Uusi Golf

Minkälaisia kokemuksia on uudesta Golfista? 1.6Fsi koneella. Onko kulutus todellakin (kovin) pienempi verrattuna tavalliseen 1.6:n.Yms...
Tilauksessa 1.6Fsi Sportline.
51808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vähän reilun kuukauden olen ihka samanlaisella ajanut. Varsin mukava auto on ollut, kilometrejä on kertynyt noin 4000.

Kulutuksesta pitää sanoa, että en ole päässyt tehdasarvoihin, mutta varmaan vähän raskas on ollut kaasujalkakin, kun olen tuohon autoon tutustunut. Kulutus ei kuitenkaan kauheasti heitä luvattuihin arvoihin nähden. Tavalliseen 1.6 litraiseen verrattuna en osaa kyllä arvioida ensinkään.

Kuusi vaihdetta vaati alkuun totuttelua, jotenkin välitykset eivät myös olleet samanlaiset kuin aiemmassa autossa. Mukavasti tuo kuitenkin kulkee, kun sillä oppi ajamaan.

Ainakin sportlinessä alusta on mukava. Tykkään siitä vieläkin jokaisessa mutkassa, mutta toivon kovasti, että innostus laantuu ennen talvea ;)

ESP:iä en ole oikein saanut vilkkumaan. Joskus sateella sen merkkivalo on välähtänyt, mutta silloinkin on pitänyt vähän avittaa.

Näyttää, että auto on alkanut yleistyä ainakin pääkaupunkiseudulla aikalailla. Millainen toimitusaika noissa nykyään on?

Äänestä
  • omalla noin 8viikkoa..

    Äänestä

  • Jupe kirjoitti:

    omalla noin 8viikkoa..

    No ensiksi täytyy kehua auton ajettavuutta.Mulla on alla 17" 225/45 kiekot, mutta kulutus on aika kaukana tehdas arvoista varsinkin kaupunkiajossa. Mittarissa on 6000km ja kaikki tehdasvarusteet mukana. Tyytyväinen olen auton teknikkaan mutta laadussa on vielä toivomisen varaa Audiin verrattuna.

    Äänestä

Minulla on ollut 1.6 FSI Comfortline nyt neljä kuukautta. Olen ajanut autolla hieman yli 10 000 kilometriä. Kävin juuri Saksassa. Keskikulutus oli tasan 7 litraa satasella 3 400 kilometrin matkalla. Ajelin reippaasti autobahneilla, olin ruuhkissa Saksan lisäksi myös Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Auto on toiminut hyvin. Golf kulki hyvin 170 km/h Saksan teillä. Huippua en yrittänyt, kerran mittari lähestyi kahtasataa ohituksessa. Kuutonen sopii erinomaisesti autobahneille. Pitkillä matkoilla vakionopeussäädin on loistava varuste, etenkin Ruotsin läpi ajettaessa.
ESP:stä minulla on hyviä kokemuksia lopputalven teiltä Suomesta. Samoin automaatti-ilmastonnista.

Äänestä

Mulla kans 1.6 fsi kesäkuun alusta (1200 km). Ei ollu muuta ku hyvää sanottavaa (vielä).Tyhjäkäyntiääni vähän krohiseva; onx muillakin; mistähän se johtuu? Makee ajettava. 6-v. kanssa vähän totettelua aluksi. Kierroskone.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jupe kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia on uudesta Golfista? 1.6Fsi koneella. Onko kulutus todellakin (kovin) pienempi verrattuna tavalliseen 1.6:n.Yms...
Tilauksessa 1.6Fsi Sportline.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu