Hautausavustus

Ystäväni kuoli, oli pienellä eläkkeellä, asui omassa osakkeessa, mitään säästöjä ei ollut, nyt pitäisi haudata mutta rahaa ei ole. Hänellä on yksi aikuinen lapsi joka on työttömänä(eli varaton)
Onko mahdollista saada sossusta jotain hautaus rahaa.
62428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No ei, jos kuolinpesässä on varoja, kuolinpesän piikkiin menee hautajaiset. Ja kun on osake, niin silloin on varoja.

Äänestä

Näin on jos on omaisuutta jonka voi relaisoida, sossusta turha mitään anella. Laittakaa asunto myyntiin. Jos olisi ollut vuokralla ja ei mitään omaisuutta mitä realisoida, sossu olisi kustantanut halvimman mukaan. Itse hoidin oman isäni hautajaiset sossun kanssa, koska isäni oli kuollessaan työtön ja itsekin olin eli varattomia molemmmat vailla mitään omaisuutta. Koittakaa myydä osake pois.

Äänestä

On mahdollista saada ja saakin.
Siinä pitää valmistautua siihen, että hallinto-oikeuden ratkaisulla perivät takaisin.
(eivät välttämättä peri)

Perintövero on se asia josta pitäisi olla huolissaan (tai sitten vaan kerää verovelkaa)

Vaikka pesällä olisi osake ja käteistäkin rahaa, niin se raha ei ole heti käytettävissä.
Tosin pankki kyllä maksaa hautauslaskun joka on kirjoitettu pesän nimellä.

Hakisin kuitenkin sossusta tt- tukea (maksusitoumuksen paikalliseen hautaustoimistoon)

Äänestä
  • sitähän minäkin tässä mietin että osake on myytävä, mutta siihen menee aikaa jos sossu antaa avustusta nyt ja perii sitten takaisin kun asunto on myyty. Tosin asunto on huonossakunnossa myynti saattaa kestää, tai kun hinta on kohdallaan voi mennä hyvinkin.

    Äänestä

On aika räikeää, jos saa kämpän ilmaiseksi/halvalla ja pitää apua vielä saada.

Äänestä

Taitaa kyllä olla niin, että kun on asunto-osake (velaton?) niin sossu ei mitään avustusta anna vaan neuvoo kuolinpesää hakemaan lainaa osakkeita vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hautausavustus kirjoitti:

Ystäväni kuoli, oli pienellä eläkkeellä, asui omassa osakkeessa, mitään säästöjä ei ollut, nyt pitäisi haudata mutta rahaa ei ole. Hänellä on yksi aikuinen lapsi joka on työttömänä(eli varaton)
Onko mahdollista saada sossusta jotain hautaus rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu