Väestökatastrofi uhkaa Suomea

Juhani Pekkola

”Väestökatastrofi uhkaa Suomea”

Sosiaalipolitiikan keskiöön on nostettava nuorten aikuisten perhepolitiikka, vaatii Juhani Pekkola.
”Suomea uhkaa rakenteellinen väestökatastrofi”, kirjoittaa filosofian tohtori ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun toimialajohtaja Juhani Pekkola mielipiteessään Helsingin Sanomissa.

Pekkolan mielestä ikääntymisestä kehkeytyy negatiivinen kierre:
- Ikääntyminen lamaa Euroopan ja Suomen talouden, mikä edelleen kiihdyttää syntyvyyden alenemista. Tien päässä ovat talouden romhadus, politiikan umpikuja sekä eurooppalaisten kulttuurien loppu. Tätäkö haluaisimme? Pekkola kysyy.
Koko ajattelu ja sosiaalipolitiikka pitäisi Pekkolan mielestä kääntää kestävämpään suuntaan Suomessa.
- Kun kansalaisilta maltetaan kysyä toivottua lasten lukumäärää, vastaus Suomessa on 2,6 lasta. Syntyvyys on kuitenkin vain 1,86:n tasolla, Pekkola kirjoittaa.
Pekkolan mielestä työelämän paine on suurin syy riittämättömään syntyvyyteen. Hän kokee, että Suomen asenneilmastossa on lapsi- ja perhevastaisuutta. Pekkola vaatii työn, opiskelun ja perheen etujen sovittamista ja raskaana olevien tukemista.
- Sosiaalipolitiikan keskiöön on nostettava nuorten aikuisten perhepolitiikka. Korjausliikkeiden on oltava pikaisia ja päättäväisiä, Pekkola kirjoittaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119938-”vaestokatastrofi-uhkaa-suomea”

12

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös ls keskiöön

      Lastensuojelun moniamatillisen yhteistyön kaikkialle ulottuvaa valvontaverkostoa on paennut jo 50 000 nuorta, jotka eivät uskalla hakea edes toimeentulotukea.

      Muita, vielä kirjoissa ja kansissa olevia, perheissä eläviä lapsia ja nuoria uhkaa lastensuojelumielivalta vallankäytön oikeuttamiseksi ja korotettujen hoitomaksujen toivossa tekaistujen diagnoosien , sattumanvaraisten huostaanottojen ja valvomattoman sijaishuollon muodossa.

      Keskiöön pitäisi perhepolitiikan lisäksi nostaa myös lastensuojelupolitiikka.
      Joku voisi tutkia, kuinkahan moni perhe on lastensuojelukontaktin myötä haudannut toiveet toisista lapsista.

      • Turhia huolia.

      • Umpimielisyyttä?
        Turhia huolia. kirjoitti:

        Varhainen puuttuminen, huolen vyöhykkeet ovat ilmeisesti suurin syy tämän päivän ongelmiin.

        Taitaa koko "lastensuojelujärjestelmä" olla hukassa?

        Mistä varhainen puuttuminen sai alkunsa?

        Sirpa Taskinen, Mauri Urpanne Martti lähteinen kritisoivat varhaista puuttumista.

        http://www.varpu.fi/varpu/varhainen_puuttuminen/mista_varpu_sai_alkunsa
        ------

        Kuullun ja nähdyn ymmärtämisen, ja käsityksien erilaisuus syynä tämän päivän ongelmiin?

        Yhtenäinen eettinen perusta

        Varhainen puuttuminen ymmärretään eri tavoin. Nimikkeen alla tehdään jopa miltei vastakkaisia asioita. Lisäksi toimintaa määrittelee kunkin toimijatahon toimintaympäristö ja viitekehys. Varhainen puuttuminen on tuskin samaa perhepalveluissa, kirkon piirissä, kouluissa, paikallisessa vapaaehtoistyössä ja puolustuslaitoksessa.

        Varpu-verkoston luomat eettiset toimintaperiaatteet tähtäävät siihen, että varhaisen puuttumisen toiminta Suomessa yhtenäistyisi eettiseltä perustaltaan. Varhaisen puuttumisen tulee olla varhaista avointa yhteistoimintaa, ei "kohteiden" kontrollointia ja selän takana toimimista.

        Eettisten periaatteiden tarkoituksena on puuttua sellaiseen varhaiseen puuttumiseen, joka korostaa työntekijäkeskeisyyttä, sallii selän takana toimimisen, luokittelee ja rekisteröi riskikansalaisia ja yksilöllistää yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia.

        Haaste!
        Varpu-verkoston jäsentahot ovat sitoutuneet ohjaamaan oman toimintapiirinsä kulttuuria ja toimijoita näillä sivuilla esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

        Verkosto haastaa eri tahoja ja yhteisöjä pohtimaan omia toimintatapojaan ja käytäntöjään näiden eettisten periaatteiden kautta. Tavoitteena on rohkaista laajaa kansalaiskeskustelua varhaisen puuttumisen tavoitteista, oikeutuksista ja eettisistä suuntaviivoista.

        Koskaan ei ole liian aikaista olla avoin, koskaan ei ole liian aikaista ryhtyä vuoropuheluun, koskaan ei ole liian aikaista ryhtyä toimimaan yhdessä!
        ---------------


    • NuoretHukkuvat

      Viidessä vuodessa syntyvyys romahti 1,86:sta 1,55:een ja syöksykierre jatkuu. Vuonna 2015 suomalaisten tahtoma lapsiluku oli keskimäärin. 2,44.

      Vääristymä on niin paha, että Väestöliitto on ryhtynyt käyttämään vinoja aineistoja (suurimmat perheet poistettu) "tutkimustensa" pohjana, jotta kansalaisten todelliset toiveeet voitaisiin piilottaa.

      Suomalaisten lapsitoiveet karkaavat yhä kauemmas karusta todellisuudesta. Voisimme auttaa lapsiperheitä, mutta se ei sovi muotiin, joka sosiaalipolitiikassa, kellokasorganisaatioissa ja medioissa nykyisin vallitsee.

    • vihalintu

      Olen Rapu - kodin merkki.
      Yhteiskunta eväsi minulta perheen purustamista koulupakon takia.
      Sen takia sairastuin, koska ei ollut omaa luonnollista perhettä
      Kun toipuin elävien kirjoihin ja onnistuin saamaan perheen,
      niin sosiaalitoimisto ja käräjäoikeus erotti minua perheestäni.
      2 lasta on tehty.
      Vaimoa on keisarileikattu ja lasten teko tyyssäsi siihen.
      Syylliset ovat suojelupoliisi ja Suomen rasismi ja yhtä paljon vanhusväestö, joka ei pieniä lapsia ole nähnyt. Syyllinen on sosiaalitoimisto ja diakonialaitos.

      Länsi on jo nyt Loppu.
      Siksi Lähi-Itä, Afrikka vyöryy tänne, joittein tyhmä tekninen länsimaalainen järki tapaa itsensä.

      • Tuppaa.huvittamaan

        Ei tuo sinun tapasi ja kykysi viestiä täällä ole merkki ainakaan minkäänlaisesta ylivoimasta.


      • Vihalintu
        Tuppaa.huvittamaan kirjoitti:

        Ei tuo sinun tapasi ja kykysi viestiä täällä ole merkki ainakaan minkäänlaisesta ylivoimasta.

        mies ei tajuaa kysymystä, että mistä perheessä on kyse
        kun suomi 23 poistaa viestiä, niin kauan heihin ei voi luottaa, eikä kunnioitusta synny valtion kanavaa kohtaan. Toisin sanoen kirjoittaja loukkaa heitä, jotka eivät anna kirjoittajen ilmaista itseään.

        Olen kertonut aikaisemmin, että valvojat ovat palikkoja, virkatyön osasia. Kukaan ei ole niin iso, että tietäisi kaiken. Siksi viestien poistaminen osoittaa, että valvomo on tyhmää. Maailmaa on iso ja Suomi pieni. Siksi kannattaa jättää koko viestien poistaminen pois, ellei Suomi liukuu liberalismin tielle. Silloin ei veroja kannata maksaa. Samassa peruspalveluja on turhaa odottaa. Muuten sanavapaus on demokratian tae. Kun ette ymmärrä sitä, niin kauan Suomi on kusessa.

        Kyse ei ole ylivoimasta. Kyse on vastikkeen puuttumisesta. Anna minulle vastaväitteitä. Kun vastaväitteet puuttuvat, niin kauan on "ylivoimaa".

        Ihminen on Homo Sapience. Se ei ole Monologi Sapience. Siksi kaipaan kommentteja enemmän kuin osaat odottaa. Koska se, mistä kirjoitetaan, se on tosi elämän juttu. Siksi toistan samoja asioita teille, joilla ei ole oikeutta poistaa viestiä, jotta te ette putoaisi samaan suden kuoppaan kuin minä, ellei te leiki tyhmää. Ei kannata.

        Kyse on perhepolitiikasta.


    • vihalintu

      pitkittynyt erillään olo 1800 luvulta alkaen
      kun lapsia teljettiin lasten tarhaan
      niin ihmiset lakkasivat viihtymästä keskenään
      ja jokaisesta tuli yksinäinen
      eikä ihmiset kässää enää edes yksinkertaisia elämän arvoja
      emme osaa keskustella, pitää hauskaa
      kaikein paskinta on se, ettemme osaa rakastaa
      sillä tekninen vallankumous tuhosi loputkin
      tekniikko kumoaa koko humanismin
      -vissiin koko kysymys on ikivanhaa-
      mutta lopussa tekniikko itse jää eloon
      vain humanismin ansiosta
      ja viimeistään silloin kun löytää aviokumppanin,
      naisen, joka rohkeana synnyttää tekniikolle lapsen
      silloin miehestä tulee mies
      ei kannata vataväittää tähän
      kun lukijalta puuttuu oma perhe, lapset
      sillä vastaväitteet ovat tuulesta temmattuja

      kaiken päälle vielä naiset eivät jää
      vaan eroavat
      mutta se on jo toinen vaihe aikuisena olemisessa
      ja sen päälle saman teknisen vallankumouksen tuotetta

      • vihalintu

        ja kun suomi 22 poistaa viestiä, niin sillä se poistaa itsensä suomesta


      • vihalintu
        vihalintu kirjoitti:

        ja kun suomi 22 poistaa viestiä, niin sillä se poistaa itsensä suomesta

        koko hössötyksen syy piilee Seinäjoessa, Nina Fagerholmissa, Christian Hirnissa, Ähtärissä, Janne Kalstenissa, Samuel Paskapää-Keskisessä.

        Ja sinä tyhmä uusi valvoja voit valaistua.
        Ellei idiotismi ole esteenä


      • Huolestunut.kansalainen
        vihalintu kirjoitti:

        koko hössötyksen syy piilee Seinäjoessa, Nina Fagerholmissa, Christian Hirnissa, Ähtärissä, Janne Kalstenissa, Samuel Paskapää-Keskisessä.

        Ja sinä tyhmä uusi valvoja voit valaistua.
        Ellei idiotismi ole esteenä

        Kyse on siitä, että juttusi ovat typeriä ja sekavia.


      • vihalintu
        Huolestunut.kansalainen kirjoitti:

        Kyse on siitä, että juttusi ovat typeriä ja sekavia.

        sinä, nainen et ole synnyttänyt...tai vain yhden...miltä tuntui, kerro
        ja tuntuiko
        ja missä penikka?
        onko sinulla pienet tissit vain ettei rintaruokinta kasvattaisi kokokoa
        lusmuiletko?

        valvojana voisi auttaa vihalintua sen aikeissa
        ellei ole istunut ruutusi edessä vain kuukauden varran
        opiskelee lisää
        armas


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe