Heinola haluaa sisällissodan

Lahti mukaan

Puolustusvoimat puolustamaan kuntia valtion virkamiehiä vastaan.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=701005

Lahti voisi mennä mukaan kapinaan kun Hennala täällä vielä on. Vastapuolella oli Kokoomuslaiset virkamiehet ja poliisi kaiketi olisi hallituksen puolella. Tosin poliisienkin määrärahoja on leikattu siihen tahtiin että voisivat liittyä kapinallisiin.

Aika yksin voisi jäädä eduskunta jos ei sitten kutsuisi Natoa apuun.

Sisällissota olisi hyvä ratkaisu kunhan Suomen armeija olisi kapinallisten puolella. Armeija voisi oikeastaan ajaa panssarit kaupungintalojen eteen ja tehdä vallankaappauksen. Kohta kun Suomessa ei enää ole kuin pikku armeija ja muutama poliisi niin tänne voi hyökätä vaikka vähän isompi rosvojoukko. Varsinkin kun siviileiltä on vielä otettu aseet pois.

4

234

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niini Stö

      Kuntapäättäjät kokoavat kapinalistaa kuntauudistusta vastaan

      Turun Sanomat 1.9.2011 05:01:33

      Kuntapäättäjät kokoavat rivejään vastustaakseen suunnitteilla olevaa kuntauudistusta. Turun Sanomat sai haltuunsa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille osoitetun sähköpostiviestin, jossa kuntapäättäjiä kehotetaan nousemaan uudistusta vastaan. Nootti on lähtenyt liikkeelle Päijät-Hämeen seudulta ja sen ovat allekirjoittaneet useat kuntapäättäjät ympäri Suomen. Hallituksen lisäksi osansa loppuviikosta julkaistavassa kannanotossa saa Kuntaliitto.

      Turun Sanomien tietojen mukaan kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok) kertoo tiedotustilaisuudessa perjantaina noin kymmenkohtaisen suunnitelman, jolla kuntakenttää aletaan uudistaa. Ainakaan ensi vaiheessa kuntien kokoa ei esitetä rajoitettavaksi asukasmäärän perusteella.

      Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski arvostelee kuntakentän jatkuvaa myllertämistä kovin sanoin.

      – Kuntakentällä hämmennytään, sekä pitkäkestoinen suunnittelu erityisesti sosiaali- ja terveyspuolella tehdään lähes mahdottomaksi, hän tuskailee.

      Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi (kesk) vaatii hallitusta julkistamaan kuntien lahtilistan. Hänen mukaansa suuret säästöt eivät synny pienten kuntien lakkauttamisesta vaan Helsingin ympäryskuntien yhdistämisestä pääkaupunkiin.

      • Lahti lahtaa...

        Lahti tarvitsee nyt maksajia velkoihinsa, jos Hollola ja moni muu esitetty kunta liitettäisiin "suur-lahteen", kuten Henna Virkku esittää. Tämä olisi Lahdelle oiva apu. Lahti tarvistisi kipeästi maksajia, sillä Lahden pussi on tyhjä. Isot velat niskassa. Siksi vanhustalon rakentamisen Jalkarannasta peruttiin. Tarvitaan rahaa kalliiseen toriparkkiin, MM-kisoihin - jo pelkästään haut miljoonajuttuja. Koulut homeessa - lapset sairaana. Lastensuojelu hoidetaan huostaanotoilla, ei virkailijan tarvi vaivata päätään minkään kotihoidon ja tuen kanssa. Maksaa Lahdelle, mutta maksakoot, tuumaa sossuvirasto. Ja on se maksanut, kun yksityiset ulkomaiset hoitoyhtiöt rahastaa. Siinähän Lahdella vankat perinteet, terveyskeskuksissa häärää reppulääkärifirmat, hyvällä voitolla. Kaupungin terveysjohdon suojeluksessa. Kyllä Lahti romuttaa ympäristökuntien toimivan terveydenhullon. Sitä moni kuntaa osaa jo pelätä - ja aiheesta. Tätä on Lahti! Vanhukset vain taakka. Kuolkoot - se on motto minun havaintojeni mukaan. Hollolan terveydenhuolto on sentään länsimaisella tasolla. Lahdessa Romanian käytännöt - valelääkäri jne. Kuolkoot väki kadulle. Lääkärin aikaa ei heru. Ja kaikki on hyvin ei mene (laiteta) rahaa terveyspalveluihin. Hienot tilastot - halvalla hoidosta!!! Onkos joku eri mieltä - mahdollisesti ?


      • ......

        ....


    • Loppu tulee

      Ei täällä mitään tapahdu koskaan. Meiltä voitaisiin ottaa vaikka vaatteet päältä niin mitään ei tapahtuisi. Kuljeskeltaisiin vain alasti ja jupistaisiin kun ei voi edes nyrkkiä salaa taskussa näyttää.

      Suomen tie tulee olemaan Kreikan tie kun kaikki on myyty ja kaikessa mahdollisesta säästetty. Siellä sentään uskalletaan näyttää mieltä, täällä vain jupistaan itsekseen tai netissä.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012021315195255_ul.shtml

      http://12160.info/page/2-live-stream-greece-protest

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      589
    Aihe