Onko kellään tietoa tt-turvasta ?
Jos romaniväestölle maksetaan jotain hamerahaa - niin toteutuuko sama asia ns valtaväestön kohdalla -
jos olen menossa juhliin,minulla on muuten huonot vaatteet- haluan jotain merkkivaatetta itselleni tai lapsilleni - millä perustein vaateraha myönnetään?
Romaniväestön kohdalla minkäänlaista
harkinnanvaraa ei tunnu olevan sillä en ole koskaan nähnyt kenenkään romaninaiset kulkevan ns tavallisissa vaatteissa ?
Minkä perusteella myönnetään vaaterahaa ?
16
857
Vastaukset
- jeaniebaker
Ne romaninaiset eivät juurikaan erotu jotka käyttävät tavallisia vaatteita.
Se on kuntakohtaista miten tuota nk. hamerahaa maksetaan. Meidän kunnassa sitä voi saada kolmen vuoden välein edellyttäen että on koko tuon ajan asunut paikkakunnalla. Eli jos muuttaa uudelle paikkakunnalle, ensimmäisen kerran avustuksen voi saada kolmen vuoden kuluttua. Se edellyttää myös että käyttää romanipukua päivittäin, jotkut romaninaiset käyttävät sitä vain juhlissa ja silloin avustusta ei myönnetä.
Avustus on vain pieni osa puvun oikeasta hinnasta.
Myös valtaväestöön kuuluva voi saada vaaterahaa, erityisesti lähiomaisen hautajaisia varten sitä on myönnetty. - pitkäaikaistyötön
Itse olen hakenut äitiysvaatteisiin ja hautajaisiin, en saanut. Ainut kerta kun sain työpaikan mutta minulla ei ollut ehjiä vaatteita että olisin voinut mennä töihin.
- mene töihin
"Itse olen hakenut äitiysvaatteisiin ja hautajaisiin, en saanut. Ainut kerta kun sain työpaikan mutta minulla ei ollut ehjiä vaatteita että olisin voinut mennä töihin. "
Et malttanut tienata elantoasi ennen paksuksi pamahtamista?Pyydä avustusta ehkäisyyn niin jatko-ongelmat on poissa.Minäkin voin tukea sinua ehkäisypillereissä. - pitkäaokaistyötön
mene töihin kirjoitti:
"Itse olen hakenut äitiysvaatteisiin ja hautajaisiin, en saanut. Ainut kerta kun sain työpaikan mutta minulla ei ollut ehjiä vaatteita että olisin voinut mennä töihin. "
Et malttanut tienata elantoasi ennen paksuksi pamahtamista?Pyydä avustusta ehkäisyyn niin jatko-ongelmat on poissa.Minäkin voin tukea sinua ehkäisypillereissä.Kyllä siihen aikaan kävin töissä, ei vaan palkka riittänyt joten piti tukea hakea. Ei se, että palkka on liian pieni minua ainakaan estä lapsia tekemästä. Jos odottaisin tarpeeksi suurta palkkaa, enhän olisi koskaan voinut lapsia tehdä.
- kenkiä myöten
Itse olen saanut opiskeluaikana tarvittaviin vaatteisiin mitä piti ostaa.
- --->>
Vuosittainen vaaterahaa myönnetään vain romaninaisten kalliisiin asusteisiin.
Ne näet ovat kansallispukuja, joita valkolaiset eivät käytä, ja vaikka käyttäisivätkin, eivät tietenkään rahaa saisi. - ,jhj,.jh..
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hameen-pohjattomaan-pussiin-katosi-43-esinetta---katso-havainnekuva/art-1288446956991.html
Yhteiskunta maksaa hamerahaa tietylle porukkalle n. 400 euroa vuodessa, joissain kunnissa tuo summa maksetaan kerran kolmessa vuodessa. - 8
Joo.
Mutta jos olet nainen, niin voithan väittää olevasi mustalainen ja hameen tarpeessa.
Siis miten sossu määrittelee romaninaisen joka pitää hametta jatkuvasti?- voivoivoi_
Romanit tunnistaa useimmiten sukunimestään ei suinkaan hiusten väristä. Myöskin pukeutuminen, yhteisöllisyys, puhetyyli jne. Se, että on tummat hiukset, ei todellakaan tarkoita, että olisi romani. On paljon supisuomalaisia miehiä ja naisia, joilla on syntymästään saakka tummat hiukset, useimmiten myös vaalea iho ja heillä ei ole mitään tekemistä romaneiden kanssa, ei sitten yhtään mitään.
Monet supisuomalaiset myös värjäävät hiuksiaan tummiksi, onhan se vaikkapa hevareilla ja gooteilla aivan ehdoton, että tummat hiukset on oltava, vaikka sitten purkista se väri. Samoin kuin esim. italialaisilla, suomalaisilla voi olla tummat hiukset syntymästään saakkaa ja silti hyvin vaalea iho. Eikö tullut myöskään mieleen, että monien ihmisten hiusten väri on suoraan purkista? Muistan kun eräs supisuomalainen tuttavani kertoi, että hänellä oli tummat, pitkät, kihartuvat hiukset ja häntä luultiin aina espanjalaiseksi, vaikka hän aivan kantasuomalainen. Leikkasi hiukset sitten lyhyiksi. Ja sitten taas suomalaiset äijät ovat vittuilemassa kun naisilla on niin miehekkäät hiukset. Teet niin tai näin, aina väärinpäin. Ja joo, romanit ja landet tosiaan käyttävät ilmaisua "kylille meneminen". Ei kukaan pk-seutulainen normi kantasuomalainen puhu, että "menee kylille".
- Ei taideta myöntää
Itse sain ns vaaterahaa muutama vuosi (2006 tai 2007) sitten vajaa 100 euroa. Kahdelle lapselle vaatteita ja ostin niitä sitten käytettynä, uusiin ei olisi ollut edes varaa noin pienellä summalla. Toista kertaa en ole saanut ja tuskin saankaan vaikka olen työttömänä. Vaaterahaa ei kyllä tänä päivänä enää myönnetä tuskin kenellekään muulle kun romaneille. Käytettynä lähes kaikki joutuu hommaamaan itsellenkin.
- --
Miespuolinen tuttava sai alusvaatteisiin koska oli vain yhdet. Minä pyysin talvivaatteisiin, en saanut. Asioimme samassa toimistossa 90-luvulla.
Sitten hain tarjouksesta toppavuoria ja tein itse haalarit.
Äitiysvaatteita sain lahjaksi yli oman tarpeen ja jaoin eteenpäin.
Kirppareilta saa niin halvalla, ehkei siksi vaaterahaa anneta aikuisille.
Nykyään jaetaan ilmaisiakin vaatteita jos osaa hakea täälläpäin diakonilta ym.
- Se Avarakatseinen
Raha ei kai ole ongelma, mustalaisväestölle. Kaikki RaAHA tulee omaan käyttöön kun varastamisestakin saadut sakot voidaan jättää maksamatta.
Tuos hameraha menee kai sitten sille käsityöläiselle. joka hameen tekee? Eihän niitä ole kaupoissa yytävänä.
Tuskin "Kotiliedessä" ja muissakaan käsityölehdessä on kaavoja jaossa hameen valmistamiseksi. Kaava onkin tietysti salainen. Hameen rakenteeseen kuuluu tukeva teräsrengas joka on vyötärön ympäri.
(muistuttaa hevosen länkiä)
Tähän renkaaseen liitetty kehikko muotoilee mustalaisakan leveäperseisyyden ja muodostaa samalla ripustustelineen niille lukuisille isoille pusseille , jotka kätkeytyvät hameen = teltan poimuihin. Lisäksi kehikossa on lukuisia ripustuskoukkuja joihin voi sujauttaa pölyimurin, mikrouunin, moottorisahan ja kaljakorin.
Mainitulla väestönosalla on meneillään kilpailu, minkä paikkakunnan asukaasa saa suurimman saaliin, viimeviikolla joku Etelä-Suomelainen löi reilulla 10Kg:llä
edellisen varkautelaisen (Savossa) varkaan = po näpistelijan saaliin. - d
Joo,
vaikka väittisikin olevansa romaninainen, niin
sossu antaisi korkeintaan maksusitoumuksen hameen ompelijalle (siis ei pelkoa rahan liikkumisesta). Eli siitä sitten hame päällä vaan kylille kun on ompelija tehnyt ;)- valkoinen smokki
Kiva! Itse yrittänyt työvaatteita verovähennykseen muttei mene läpi...
- Tiikeri79
Rautaa vyötäröllä. Voi luoja näitä ihmisiä!!! :D
- ikade
Kyllä näille uusille pakolaisille oli varmaan myönnetty vaateostokuponki. Kauppakeskuksesta tuli lähes sadan nuoren miehen joukko. Kaikilla kassessa kalliita merkkivaatteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad951503- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että399905- 163880
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 56733
- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632