he pyörittävät asioita juuri sillä etiikalla ja moraalilla, joka pöyhkeille itsevaltiaille on tyypillistä. Ei tarvitse kuunnella ketään, ei tarvitse perustella mitään. Saa olla ylimielinen. Saa sylkeä silmille tyhmiä luottamushenkilöitä. Tyhmyys on osoitettu heidän mittareillaan.
Heillä on lakeijansa, hiljainen ja nöyrä joukko, joka ei uskalla kyseenalaistaa mitään. He istuvat kerta toisensa jälkeen kokouksissa sanomatta mitään. He vaikenevat, koska ovat menettäneet vapautensa olla jotakin mieltä.
Vapaus menee, kun on kiitollisuuden velassa. Velka syntyy, kun saa erityiskohtelua osakseen. Saa hyvällä palkalla tehtäväkseen projektin, jota kukaan ei tarvitse. Saa palkkiopaikan, kun ei enää selviydy työstä, jota tarvitaan. Pistää hiljaiseksi ja toisaalta kärkkääksi arvostelemaan niitä, jotka peräävät perusteluja.
Velkaa syntyy, kun ilman turhan tarkkoja pätevyysvaatimuksia ja julkista hakua saa itselleen, sukulaiselleen tai salarakkaalleen oivan vakihomman. Velkaa syntyy, kun läpisormien katsotaan asioita, joista toiset joutuvat tilille. Niin se on.
Päätöksiä on delegoitu virkamiehille, mikä sinänsä on tarkoituksen mukaista. Mutta virkamies-päätökset tulee rajata selkeästi ja saattaa tiedoksi luottamushenkilötaholle. Silloin säilyy sisäinen kontrolli ja vältytään mielivallalta, jossa kuntalaisten yhdenvertaisuus ja oikeudenmukainen kohtelu näyttää unohtuvan.
Kuulun ihmisenä ja luottamushenkilönä paarialuokkaan näiden vallankäyttäjien silmissä. Ymmärrän sen. Joitakin kohtalotovereita on valtuustossa. Tarkastuslautakunnan jäsen, valtuutettu Liisa Hallila (kesk.) yritti juuri saada vastausta erääseen yksittäispäätökseen lehdistössä. Meille ei tarvitse vastata koko totuutta, kun asiallisesti kysymme perusteluita. Ei lopputuloksen tarvitse muuttua, mutta totuudelliset perustelut pitää osata antaa. Se on vähimmäisvaatimus virkamiehelle. Luottamushenkilön oikeus on kysyä.
Pahinta on voimattomuus. Vaikka voidaan osoittaa epäkurantti toiminta, niin mitään ei tapahdu.
Olet vain hankala. Ollaan tilanteessa, jossa mihinkään ei voi luottaa. Voi olla, että valmistelu on luottamuksen arvoinen. Yhtä hyvin se ei sitä olekaan.
Helena Anhavan sanoin: "Vapaus on vapautta reagoida vääryyteen."
Vapauttani vaalien:
Lea Savolainen
valtuutettu (sd.)
Hämeenlinna"
Eikö se laki sano, että paitsi luottamushenkilöille, tulee jokaisen virkamiehen vastata rehellisesti myös jokaisen kuntalaisen kysymyksiin? Vai olenko ymmärtänyt ihan väärin?
Entä mitä laki sanoo siitä, jos ei vastaa? Vai onko sekin asia jätetty puolitiehen?
Onko tosi, että niille hyypiöille ei ole minkäännäköistä sanktiota siitä, että petkuttavat jopa valtuutettuja?
Toisaalta; valtuutetut itsehän nämä virkamiehet ovat valinneet. He voivat ne myös virkavirheen sattuessa erottaa.
Mutta jos nuo puolitotuuksien kertomiset eivät ole virkavirhe,niin sittenhän te olette niiden jäpiköiden armoilla heidän eläkeikäänsä saakka.
Ja sitten meitä janakkalalaisiakin yritetään vielä sulloa tuohon samaan pimeään ja upottavaan suohon.
Mahtavaa SKDL
Hieman epäselvää, voiko selventää?
kari.ilkkala
Kari Ilkkala
Kari Ikkala
Mikä näistä mahtaa olla kirjoittajan nimi?
Kolmea eri versiota olen nähnyt käytettävän.
Niin tietäisi, että ketä uskoa.
Kiitos!
Moi names,
Täällä Suomi24:ssä rekisteröityessäni nimimerkikseni tuli kari.ilkkala.
HäSa:n blogissa se on Kari Ilkkala.
Laita linkki nimimerkillä Kari Ikkala kirjoitettuun tekstiin jos olet sellaisen nähnyt. Ainakaan tarkoituksella en kirjoita omaa nimeäni väärin, enkä muista tilannetta jossa viimeksi minun olisi pitänyt antaa nimimerkki viestikohtaisesti.
Kiitos itsellesi linkistä jos sellaisen löydät.
Moi!
Häsä 2011
http://www.hameensanomat.fi/keskustelut/yleinen/1302709581433/kiitokset kari ikkala ja heikki koskela/
Esitys vuoden 2010 Hämeenlinnalaiseksi!!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9501244
Ilmaisin asian hieman epäselvästi.
Nähnyt käytettävän, en tarkoita, että välttämättä sinä olisit kaikkia kolmea käyttänyt.
"Kari Ikkala" -sukunimestä puuttuu yksi i -kirjain; joku lienee epähuomiossa kirjoittanut väärin häsään ja tänne.
Google tarjosi noita versioita.
Selkis sekin asia, kiitos!
- se mitä haen ei liity sinun tekstiin, mutta ihan jees luettavaa...
t,
Tiedote myös: Olen Hämeenlinnassa ja täällä ajattelin myös pysyä. Ääänestän mielestäni viisaita ihmisiä joiden mielipiteet voin jakaa niin hyvin ja monipuolisesti kuin vain mahdollista. Ajantasalla pysyminen kunnallistasolla vaatii mielestäni edelläkaviäjyyttä sekä uskallusta. Perus arvojani ovat myös rehellisyys ja ihmisten arvostus.
En äänestä ketään pelkän vastustamisen takia!!!
Hyvä että pysyt järjissäsi... luulisi että blogisotiminen ottaa koville ja vie aikaa. Kirjoita vielä, että mikä on tilanne oikeudenkäynneissäsi eri tahoja vastaan missä olet mukana?? Blogisota on halpaa sotimista mut sit ku ollaan oikeudessa niin se vasta maksaaki!
Kuka on Kari Iikkala?
Voitti Hankirallin v.1963 Skoda Octavialla ja Jyväskylän Suurajoissa samana vuonna seitsemäs. Imatran Ajoissa v.1967 alle 250cc luokassa 13 Nortonilla..!?
Mies laskeutuu Hämeenlinnaan vuonna X ikään kuin tyhjästä. Seuraavassa HäSa:n keskustelupalstalle alkaa äkkiä ilmestyä Kari Ilkkalan allekirjoittamia Hämeenlinnalaisittain rohkeita hallintoa aukovia juttuja yksi toisensa perään. Kaupunkilaisten ja erityisesti valtaapitävien keskuudessa haukotaan henkeä ja pelimerkit alkavat olla sekaisin yhdellä jos toisellakin. Mies suoltaa faktaa eleettömän kylmäpäisesti, höystäen tarinaansa nauruhermoja kutkuttavin kielikuvin. Ilkkala tuntuu hahmottavan aika-yksikön murto-osissa suurista asiakokonaisuuksista olennaisen ja roiskii tietonsa rohkeasti koko kansan nähtäville.
Poliittisen ydinryhmän ja virkakoneiston keskuudessa puntit alkavat tutista ja valtuuston valtikkaa pitelevä sälytetään hätiin. Koneisto yrittää hampaat irvessä vastata Ilkkalan haasteeseen ja kuluu viikkoja, kuukausia, mutta viimein vaaka alkaa kallistua linkoa pyörittävän käden puolelle. Mustia oksia alkaa putoilemaan yksi kerrallaan. Vanhan kaartin älykötkin ilmaisevat viimein tukensa Ilkkalalle ja koneisto vaikeroi tuskissaan – kivi on osunut härän silmään - eikä paluuta enää ole. Rintamalinja on ratkennut viimeistään siinä vaiheessa kun käräjäkivillä istuvien enemmistö on kääntänyt vankkurinsa.
Kuka tämä Kari Ilkkala sitten oikein on ? Viisaus, terävä äly ja valtava tietomäärä siivittävät hänen tarinoitaan. Totuus, rehellisyys ja moraali vilahtelevat näissä suoranaisissa eepoksissa myös tämän tästä. Mies opiskelee yritystoimensa ohessa ja vääntelee siinä sivussa kaupunkilaisille rautalangasta, miten meidän verovarojamme tuhlataan. Mutta miten yksi ihminen voi olla näin moneksi……
Ajelen hiljakseen Hämeenlinnan väylää kotiin päin eräänä elokuun iltana mietteisiini vaipuneena. Tervakoski jää vasemmalle ja linnatuulen jälkeen lamppu yht`äkkiä syttyy. Mieleeni nousee elävänä eräs yö kostean illanvieton jälkeen jolloin näin rautatieaseman päällä jotain eriskummallista, mutta jonka olin painanut ehkä tietoisestikin alitajuntaani uskaltamatta sitä sen kummemmin analysoida. Eihän Kari Ilkkalaa oikeasti ole olemassa – niin sen on oltava – Kari Ilkkala on myytti, tarina, joka on rakennettu jossain ikuisuuden rajamailla, viimeisen viisauden kehdossa, osastolla; maa. osastolla ymmärrettin planeettamme väärä suunta ja myytti nimeltä Kari Ilkkala lähetettiin matkaan.
Ehkä ensi viikolla tai ensi vuonna jossain muussa maassa, jossain toisessa kaupungissa lamppu syttyy ja tätä tarinaa kirjoittaa joku muu. Lopun varmaan arvaattekin – toivoa meillä veljet ja siskot siis on.
Herra siunaa. Messias on laskeutunut keskuuteemme.
Onhan Karilla hyviä pointteje, ei siinä mitään, mutta välillä pientä foliohattuilua ilmassa. Hyvä piritys tähän cityyn. Mutta yllä oleva kirjoitus oli jo niin surkuhupaisa että KaarloVee antaa sille vuoden 2012 Huuhaa-palkinnon jo pelkästä kauniista yrityksestä.
Niin minäkin, kuten KaarloVee. Surkuhupaisa on ketjun aloitus. Ei vaikuta vaalimainokselta, lähinnä antimainos.
Muisto 50-luvulta keskustelussa kirjoittaa Kari.Ilkkala. eikä kannanotto vaikuta tyylinmukaiselta
Kari Ilkkala on myytti, tarina, joka on rakennettu jossain ikuisuuden rajamailla, viimeisen viisauden kehdossa, osastolla; maa. osastolla ymmärrettin planeettamme väärä suunta ja myytti nimeltä Kari Ilkkala lähetettiin matkaan....... ja vietiin samalla vähän rakennusoikeutta etukäteen.
Sehän on Kee Westis, missä se muuten on jenkeis siis?
Kannattaisi väiellä samantien tohtoriksi: olen seonnut, en ole seonnut, olen seonnut, en ole seonnut. Lopputuloksesta kannattaa tehdä valitus ihmisoikeusasiamiehelle namibiaan, kuuhun ja marssiin. Sitten blogikirjoittelussa voisi epäillä kaikkea liikkuvaa. Ja varsinkin ajojahtia Hämeenlinnan poliitikoilta. Ou jeah, Key West kuulostaa hienolta.
Hei melkein kaima,
kiitos, loistava idea väikkäriksi, matsku kulkee aina mukana!
Tutkimuseettisen osion ja oman roolin avaaminen tulee olemaan mielenkiintoista.
Samoin itseni junailu itseni vastaväittäjäksi asettanee haasteita, mutta perehdyn parhaillaan koeteltuihin sisäpiirimenetelmiin, joten kyse on vain hidasteesta. Sisäpiirin kutistaminen alle kahteen tuottaa todisteellisesti merkittäviä neuvotteluekonomisia mittakaavaetuja.
Olen varma, että tutkimussuunnitelman tarkentuessa tulen valikoitumaan parhaaksi (ja ainoaksi) vastaväittäjävaihtoehdokseni.
Olet ehkä jo huomannut, että meillä meni vaalit tosi hyvin: Niinistöä äänesti Hämeeenlinnassa lähes 3 % enemmän kuin oli maan keskiarvo, eli 65,3 %.
Minustakin tuli nyt sitten konservatiivi. Tähän saakka olenkin ollut vain stalinistirevarivasemmanlaidanviherpiipertäjäpersu , mutta nyt tuli ihan uusi titteli:konservatiivi. Hienoa! Edistystä!
Siitä olen sentään aina pitänyt huolen, ettei kukaan pääse haukkumaan demariksi.
Työniloa ja palaa pian. Kuten ketjusta ja tästäkin tekstistä huomaat, ihmiset sekoaa täällä ilman sinua.
Terveisin ja hyvää kevättä toivoo populisti S
Miinusta tulee "parilta kilkkalalta".
Mutta Lullu voiis lähteä vastaväittäjäksi jos vaan olet veikkonen tai kaksikko
Vielä kiinnostaisi alkuperäinen asia. Kuka huhua sekoamisestasi levitti/-ttää, ja oliko kyseessä vain yksi hän vai peräti he...ei maar he he kuitenkaan?
Ihan koko ketjun järkevyyden nimessä.
Tuo populisti taisi olla ihan oikeassa: täällä ihmiset sekoaa. Onko sinulle AAkerholainen aina selvä kuin pläkki kuka minkäkin huhun on pannut liikenteeseen?
(AEkerho=ajattele ensin-kerho)
Terve A A Kerho,
olen pariinkin otteeseen vastannut, että laitoin tämän huhun levittäjälle tai levittäjille (ja sen kuulleille) tarkoitetun viestin tälle palstalle, koska en tiedä kuka tai ketä he ovat. Jos tietäisin, tätä koko ketjua ei olisi, vaan olisin suorassa kontaktissa. Mieluiten silmäkkäin, mutta se ei nyt sattuneesta syystä taida onnistua.
Terve Kari.
Anteeksi jankutukseni, mutta olet myös vaatinut tarkkaa avoimuutta ;)
Tässä ei nyt pelaa logiikka, onhan sinun tarvinnut kuulla ko huhu jostain/joltain. Tämä jokin/joku on tietoinen, keneltä hän/se kuuli sen jne.
Näin edelleen ei voi jäädä epäselväksi, kuka sitä levittää.
Ja jos et ole kuullut tätä mistään, sitä ei ole.
Siitä valtakirjan ilmestymisestä kaupungin papereihin olen by the way, samaa mieltä kanssasi, ihan mahdollista, ettei Lulun näössäole vikaa.
Moi,
ja minähän en koskaan jankuta... ;-)
Kaupunkiin päin on yleensä niin, että kaikki ovat asianosaisia ja siten voidaan puhua nimillä.
Nyt tässä huhuhommelissa on niin, että esimerkiksi henkilö A on tullut tietoiseksi huhun levityksestä tai sen kohteeksi omassa viiteryhmässään. Tämän tiedon hän on sitten kertonut luotetulle ystävälleni B kertomatta, kuka huhua levitti. Tämä on inhimillistä, koska tilanteessa A:lla on ristiriita moraalin ja lojaaliuden välillä.
Tiedän siis henkilöt A ja B, mutta en huhun levittäjää / levittäjiä. Minun asiani ei ole levittää A:n ja B:n henkilöyttä. Idea oli viestiä huhun liikkeellepanijalle (ja vastaanottajille), että olen tietoinen asiasta. Ei ehkä top-10 ideani joukossa... mutta koko ketju on ilmiönä aika mielenkiintoinen.
Joo, ihan ymmärrettävää tuo on nyt. Kiitos ja hyvää opiskelumatkan jatkoa, lopetan osaltani, mielenkiintoinen syksy tulossa. :)
vielä tuolloin, miten mielenkiintoinen! Odotan innolla, kerrankin syksyä, minäkin.
Riittää monesti pari edellistä kertojaa.
(Aidosti ja Avoimesti KERHO!) :)
Kiitos päivän rehevimmistä nauruista.
eipä kestä, " se kuttu oli kuin viulu" tapasi vaarini sanoa takakireistä kileistään.
Hyvä veto Kari Ilkkalalta. Ketjulla on opetuksensa kun kuntalaiset valittelevat valtuutettujensa vaikenemista. Tämä esimerkki, vaikka ei kuntapoliitikosta olekaan kyse, lienee osasyy siihen, että niin moni, joka on laittanut itsensä likoon ensinnäkin lupautumalla ehdokkaaksi kuntavaaleissa ja sitten tultuaan valituksi valtuustoon, ei uskalla enää olla julkisisesti kriittinen. Onhan se tosi kurjaa kun aletaan levitellä perättömä ilkeyksiä. Nämä sekoamisepäilyt ovat vain alkusoitto. Seuraavaaksi on vuorossa ihmisen moraalin epäily (epärehellinen, ehkäpä jopa entinen rikollinen) ja lopulta olemattomat salarakkaat vedetään peliin.Kotikaupungin työpaikallakin alkaa olla tukalaa. On siinä läheisilläkin kestämistä. Moni valitsee hiljaiselon vaaalikauden aikana ja sitten ennen vaaleja tehokkaan vaalimainonnan sekä toreilla potentiaalien äänestäjien kanssa jutustelun.
Täällä vois muutkin urpot ilmoittaa jos ovat lähteneet etelään
No, hauskaa etelänmatkaa lock East. Ehkä löydät sieltä muitakin urpoja.
Porkkana on terveelistä
Tiedote, makaan sängyllä Vanajan rannalla ja näpyttelen tietokonetta.
Saat maata rauhassa siellä hautaan asti, sinua ei kukaan kaipaa, etkä sinä ketään kiinnosta.
Entä jos minäkin olisin
Floridassa ?
Oltaisiin iloisia puolestasi - varmanakin sinulle tuntematon tunne
Mutta minulla on tarve kertoa siitä
Onko ip plokattu hämeen sanomissa
Yllättyisitte kun tietäisitte kuinka vähää määrää ihmisiä kiinnostaa!
Joku nyt on ajan kohtaista ?
Ilkkala kuvittelee tämänkin tiedon jotakuta kiinnostavan. Voi että on suuret luulot.
Hämeenlinnallakin on oma supermies, joka pitää oikeudesta huolen. Kyllä siis kiinnostaa :)
Suorastaan hämähäkkimies, liitelee ajatuksineen reskan yllä ja ottaa rötösherrat kiinni
Etkö sinä sitten halua rötösherroja kiinni ja mahdollisesti korvaaamaan vahingontekojaan kaupunkilaisille? Minkäkainen moraali on sinunlaisellasi ihmisellä kun moraalittomuus on hyvästä. Et ole ainakaan oikea hämeenlinnalainen. Se nimittäin tulee sydämestä.
Parempi kun tuo ivalon mies palaisi takaisin jänkhälle syömään sammalta vai mitä se siellä päin onkaan
Jäkälähän se olikin
Kuka on rötösherra (nimi?) Vastaa arvoisa tötteröverkko!
Mitä vahingontekoja tötteröverkko? Voisitko yksilöidä, nimiä, tekoja tai muuta sellaista konkreettista, mihin pystyisi ottamaan kantaa.
Hyvä VT, täällä Ilkkalaa solvaavat ovat niitä surkimuksia, jotka ovat saaneet työpaikkansa jäsenkirjan perusteella tai muuten sopivaksi katsottuna suosionosoituksena ja nyt sitten tätä 'pelastusvavenettä' on hiiukan keikutettu, eikä voikaan ihan mitä vaan tehdä kaupunkilaisten rahoilla. Kaupunkilaiset odottavat tuottoa maksamalleen työpanokselle. Eikö olekin ikävää, kun joku vaatii, että pitäisi osata ja tuottaa odotettuja tuotoksia ja tuloksia.
Vittu mitä paskaa
Terve Ilkkala! Minäkin kävin muutaman kerran Floridassa, mutten viitsi sitä täällä mainostaa kateellisten kiusaksi. persut ne vaan matkustelee!!!
Missä viipyvät persujen tuotokset ja tulokset (vaalilupaukset)?
Uskooko joku vakuuttelujasi, K.I. ?
Miksei tätä tiedotetta ollut julkistettu Hämeen Sanomissa eikä Kaupunkiuutisissa? Hävytöntä pimitystä ja kähmintää. Nyt kaikki luulee, että se on seonnut, vaikka ei olekaan.
Viikkouutisissa ja Uutishämeessä Karin tiedote on varmaan ensi viikolla. Toivottavasti, että kaikki tietää.
Hyvä veli poisti viestin, se oli lainvastainen, totesi lakimies.
"Liike-, opiskelu- ja kirjoitusmatkalla" muistuttaa ihan Leppäsen kehuskelua. Koskas sitten saamme lukea Ilkkalan uusimmaan romaanin? Mitähän ton äijän opiskelu mahtaa olla?
Ilkkalan kootut teokset on jo luettavissa näissä Suomi24/Hämeenlinna -keskusteluissa 2010- 2012. Jos vaan joku jaksaa lukea, hoh hoijaa, moni hyppää niistä yli.
Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos, kiitos jälleen Kari, kun avoimesti tiedotat asioistasi.
Emme tietäisi mistään mitää, ellei meillä olisi Karia.
Minä lähden huomenna thaimaaseen, meinaan makailla puulilla ja juoda Singhaa. On muuten naapurit kateellisia !
Onks kukaan muu lähdössä esim. Kaliforniaan, kiinnostaa tietää ? Mitä varten ?
En nyt sentään amerikkaan mutta marpellaan kylläkin, voin ottaa mukaan kynän ja kumin ja lukea jotain älykästä kuten Jallua
Nyt kyllä meni Karilta pisteitä, kun tuommoisia höpöjä menee kirjoittamaan,
Key West?
Jenkeissä käytetään osavaltiota nimissä:
Key West
Florida
Kuink se Floorida oikein kirjoitetaan.
Tuossa osoitteessa vastataan Floodidaa koskeviin kysymyksiin.
http://www.florida-annual-report.com/SUNNY-TRADING-USA-INC.html
Onko siellä Ahkomor Incillä sivutoiipaikkaa ?
Voiko olla pöllömpää tiedotetta? Eikö herralla ole muuta sanottavaa? Onko pakko kehua Amerikan-matkallaan?
Mitä, eikö se kakista olekaan hienoa kun meidän kuningaspersumme allekirjoittaa Key West, hän kuitenkin on vahvasti siinä uskossa
Nyt kun on näin huonot ilmat niin olisi todella hienoa lähteä jonnekin etelään, missä päin tuo Key west onkaan ?
Florida on Amerikassa ja sinne pitää lentää semmoisella iisolla lentokoneella, jos on vähintään kaksi moottoria, suuuuren meren yli eli se on kauuuuukana. Olen nääs kiertänyt muutakin kuin tahkoa.
Onko se kallista ?
Minusta tuntuu etä kaikki ihailevat minua
Iltaa Kari olet oikessa.
Minäkään en ole seonnut, vielä. Olen ärengossa, mökki-,saunomis- ja kaljoittelumatkalla.
James Bong
Renko, Finland, Etelä-Häme
Täällä Kim El Pong , olen pohjoiskoreassa mielipiteen ilmaisukurssilla.
James, toivottavasti kalja maistui.
Jos Rengossa olet, niin kyllä sekoominen on aika varmaa.
Minun ääneni menee Karille !! Hän on sentään nähnyt maailmaa
Olen marjassa (mustikoita) ja sienestämässä (kanttarelleja). Sekoamisestani alkaa jo näkyä uhkaavia merkkejä, mm. näitten Suomi24-ketjujen lukeminen ja tämä kirjoitus.
P.S. Tästä saa Hämeenlinnassa juoruta vapaasti ja mielellään kylvää huhuja ahkerasti myös naapurikuntien puolelle. Olen avoimuuden kannattaja.
Terveisin
Lari Liittouma
Katuma
Hämeenlinna
Finland
Minä olen Pohjois-Koreassa äänestämässä koplaa vapaissa vaaleissa mutta palatan asiaan kun jälleen palaan kaiken pahan kaupunkiin.
Onpa täällä rehellistä väkeä. Mutta harvoin sitä itse huomaa, onko seonnut vai ei. Kylvetään kuitenkin tietoja eteenpäin ahkerasti, kuka milläkin matkalla on ja missä tarkoituksessa.
K.I. ei me uskota noin lyhyttä tiedotetta. Se on varmaan jonkun ilkeämielisen kirjoittama väärennös. Pitäisi olla enemmän perusteluja, ainakin 10 metriä tekstiä ja osat !, 2 ja 3.
Taas loistava analyysi aloittajalla.
Aloittajan analyysiin yhdymme hurmiossa me kaikki koalitiolaiset.
levitystä peliin kirjoitti:
15.7.2012 klo 18.48
Voisitko avata blogin Uuden Suomen Puheenvuoro -palstalle, jotta nämä kirjoituksesi leviäisivät laajemmalle lukijakunnalle? Tällaista asiaa pystyy kirjoittamaan vain kourallinen ihmisiä Suomessa. Pauli Vahtera pitää suunnilleen samantasoista blogia Iltalehdessä… mutta nämä kirjoitukset pitäisi saada laajempaa levitykseen kuin johonkin tunkkaiseen Hämeen Sanomien blogiin, jota normaalit ihmiset eivät jaksa ja tiedä käydä lukemassa, koska Hämeen Sanomat -lehden taso on sen verran vaatimaton ja asenteellinen.
"Levitystä peliin" kyselee Kartsan blogissa.
Vain kourallinen ihmisiä osaa kirjoittaa Kartsan lailla Suomessa?! Kertoo
hän siis "Levitystä peliin".
Ei tuossa ole mieltä sillä Kartsan olisi paras avata blogit ainakin Financial Timesiin ja esim. New York Timesiin. Vain kourallinen ihmisiä osaa kirjoittaa Kartsan lailla koko maailmassa?! Uusi Suomi on liian pieni ja tunkkainen lehti suurempiin tarpeisiin.
Yhtämonta mielipidettä kuin sanojaa.
Yhteistyöterveisin,
Kari "the pen" Kynä
Coalition St 0
Hämptown 00000
Finland
TIEDOTE.
Olen tänään donnan kanssa saareessa uimassa ja grillaamassa ym. joten huhut poistumisestani rivistä tai/ja sekoamisesta ovat ennen aikaisia. Olen paikalla jälleen huomenna jos donna suo.
Minä olen tallinnassa viinanhaku-, huoraus - ja pilvenpolttelureissulla.
Terveisin Gary Moore
Pirita, Tallinn
Estonia
Heh, onpas "levitystä peliin" yllä pannut peliin sellaisen Iikkalan vaalimainoksen,
että oksat ja ja männynkävyt alta pois.
"Tavalliset ihmiset"? Eikö Kartsan jumalallista tekstiä voi tai saa ammentaa muut
kuin harvat ja valitut persoonat?
Kukahan tuonkin nimmarin takana luuraa, ettei olis mainonnan kohde ihan omassa korkeudessaan?
Olen henkilö A ja B Kari Ilkkalan kirjoituksesta ja huhut sekoamisestani on ihan totta mutta olen silti liikematkalla Gey Veskissä.
Ikkala voisi itse raportoida missä nytkin huristaa avoautollaan, ehkäpä eteläranskassa
Kuka on Kari Ilkkala ja miksi hän tiedoittaa totaalisesti yksityisistä asioistaan tällaisessa paikassa? Onko siihen joku erityinen peruste?
täällä Kuopijon kaapuntissakin ihan joukolla ihmetellään.
Ihmetelty on eri tahoilla. Miksi meidän kaikkien täytyy tietää, missä joku K.I. on ja missä mielentilassa? Kiinnostaako hänen olinpaikkansa muita kuin häntä itseään? Leuhkuus ja omakehu haiskahtavat pahasti tuossa ketjun aloituksessa. Sitä paitsi sekoamisensa huomaa kukin itse viimeiseksi, jos silloinkaan.
Kiitos mielenkiinnosta persoonaani kohtaan!
Olen elinkumppanini kanssa parhaillaan Monacossa hieman rahaa
pesemässä.
Suoraan sanoen olen osittain koalition asioilla tutustumassa maan hallintorakenteisiin. Toimeenpanovaltaa täällä hoitaa valtioministeri, joka on nelijäsenisen hallitusneuvoston puheenjohtaja. Tämä malli saattaisi sopia
myös Hämeenlinnaan; itseoikeutetusti minun toimiessa kuningaskunnan
ruhtinaana.
Olemme parhaillaan lähdössä Monte Carlon Casino:lle baccara pöytään.
Deo Juvante
Kari IV
vai niin.
Nyt en ymmärrä edelleenkään mitään, mutta ehkä kysymys on jostain paikallisesta vitsistä.
Hei Pekka, hesalaisten ymmärryksessä onkin tunnetusti paljon puutteita.
Tätä ketjua ei saa poistaa, että tiedetään missä kukin on ja mitä tekemässä ja onko seonnut vai ei.
Kartsa, kerro nyt missä olet ja mikä on mielentilasi ?
Olen tänäänkin ja mielentilani on minulle arvoitus. Olen liikkeessä mutta en liikematkalla. Palataan ehdottomasti huomenissa asiaan, joten kärsivällisyyttä kaikki alamaiseni.
Kartsa on kyllä valppaasti kuulolla, mutta hän on kiireinen mies, joten pitää ymmärtää, jos hän ei ihan joka päivä tiedota mielentilastaan. Uutta kriittistä ja entistä loistavampaa blogia on tekeillä, kuulin PS:n puoluetoimistolla Hallituskadulla.
Joku kirjoitti että on Gey Veskissä. En löytänyt mutta onko paikka olemassa?
Tänne voisi raportoida menemisistään vain semmoiset henkilöt, jotka luulevat että heidän menonsa kiinnostaa kaupunkilaisia, pois siis kaikenmaailman gey veskit ja don juanit
Hyvä ehdotus ja siksipä kerron, että minä olet giltsini kanssa tänään biitsillä koko päivän ja varaan aurinkorasvaa ja evästä riittävästi koriin. Kaikenmaailman ihmisen ei todellakaan tule tänne menemisiään raportoida.
Minä uus perus suomalainen mennä Kreikka, siellä halpa ja aurinko paista. Minä tulla sieltä kolme vuotta sitte ja liitty perus suomalainen
Kaartsa, missä sä oot kun et oe kirjoitellu tänne moneen päivään, kaipaamme analyysejäsi !
Kaikki muutkin tänään biitsille, on meinaan kesän viimeisiä aurinkoisia päiviä. Oli sitten seonnut tai ei, niin kaikille paistaa sama aurinko.
TIEDOTE nro 2. Olemme hiomassa koalition yhteistä puoluestrategiaa, jolla saamme kristilliset ja kommunistit tiputettua lautakuntapaikoilta.
TIEDOTE nro 3. Hei haloo, nyt juonitellaan strategiaa, jolla saadaan kansalaiset uskomaan, että koalitio sai enemmän ääniä kuin SDP ja kok yhteensä. Eikös koalitio voittanutkin vaalit, eiköstä? Olemme avoimia, toisin kuin SDP ja kok, ja ilmoitamme jo nyt ennen neuvotteluja, että Harista tulee kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Kannusta valtuuston puheenjohtaja. Emme kähmi, toisin kuin SDP ja kok, vaan korostamme avoimuutta ja rehellistä tiedottamista. Korostamme vielä, että emme ole yhtään sovinisteja, vaikka tällä kertaa naisia ei valitakaan johtopaikoille.
En nyt pysty viettämään aikaani enään auringossa ja myös giltsini paloi eilen ja olen näin tavoitettavissa koko päivän hyvät alamaiset. Puheet sekoamisestani ovat hieman liioittelevia.
Mikäli jotain sattuu kiinnostamaan niin olen olen lataamossa ja monet kommentit
tässä ketjussa ovat mielikuvituksen tuotetta.
Kuulemiin!
Kari Ii kala
En tiedä?
Selvennätkö vähän oletko mahdollisesti Floridassa,
Cote de Azurilla vai missä avoautossa piereskelemässä ?
Minun sekomisesta kylvetetyt huhut on huhuja.
Kuka täällä ennanaikaisesti kylvi huhuja?
Oliko se Kärppänen, kun on maajussien kirjoissa?
Onko sisäistä valtataistelua?
Gay a liti onin muut jäsenet voisi raportoida matkoistaan
Täällä onkin näemmä koolla kaikki kaupungin suuruudenhullut.
Olin Hippaloissa, kun luin mainoksen väärin ja luulin meneväni Pippaloihin. Siellä oli pelkkiä pikkumukuloita ja aattelin, että olen seonnut, mutta sitten luin mainoksen uudestaan ja asia selkis. En siin olekaan seonnut - luojan kiitos.
Tiedoksi vaan murtovarkaille, että minäkin olen Atlantin takana seuraavan kuukauden, enkä ole seonnut. Ja kaikkihan tietävät tarkkaan osoitteeni.
Kalle af Koalit
Minä lähden nyt täältä Lammin perukoilta tulemaan keskustaa kohti, toivottavasti ei ole ruuhkaa etten sekoo
Käväisen kirjastossa pikimmiten ja lainaan dekkareita.
Multa tulee
Olen Lammilla ja seonut, mun narsisismia ihailee koko vähä-älyinen kansanosa ja ne äänestää mua
Voisi olla paikallaa uusi tiedote
Bulgarialaiset murtomiehet heippa vaan, tulin jo takaisin viikon reissultani, että turha enää tulla meille tiirikoimaan.
Kartsa on palannut tänne kommentoimaan, hyvä Jartsa !
Kyllähän se sitten kommentoi, kun tarpeeksi moni provosoi.
Karstsa oletko ihan maisemissa vai missä, laita tänne tiukkaa anaalilyysiä !
Voi juku, kaikki on jossain hienoissa paikoissa ja meikäläisen täytyy vaan mennä maanantaina taas töihin. Eikä Kartsakaan kirjoittele mitään loistavaa analyysiä, eikä Teija tai Hannu, kyllä on itkun paikka, viikonloppu on pilalla, kun ei ole analyysejä tai loistavia kannanottoja lueskeltavana. Ei tästä tule mitään. Piileskeleekö koalitio?
Ei koalito piileksi vaan ymmärtää jo hävetä.
Kyösti soitteli, että tänne pitää ilmoittautua, jos on lähössä johonkin. Ollaan menossa Ruotsin puolelle sukulaisiin vähäks aikaa. Samalla katellaan vanhoja volvoja, jos löytyis ostettavaa. Volvoista saa Suomen puolella hyvän voiton. Ollaan nimittäin autoalalla. Kauppa se on mikä kannattaa, jos nyt saa hitusen poiketa aiheesta. Ai niin, mahollisesti Rainer otetaan mukaan reissuun Hesasta.
Nii sen verran vielä, etten ole yhtään seonnut, jos sekin nyt ketä kiinnostaa. Valtesta en mee takuuseen. Saa puhua omasta puolestaan.
Mää olen menossa golden VIP Kakaristoon, siellä on kunnon lattia ja juontaja, baari myös auki. Valtelle terveisiä, ravitkin on Jämsässä joskun
Terve tässä Valte.
Äänestän Karia ja volvoa molemmisa maisa.
Mertsi soiteli, että täällä kirjoittelee joku minun nimellä. Tuo yllä oleva kirjoittaja on kyllä joku vale-Valte ja esiintyy vilpillisesti minun nimellä. Me Taiston kanssa ollaan vakaumuksellisii kokoomuslaisii vaikka kuinka monennessa polvessa eikä oo mieli muuttunut. Oikein tekis mieli laittaa rikosilmoitus tuommosesta toisen nimen käytöstä, ei ole kirjoittaja varmastikaan kaale. Joku ymmärtämätön valkolainen vissiin.
Juu kyllä raveihin mennään ehottomasti, kun ollaan Ruotsista palattu.
Jatkoa.. meikäläiset äänestää kyllä kokoomusta, ollaan sen verran kapitalistia ja yrittäjähenkisiä, ettei voi aatellakaa mitään koalitioita, jossa on kommunistia ja maanomistajien maalaisliittoo mukana sekä varsinkin tämä rasistinen persupuolue. Meikäläiset haluaa pysytellä kaukana rasismista niin kun voitte varmaankii kuvitella.
Meni hankintahintaan ..
Kuule Taistoo, kokoomus voi laittaa sut työhön ... Aattele jos joudut ostamaan työpaidan ? Milloin lähdetään raveihin Jämsään ?
Tänään ei ollut raveja, ajoin
Kilpakorven ohitse
Hei, minä olen vessassa tabletin kanssa.
Siis Key Veskissä vai pelkässä veskissä ?
Minä olen Romaniassa kerjäysmatkalla
Terve Taisto, siekii oot sitte kirjoitusmiehii, huomasin yllättäen. Tekstiä tulee ja mielipidettä solkenaan. Ootko nyt menossa vai tulossa?
Terve koko suku, ollaan lähössä Pariisiin ostamaan naisille pitsiä ja samettia, kun on taas tarvis uusia hameita ja röijyjä. Jos kellä on mitä tuotettavaa sieltä (silkkiä, samettia, koruja tms.) niin pankaa tulemaan viestiä. Tuodaan samalla.
Lähden kauppaan. Viivyn noin puoli tuntia ja olen järjissäni, kun kysyin porukoilta, ellei sitten vaan olleet kohteliaita.
Minä elän unelmissa
Olen tänään niin itseäni täynnä että tässä tämä.
Muija komensi puskiin poimiin viinimarjoja enkä millään viittis. Sen verran vielä järki pelaa kumminkin, etten uskalla panna hanttiin.
Eikös tuo aloitustekstikin kuuluisi HäSa:n yleisönosastoon, että laajempikin kansanjoukko tietäisi missä K.I. majailee milloinkin ja missä mielentilassa hän omasta mielestään on? Nimen alla pitää vaan lehdessä olla ehdottomasti kunnallisvaaliehdokas (koalitio).
Hei, mennään mökille saunomaan ja uimaan, hieno päivä tulossa.
Tänään kirjoitan taas HäSa:n yleisönosastoon, kunhan kerkiän kaivaa kymmenen vuoden takaiset valtuuston pöytäkirjat esille, että saan teille paljon numeroita tekstiini kahden desimaalin tarkkuudella. Olenhan kunnallisvaaliehdokas (ps) ja haluan mainostaa kaikin keinoin tietämystäni jatkuvasti viikoittain vaaleihin asti.
Numerot ovat kova sana koska niitä eivät ymmärtämättömät ymmärrä vaan jumaloivat mistä esimerkkejä löytää läheltä.
Minä lähden nyt Tampereelle veneellä
Minäkin ajattelin kirjoittaa yleisönosastoon ja samalla aloittaa täällä uuden keskustelun aiheesta "Me perussuomalaiset pelastamme kaupungin konkurssilta, kun meillä vaan on oikeaa tietämystä". Eikö olisi hieno otsikko? Tekstistä tullee aika pitkä, noin 23 sivua, mutta lyhennän lehtiversiota, muuten kok/sdp-myönteinen hyvä veli -lehti karsii kirjoitusta omavaltaisesti ja sanomani voi vääristyä.
Ajattelin myös lähettää HPK-mafiaa kannattavan lehden päätoimittajalle pitkän kirjeen, jossa tulen valittamaan lehden tiedotuslinjasta ja vaadin paluuta entiseen 1950-lukulaiseen tiedonvälitykseen. Lehti tukee ja myötäilee liikaa hämeenlinnalaista liike-elämää sekä johtavia poliitikkoja ja kannattaa kaupungin nopeaa kehitystä ja suurimittaista rakentamisbuumia sekä samalla verotulojen kasvua.
Lähden valmistelemaan tekstejäni pitkähkölle kirjoitusmatkalle Mosambikiin. Opiskelen samalla sikäläistä kulttuuria ja tarkkailen Afrikan köyhimmän maan tapaa hoitaa talouttaan. Tuon sieltä vinkkejä Hämeenlinnaan. Minulla on ylivertainen taloustietämys, jota aion jakaa sikäläisille päättäjille, jotka eivät suoraan sanottuna ole älyn jättiläisiä. Harjoitan maassa myös pienimuotoista liiketoimintaa.
Taas todella vahva tietopaketti tuo aloitusteksti. Kiitos, kiitos, kiitos loistavasta tiedottamisesta K.I.
Kyllä lehdistötiedote olisi paikallaan, aloittaja. Tätä keskustelua lukee ani harva.
Ilkkala on kova tekeen tiedotteita. En silti äänestä persua.
Se on myös kova poika hakeen numeroita papereista. Niillä tekee vaikutuksen persuihin, vaikkei mitään omaa sanottavaa olisikaan, muuta kuin valitusta.
Mikähän mahtaa olla tämän hetken tilanne aloittajalla?
Olen tänään uusia numeroita etsimässä ja esittelen ne kohta.
Olin näkevinäni myös K:n kaupunginarkistossa etsimässä vuosikymmenien takaisia numeroita. Mitenkähän se vanhusten vaippatilanne oli kaupungissa v. 1962? Entä henkilöstömitoitus vanhustenhuoltolaitoksissa tuolloin ja nyt? Nämä kysymykset päällimmäisinä kiinnostaisivat.
Paljonko kaupungilla oli sijoituksia v. 1962 (vrt. vuosi 2012)? Voisiko K.I. hakea samalla tiedot myös tästä mieltä polttavasta probleemasta? Olisi niin kiva palata tuonne 50 vuoden taakse.
Hei Luciano Numerotti, joko löysit vakuuttavat numerot? Niistä varmaan persut taas ilahtuvat.
Koskahan Ilkkala tiedottaa vastaanottoaikansa persujen puoluetoimistolla? Olisi aika paljon kyseltävää, mutta mieluummin keskustelisin henkilökohtaisesti, face to face. Äänestän, mutta varmaankaan en koalitiota, koska ehdokkaat eivät vakuuta. Tähänastiset mielipiteet ovat olleet kuin suoraan taantumuksen takalävestä.
Minä juon nyt kahvia, 100,00 prosenttista Juhla-mokaa
Me nautimme Kärpäsen kanssa Mahla-Jukkaa.
Onko vielä Key Westissä?
Jos huhut ovat ennenaikaiset K.I., milloin ovat paikkansapitävät? Vaalien edelläkö? Tiedota sitten, että tiedetään.
Hauska ketju aloituksesta lähtien. On tosi tärkeää tietää, missä kukin on, varsinkin jos on jossakin kaukana ulkomailla.
En tiedä missä olen mutta tosi kaukana ulkomailla ja se on tosi tärkeää. Numerot on matkalaukussa.
Aika lapselliseksi mennyt nämä keskustelut. Ainahan täällä on ollut typeriäkin aiheita, mutta nyt näihin poliittisempiin kannanottoihin on innostunut lapsetkin.
Eipä lisäämistä ja kiitos tästäkin oikein itsetäyteiselle aloittajalle.
Niin on lapsellista, varsinkin tuo aloitus!
Päräytän Tunturin käyntiin ja lähden hakeen perjantaipulloa Hämeenlinnasta. Mukavaa iltaa kaikille!
Onpa tyypeillä ikävä Iikkalan persua.
Nim.merk. boring osuu että lapsellista on. Aloittajan täytyy olla autokauppias tms. liikemies mutta en tunne, ei tuollaista muu tekisi. Voisi tällaisen avauksen jättää omaan arvoon!?
Vai autojoppari!!!!!!
Nyt menen keittään iltakahveita ja otan konjakkikopsut kahvin kyytipojaksi.
Joko korkkasit pullos "Renkosta päivää"?
Ketjulla on paljonkin käyttöä vaaleihin asti ja tämä on hyvä meidän aktivistien huomata.
Huhut sekoamisestani pitävät paikkaansa.
Olen nyt lataamossa.
En kestänyt enää.
Arska Tankojuoppo
Kylätie 5
Hämeenlinna
FINLAND
Onks tää se Tenamies
Jälleen vahva tietopaketti Ilkkalalta, eikö niin Sp ja FaktaaM?
Olen taas niin.
Muutkin persut voisivat täällä ilmoitella, ovatko seonneet vai ei ja missä milloinkin kuljeskelevat. Tiedettäisiin kiertää kaukaa.
Minä on Pariisissa, aurinko paistaa Cafe au lait ja kroissantti maistuu !
Ei taida muut olla ihan näin lapsellisia
Kovin monta muuta persuehdokasta ei taida olla, kun ei mitään ehdokaslistoja ole näkynyt missään. Eikö oikein meinaa löytyä ehdokkaita persuille? Tai sitten ovat seonneita eivätkä kehtaa täällä tunnustaa.
Olen lukemassa kuntalakia kohdasta virkamiehen erottaminen, mutta on niin mutkakieltä että voipi mennä tässä aikaa kauankki.
Oletko kaupunginarkistossa vaivaamassa virkamiehiä ?
Upeat olot, Singaporessa aurinko paistaa ( 30 C) ympäri vuoden. Hieno maa ja kaupunki. Tapelkaa siellä keskenänne ja kinastelkaa perskepujen kanssa. Tulen vaaleihin mennessä takaisin, mutta en perskepuja äänestämään.
Aivan upeaa, kiitos aloittajapellelle. Asiaa ei mukaan mahdu yhtään mutta valtavan paljon lapsenmieltä.
Nyt olen takaisin olen lentokentällä
Persukset puutuu näitä lukiessa. Nyt lähden uimaan.
Terve.
Tiedot sekoamisestani pitävät paikkansa ja olen nyt toista kertaa ilmottanut persujen ja muiden ehdokkaaksi jossain vaaleissa ilmeisesti Kei Veskissä kun on niin kuuma mutta äänestäkää jokatapauksessa.
Hyvä, käytätkö muuten Emboa ?
Kaikki käyttää.
Lähden iltakirppikselle myymään merkkivaatteitani (kerran käytettyjä), on iltapukuja ym. ylellistä. Löytyy myös muodikkaita kenkiä ja laukkuja (tunnettuja merkkejä). Loput myyn Myllymäen kalliolla la 25.8. klo 11 - 14 kaupunginosakirppiksellä. Siellä kuulemma käy paljon väkeä. En halua mainostaa, mutta tiedättepähän nyt missä olen tänään ja lauantaina. Tulkaa tapaamaan. Jutellaan vaikka tulevista vaaleista ja kaupunginjohtajien erottamisesta. Olen myös ehdokas.
Onko myynnissä Floridasta edullisesti ostettuja hillfigereitä ja ralf laureeneja ?
Mää meinasin lähtee kauppaan, mutta rupeskin sataan rankasti.
Syntyykö uusia valituksia ihan Hämeenlinnassa vai pitääkö lähteä kirjoitusmatkalle ?
Syntyy niitä valituksia missä vaan.
Aivoni käyvät ylikierroksilla, minuntäytyy valittaaa !!!! Minä valitan kaikista, jopa sinusta ! Minä olen paras ja valitan, inulla on ustetta enemmän kuin sinulla ja kopiokone ja kaivan kaupuninarkistosta. Erotan kaikki kun pääsen valtaa, vittu mää olen paras !!!!!!
Iltaa, huhut vatsani sekoamisesta eivät ole ylimitoitettuja, istun vessassa. Uskon että kaikkia Hämeenlinnalaisia kiinostaa asiani,olenhan valtuustoehdokas.
Jutta Urpilainen
Monte Carlo
Switzerland
75 kg
Onko kuitenkin ylevästi varattu busineesluokan lennot suoraan Key Westiin, sieltä sitten ohjailemaan hämeenlinnalaisia persupolosia
Hämeenlinna, Hauho, syvältä? Vai mitä yritätte sanoa?
Onko tuon Iikkalan sekoamiset vielä ennenaikaisia, joista se puhuu tuossa
aloituksessaan helmikuussa?
Miten muuten sekoaminen voi olla ennenaikaista, mikäli on aina ollut enemmän
tai vähemmän sekaisin?
Ilkkala vois päivittää tiedotteensa. Onko tilanne vielä sama kuin alkuvuodesta. Mahdolliset äänestäjät olisivat varmaan kiinnostuneita tietämään, onko sekoamattomuusjulistus vielä voimassa.
Akka määräs poimiin karviaisia, kun ei itte viitti. Joten seuraavat 4 - 5 tuntia vietän marjapuskissa. On muuten maailman karmeinta puuhaa, sormet piikkejä täys ja käsivarret raapaleilla.
Taas, voi sua parkaa. Ehdota eukolles, että rupeet kansalaisaktivistiksi ja sinun täytyy kirjoittaa vähintään 600-sivuinen kantelu josta kusta oikeuskanslerille. Siinä on lumi maassa ennenkuin on valmista. Ja jos joudut lumitöihin, niin aloita joku uus kantelu.
Kiitos neuvosta Josta Kusta. Aloitan kantelun kirjoittamisen heti kun saan loput karviaiset ämpäriin. Kanteluni koskee useitakin koalition jäseniä, jotka ovat lainvastaisesti ja törkeästi kunniaa loukaten erotelleet kaupunginjohtajia milloin missäkin palstoilla ja ehdotelleet ihan valtuustossa asti (takapirun avustuksella) epäluottamuslauseita kaupungin innovatiiviselle ja pätevälle johdolle. Kyllä valtuutettujen pitäisi tuntea lakia vähän enemmän, ennen kuin mennään puhumaan läpiä päähänsä. Valituksesta tulee jopa enemmän kuin 600-sivuinen.
Oletko valmis käyttämään elämääsi valituksiin ? Tietenkin jos on heikko mielentila niin silloinhan asialle ei voi mitään
"Tossun alla vieläkin" on ihan oikeassa. Pitäisi valtuutettujen miettiä kaksikin kertaa mitä suustaan päästävät. Soukolan puheenvuoro valtuustossa oli ala-arvoista ja halveksittavaa suun pieksentää, tosiaan läpiä päähän. Sitä tullaan kuulemaan varmaan seuraavassakin valtuustossa persujen suusta.
Ikävää, että olet tossun alla. Mutta lohdutukseksi: "Parempi tossun alla kuin taivasalla." Tämän opin minäkin olen painanut mieleeni.
Menen maate, enkä lue enää yhtään persumyönteistä ketjua. Huomisesta en mene takuuseen, voin silloin puuttua muutamiin vaalipropagandistisiin perskepujen lausahduksiin. Lähinnä niitä on ollut kaksi nimeltä tunnettua persua kaksi hännystelijää, jotka täällä mollaavat kilpaa muita puolueita.
Minäkin menen maate, vaikka kello ei ole kuin vähän päälle seitsemän, mutta kun tuli raadettua melkein vuorokausi mokillä hiki hatussa akkojen puutarhaideoitten perässä. Siinä lapio heilui ja kottikärryt saivat kyytiä. Kiviä siirreltiin ja multaa kärrättiin. Välillä haettiin taimia puutarhalta, mitä lie perennoja. Akat (muija ja sen sisko) oli kattoneet Huvila ja huussi -ohjelmia ihan liian kanssa, kaikki uusinnat mukaan lukien. Niissä - hitsi vie - aina miehet tekee kaikki raskaat työt ja eukot vaan suunnittelee puutarhakeinussa kahvia hörppien.
Terve!
Tänään minä kerron ennen kerrokaan missä minä oleskelen mutta rahaa on täälläkin. Muistakaa äänestää minua korostan minua.
Minä lähdin ulkomaille, ihan Ruotsin risteilylle, sahän on lännessä eli westissä. Syön muuten viking buffetissa katkarapuja. Mahtaa siellä Possentiellä harmittaa !
Kylläpä täällä ilkamoidaan aloittajan kustannuksella, minkä kyllä ymmärtää typerän aloitustekstin luettuaan.
Ei oppi ojaan kaada
Remarit ei sortus kirjotteleen noin lapsellisia kun toi alottaja.
Olin leipäjonossa ja näin siellä monta puoluetoveria. Terveisiä vaan kaikille. Nähdään Hallituskadun toimistolla iltapäiväkahveella.
Oliko ihan pakko ylvästellä tuolla Amerikan-matkalla? Typerää leuhkimista aloittaja!
Olen paras, vaikka firmani liikevaihto kasvoi ensin 50,00 prosenttia ja sitten putosi 50,00 prosentia, olen aikamoinen villa johtaja ja minulla on kykyjä vaikka mihin, olen yksinkertaisesti PARAS ja kaikki lusmut työläiset voi ÄÄNESTÄÄ MINUA olen BIZNESS MIES suurella B llä, ksinkertiasesti paras, valitan kaikesta ja olen NARSISTI
Johtajamme SOINI sai puhuttua ympäri juopon rakennusmiehen Pihtiputaalta meidän EHDOKKAAKSI kunnalisvaaleihin, eika hyvin !!!!!! KOKOOMUS Ei pysty Samaan
Johtajamme SOINI sai puhuttua ympäri juopon rakennusmiehen Pihtiputaalta meidän EHDOKKAAKSI kunnalisvaaleihin, eika hyvin !!!!!! KOKOOMUS Ei pysty Samaan
Vähän tylsäks muuttunut tääkin palsta, kun ei aloittaja enää pistä hanttiin. Ei saa vastusta inttäjästä. Amerikoissako se piileksii opinto- ja liikematkalla? Onko kirjoitustaito ruostunut?
Ei uskalla, kun saa nykyisin satanolla tauluun täällä.
Kannattaisi matkustaa sinne Walesiin tekemään se MBA loppuun va jäikö se aloittamatta
Ei teistä kolmen sanan veijareista ole aloittajalle niin paskan vertaa vastusta .."sata nolla" :DD, aika tyhmää noihin teidän kommentteihin olisi hänen vastata.
Jupistaan me nimmarit vaan, mutta jos oikeasti Ilkkalasta vastuksen haluutte, niin oma nimi alle kiitos...ette uskalla, tiedän, en minäkään uskaltaisi noilla näytöillä, siksi paree jupista vaan nimmarilla.
Näytöt uupuvat sinultakin vaikka et nöpönassu sitä itse havainnoi kun vaadit nimimerkillä nimiä esiin. Jatkaa jupinaa nimmarilla.
kuten jo itsekin totesin..:D huomenta.
Lulunkin kannattaisi julkaista TIEDOTE, onko järjissään kun hakee Valkeakoskelle töihin (SDP ja KOK valtapuolueet). Toiveajattelua persulta yrittää töihin Koskiin. Olis vaan Lulukin pysynyt kok-puolueessa, niin olisi jotain mahdollisuuksia. Mutta voi voi kun Kari kerkisi houkutella persuksi. Eihän persuja mihinkään virkaan valita.
Katsa onko hyviä remonttikohteita, eikös sulla ole jotain toimintaa lahdensivuntiellä ? Tee sinne julkisivuremontti ?
Meikäpoika lähteekin TURKKIIN ei varmaan ihan perus suomalainen löhdekkään noin kauas ? Eihän se tietenkää olr mikään Key West mutta ulkomaille kuitenkin
Mites Kartsa nyt menee, olet kirjoitellut jostain julkisivuremontista, mutta meitä sinun äänestäjiäsi kiinnostaa nykyinen henkinen kunto ja olinpaikka ?
Todellakin, ei voi tehdä äänestyspäätöstä ennen kuin tietää mahdollisen ehdokkaansa psyykkisen kunnon. Joten, mitenkäs on nykyinen tila?
Karista ja Lulusta on jo yleisesti ja laajalti kaupungissa todettu, etteivät ole täysissä järjissään kaikkien omituisten valitustensa ja selvityspyyntöjensä kanssa. Mutta mites on sen kolmannen persun kanssa, joka siellä valtuustossa on hääräävinään. Istuu kh:ssa ja päättää siellä toista kuin sitten valtuustossa.
Onk se se poliisi ? Vai joku juoksija ?
Onks se helikopterimies ?
Me ollaan ny ton Soinin Timpan kans kopsuilla, se päätti ilmottaa, että on
sairaslomilla. Siellä Hesan päässä on sen Julman keissi päällä ja Timpalle
tuli vähän hätä käteen, niin se tuli majailemaan tänne parikskolmeks päivää.
Täällä jossain Hämeenlinnassa,
Kari ja Timo
Matkustajakodissako ?
Hei, mä olenehdokkasna, läheiset, ystävät ja muut mussun mussut, vois äänestää mut valtuustoon !
Muista kirjoitella sitten ahkerasti tänne joka palstalle arvosteluja ja valituksia ja HäSan yleisönosastoon ainakin joka toinen päivä, muuten et pääse valtuustoon. Muista myös kaivaa kaikki numerot vanhoista pöytäkirjoista, että telkstisi näyttäisi viisaalta. Ja pitkästi on kirjoitettava, vaikkei mitään uutta sanottavaakaan olisi.
Mää kävin katsomassa Vexi Salmen konsertin Verkatehtaalla ja ilman muuta se pitää purkaa kuten Kari vaatii, käyttömenot alas ja valitus perään. Aivoni käyvät ylikierroksilla mun täytytyy valittaa valittaa kohta lähden Floridaanja siellä kirjoitan valituksia !!!!!
Heti tunnin sisällä on vastattava jokaikiseen provokatoriseen mielipiteeseen, että persujen vastustajat saavat nauraa sydämensä kyllyydestä herkkähipiäisille persuehdokkaalle. Ja kaikki Innoparkiin sijoitetut veronmaksajien rahat on muistettava luetella kymmeneen kertaan joka ketjussa vähintään kahden desimaalin tarkkuudella. Se tekee vaikutuksen äänestäjiin.
Ketkä muut persuehdokkaat ovat Key Westissä tai muualla opinto- ja kirjoitusmatkalla? Kirjoituksia aletaan nyt syynätä sillä silmällä, että onko suuresta lännestä opittu mitään.
Istun pöntöllä, siirryn kohta tuohon kahden metrin päässä olevaan saunaan, neliöhinä 5.000 euroa, osoite ei ole Boosentie
Olen maailmanympärysmatkalla.
Kohta on 300 kylää, kaupunkia ja sensellaista koluttu.
Tälläinen pieni irtiotto ennen vaaleja tekee hyvää, ei sitä aina jaksa olla valittamassa, mutta hirveät vierotusoireet mulla tosin on.
Ei hätää, on kuitenkin kunnon tropit matkassa.
Ilmoitan äänestysnumeroni välittömästi palstalaisille, kunhan se on tiedossa.
Tosin ei sillä niin väliä ole ketä perussuomalaista äänestätte kunhan se olen
minä!
Hyvää Illanjatkoa,
Kari Iikakkala
Monte Carlo, Monaco (Casinon Baccarat pyötä nro 3).
Hyvä Kartsa, Monaco on juuri oikea paikka virittäytyä vaalitunnelmaan. Olen itsekin käynyt siellä 30 kertaa. Hermitage on hyvä hotelli, hieman edullisempi kuin Hotel de Paris, mutta kun kuuluvat samaan ketjuun niin sisäänpääsy Casinolle kuuluu hintaan. kos haluat veneilemän niin ilmoita täällä, ystäväni osti just 10 metrisen rib veneen 2x350 hv Yamaha koneilla. Koska olet idolini niin järjestän sun veneilemään jos vain haluat ?
Joko olet palannut Monacosta, seuraavaksi varmaankin Floridaan ?
Kahteen päivään kukaan persupoliitikko ei ole raportoinut matkoistaan, miten me nyt täällä Rengossa sitten pystymme vaaleihin valmistautumaan ? Onko Iikakkala vielä Munakossa ?
n
Se raportoi valituksia aina välipäivinä HäSa:n yleisönosastoon Lulun kanssa. Renkossakin voitte lukee HäSaa, jos on ikävä.
Kävin muutama päivä sitten hakemassa EU-ruokaa kassillisen, vaikka en Eu:ta enkä euroa kannatakaan. Mutta hyviä oli näkkileivät ja jauhotkin melkein tuoreita. Kelpas penskoille kyllä. kun paistoin jauhoista lettuja.
Hienoa, olet tyypillinen perssuomalaisten kanattaja, ei kun uurnille !
Hahhahhaa, persutkin syö EU-tukiruokaa, vaikka EU on niitten ohjelman mukaan pehvasta. Kiva tietää. Persujen kai pitäis boikotoida noita ruokajakeluita, jos ovat "Suomi suomalaisille" ja "Ulos EU:sta" - linjallaan.
Persujen kannattajat juuri tarvitsevat ruoka-apua, Lullu anna meille makarooonia
Salasana liian lyhyt ilmoitti tietokone
MInä lähden Virre -matkalle Key Westiin nyt lauantaina
Olen tänään lukemassa monen yrityksen tilinpäätöstä ja nyt huhut ei ole ennenaikaisia. Lounaaksi syön Lullu-makaroonia.
Heitzan, Floridan matkani lähestyy, mitä pakkaisin mukaan ? tarvitsenko uima-housuja vai ottaisinko mukaan vaan kannettavan ja virretunnukset?
Uima-housut jätän pois, edessä on kuitenkin kymmenien tuntien työpäiviä kirjoittaa valituksia. Otan varmuuden vuoksi kahdet virre tunnukset mukaan
.
Juu ihan turhan olisin ottanut uima-housut mukaan tänne Key Westiin, ikean työpöydän kokoaminen vei kolme päivää ja NYT alan kirjoitta VALITUKSIAA
Nyt olen Vaakunan baarissa pelkkä kylpy pyyhe ympärillä, mulla on nääs sviitti täällä Poseentiellä. Vetäkää kaiki Kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraatit v päähänne, täältä tullaan, Pötky jyrää!
Eikö kukaan mene mihinkään tänään?
Meneekö kukaan edes Espanjaan ?
Entäs Kreikkaan ?
Uhkaavasti lähestyy 300 kommentin raja, tämä on fattastista !
Eikö kukaan mene ulkomaille täältä vesisateesta? Päästäisiin kadehtimaan.
Lähden jatkamaan kesää Singaporeen. Se on paratiisi maan päällä.
Kerron että olen koska teidän tulee tietää että olen.
Fattastista, tänään vielä mennään yli 300 kommentin, tämän kaikkien aikojen naurettavimman tilapäivityksen kanssa.
Voisiko joku kertoa kuka on tämä Kari Ilkkala joka teki ennätyksen.
Huomenna S:poressa formulat ensin ja sitten kasinolle ! Wau !
Mahtavaa, Fattastista, tämä omahyväinen tilapäivitys on saavuttanut 300 kommentin rajan, ei muuta kuin äänestämään tätä meidän uutta MESsiasta, peili pöydälle ottaa eteen
Oli niin inspiroiva (heh!) aloitus, ettei malta olla jatkamatta ketjua.
Millon vaalit on jos tulisin oikein paikan päälle äänestämään ?
Skortti
Olen Bang Tao Beachilla Secret Massagessa, aaaaah !
Joko Kari Ilkala on perillä kuka huhuja levittää hänen sekoamisestaan kun lupasi ottaa suoraan yhteyttä ja kertoa onko sekaisin vai ei. Tai siis tilannekin on voinut muuttua viestin laatimisen jälkeen. Kumma ettei ole vaatinut sensuroimaan tätäkin tosihauskaa ketjua.
Olemme laatimassa uusia yleisönosastokirjoituksia Hämeen Sanomiin. Odottamassa on jo 19 valmista kirjoitusta eri aiheista. Toivottavasti lehti ehtii julkaista ne ennen vaaleja. Olemme ruotineet kohta lähes kaikki tämän vuoden päätökset ja moitimme etenkin huonosti valmisteltuja päätösehdotuksia kuten myös niistä johtuneita vääriä päätöksiä. Kaupunkilaisille pitää tiedottaa kaikista vääryyksistä ja suhmuroinneista ja hv-kytkennöistä. Avoimuus on avainsanamme ja vaaliteemamme. Kaikki uurnille!
Julkaiseeko Lullu omalla nimellä Karrin sepustuksia ??
Molempien nimet pistetään alle ja välillä vielä Soukolan nimi pyydetään kolmanneksi. Sehan on sentään kansanedustaja eli sillä on arvovaltainen titteli.
Valitan siitä, ettei HäSa julkaise lähettämiäni kirjoituksia. Viimeisimmät valitusvirteni koskevat asfalttikartellia ja takauksia. Niistä on tehty täysin väärät päätökset, joita me persut emme hyväksy, ja ne on tehty vieläpä epädemokraattisesti. Mutta kyllä Viikkouutiset ne jutut vielä julkaisee, saattepa nähdä. Olen oikein vihainen, kun tietojani pimitetään. Avoimuus on avainsanani. Menen otattamaan uuden valokuvan itsestäni, jossa näytän enemmän ikäiseltäni. Lukekaa Viikkouutisia.
Mistä löytyy viimeisin kommentti ?
Kari sentään ilmoittaa rehellisesti ettei ole seonnut. Kukaan muu persuehdokas ei ole ilmoittanut. Mitä tästä voimmekaan päätellä? Nyt ei voi ajatellakaan äänestävänsä ketään muuta persua. Karikin voisi kyllä päivittää tiedot tai aletaan epäillä, pitääkö tiedote enää paikkaansa.
Kuka persuehdokkaista ei ole seonnut? Tärkeä tieto äänestäjille.
Kuka muu ehdokas EI OLE seonnut? Olisi hyvä tietää ennen vaaleja. Vaalien jälkeen saa vapaasti seota.
Kaikki valtuustoon pyrkivät ovat seonneita. Oikein paistattelevat itsetyytyväisyydessään, erinomaisuudessaan ja omahyväisyydessään. Kaupungin järkevimmät, fiksuimmat ja koulutetuimmat eivät edes halua moiseen pölhökööriin kuulua. Ikävä kyllä, ei löydy nykyisistä ehdokkaista tarpeeksi sivistynyttä ja osaavaa päättäjää.
Onkohan se yks valeriiploomi-insinööri ? Pelkkä insinööri on yleensä sen verran yksinkrtainen, että menee vaikka minne.
Olen kallonkutistus-, huumevieroitus- ja pakkohoitomatkalla. Palaan vasta vaalien jälkeen, jos silloinkaan. Joten vähään aikaan ette näe kirjoituksiani lehtien palstoilla tai blogeissa.
Olenko minä seonnut, kun näen joka puolella salaliittoja, väärinkäytöksiä, petkutusta, vilppiä, rikollista kähmintää, perättömiä pötypuheita, virheitä, tietojen pimitystä, asioiden valmistelemattomuutta, vääriä päätöksiä, tuhlailua, turhia investointeja, kansan tahdon halveksuntaa ja kaikinpuolista pahantahtoisuutta jokaisessa päättäjässä ja virkamiehessä. Kaikki tekevät kaiken niin väärin ja kaupungin edun vastaisesti. Vain minä tekisin kaiken oikein, jos olisin diktaattori ja saisin yksin päättää. Miksi minun pitäisi neuvotella kenenkään kanssa mitään kompromisseja?
Et varmaankaan, mutta ota firmasi sivut pois netistä jos siellä on jotain suhmurointireferenssejä
Missä Rulu Liikonen on ?
Hei lähden tänään
Thaimaaseen, varmaan teitä perus suoma laisia harmittaa kun joku on rikas !
kihloissa
Lulu on Hallituskadun toimistossa somistamassa näyteikkunaa.
Vaikka emme ole vielä seonneita, tarkkailemme valppaasti, mitä kaikkea kaupunkilaisilta salataan ja sumutetaan. Vaadimme tarkkoja dokumentteja kaikista päätöksistä (myös viimeisten kahdenkymmenen vuoden takaisista) Esityslistojen pitää olla niin tarkkoja, että siellä näkyy kirjattuna ja oikeaksi todistettuna jokainen henkäys, jonka selvittelijä on päästänyt asiaa tutkiessaan ja kaikkien pykälien alamomentit poikkeuksineen. Jos kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä ei ole laskettu, tutkittu ja kirjattu kaikkine sivupolkuineen, vaadimme tarkempia selvityksiä. Palkattakoon vaikka lisää henkilökuntaa selvittelemään.
Onneksi tässä on henkisesti terve tapaus, mitä ei voi sanoa kaikista ehdokkaista
Minua syrjitään mediassa, kun kuvaani ei julkaista joka lehdessä joka sivulla eikä verkkolehdissä puhumattakaan blogeista, kolumneista ja youtubesta, jossa tosin on nyt yksi edustava video julkaistu. Teen varmasti valituksen ja selvityspyynnön. Katsokaa kuitenkin kaikki: youtube lulu riikonen. Enkö olekin edustavan näköinen, kaulukset silitettyinä?
Terveisin eräs dipl.ins./ ammatti puuttuu
Kerro Kari oletko ostanut/liisannut Lexus -maasturin kuten kylillä kertovat ?
Kohta näette minunkin kuvani täällä jokaisessa kommentissani niin kuin Karinkin, että muistaisitte kuinka kaunis olen. Kaikki lehtien toimittajat ovat salaliitossa minua vastaan, kun eivät julkaise kuviani, vaikka olen ehdottomasti kaunein ehdokas ja tarjoan joka päivä joka lehteen kauneimpia kuviani. Pesen tukkanikin pöyheäksi joka päivä, jos vaikka sattuisi lehtikuvaaja tulemaan vastaan. Lisäksi seison kameran edessä kaikissa haastatteluissa, mutta silti kaunista kuvaani ei aina julkaista. Eihän vika voi olla minussa, eihän teidän kenenkään mielestä, eihän? Kylli Kylliäinen sai puolen sivun kokoisen kuvan itsestään lehteen ja minä en. Meitä perussuomalaisia sorretaan pahasti. Lehdistön epäasiallisesta toiminnasta teemme valituksen.
Huomenna lähden Virgin Atlancticin Ykkösluokassa Miamiin ja sieltä Key Westiin. Tulen ennen vaaleja takaisin. laitan Hewllett Packardin laulamaan VALITUKSIA, olen ajaltelllut valittaa oikeinnkunnolla. Virkamiehet ja osastopäälliköt VAROKAAA
Myös kaupungin johtajat erotettava
Kerros missä nyt ylevästi majailet ? Onko paikka pelkkä Hämeenlinna ?
Jokos rupee olemaan ajankohtaista ?
Terve
Joudun peruuttamaan kaiken aiemman koska vaaleissa tulee olla persulipun kantajana rehellinen.
TIEDOTE
Vaalit lähestyvät !
Terävä huomio Kari.
Tänään voi äänestää Hämeenlinnan 70-luvulle
Huomenna poika saunoo! TSAJAJAJAJAJA! Iisakki, joko tutisee?!?
Ei täällä ole Iisakkia nähtykään, äänestäkää vähä-älyiset vaan persuja, tehän ette välltämättä pysty muuttamaan pois Hämeenlinnasta
mikä nyt tuli Kari.
Kävin äänestämässä, ja apua hei, näin vaan entisiä kokoomuslaisia kannattajiani, jotka eivät enää edes tervehtineet. Eivätkö vanhat kannattajani enää kannata minua, vaikka vaan puolue on vaihtunut ja vaikka kuviani on nyt ollut tarpeeksi joka lehdessä?
Uutta tiedotetta peliin, mikä on mielen tila milloin kaupungin johtajat erotetaan ?
Otin perskännit pyhäiltana ja heräsin just. Mitkä on fiilikset Kari?
Ollaan juuri arpomassa kumpi ottaa kh:n puheenjohtajuuden ja kumpi ottaa valtuuston puheenjohtajuuden. Olemmehan voittajia, kun meillä on 10 valtuutettua. Me emme neuvottele, kun me kaksi olemme parhaat ja me valitsemme johtopaikat.
Kaunotar ja hirviö - elokuva putkahti jostakin syystä mieleeni.
Demuleilla ei ole tarjolla kuin jälkimmäistä lajia, varsinainen Halloween-sekoitus.
Ajattelin pyytää oikeuskansleri tutkimaan Boa liitton laillisuuden
Kari voisi tiedottaa taas olin paikastaan ja fiilik sistää meille äänes täjille
En ehdi nyt tiedotella, kun aikani menee kysymyksien ja selvityspyyntöjen tekemiseen virkamiehille. Äänimääräni antaa minulle oikeuden siihen, että koko kaupunginviraston on aamusta iltaan selvitettävä minulle perusteluja joka ainoan veroeuron käyttöön. Vaadin joka laskun nähtäville kaikille kaupunkilaisille. Päät vadille, jos ei minua totella heti ja viivyttelemättä.
Olen ihan lamassa, kun en ollutkaan vaalien äänikuningas.
Mutta olet valittajakuningas
Kohta tulee talvi ja ylväs Key West
Olin jo varannut itselleni kaupunginhallituksen ykköspaikan, mutta voi voi voi, kun ääniä ei tullutkaan tarpeeksi.
En nyt ehdi Key Westiinkään, kun pitää pyytää selvityksiä virastolta useita päivässä ja jopa yöllä on kirjoiteltava sähköposteja. Se vie aikaa, kuten voitte kuvitella.
Kari, jos olet jälleen siellä hienossa Key Westissä, niin voisitko kommentoida USA:n presidentinvaaleja, melkoista suhmurointiä ja hyvä veli järjestelmää kun ei .floridan tulokset ole tullut. Sinun pitäisi siirtyä suoraan USAn politiikkasn, olet niin mahtava !
Mikähän on tilanne kaupunginjohtajien erottamisessa ja kaupunginhallituksen puheenjohtajuudessa. Tietenkään nämä eivät ole yhtä kiinnostavia asioita kuin luksusmatkoista raportoiminen, mutta kuitenkin on meille Karia äänestäneille luvattu. Tais olla melkoista kusetusta kun mitään ei tapahdu. Verkatehdastakaan ei ole vielä alettu purkaa.
Mikä maa, mikä valuutta ?
USA ja dollari va Suomi ja Markka ?
Lupaukset petetty, kaupungin johtaja siellä vaan istuvat eivätkä velat ole muuttneet saataviksi
Jaa olis taas aika Lähteä Floridaan..
Nyt vastako te sen kusetuksen huomasitte? Olisitte ajatelleet vähän aivoillanne ennen vaaleja.
Lähden ostamaan 10 sentillä leipää Reskalta, jos olis vaikka Kärpänen myymässä hauholaista ruisleipää. Miltähän se koalitioleipä maistuu?
Myyks Kartsa pensaa dollaringallona ?
Pääseekö gallonalla Lexuxella Mossentieltä kaupunginarkistoon ?
http://www.keywestcity.com/
On kyllä hienoa, mutta ei sovellu perseaukisille
Onko kuka käynyt tuolla, kertokaa kokemuksia ?
Huono ilma ja poliittinen ilmapiiri masentaa, pitäisköhän lähteä kolmeks kuukaudeks Key Westiin, kone ja virre tunnukset mukaan tietty !
Varmaan joku kunnon procenttilaskuri olisi myös hyvä, jolla voisi tarkastaa innoissaan kirjoitetut plokikirjoitukset.
Pysäköintirahaa eikä -kiekkoja ei siellä tarvita, jossain muualla sitäkin enemmän.
Minkälainen keli siellä on ? Yks tuttu faxaili että ei olis edes kahtakymppiä ?
Miksi täällä ei tiedotettu kaupungin johtajan erottamisesta, nyt piti lukea Hämeen Sanomista
En ole ehtinyt kirjoittaa TIEDOTETTA vähään aikaan, kun piti ehtiä nimittää itseni persuryhmän johtajaksi ja pääneuvottelijaksi. Tästä se poliittinen urani urkenee.
Terveisin Hämeenlinnan perussuomalaisten yliesierikoisjohtaja
Jatkoa edelliseen... paljon on aikaa kulunut myös siihen, kun selvittelen yhden hämeenlinnalaisen suvun kiinteistöomistuksia ja muita sidonnaisuuksia ja jääviyksiä päätöksentekoon. Kyllä on nuijalla töitä!
Oletko Key Westissä Virre -tunnukset mukana ? Kannattaa lentää sinne ja kirjoittaa 12 tuntia päivässä valituksia.
Mikä on tilanne hallitusneuvotteluissa ?
Neuvottelut täysin jumissa. Ei päästä millään sopuun kh:n paikoista, kun me persut emme saa kaikkia paikkoja eikä Lulu kelpaa puheenjohtajaksi.
TIEDOTE: Ikäväkseni minun täytyy ilmoittaa, että PS saa vain kaksi henkilöä (ennen vain yksi) kaupunginhallitukseen, kun muille pienpuolueille on annettava myös kaksi paikkaa, ellemme saa niitäkin paikkoja juonitelluksi PS:lle.
Älkää vain äänestäjät tunteko itseänne millään muotoa petetyiksi, vaikka joudumme tällä kertaa välttelemään vastuuta. Onhan 2 henkilöä sentään kaksinkertainen lisäys PS:n entiseen paikkamäärään. Mitähän se prosentteina ilmaistuna onkaan?
Saisiko tuon prosenttiluvun kahden desimaalin tarkkuudella ?
Kotasen puutyö pörssiin
TIEDOTE: Muutos edelliseen tiedotteeseen: Voi olla, että annamme kh:n kaikki neljä koalition paikkaa kepu/krist/vas-ryhmille, koska PS ei halua - Soinin neuvosta - ottaa vastuuta mistään päätöksistä. On hienoa olla oppositiossa ja arvostella kh:n päätöksiä. Saamme vaatia mielin määrin selvityksiä, epäillä ja vainota päättäjiä ja paljastaa huonot päätökset. Saamme ehkä jopa päitä vadille tällä taktiikalla, kun emme itse ole kh:ssa. Meille aukeaa valtavat mahdollisuudet valtuustossa, jossa saamme esittää vaihtoehtomme kaikkiin kh:n päätöksiin, varjobudjetit ja varjotilintarkastukset. Äänestyksisä tulee ehkä jonkin verran enemmän kuin tähän asti. Tätähän te äänestäjämme halusitte, eikö niin?
Niin eihän valittamista voida lopettaa...
Minä lähdenkin Gran Canarialle reissulle !
Mahtavaa, kateeks käy. Täällä vaan kärvistellään pakkasen kourissa.
Epäilemme kaikkia nykyisiä päättäjiä väärinkäytöksistä ja lähes rikollisista puuhista. Vain me teemme oikeita päätöksiä, ei siinä demokratian perään huudella. Mitä se on?
Miten saako Iisakki rakentaa hotellinsa ?
Kertokaa kaikki jotka olette lähdössä ulkomaille tai jopa peräti olette jo, että minne/missä ?
Minä lähden huomenna Thaimaaseen, taidan kyllä jättää tietskarit kotia.
Moni perushämeenlinnalainen menee kolmeksi kuukaudeksi Key Westiin opiskelu, kirjoitus ja valitusmatkalle
Saatasko tänään 400 kommenttia täyteen, hei kaikki kuka on etelässä ?
Minä lähden Madeiralle viikko-osakkeeseen ?
...maaseen... eikö maahan?
Tammikuussa Väli-Amerikkaan kuukaudeksi. Kolme maata tulee nähdyksi samalla reissulla.
Mitä, etkö ota Tietokonetta ja virrre tunnuksia mukaan ?
Täällä pakataan laukkua ja kone vie kauaksi lämpimään ihanaan maahan, jossa ei ole perussuomalaisia.
Kas kun et lähde Kapmaaseen.
Eli Pohjois-Koreaan, demulien ja muiden oikeinajattelijoiden trendilomapaikkaan.
Nyt ollaan loungessa (huom. persut, täällä saa ilmaista viinaa ja ei ole hälinää) ja kohta kokka kohti Miami International Airporttia ja sieltä Key Westiin. Ihanaa, lämmintä ja renouttavaa oleilua, kannettavan heitä kohta roskiin ja Virre tunnuksia en ottanut edes mukaan. Ihanaaa Ihanaa Atlantti liplattaa..
Saatkohan siellä ajan kulumaan ilman virre tunnuksia, varmaan oikeuskansleri ihmettelee jos ei tule kirjettä paria.
Oikeuskansleri ei ole vastannut. Seuraavaksi valitan EU-tuomioistuimeen ja sitten Haagin ihmisoikeustuomioistuimeen. Pitäähän ihmisoikeuksiin kuulua valittaminen
Kauheeta kun ei tullu omia aanelosia mukaan ja täällä on erikokoinen paperi, kuinkahan nämä nyt pystyy faxaamaan oikeuskanslerille ?
Ei parkki taloa Key Westiin
Perus suomalaiset eivät tiedä missä on Key West, se on meille parempien piirien intellecenteille
Olen maailman onnellisin mies
mikä rikosilmoitus ?????????????????
lääkkeet
Onko rikosilmoitus allekirjoitettu Key Westissä ?
Mites rikosilmoitus Hämeen Sanomia vastaan edistyy ?
oli lehdessä että käräjille menee.. Kari voittaa.
Mikä on tilanne hallitusneuvotteluissa, sujuuko hyvässä hengessä ?
Rikosilmoitusta peliin !
Minäkin olen iloinen, että Ilkkalasta on tehty rikosilmoitus !!
Tiedote: Lisää selvityspyyntöjä, kyselyjä ja valituksia tulossa! Nyt alkaa päitä tippua toden teolla. Alkaa meno muuttua Hämeenlinnassa. Enää ei katsella mitään läpi sormien!
Meinaatko laittaa sen sekopään kuriin ?
Vähän kaivattaiin uutta tiedotetta ?
MINÄ olen TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ
Laita
Kari jotain joulutiedotetta, et ole ollut linjoilla sitten marraskuun puolivälin ??
TIEDOTE TUTKINTAPYYNNÖSTÄ:
Vielä sielä tutkitaan tilannetta, mutta siellähän se on, mitä sitä tutkimaan?
Hienoa, onko muita valituksia, kanteluita, tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia tulossa ?
Seuraava kaupungin yhtiö on jo työn alla ja tulossa on rikosilmoitus, kun takuita on menty myöntämään ilman persujen lupaa. Ei täällä mitään uusia työpaikkoja eikä verotuloja tarvita. Me vaan pannaan loistokuntoon peruspalvelut.
Kaikien tiedotteiden äiti, narsismia suurimmillaan
Pitkästä aikaa Karppa oli linjoilla, laitas nyt vähän taas tiedotetta mielestä ja olinpaikastasi ?
Missä 2013 aukeaa, Key Westissäkö ?
Minä olen kuningas yksinkertaisten ihmiste, Lexuxella hurmaan vähä-älyset, äänestääkään minua olen Possentie, totuus ja mikä se oli, olen suuri kysipää
Tämä on vuoden 2013 fattastisin tiedote !
11kuukauteen ei ole tullut uutta tiedotetta, mikä on tilanne, vielä Key Westissä, mites mielen tila ?
Hei, olen kaikkien hämeen linnalaiste keski piste,olen aina oikeassa, kaikki ovat kiinnotuneita minusta, siksi tiedotan ulkomaan matkoistani.
Taitaa Kartsa olla taas Key Westissä kun ei ollut luottamusasemaneuvotteluissa mukana. Aika erikoista, että jonkin puolueen pääneuvottelija ei ole mukana ja sitten vielä voidaan sanoa, että se rauhoitta tilannetta.
Oliko matkalla? Miksi kukaan ei kertonut mitään?
Kuka tietää missä katppa ?
Nyt Kari Ilkkala esiin, miksi luistit neuvotteluista ja päästät Iisakki Kiemunkin hallituksen puheen johrajaksi. Me kai tuhannet sinua äänestänet olemme pettyneitä tuommoisesta katkuruudesta. Annas kunnon selitys tai ens vaaleissa saat vain kaksi ääntä.
Kyllä Karppa maisemissa on ja menossa kaupungin hallitukseen. Siellä sitten toimii virka mies vastuulla.
Ei ole mistää kotoisin että huippu poliitikko lähtee shartter lennolla Key Westiin lomailemaan kesken kuumimpien neuvotteluiden. Ääni saalis ensi edus kunta vaaleissa on ihan toinen.
21.1 on tosi kyseessä ja täysi rähinä päällä.
Koti matka alkanut. Velvollisuudet kutsuvat, minua voi tulla Helsinki-Vantaalle vastaan lauantaina klo 16.23. Ei kukkia ei puheita. Halata saa.
Päivitystä kaivattaisiin TIEDOTTEESEEN.
Milloin Kari tulet pois Key West, USA:sta ?
Jari oletko hallituksen koukousessa ?
Oliko Kari eilen valtuuston kokouksessa ?
Minä lähdenkin Buerto Ricoon, Key West on syvältä !
Kai takaisin on tultu, kun oli ehditty tekemään aiheeton kirjelmä Kantolan kaavoituksesta
Montakohan muuta aiheetonta kirjelmää on tehty, kun niistä ei ole TIEDOTETTU? Missä on AVOIMUUS? Kansa janoaa tietoa.
Hämeen Sanomien mukaan Kari on käynyt hämeenlinnassa, mutta mennyt takaisin
Key Westiin. Voisit kyllä tiedottaa meille faneille ihan suoraan, ettei tarvitsisi lukea hapatuslehdestä (jota emme tietenkään lue) tai sitte persulehteen ilmoitus.
Kyllä muutkin päästää etelän matkalle ollaan muijjan kanssa Helsinki-?vantaalla ja kohta lähtee tsartter lento las palmasiin otan tässä kuus pitkää ettei jännitä !
Otetaan ny loppu kiri aloittaja on ollut jo melkein vuoden tuolla Key Westissä, josko tulisi 4.2.2013 mennessä 500 kommenttia täyteen. Kertokaa hyvä Hämeenlinnalaiset omista etelänmatkoistanne
Kyllä nyt avoimmuutta peliin, varmaan joku toinenkin on päässyt etelään ??
Tule nyt Kari sieltä pois,olet ollut kohta vuoden siellä !
Eikö sinne vaadita joku viisumi, voiko siellä olla vaikka koko vuoden ?
Nyt loppukiri ja 500 kommenttia täyteen tähän kaikkien aikojen hölmöimpään keskustelunavauksern. Onko aloittaja ihan aikuinen ihminen kun en uutena Hämeenlinnalaisena tunne.
Lanzarote -91 ei unohdu koskaan se reissu! Ei sillä että siitä juuri muistaisinkaan mitään ja vielä vähemmän sitä että olisi jälkipolville kerrottavaa siitä minkä muistan!!
Tämän ajattelin jakaa.
Uusi tiedote nyt heti !
Vaaditko selvityksen ?
Myös välitilinpäätökset julki!
Me lähdemme Pulgariaan. Olisi kyllä tosi hienoa päästä joskus Amerikkaan. Mutta kun tämä Hämeenlinna on niin syvältä niin ei meillä ole mahdollisuuksia, vielä ....
Kannattaa äänestää, vain niin voit vaikuttaa. Toinen keino on tietenkin valittaa.
Mites onko suunitelmissa mennä Brysseliin ?
Up.
Olis tosi hienoa saada uutta tietoa missä mennään ?
Jossain väitettiin että Kari vastaa KYLLÄ !!
Eipä kuulu vastausta, ei avoimmuutta eikä läpinäkyvyyttä ?
Nosto
Tämä TIEDOTE on aina ajankohtainen, vaikkei ole aikoihin päivittty. Ettäs tiedätte valtuutettumme tilanteen.
Mites Engelinranta, vastustamme kilpailua !
Ylös
ihanaa olisi kuulla muidenkin valtuutettujen tiedotteita !!
Ja ylös
Nostellaanpa tätä taas
Ahkerasti kylven näin kesällä.
Onko hän terve ? Lulu Pulu Kari
Nosto
Nostetaan tätä taas
up ^
^
Kari kun on taas linjoilla niin voisi antaa uuden tiedotteen !
Kari ei halua nostaa ylös tätä tiedotetta, JOS se ei vaikka enää pidäkään paikkaansa.
jos ei tilanne ole muuttunut niin uutta tiedotetta ei tarvita.
Onkohan se muuttunut ?
ylös
plop
Hyvää huomenta Hämeenlinna eikun Key West . Aivan mahtava fiilinki. Tänään pörrätään ja näpytellään tietokonetta.
nosto
Minä olen seonnut Gran Canaarialla. Olen täällä riemulonalla Reetun kanssa.
tätä ylös
Onko Key West Kanaarialla ?
Olen herännyt ja olo tuntuu että olen ihmeellinen, suorastaan ainutlaatuinen ja uniikki. Mitä tämä päivä tuokaan tullessaan ?
Ihana ilma, ihan kuin Key Westissä, nyt koneelle !!
http://www.matkavekka.fi/perhelomat/orlando/fi_FI/matkaohjelma/
Mikä on hyvä hotelli Key Westissä ? Vai onko siellä hulppeita omistus ranta taloja ? Vaadin selvityksen ? Avoimmuutta !
Mistä tietää ?
Ennenaikaiset? Sekoamisesi on siis vasta tulossa? Liioiteltuja? Olet siis kuitenkin jonkinverran seonnut?
Ei pidä paikkaansa, tämä fakta, sinulla on väärät tiedot !
Tätäkin pitää nostaa että pysyy kansa ajan tasalla
Kaikki kaupungin silmäätekevät ja me johtavat poliitikot olemme lähdössä perinteiselle kesäretkelle. Päivärahat juoksevat! Kaikki tarjoilu on all inclusive. Hyvää loppukesää veronmaksajat!
Up ^
Minä olen viidessadas, joka saa tietoon tämän mahtavan, varsin hyödyllisen tiedon tosin noin puolitoista vuotta myöhässä. Olisi kiva kuulla uudempia kuulumisia.