Miksi on pitänyt uudistaa sähköpostikin
aivan uuteen uskoon,en saa edes liitteitä auki.
neuvoisiko joku?
Pitäisi varmaan kokeilla hotmailia ja jättää luukku pois,samatem suomi24.On se ikäihmisille
kamala temppu,kun yhtäkkiä kaikki muuttuu.
aivan uuteen uskoon,en saa edes liitteitä auki.
neuvoisiko joku?
Pitäisi varmaan kokeilla hotmailia ja jättää luukku pois,samatem suomi24.On se ikäihmisille
kamala temppu,kun yhtäkkiä kaikki muuttuu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
En ole huomannut, että suomi24 olisi muuttunut. Luukkuun kyllästyin jo alussa, Hotmailia käytin kauan mutta nykyään ainoastaan suomi24.ää.
Kerro mikä on Sinusta muuttunut! Ettei vaan olisi ollut hetkellinen häiriö toiminnoissa?!
Luukku.com on uudistunut,jota olen käyttänyt,
nyt en saa liitteitä auki.
on minunkin mielestäni luukku käynyt kovin vaikeaksi. Liitteitten kanssa en ole missään tekemisissä niin etten tiedä niistä mitään.
Utelias kun olen niin kysyn, oletko käynyt koskaan mtv:n keskusteluja seuraamassa; vai oletko peräti rekisteriytynyt?
En ole rekistöitynyt mihinkään,enkä tätänykyä
paljon ole käynyt katselemassakaan.
Minulla kun sumuharso vielä silmät peittää,
niin ei ole paljon ollut kiinnostustakaan.
Tänne kirjoittelen silloin tällöin,että saisi
ajatuksia vähän muualle.
Ne liitännät tulee minulle tuonne sähköpostiin,
kun ulkomailta tulee postia Hotmailin osoitteesta.
Niitä ei pääse suoraan lukemaan,vaan siinä
on liite minkä pitää avata.
Ja nyt uudistuksen jälkeen en ole päässyt avaamaan niitä ollenkaan.
Se on nyt vaikeutunut aikalailla,kun ei annettu olla sellaisena kuin oli.
Mitä keskusteluja Mtv:n puolella on en ole käynyt siellä,enkä näin ollen tiedä siitä.
Anteeksi etten heti tajunnut kysymystäsi
noista keskusteluists.
Täytyy myöntää että käsitin väärin,kyllä olen
käynyt ja ottanut kannanottoja.
löytänyt sieltä mitään mielenkiintoisia vastattavia??
niinhä ne mainostaa että ovat panneet kaik uusiksi, ja näkyy se erona käyttäjällekii ulko asu on muuttunu. en miekää pääse entisillä tietoilla sähköpostii, tullee vaa plakaatti ettei kelpaa.
se ko tehhää uudistuksii niin monast ne ei pellaa ensimmäisil kerroilla, ovat niin kimuranttisii uudistuksii.kohan vähä parantelevat viellä niin eiköhän se sitten aukia.
panin palautetta ettei posti toimi.tuo luukku oli niin helppo avata, eikös se hot mail ole englantin kielinen sissäänkirjotus.
vettä on piisant, on pääst helpolla kukkien ja vihannesten kastelun suhteen. mutta rikkaruohoo saap olla kitkemäs ja ko maa on niin märkä on se ain vähä hankalampaa.
pihalkii heinä on kovast kasvanu. mie ylleensä niitän sen ja niist tullee pari kolme seivästä.
se onkii ollu hyvvää heinää, oon onnistunnu korjaamaan heinän ain hyvvää aikaa, ei ole jäänt satteen alle. saas nähhä tänä vuonna, mutta eihä sitä tarvii ko pari pouta päivää, niin saap sen seipäille.
lato ko melkee tyhjä paan sinne seipäät ja ristivedon, niin yhtä hyvvää tullee ko joka vuos, ainakin kuivatuksen suhteen.
ilmotin yks vuos yhen koulun seinällä että hyvää ilmasta heinää saap marsuille tai sitä syöville.tuli niin hyväkuntosta heinää että se piti saaha jollekkii elukalle syötäväks.
koulutytöllä joka minul usein kävi oli marsu ja hää näytti minul kerra millasta heinää kaupas myyvää.
siks aattelin että niin ravintopitosta ko mie niitän sitä ei raaskii jättää sillee, itel ko ei ennää ollu elukoita.
vien sitä välil kaupunkii jätesäkissä , se mennee kolmelle marsulle,riittäs siitä toisinaa usemmallekkii.
satelu ja pimeys on tehny myös sen, että joienkin kukinta on myöhässä.
pionit on hyväs nupussa ja jaloritarikannukset.särkynyt sydän samoin.ne onkkii niin vanhoja perennoita, että ovat vuosien varrella vankistunneet mittaansa, särkynyt sydän onkii ison pensaan kokonen.
mie oon joskus kertonukkii ko minul on hyvin vanhoja omenapuita, oliskohan 90 tai lähel sattaa vuotta.
jalmari oli ne istuttannu enne minun tuloo.
isommanpuolen makkuukamarin ikkunan alla on omenapuu. seon noin neljä metrii ikkunasta. runkosta näkkee että se on vanhus. mie aloin jalmarin kuoleman jälkee puhumaa sille surussain ja ihhailin sitä koko sen lyhyen kukinta ajan.
että sie se jaksat lohduttaa minnuu joka kevät kauniilla kukilla. sie ko näytät kauneuten ja elämän merkit, se on minul ko sanoma, et ootahan, elämään tullee viel jottain kaunista ja sinultkii suruharso poistuu.
niinhän on käyntkii,juttelen siitäkin sille. meillä on, vois melkee sannoo ystävyys suhde,kiitän puuta lohdutuksista suruaikan ja ihailen sen kauneutta joka vuos, hänen taittumissee asti.
että vanhakin ossaa olla kaunis,runko on jo mustan puhuva ja harmaa rosonen, oksat katkee ko hauraat luut, mutta kevväällä se näyttää viel kauneutensa.
se on tässä 14 vuotessa kallistunnu minun ikkunaa kohten niin, että yksi oksan pää melkee koskettaa ruutuu. se näyttää kuin kumartaisi minulle.
minul on todisteena 80 luvulle otettu kuva jossa se on viel suora. ja sitten kuva viime kesän otettu jossa taipuneena.
mökin seinä on eteläpuolella ja hyvin lämmin paikka, kallistuksen ymmärtäs jos se kallistus valloo kohden, mutta ko varjoon tahtoo, ikkäänkuin kiitokseksi kumartaa, minnuu kohden ikkunaan;))))
rykelmässä on neljä muuta omena puuta, jotka ovat suorassa vaikka on yhtä vanhoja.
samoin oksa joka melkee ottaa ruutuun, kukkii aina ensimmäisenä.
kukinta ei ennää koko puussa ole niin runsasta ko kymmenen vuotta sitte, mutta kuitenkin tarpeeks osottammaa omenapuun kauneus.
se ei ennää montaa vuotta jaksa,ko katkeaa. vaik niinhä mie sanoin jo kolme vuotta sitten. :)
tämä asia on pant minut miettimää, kasvin olemista. mitä myö ei kasveista tiietä. onko bioloogilta tutkimusksissa jäänt jottain uupumaa, tämmösestä kirjoissa lue.
onko kasveilla,kasvin sielu, onhan se elävä ja elävällä on jotain enenpi kuolleella.
kyllä elämässä on ihmettelemistä,
rakkain terveisin kaikille lyyli
Sinä se osaat niin hyvin tuoda ajatuksesi julki,
minä vain höpötän niitä näitä.
Harmittaa vain tuollaiset uudistukset,olisivat antaneet olla semmosenaan kuin on.
En ole saanut liitteitä auki,en tiedä kun ei edes
neuvota miten saisi.
Entisessä oli selvät merkit miten avata liitteet
nyt ei mitään,ei meikäläinen ainakaan ymmärrä.
Laitoin sinulle meilin tulemaan se ei kai
ole liitteessä,vaan aivan tavallinen.
Kyllä onkin sateista ja koleaa nämä ilmat,
ei paljon viitsi ulkona oleskella.
Miten sinun selkäsi nyt jakselee,oletko
pian matkoille lähdössä??
Kun kukkisivatkin pian kaikki kukkaset
niin mielikin olisi valoisampi.
Mutta kohtahan syksykin sitten saapuu.
tiiätsie et mie oon yks tolvana. kirjotan ja yritän senoraa avata sähköposti luukusta,monta kertaa päivän aikan, panin viellä palaute kirjeen toimitukselle.
mutta enhä mie sinne voi päästäkkää,eihän minulle sinne ole osoite, sehän on suomi24.fi.ensihän pittää avata laatikko nimella,salasanalla ja käyttäjätunnuksella.mite ihmees mie en sitä muistant.
johan ne ottaa minulta pois koko postilaatikon ko alan sekoilemmaa.
sie ko puhuit että luukkuun ei pääse, no mie siitä kokeilemmaa että mikäs siinä on, ko ei pääse;)) enkä mie voi päästäkkää jos en ole avant osotetta, sinulha se on luukku osote.
ei tälle voi muuta ko nauraa, mite mie oon tullukkii näin sekavaks välillä:))))
kirjotan sinulle postii kohan verenkierto päässä alkaa taas virtaamaan,oikeessa rytmissä.;)) tiiätte nyt palstalaiset että jos minul tullee sekavii kirjotuksii, niin kaik on aivojen verenkierto häiriöö.
siin mieles se on hyvä ko itse viel hetken päästä muistaa asian oikean laidan, mutta entäs sitte ko ei ennää muistakkaa, miks mie en pääse johonkii postilaatikkoon, naurattaako se sillo viellä.;)))
heippa .
Mahtaisko olla niin että otit "ne" konkka tömpsyt liian aikaisin illalla? Mä olen huomannut että silloin hiukan pätkii, mutta menee nopeasti ohi.
tarkotat vissii hennesyytä.:))) sehä on päin vastoin, jos mie otan pienet näkäräiset sillohan minul verenkierto vilkastuu .
ajatukset selkenee, järki pellaa ko partaveitsi ja tullee niin hyviä ideoita. aamulla ihmettelen monast niin monimutkasii keksintöjä ja piirustuksii mitä oon rusnannu, ettei niitä selvitä ihan tällä järellä, vaan pittää jättää seuraavaa konjakki kertaa.;))))
mie en mikkää konjakki ystävä ole, se on vaa lääkkeenä. kun tuntuu että paikkoja kivistää tai muuta vaivaa,sillon otan fingerporilaisen.
suurempina juhlapyhinä otan myös,sitä ko pietään juhlavavan juomana, ja hyvä sydämmelle,vaikkei minul syömmessä mittää vikkaa olekkaa.;)))
itsenäisyyspäivänä otan aina konjakin ja kahvin. vaikken muute juo kahviikaa, se on vaa pakko ottaa ;))ko juhlin television itsenäisyyspäivän vastaanotol. se tekkee juhlavan tunteen , konjakin vaa ko sais jotenkii paremman makuseksi makuseksi;)))
mie oon enenpi likööri naisii ja otan mielummin banaani likööriä se on miun lempijuoma. samoin yks sellanen suklaan makunen,ei nyt vaa tuu nimi mielee ko on ulkolainen.
nyt ko tuo perhe on niin paljo täällä,tullee kyllä harvemmin ryypättyy ;))
miun ystävä ameriikan meeri oli sampanjan ystävä, mie en siitä tykänny ollenkaa, se teki minulle kumman olon jo ykskii nielasu.
mutta meeri saatto yksinää juua pullonkii,se ol hänel ko limonaatia. meeri olkin erikoinen, hänest ei koskaa huomannu että olis ollu tuiterissa, yhtä mahottoman viehättävä hää oli ilman sampanjaakin;)))))
kyllä konjakki on hyvä lääke oikee käytettynä,se rentouttaa hyvin ja uni on sikeää,ko pikarin ottaa. jalka kevenee, ja saattas miult männä ripaskakin viellä jos ottasin toisellekkii jalalle;)))
oikee mukavaa pyhän seutuu kaikille. tori kutsuu sato tai paisto. omat perunat on viel niin pienii, että viel pittää ostaa.
paljon terveisii kaikille toivoo lyyli
Ei ne konjakki tömpsyt pahaksi ole, päinvastoin.
Minulla on 92v Tyyne ystävä, hän on ottanut jo vuosikymmeniä joka ilta konjakit ja pää pelaa kirkkaampana kuin monella nuoremmalla. Ajatus on selkeä jalka nousee kepeästi.
Konjakki aktivoi sydämen toimintaa ja ruoansulatusta, illalla saa hyvät unet pienen tömpsyn jalkeen, varsinkin jos joku asia vaivaa mieltä. Joten minusta on parempi ottaa konjakit kuin unilääke, tämähän on minun mielipiteeni ja pieni paheeni. Siis tarvittaessa se fingerporillinen muttei lääkettä lissää.
Mahtaako joku muistaa mikä on fingerpori ja kuka vielä omistaa? Minulla niitä on useita.
Fingerpori on sormustin, jollaista räätälit käyttivät ennen (käytetäänkö sellaista enää?) ommellessaan neulalla. Se suojeli sormea varsinkin paksumpaa kangasta ommellessa.
Teidän naisten jutut ovat kotoista ja mukavaa luettava. Ants mennä vaan!
Minä en kyllä tiedä mikä se mahtaa olla.
Kerrothan sen,olen utelias tietämään.
Nyt sitten senkin tiedän,kyllä meillä sitä sanottiin ja sanotaan sormustin.
Mutta tuolla yläkerran karjalaismummolla on
sellaisia kyllä vieläkin.
Nyt kysyin häneltä mikä se on,ja vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.Hän kyllä tiesi.
joskus kermalikööriä, tai kahvilikööriä. Moni nainen on ihastunut niihin, mutta eräs paha puoli niissä on; kalorit.
muistui mieleeni.
Me tytöt kerran maistettiin sitä - siis joku 40v sitten - ja totesimme että aluksi se maistui ihan hyvältä ja tuli mukava olo, mutta pian senjälkeen pukkasi hirmuisen masennus ja alakulo. Tämän koki moni mukana ollut. Senjälkeen en ole likööreitä ottanut, enkä muitakaan makeita.
"Konjamiinia" pitää olla aina varastossa, mutta harvemmin tulee otettua, on aika pahanmakuista.
Myönnän kyllä sen lääkkeellisen vaikutuksen.
Tietääkseni konjakki on valmistettu rypäleistä, joten se sopii vilja-aine allergisillekin.
Merkeistä en niin tiedä mutta se Kekkosen suosima Napoleon on hienonmakuinen mutta ei eläkeläisen kukkarolle sopiva, on tosi kallista. Halvemman pään konjakeista Monet´kin on pehmeän makuista samoin Hennesy. Nämähän ovat niitä makuasioita, yksi pitää yhdestä toinen toisesta mausta,
Vitsinä kerron:"Rakkaus menee ja tulee, mutta janottaa aina."
Tulihan se jo tiedoksi, fingerborg = sormustin, minäkin sitä käytän käsitöissä (ristipisto, kirjonta yms, räätälille tärkeä työväline vielä tänäänkin.)
Fingerpori on pohjaton viiniryyppy.
Katsokaas kun minä olen ammatillinen fingeporin käyttäjä ollut aikoinani.
Silloin ainakin sanottiin että se on SORMUSTIN joka on umpinainen ja se missä ei ole"pohjaa" on FINGEPORI.
Omistan sellaisen vieläkin, ja käytän aina käsin ommellessani.
Silloin joutui itse työntekijä ostamaan työkalunsa, neulat , sakset, sekä fingeporit ja sormustimet.
Jos menin kaupasta ostamaan fingeporia niin sain sellaisen avopäisen, sormustinta taas ostetta se oli umpinainen.
Minä käytin aina fingeporia koska sormustin kulutti ja hautoi kynnen hauraaksi kun sitä joutui useamman vuoden käyttämään.
Jos ollaan pikkumaisia niin kyllähän fingeporiin saadaan siis mahtumaan monta pullollista konjakkia.
Aivan oikein Liena kun toit esille sormustin asian.Usein varsin paljon käytetyt esineet ja niiden merkitys unohtuvat ajansaatossa.En ole tiennyt että on fingeborgi jossa ei ole pohjaa, miten sitä käytetään? Onke se kynnen päältä auki?
Joku kutsuu aladoopia tytinäksi, joka minusta on aivan vierasta, taasen tuima ruoka on liian suolaista ja esim. Karjalassa suolatonta. Näitä erilaisuuksia on varsin paljon.
Käytätkö lääkkeenä konjakkia,sanovat ettei sitten
tarvita unilääkettä.
En kyllä ole käyttänyt kumpaakaan,mutta ei kai olisi pahitteeksi kokeilla.
Uni kyllä maistuu ilman lääkkeitäkin,mutta jos
konjakki antaisi vielä paremmat unikuvatkin.
pitkästä aikaa.
Olen taas kirjoitellut tuolla toisella palstalla jossa on aika mielenkiintoisia keskustelijoita päivittäin, niin etten ole tänne juuri vilkaissut.
Vastaan kuitenkin tuohon konjakin ottamiseen etten ole siitä oikein kiinnostunut koska se on niin pahaa, hyi kun PAHAA.
Lisäksi käytän lääkitystä niin ettei konjakki oikein mukaan sovikaan.
Tosin tuttuni joka oli vanhainkodissa hoitajana kertoi, ettei sillä pienellä määrällä jota he antavat vanhuksille iltaisin ole mitään sivuvaikutuksia lääkkeitten kannalta. Nukkuvat vain rauhallisemmin.
Minäkin ottaisin jos uskoisin sen auttavan unen saantiin, mutta kuten mainitsin se on niin pahanmakuista, ottaisin ennemminkin jotain muuta "nukutusta".