Onko pakko liittyä vesiosuuskuntaan? Mieluummin teettäisin porakaivon. Vesiosuuskunnan putken pää on tontin nurkalla. Liittymismaksu ja veden käyttö ihan järkyttävän kallista!
tietämätön
gcgjcyhk
4164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän se pakko ole, mutta ajan mittaan pienempi riesa kuin porakaivo. Kaveri joutui poraamaan kaksi reikää, kun ensimmäisestä tuli suolavettä. Harmitteli, kun teki tuon homman muutama vuosi ennen osuuskunnan putkenvetoa. Ei silloin tiennyt tulevasta vesiprojektista.
Meillä maksoi pelkkä vesi n. 3 tonnia. Viemärin kanssa n 10 tonnia.
Ei ole pakko liittyä.
Alussa on ne osuuskunnan perustamiskulut. Ajan oloon hinnat tasoittuvat. Ja ideahan on, mitä useampi mukana osuuskunnassa, sen pienemmiksi kiinteät kulut tulevat.
Kandee hokata jätevesiasiat. Se tulee yleensä kalliimmaksi kuin vesi. Joudut jätevesiin satsaamaan kuitenkin melko paljon, kannattaneeko porailla porakaivoja, joitten toiminnasta ei tiedä ja niistähän on kokonaan itse vastuussa. Pitemmän päälle kraanavesi yhteisvesijohdosta on paljon huolettomampi. Ja kun kerran mahdollisuus liittyä vesijohtoon, liekö viemäriasia vireillä? Sitten on aika turvallisella mallilla, kun on tulevat ja menevät vedet kunnolla hoidettu.
Vesi tosiaan kaikkinensa maksaa. Kaupunkilaiset, jotka maksavat vedestä vastikkeessa tai vuokrassa pääluvun mukaan ei ymmärrä koko asiaa. Jo loppuu lasten uima-altaat ja autonpesu, puhumattakaan nurmikon kastelemisesta, kun itse maksaa kaiken oman kulutuksensa. Sellainen pikkujuttu muuten. Nurmikonkasteluvedestä menee myös jätevesimaksu, se kun peritään vesijohdossa mittarin läpi tulleen veden mukaan, ei viemäriin meneville vesille ole mittareita erikseen.
Minulla on porakaivo. Kylälle perustettiin vesiosuuskunta. On myöskin paineviemäri. Liityin heti perustamisvaiheessa osuuskuntaan, lähinnä sen viemärin takia. Olisi joutunut tekemään kalliit viemäröintijärjestelmät. Kun lukee, mitenkä nämä toimivat epävarmasti, tein mielestäni oikean ratkaisun. Porakaivoni toimii nyt pelkästään puutarhan ja nurmikon kasteluvetenä. Jos minulla ei olisi porakaivoa, tekisin nyt kasteluvettä varten tavallisen rengaskaivon. Pohjavesi on aika lähellä, joten noin neljän metrin kaivo riittänee. Kasteluvettä menee tosi paljon.
Meillä ei ollut mahdollista liittyä kunnan vesijohtoon tai vesiosuuskuntaan, joten oma porakaivo oli ainoa mahdollisuus.
Poraivon poraamisen jälkeen todettiin vesi hiukan rautapitoiseksi, mutta se hoidettiin raudanpoistolaitteilla. Nyttemmin otetaan vedestä joka vuosi vesianalyysi, että ollaan varmoja veden kunnosta.
Eipä tuo minun laskelmien mukaan silti kummoisen kallis vesi ole, jos lasketaan meidän vedenkäytön mukainen kuutiohinta tuolle ratkaisulle, vettä voisi sanoa edelleen jopa edulliseksi.
Jätevedet käsitellään maaperäkäsittelyllä, joka on otettu laskelmissa huomioon.