Koiran muuttunut käytös

Koirasta huolissaan

Energisen, iloisen ja itsevarman koiran käytös on muuttunut oudoksi viime aikoina vierailtaessa naapuritalossa, jossa koira on usein vieraillut pennusta asti vuosia ja myös ihan itsenäisesti irti pihalla ollessaan.
Eräänä päivänä naapuritalossa vieraillessamme yritimme kutsua koiraa sisälle kuistilta, niin koira ei suostunutkaan tulemaan sisälle vaikka ulkona oli -30 astetta pakkasta. Sisälle koira saatiin vain sylissä kantamalla ja sisälläkin koira istui arkana ja pelokkaana jalkojemme vieressä liikkumatta ja osoitti haluavansa ulos astellen ovelle päin. Sama on tapahtunut myös myöhemmin, kun muutkin perheenjäsenet ovat yrittäneet houkutella koiraa sisälle, niin koira valitsi mieluummin -30 astetta pakkasta kuin että olisi tullut naapuritaloon sisälle.
Lisäksi koira haukkui ja murisi vihaisesti naapurille lenkillä vastaan tullessa ja kun naapuri oli kohdallamme niin koira ei osoittanutkaan mitään tuttavuutta entiseen tapaan vaan käyttäytyi välinpitämättömästi.
Ihmetyttää mitä koiralle on tapahtunut, kun koira ei enää millään suostu tuttuun kyläpaikkaan? Kokemuksia?

5

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahdollista??

      Kokemusta ei ole mutta ihan ensinnä tulee mieleen ettei vaan koirasi olisi yksinkin käynyt kylässä aikaisemmin ja naapuri ei oikein tykännytkään

    • Tötsö

      Miten käyttäytyy muualla,esiintyykö kuvailemaasi käytöstä vain tuon naapurin kohdalla ja "alueella"?
      Jos vain ja ainoastaan kuvaileissasi tilanteissa niin lähtökohtaisesti kyse on jostain tapahtumasta joka on syntynyt "alueella" ja/tai henkilön toimesta johon reagoi.
      Käyttäytyminen peilaa täydellistä "luottamuksen"romahtamista.

    • canis.familiaris

      Olisihan tuossa voinut ehdottaa sellaista, mikä ajoittain joitain koiria vaivaa, eli asunnossa sillä hetkellä vallitseva haju/hajulähde, mikä saattaisi selittää tuota käytöstä, mutta:

      - "koira ei suostunutkaan tulemaan sisälle"
      - "sisälläkin koira istui arkana ja pelokkaana"
      - "Sama on tapahtunut myös myöhemmin, kun muutkin perheenjäsene"..huom. muutkin!
      - "Lisäksi koira haukkui ja murisi vihaisesti naapurille lenkillä vastaan tullessa "

      Ehkä vastaus löytyy tuosta ja henkilöistä "muutkin". Tuo käytös kulminoituu tuohon henkilöön (naapuri). Ehkäpä siellä kuitenkin on käynnyt vierailun aikana pieni ylläri. Ei tuota käytöstä muuten selitä. Koira on tod.näköisesti säikähtänyt aika voimakkaasti, ja se kohdistuu sen aiheuttajaan (naapuri)

      • isoisoäiti

        Tuossa edellä esitin lyhyesti saman asian,mutta sä ootkin sellanen "hölösuu"


    • Uolevi.

      Milläs tavalla koiraa on houkuteltu sisälle? 95% ihmisistä käyttää varmasti omaa ääntänsä tai sitten ääntä ruokaa (puhumalla ja näyttämällä siis koiralle kädessä olevaa namipalaa) jolloin koira käyttää korviaan ja silmiään. Jos kutsujan ja koiran välillä ei ole riittävää luottamusta, ei kyseiset temput toimi vaan pitää ottaa koiran nenä käyttöön jolloin onnistumisprosentti kasvaa. Eli ei ääntä ei katsekontaktia, vaan oikein mehukkaalta tuoksuva ruoka kulkee koiran nenän ohitse ja menee talon sisälle. Kannattaa siis kokeilla. Mikäli koira on hyvin leluorienroitunut myös lempilelu saa aivot liikuttamaan jalkoja eteenpäin. :)

      Mahtaako naapuri käyttää alkoholia minkä verran? Viinan avulla ei ainakaan koiran luottamusta kohoteta. Oma koirani ainakin murahtaa heti päihtyneille :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe