Näin Kuopiossa

Mitä mieltä ollaan muualla suomessa kuopion
keskustan liikennejärjestelyistä? Ite tiällä
ollaan sitä mieltä, että ei oo sekavampaa
katujärjestelyä olemassakaan, kun mikä on
kuopioon viritelty. On niin paljon yksisuuntaisia
katuja, että periaatteessa yksinkertainen matka
menee älyttömän monimutkaiseksi kiertelyksi (no
savolaisuuttahan se on se kiertely) ja aina on
risteyksissä punaiset valot vastassa.

Nyt ne vielä keksivät ryhtyä kaventamaan
ajoväylää kaupungintalon ja torin väliltä, että
saavat aikaan tolkuttoman leveän jalankulkuväylän
sellaiselle kadunpätkälle, jota juuri kukaan ei
käytä! Seurauksena on sellainen liikennesumppu
keskustassa, että kehoitan kaikkia
ulkopaikkakuntalaisia hurauttamaan vaan
moottoritietä ohi kuopion, se säästää hermoja ja
bensaa.
Täällä ei ole yhtään osattu järjestää sujuvaksi
keskustan liikennettä, mutta onneksi meillä on
laidammalla suuria automarketteja jonne pääsee
sujuvasti, helposti ja nopeasti autolla.
Keskustan kaupat kyllä kärsivät tappion ja ennen
pitkää kuoleman kun autoilevat asiakkaat menevät
sinne, minne on helpointa mennä.
5524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun on liikennesuunnittelijoena kommarit ja
vihreet...

...ee synny ku sutta, sekundoo ja näevetystä

Tulevaisuus näätttää samalta ku itärajan takana
tämä päevä

Äänestä
  • Pikemminnii päenvastonj ;-)

    Äänestä

  • Savolaenen kirjoitti:

    Pikemminnii päenvastonj ;-)

    Moni kirkonkylä on pilattu ympyröillä ja
    suojatiekorotuksilla. Eipä enää kannata
    ohikulkumatkailijan poiketa sellaiseen.Kuopiossa
    demokraattiset virkamiehet saivat 10 v
    viivytettyä markettien tuloa.Kyllä keskusta
    hiljenee, kun vauhtia alle 40 km/t

    Äänestä

Ihanaa, kun immeiset viäntää savvoo oikein olan
takkoo..=)
Mulla ei oo vielä edes ajokorttia ja oon ihan
samaa mieltä, että sitä kaupungintalon edessä
olevaa jalkakäytävää ei tartteis leventää.
Hyvinhän siinä on mahtunu.
Autokoulua odotan kauhulla just ykssuuntaisten ja
rännikatujen takia...=( hui=)
Hyvää kesää, kaikki Vänärille!!!

Äänestä

Kyllä Kuopion liikennesuunnittelu on päin mäntyä.
Kun tänne tulee muualta niin tarvitsee "tulkin"
että ei ois aivan tukkona liikenteessä. On aivan
liikaa yksisuuntaisia katuja. Ja nytkin
Pappilanmäelle ollaan rakentamassa uutta
asuinaluetta mutta tietä sinne ei raskita tehdä.
Kyllä Pohjolankadun ja Maaherrankadun alikäytävä
sumputetaan pahan kerran. Kiitos sentään
kokoomuksen Martikaiselle ja Saarikoskelle jotka
puolsivat tietä Puijonkadulta.Seuraavissa
vaaleissa vaihdankin puoluetta ja toivotan myös
uuden kaupunginjohtajan tervetulleeksi ja heippa
Pulkkiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savolaenen kirjoitti:

Mitä mieltä ollaan muualla suomessa kuopion
keskustan liikennejärjestelyistä? Ite tiällä
ollaan sitä mieltä, että ei oo sekavampaa
katujärjestelyä olemassakaan, kun mikä on
kuopioon viritelty. On niin paljon yksisuuntaisia
katuja, että periaatteessa yksinkertainen matka
menee älyttömän monimutkaiseksi kiertelyksi (no
savolaisuuttahan se on se kiertely) ja aina on
risteyksissä punaiset valot vastassa.

Nyt ne vielä keksivät ryhtyä kaventamaan
ajoväylää kaupungintalon ja torin väliltä, että
saavat aikaan tolkuttoman leveän jalankulkuväylän
sellaiselle kadunpätkälle, jota juuri kukaan ei
käytä! Seurauksena on sellainen liikennesumppu
keskustassa, että kehoitan kaikkia
ulkopaikkakuntalaisia hurauttamaan vaan
moottoritietä ohi kuopion, se säästää hermoja ja
bensaa.
Täällä ei ole yhtään osattu järjestää sujuvaksi
keskustan liikennettä, mutta onneksi meillä on
laidammalla suuria automarketteja jonne pääsee
sujuvasti, helposti ja nopeasti autolla.
Keskustan kaupat kyllä kärsivät tappion ja ennen
pitkää kuoleman kun autoilevat asiakkaat menevät
sinne, minne on helpointa mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu