Miksi Lutakkolaisille ollaan kateellisia?

Asuminen Jyväskylän eliittien Lutakossa on ihan valintakysymys.
1343629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Muistaako kukaan miten Lutakon rantalaajennus rakennettiin?

Siellä oli iso dumppi, mihin kaatoivat kaikkea rakennusjätettä jonka päälle maata vaan ja taloja.

Eli "paskan" päälle rakennettuhan se on, käytännössä.

Äänestä
  • kukaan ei kadehti lutakon.pintaliitäjiä....kun ei ole tarvetta

    Äänestä

Mää en ole ainakaan pätkääkään. Kertoo jo paljon ihmisestä, jos pelkkä Lutakossa asuminen tekee ihmisestä paremman kun muista (omasta mielestään). Jotta kattosit ihan peiliin, ehkä kyse ei ole asuinpaikasta? Olet varmaan tosi yksinäinen... pahoittelut kusipäisyydestä.

Äänestä
  • Ei kannata kadehtia velkaisia duunareita. Sieltä ne entisen sahan myrkyt nousee pikkuhiljaa ilmoille aivan kuten " puhdistetun " Lievestuoreen lammen kärytkin.

    Äänestä

  • Itseasiassa, ole hiljaa senkin rahvas.

    Äänestä

Vai asuu siellä lutakossa eliitti, tunnen muutaman jotka asuvat lutakossa, kallis asunto, sinnittelevät pienellä palkalla ja pärjäävät juuri ja juuri, asunto vielä pienehkö luukku, vaivaiset 80 m2, itse asun hieman etäämmällä kaupungista ja asun ok-talossa ja neliöitä ihan riittävästi, 350 m2 varastorakennukset yms, määräala 12 hehtaaria ja silti maksan kk vähemmän kuin lutakkolaiset.

Äänestä
  • Kaikkia ei maanviljely kiinnosta.

    Äänestä

Eikä talojen arvo ja sortumisvaarakaan, arvojen romahdus samalla kun vuotaa putket ja paskaa tulee kellariin :D

Äänestä

kyllä te olette Jyväskyläläiset ihan niin kuin oma heimonsa. ketä kiinnostaa tuommoinen paikka, kuin se teidän LUTAKKO on.

Äänestä
  • Hah..eihän sitä maanviljelyä tarvitse harjoittaa jos asuu hieman kauempana jykylästä ja asuu ok talossa ja maata on 12 hehtaaria, moottorikelkalla vaan kurvailen maallani vapaa-ajalla talvella ja katselen tähtiä.

    Äänestä

  • oma rauha kirjoitti:

    Hah..eihän sitä maanviljelyä tarvitse harjoittaa jos asuu hieman kauempana jykylästä ja asuu ok talossa ja maata on 12 hehtaaria, moottorikelkalla vaan kurvailen maallani vapaa-ajalla talvella ja katselen tähtiä.

    Ei ole köyhän asuinpaikka Lutakko vuokra 980 e kk 70 neliön asunnosta.Sijoittaja saa varmasti lainaansa lyhennettyä tuolla vuokralla, tai ostettua lisää asuntoja.

    Äänestä

  • Kallista kirjoitti:

    Ei ole köyhän asuinpaikka Lutakko vuokra 980 e kk 70 neliön asunnosta.Sijoittaja saa varmasti lainaansa lyhennettyä tuolla vuokralla, tai ostettua lisää asuntoja.

    pelkkään yhtiövastikkeeseen menee n.600-900kk. Ei kiitos. :D

    Äänestä

  • Kallista kirjoitti:

    Ei ole köyhän asuinpaikka Lutakko vuokra 980 e kk 70 neliön asunnosta.Sijoittaja saa varmasti lainaansa lyhennettyä tuolla vuokralla, tai ostettua lisää asuntoja.

    Halvempi neliöhintahan tuolla sitten on kuin vvo:n keskustan / ainolan kämpillä...

    Äänestä

Näin on, yleensä kaupunkilaisia kyllästyttää neste-rallit, oikeat kaupunkilaiset ovat mökeillä, kun koko kaupunki on silloin täynnä "turhia" turisteja, olkoon keskenään siellä sitten, eipä tarvitse kaupunkilaisten syöttää kaupunkia verotuloilla kun toiset tekevät.

Äänestä
  • Minä aion käydä kouluni loppuun ja valmistua merkonomiksi ja hankkia hyvä palkkaisen työpaikan koska unelmanani on ostaa asunto Lutakosta. Järvinäköalaa se ei voita mikään :-)

    Äänestä

  • Aikuisopiskelija kirjoitti:

    Minä aion käydä kouluni loppuun ja valmistua merkonomiksi ja hankkia hyvä palkkaisen työpaikan koska unelmanani on ostaa asunto Lutakosta. Järvinäköalaa se ei voita mikään :-)

    Kyllähän se on niin että köyhät asuu vaikka lutakossa kun heillä ei ole varaa ostaa omakotitaloa järven rannalta.

    Äänestä

  • Aikuisopiskelija kirjoitti:

    Minä aion käydä kouluni loppuun ja valmistua merkonomiksi ja hankkia hyvä palkkaisen työpaikan koska unelmanani on ostaa asunto Lutakosta. Järvinäköalaa se ei voita mikään :-)

    Valmistumisesi jälkeen putoat maanpinnalle hyvin nopeasti.Ei vasta ammattiin valmistunut saa hyvää palkkaa merkonomin tutkinolla.Lottovoitto on jo jos alan töihin pääset.

    Äänestä

  • Realiteetit kirjoitti:

    Valmistumisesi jälkeen putoat maanpinnalle hyvin nopeasti.Ei vasta ammattiin valmistunut saa hyvää palkkaa merkonomin tutkinolla.Lottovoitto on jo jos alan töihin pääset.

    Et taida tietää mistä puhut, vuotta aiemmin haetana töihin koulunpenkiltä.

    Äänestä

  • Realiteetit kirjoitti:

    Valmistumisesi jälkeen putoat maanpinnalle hyvin nopeasti.Ei vasta ammattiin valmistunut saa hyvää palkkaa merkonomin tutkinolla.Lottovoitto on jo jos alan töihin pääset.

    Ne pitää olla kaikilla vähänkään itseensäuskovalla opiskelijalla kunnossa, minutkin revittiin koulunpenkiltä aikoinaan hommiin ja sillä tiettlä olen edelleen. Merkonomin tutkinnon suoritin töiden ohessa ja asunto on 2 vuoden päästä Lutakosta maksettuna.

    Äänestä

  • Mrknmi ja töissä kirjoitti:

    Et taida tietää mistä puhut, vuotta aiemmin haetana töihin koulunpenkiltä.

    Jo vain. Lidlin kassalle voi merkonomi päästä, mutta hyville pelkoille ei muuten kuin yrittäjäksi ryhtymällä, ja silloinhan ei se tulo ole palkkatuloa jos yhtään taloudesta ymmärtää.

    Äänestä

  • parasnäköala kirjoitti:

    Kyllähän se on niin että köyhät asuu vaikka lutakossa kun heillä ei ole varaa ostaa omakotitaloa järven rannalta.

    Juuri niin. Len yöpynyt Satamakadulla apartment asunnossa, kun hotelit olivat täynnä. Kyllä siinä yhden yön vietti, kaunis nköala. Sitten kuulin, että Satamakatu 13 on myös siellä aina asuville. En voisi ikinä kuvitella asuvani tollaisessa kerrostaloluukussa. Mulla oli talon suurin asunto ja oli kuin p....ereikä. Joku joutuu tuollaisissa asumaa, hyi. Ei tonninkaan vuokra ole iso, jos palkka 12000 euroa kuukaudessa. Itse asun 400 m2 kkoisessa omakotitalossa .

    Äänestä

Tyhjätaskut voi pitää suunsa kiinni kuten ennenkin.

Äänestä
  • Minä en muuttaisi lutakkoon vaikka ilmaiseksi saisin asua, en haluaisi asua tuollaisissa tötterötaloissa, köyhien asuinpaikka, oikein kunnon kommuuni.

    Äänestä

  • Minulla on hieno Mersu Samulinniemessä ja oma iso omakotitalo. Kiva ajella kun asuu siellä ja ei tarvii mennä lutakkoon.

    Äänestä

Tunnen Lutakossa asuvia nuoria lapsiperheitä joiden vuokran maksaa sosiaalitoimisto. Vaikka vuokra on 700 euroa kuussa, lapsi oikeuttaa kaikkeen, pitää olla iso kolmio Lutakosta. Yksinelävä työtön taas saa jatkuvasti selitellä miksi asuu 400 euron kaupunkiasunnossa, pitää muuttaa halvempaan kun on liian kallis.

Äänestä

tuon "uutisesi" tietolähteen, jossa ilmenee, että joku olisi lutakkolaisille oikeasti kateellinen. Itsellle ei ainakaan ole tuollaisa mielikuvaa muodostunut.

Paremminkin säälittää asuinpaikan valinta ja tapa jolla alettiin taaimmaisesta talosta asti lähes markkinoimaan järvinäköalalla... joka tosin aina hävisi, kun sen ja jörven väliin rakennettiin seuraava kerrostalo ja markkinointi jatkui...

Äänestä
  • Et ole tainnut käydä yhessäkään sisällä kun puhut täyttä paskaa.

    Äänestä

  • Kaikista näköala kirjoitti:

    Et ole tainnut käydä yhessäkään sisällä kun puhut täyttä paskaa.

    "Lutakko Number 1!

    Ehei, ei ole kankitie minulle mieluinen asuinpaikka sillä asun omassa..huom omassa omakotitalossa kaupungin reunalla joten kyllä lutakko (en viitsi edes tuota nimeä isolla kirjoittaa) on pikku pyrkyreiden unelmapaikka että saavat aihetta kehua asuvansa kaupungin parhaalla paikalla vaikka ovat tosiasiassa korviaan myöten veloissa ja kituuttavat asua lutakossa vaikka tuskin kunnolla varat riittäisi asua edes puparissa, sinne te kuuluisitte, köyhät köyhien joukkoon.

    Äänestä

  • Kaikista näköala kirjoitti:

    Et ole tainnut käydä yhessäkään sisällä kun puhut täyttä paskaa.

    ulkoapäin jo näkee, että isossa osassa kerrostaloasunnoista (paitsi järven rannalla olevista ja niistä korkeimmista) näkyy se viereisen talon naapurin seinä, ikkunat ja parveke, sekä näköala asuntoihin.

    Niin ahtasti on rakennettu, ettei ens alkuun ollut edes riittävästi pysäköintipaikkoja... niille audi Q7.sille ja leksuksille?

    Kuka sellaisesta nauttii... siis muut kuin lutakkolaiset.

    Äänestä

  • En olekaan kirjoitti:

    ulkoapäin jo näkee, että isossa osassa kerrostaloasunnoista (paitsi järven rannalla olevista ja niistä korkeimmista) näkyy se viereisen talon naapurin seinä, ikkunat ja parveke, sekä näköala asuntoihin.

    Niin ahtasti on rakennettu, ettei ens alkuun ollut edes riittävästi pysäköintipaikkoja... niille audi Q7.sille ja leksuksille?

    Kuka sellaisesta nauttii... siis muut kuin lutakkolaiset.

    On Lutakossa hyvätkin puolensa. Maan uumenista nousevat entisen sahan kyllästysaineet suojaavat autojen pohjia, näin auto ehditään maksaa ennen
    lahoamista.

    Äänestä

  • pekstrap kirjoitti:

    "Lutakko Number 1!

    Ehei, ei ole kankitie minulle mieluinen asuinpaikka sillä asun omassa..huom omassa omakotitalossa kaupungin reunalla joten kyllä lutakko (en viitsi edes tuota nimeä isolla kirjoittaa) on pikku pyrkyreiden unelmapaikka että saavat aihetta kehua asuvansa kaupungin parhaalla paikalla vaikka ovat tosiasiassa korviaan myöten veloissa ja kituuttavat asua lutakossa vaikka tuskin kunnolla varat riittäisi asua edes puparissa, sinne te kuuluisitte, köyhät köyhien joukkoon.

    Lutakko on kuulemma slummi kuten sillan takana oleva kuokkalakin. Itse asun samulinniemessä ja mielestäni täällä on hyvä asua. On tilaa talon ympärilä eikä naapurikaan kadehdi, silläkin on oma talo ja iso maksettu mersu. Vanha lutakko oli komea paikka tehtaineen. Se oli kaupungin vaurauden merkki rautpohjan ja kankaan tehtaan ohella. Nyt sinne on rakennettu rumia kerrostaloja ja jätetty siihen rantaväylän varteen se karmea tanssisali. Eihän siellä vapaaehtoisesti asu Erkkikään. Vai että joku kadehtisi lutakkolaisia, ennemminkin sääliä tunnen.

    Äänestä

  • Kaikista näköala kirjoitti:

    Et ole tainnut käydä yhessäkään sisällä kun puhut täyttä paskaa.

    Olen käynyt ja neuvostoaikaiselta näytti heti porrashuoneessa.

    Äänestä

  • Ei sinisty kirjoitti:

    On Lutakossa hyvätkin puolensa. Maan uumenista nousevat entisen sahan kyllästysaineet suojaavat autojen pohjia, näin auto ehditään maksaa ennen
    lahoamista.

    Se on entisen sahan sinistyksen estävää myrkkyä. Paroninkin naama rupee MENEEN SINISEKS JA SINIVERISTEN JOUKKOON.

    Äänestä

paskanen jyväsjärvi minne en kyllä menisi edes uimaan

Äänestä

Itse asunut Lutakossa 2 asunnossa v. 2005 ja täytyy sanoa etten takaisin kaipaa. Ei mitään palveluluita ja todella levoton paikka asua. Meidänkin talossa oli 24 omistusasuntoa joista oli 18 vuokrattu ja meno oli sen mukaista. Kuitenkin meidän asunto maksoi 330 000 euroa että luulisi sillä hinnalla saada asua jo rauhassa mutta luulo oli väärä. Alueella asuu myös todella hankalia eli ns. kusipäitä jotka ei osaa elä normaali ihmisten kanssa vaan luulevat olevansa jotain ja korostavat kovasti titteleitä....ei kuulu enää nykyaikaan mutta kerro heille. Nyt asumme keskustassa ja meidän taloyhtiössä on jopa vieraspaikkoja...niitähän ei Lutakossa ole missään. Lutakko on todella yli arvostettu paikka.

Äänestä

Muutimme puolivuotta sitten Jyväskylään ja lutakko vaikutti aluksi hyvältä vaihtoehdolta vuokra-asumiseen. Käynti Lutakossa kuitenkin muutti käsityksemme, sillä sielä kävellessä tuli todella ahdistava olo. Pelkkään kiveä, betonia ja seinätöherryksiä eikä vihreää näkyvissä missään. Heinoutta en siis asuinalueelta löytänyt. Veikkaan, että kahdenkymmenen vuoden päästä on Lutakko melkoinen löhiökortteli, jonne kukaan ei halua. Koti löytyi keskustasta ja voin sanoa, että lutakko olisi kyllä ollut huomattavasti edullisempi vaihtoehto.

Äänestä
  • vuokra-asuminen :D

    Äänestä

  • Hyvin valitsit, Lutakko on muuttumassa hyvää vauhtia Kuokkalaksi. Ei jaksa kuokkalan mutut sillan yli kävellä keskustaan niin sossu maksaa kämpät Lutakosta. Siellä vuokrat halpenee kun kukaan ei siellä kohta tahdo asua.

    Seinät halkeilee kun maaperä antaa periksi... kalliita remontteja tulossa, vastikkeet nousee. Odottakaa vaan muutama vuosi..

    Äänestä

  • Slummi... kirjoitti:

    Hyvin valitsit, Lutakko on muuttumassa hyvää vauhtia Kuokkalaksi. Ei jaksa kuokkalan mutut sillan yli kävellä keskustaan niin sossu maksaa kämpät Lutakosta. Siellä vuokrat halpenee kun kukaan ei siellä kohta tahdo asua.

    Seinät halkeilee kun maaperä antaa periksi... kalliita remontteja tulossa, vastikkeet nousee. Odottakaa vaan muutama vuosi..

    Parin vuoden kuluttua nimi voidaan vaihtaa Pisa- niemeksi.

    Äänestä

Näin ulkopaikkakuntalaisena täytyy sanoa, että Vaajakoskelta kun keskustaan päin ajeleen niin kylläpähän vaan näyttää Lutakon talot mahottoman hienolta. Eipä tule toista vastaavaa paikkaa Suomessa mieleen, että syystäkin voi jotkut olla kateellisia.

Äänestä
  • Haju ei tunnu moottoritielle asti.

    Äänestä

  • Et ole kovin paljoa Suomessa matkustelut, jos lutakko hyvältä näyttää. Talotkin vajoavat.

    Äänestä

Lutakko on kiva paikka,saattelin sinne viimekesänä kauniin vaalean leidin.

Äänestä
  • Surkeita luusereiden kanikopppeja siellä vaan on.

    Äänestä

  • Maksoit taksin mutta et saanut...... kuittia.

    Äänestä

Lutakossa ihminen elää ja voi hyvin, päivääkään en vaihtaisi pois :-)

Äänestä

Lutakkolaisiahan säälitään, ei muuta. Niinkuin tuo paronikin, vanha tutiseva veteraani joutuu homppelipoikineen asumaan vanhalla sahan ja tehtaan tontilla ties mitä käryjä haistelemassa vielä vanhoilla päivillään. Olisi suonut raukalle hieman paremman vanhuuden, mutta eihän kaikki mahdu Lohikoskellekaan.

Äänestä

Lutakko oli ennen todella hieno paikka, vaan ei enää, kun ne rahanahneet grynderit halusivat jokaisen neliön käyttöönsä. Maapohja siellä on tosi pettävää, kun se on rakennettu entisen sahan puun kyllästämön päälle. Siinä kentällä puut joita tehtaalle tuli valtavia määriä, kyllästettiin aineella, joka estää sinistymisen puussa.
Todellinen myrkky, jonka puoliintumis ja haihtumisaika on 200 vuotta. Samoin aine vaikuttaa haitalliselta, jos se ei pääse haihtumaan ilmaan, niin se muodostaa syaanikaasuja verattavia myrkkyjä. Yksi insinööri joka on töissä Otaniemessä
sanoi minulle, että talot kallistuvat pikkuhiljaa parissakymmenessä vuodessa.

Siinä teidän rahanne menevät, te olevinaan olevat korvia myöten veloissa olevat
velkabemareilla ajavat, jotka toimivat teidän mulkunjatkeina kun omat eivät riitä vaimojanne pitämään tyytyväisenä, vaan ne käyvät siellä sillan toisella puolella ahmedin luona, jolla ei oo bemaria mutta se toinen hyve onkin totta eikä mikään prinssin nakki...niinkuin teillä. Lutakko on tänä päivänä slummi, mihin en muuttaisi asumaan. Väinölä ja Samulinniemi päijänteen rannalla, ovat minulle ja monille muille kaltaiselleni paikkoja joissa viihtyy.

Äänestä

Oikein hyvää perjantaita täältä Lutakosta, aika nostaa tämä ylös kun kateelliset elämässä epäonnistujat ne palstaa terrorisoi.

Äänestä
  • Kyllähän se jyrsii niin että nenäkarvat vetää kiharalle kun on erehdytetty hankkimaan suurella velalla asunto Lutakosta. Olen muutamalle yrittänyt tarjota omahankintahintaan tätä huoneistoani, mutta eivät ole kiinnostuneet kuultuaan tuosta alueen menneisyydestä. Katselen tästä kaiholla tuota Ainolanrantaa, jospa sieltä vapautuisi sopivan kokoinen huoneisto, hinnalla ei niin väliä. Johtuukohan se muuten noista teollisuuden aikaisista aineista kun koirani on kotona hyvin levoton, mutta muualla itse rauhallisuus.

    Äänestä

Vai eliittiä?! Minäpäs asunkin alta kilometrin päässä keskustassa, luxusneliöitä yhtä kuin muutamassa lutakon "eliitti"neliössä ;) kaikki on suhteellista ;)

Äänestä

en muuttasis mistään hinnoista lutakkoon.kauhean ahtaan näköistä,meteli altis,saasteinen ilman ala.mikä ihme siinä on että lutakon duunarit,joilla pesämunaa pikkasen,luulevat että heitä kadehdittaisiin? yleistystä,jolla ei ole faktaa.ihminen on onnellinen missä vaan kun tasapainossa itsensä kanssa-ja kanssa eläjien.paikka ei ratkaise,lutakossakin onnettomia parisuhteita,perheitä....

Äänestä
  • Kyllä muuttaisin heti pois Lutakosta jos joku ostaisi tämän murjun. Pienempi kelpaisi kun muijakin lähti puparilaisen mukaan ja tytär meni kihloihin koukkunenän kanssa. Jotakin näppylöitä täällä tulee korvan taakse, onko muilla samanlaisia? Kun katselin tuossa rommilasia pöydällä niin minusta näytti että sen pinta aivan kuin olisi hieman vinossa, vaikka en ole vielä edes maistanut sitä.

    Äänestä

lutakon paroni on " rikas mies omasta mielestään" Mihinkäs jätit paroni sen pupuhuhdan sussun vai se taisi jättää sut. Eikö velkabemari purassu.
Hommaa sinistä pilleriä paroni ja lakkaa valehtelemasta....senkin köyhä.

Äänestä
  • Asuu siellä yksi vapaamuurarikin, nimmee en kehtaa kertoa kun on oikeen rehtorismies. Kyllä siinä yksiavioinen paroni jää mutasarjaan!

    Äänestä

Olipas virkistävää aloittaa perjantai ja viikonloppu pulahtamalla Jyväsjärveen oman talon edestä, vastaava ei muualla onnistukaan :)

Äänestä
  • kuullu, että osaketalossa ei osakas omista mitään muuta kuin osakekirjat, jotka antavat OIKEUDEN HALLITA tiettyä asuntoa.

    Muutoksista ja remonteista pitää anoa yhtion hallitukselta ja isännöijältä lupa.

    Juhlien pitämisestä naapureilta saatava lähes suostumus, etteivät valita. yms...

    eipä siinä osaketalossa paljoa omaa ole. No ehkä huonekalut.

    Äänestä

  • Jaaa... kirjoitti:

    kuullu, että osaketalossa ei osakas omista mitään muuta kuin osakekirjat, jotka antavat OIKEUDEN HALLITA tiettyä asuntoa.

    Muutoksista ja remonteista pitää anoa yhtion hallitukselta ja isännöijältä lupa.

    Juhlien pitämisestä naapureilta saatava lähes suostumus, etteivät valita. yms...

    eipä siinä osaketalossa paljoa omaa ole. No ehkä huonekalut.

    Jauhat tapasi mukaan taas typeryyksiä, minkä hyvänsä yhtiön osakkeet ovat
    omaisuutta, myös asunto osakeyhtiöitten.

    Äänestä

  • paremmin perillä kirjoitti:

    Jauhat tapasi mukaan taas typeryyksiä, minkä hyvänsä yhtiön osakkeet ovat
    omaisuutta, myös asunto osakeyhtiöitten.

    mutta osakekirjat vain omistetaan ja ne oikeuttavat tietyn asunnon HALLINTAAN. EI omistamiseen.

    Väitinkö, ettei nuo asunto-osakeyhtiön osakekirjat olisi ne arvopaperit, jotka ostetaan ja niiden omistuksen perusteeella sitten saa asua tietyssä luukussa siellä asunto-osakeyhtiön omistamassa rakennuksessa. Lutakossakin.

    Ottaako noin koville, kun kuvittelet että omistat jotain kiinteätä silloin, kun olet ostanut asunto-osakkeita tietystä yhtiöstä. OMISTAT VAIN paperia.

    Äänestä

  • Jauhan mitä jauhan kirjoitti:

    mutta osakekirjat vain omistetaan ja ne oikeuttavat tietyn asunnon HALLINTAAN. EI omistamiseen.

    Väitinkö, ettei nuo asunto-osakeyhtiön osakekirjat olisi ne arvopaperit, jotka ostetaan ja niiden omistuksen perusteeella sitten saa asua tietyssä luukussa siellä asunto-osakeyhtiön omistamassa rakennuksessa. Lutakossakin.

    Ottaako noin koville, kun kuvittelet että omistat jotain kiinteätä silloin, kun olet ostanut asunto-osakkeita tietystä yhtiöstä. OMISTAT VAIN paperia.

    Voi pyhä yksinkertaisuus. Omaisuutta ne joka tapauksessa ovat, rahakin on,
    vaikka onkin vain paperia.

    Äänestä

ne pitempään lutakossa asuneet ihan oikeesti pimeässä? Kai niitä sitten syystä kadehditaan tuollaisesta ominaisuudesta.

Jotkut kemikaalit saa sellaisen hohtamisen aikaan kun reagoivat keskenään. Myös joillakin pieneliöillä tuollaista luminenssia esiintyy.

Propsit lutakkolaisille paremmuudesta.

Äänestä
  • Terskassa on sellainen näppylä, pitäis varmaan näyttää lekurille. Toisaalta se on yläpinnassa.

    Äänestä

Jaa, vastaampa aloitusviestiin. Minä en ole kateellinen lutakon väelle sillä itselläni talo jäven rannalla 3 hehtaarin tontilla, järvenrantaa 150 metriä, rannassa liplap-laituri jonka kyljessä köllöttää 14 metrinen matkavene ja rannassa myös kelohirsisauna oleskelupatioineen.

Talossa noin 240 neliötä asuinpinta-alaa, kaksikerroksinen, rannanpuoleisella sivulla koko talon mittainen, lasitettu parveke ja ilta-aurinkon puolella.

Varastohallissa talven harrastuksiin huippunopea uutuus moottorikelkka sekä hupiajeluihin niin talvella kuin kesällä Hondan suurin mönkijä peräkärryineen.

Kun alkaa hieman ahdistamaan järvenranta-olot niin pyyhkäisen omalla 4 paikkaisella pienkoneella käsivarren lappiin jossa kelohonkahuvila eikä ihan pienimmästä päästä, lämmöt päällä läpi vuoden, sauna päälle kännykällä jo lennon alkaessa, paikallinen lähihotelli (130 km) vie tilaamani pienet naposteltavat sekä helmeilevät juomat huvilalle..hieman tutun kauppaa nääs..ja rahalla saa sekä hevosella pääsee.

Eläke juoksee kuin paavo nurmi aikoinaan ja ropisee muitakin osinkoja tilille joista ei sen enempää viitsi tässä huudella ettei kateelliset käy vinkumaan..noh noh tulihan sanottua pahasti mutta niinhän se on että raha tulee rahan luo.

Ei tässä tämän kummempaa, tällaista hieman vaatimatonta elämää kuitenkin, eihän sitä passaa tuota rahaa pistää palamaan aivan turhuuksiin, sen verran vaan että on mukava olla..onhan toki siellä lutakossakin mukavat olot, vai mitä? koliseva ja haiseva ratapihakin voi näkyä ikkunasta ja naapurista kuuluu aina jotain kolinaa mutta onhan siinä järvi aika liki ja eihän tuo kaupungin ilmakaan aina niin huono ole, monena päivänä vuodesta voi nuuskia kohtuullisen puhdasta ulko-ilmaa mitä nyt keväällä varsinkin koiranpaskat antaa oman pikantin säväyksen kevät tuuliin ja juoppojen kusilammikot, eläköön lutakko.

Äänestä

Lutakon ainoa julkkis on yksi vapaamuurari , kai joku reksi. Ollut hieman tussuunpäin ohi keittiön. Siinä kaikki.

Äänestä

Lutakko on slummi.Sieltä porukka valuu jo muualle.Kämppien hintojen rommaus on alkanut.Surkea paikka.Välttäkää.

Äänestä
  • Muuta ihmeessä Pupuhuhtaan. Se on sinunlaisiasi kouluja käymättömiä alkoholistiperäsuolia varten.

    Äänestä

Lutakko on slummi.Sieltä porukka valuu jo muualle.Kämppien hintojen rommaus on alkanut.Surkea paikka.Välttäkää.

Äänestä
  • Enpä tiedä niinkään onko Lutakko ihan slummi...

    Mutta uusia asuntoja täällä ovat, itsekin muutin uuteen, vasta valmistuneeseen kerrostaloon v. 2006 (ostin omaksi asunto-osakkeen).

    Asunnossani ei ole ollut mitään "takuuongelmia", hyvin on huoneiston kunnon yms. puolesta pärjätty tähänkin saakka. Omasta kämpästäni lisäksi järvinäkoala Jyväsjärvelle.

    Ja sokerina pohjalla: keskustaan matkaa VAIN 900 metriä! Ei tarvita takseja kun lähdetään yöelämään ynnä muuten kaupungille! Autoa en tarvi muutenkaan.

    Älkää ihmiset parjatko asioita, joitten todellisesta tilasta ette oikeasti tiedä mitään!

    Äänestä

  • tseppe kirjoitti:

    Enpä tiedä niinkään onko Lutakko ihan slummi...

    Mutta uusia asuntoja täällä ovat, itsekin muutin uuteen, vasta valmistuneeseen kerrostaloon v. 2006 (ostin omaksi asunto-osakkeen).

    Asunnossani ei ole ollut mitään "takuuongelmia", hyvin on huoneiston kunnon yms. puolesta pärjätty tähänkin saakka. Omasta kämpästäni lisäksi järvinäkoala Jyväsjärvelle.

    Ja sokerina pohjalla: keskustaan matkaa VAIN 900 metriä! Ei tarvita takseja kun lähdetään yöelämään ynnä muuten kaupungille! Autoa en tarvi muutenkaan.

    Älkää ihmiset parjatko asioita, joitten todellisesta tilasta ette oikeasti tiedä mitään!

    Katselin kun joku Lutakon-Lady tuli koiraa ulkoiluttamaan.Rapun edessä oli n.2x2m oleva viheralue.siihen puudeli heitti virtsat,
    Olipa siinä 1min ulkoilu.Ja sitten taas torniin tuijottelemaan toisen tornin seinää.

    Säälittävä alue

    Äänestä

  • DDR Bunkkeri se on kirjoitti:

    Katselin kun joku Lutakon-Lady tuli koiraa ulkoiluttamaan.Rapun edessä oli n.2x2m oleva viheralue.siihen puudeli heitti virtsat,
    Olipa siinä 1min ulkoilu.Ja sitten taas torniin tuijottelemaan toisen tornin seinää.

    Säälittävä alue

    Terveisiä Lutakosta / Naapuritalo kaukana..

    Mullapa ei olekaan vierekkäisen talon naapurin ikkuna ihan kahden metrin päässä, onneksi on isohko ja leveä viherkenttä välissä hajurakona.

    Eli takaparvekkeella voi oleskella rauhassa näkemättä viereisen talon asukkia ja silleen.

    En todellakaan vaihtaisi kämppääni mihinkään toisen JKL:n alueen asuntoon, korkeintaan johon ydinkeskustan UUDISTALOON (vrt. Harju, Karisma-kortteli).

    Sijainti rules!!

    Äänestä

  • tseppe kirjoitti:

    Terveisiä Lutakosta / Naapuritalo kaukana..

    Mullapa ei olekaan vierekkäisen talon naapurin ikkuna ihan kahden metrin päässä, onneksi on isohko ja leveä viherkenttä välissä hajurakona.

    Eli takaparvekkeella voi oleskella rauhassa näkemättä viereisen talon asukkia ja silleen.

    En todellakaan vaihtaisi kämppääni mihinkään toisen JKL:n alueen asuntoon, korkeintaan johon ydinkeskustan UUDISTALOON (vrt. Harju, Karisma-kortteli).

    Sijainti rules!!

    Eihän noita vuokrakämppiä niin vain vaihdella. Menetät pian asumistukesi!

    Äänestä

  • Kela vahtii kirjoitti:

    Eihän noita vuokrakämppiä niin vain vaihdella. Menetät pian asumistukesi!

    Edelliselle viestittäjälle, ihan tiedoksi ja tarkennukseksi vaan, että asun siis omassa asunto-osakkeessa täällä Lutakossa.

    Äskeisellä viestilläni tarkoitin, etten tuosta vaan möisi omaa kämppääni pois, korkeintaan joskus muuttaakseni johonkin JKL:n ydinkeskustan uuteen (max. 5 vuoden ikäiseen) asuinkerrostaloon.

    Ei kiinnosta hankkiutua asumaan vanhempiin asuinkerrostaloihin, huonot äänieristykset ym. ongelmia.

    Asunnon sijainti keskustan lähellä on minulle siis tärkein seikka.

    Äänestä

  • tseppe kirjoitti:

    Edelliselle viestittäjälle, ihan tiedoksi ja tarkennukseksi vaan, että asun siis omassa asunto-osakkeessa täällä Lutakossa.

    Äskeisellä viestilläni tarkoitin, etten tuosta vaan möisi omaa kämppääni pois, korkeintaan joskus muuttaakseni johonkin JKL:n ydinkeskustan uuteen (max. 5 vuoden ikäiseen) asuinkerrostaloon.

    Ei kiinnosta hankkiutua asumaan vanhempiin asuinkerrostaloihin, huonot äänieristykset ym. ongelmia.

    Asunnon sijainti keskustan lähellä on minulle siis tärkein seikka.

    Aivan, liikuntarajoitteiselle palvelujen kuten Kelan ja hoitoyksiköiden läheisyys on tärkeää. Myös välttämättömän kotiavun kannalta sijaintisi on järkevä.

    Äänestä

  • Apu lähellä kirjoitti:

    Aivan, liikuntarajoitteiselle palvelujen kuten Kelan ja hoitoyksiköiden läheisyys on tärkeää. Myös välttämättömän kotiavun kannalta sijaintisi on järkevä.

    Siis kävelyetäisyys keskustan kauppoihin ja baareihin on syy no.1 asua alle kilometrin säteellä ydinkeskustasta.

    Ja omat jalat kantaa ihan reilusti, pääkoppakin toimii 100 pros. kapasiteetilla.

    Äänestä

  • tseppe kirjoitti:

    Siis kävelyetäisyys keskustan kauppoihin ja baareihin on syy no.1 asua alle kilometrin säteellä ydinkeskustasta.

    Ja omat jalat kantaa ihan reilusti, pääkoppakin toimii 100 pros. kapasiteetilla.

    Ei vaikuta siltä.

    Äänestä

Kyllä käyp katteeks.Maailman suurin anaali,150 desibelin punkfestareita tulossa joka viikonloppu.Hampaat kalisee suussa,taulut tippuu seiniltä.Kun punkkarit lopettaa alkaa anden rally.Pakoputket paukkuu yötä päivää.Mäyräkoirajengi oksentelee ja naperot vetää pussikaljaa.

Äänestä
  • kun kuokkalaiset oikasevat nopeamman kautta keskustaan. Hirmunen autoliikenne nykään anaalin tekemisen jälkeen.

    Siinä se leijjuu sahanjätehöyryjen seassa pakokaasujen pienhiukkaset ja muu pakokaasujen sisältämä muu saasta. No tuo toki kaikki kuuluu urbaaniin kaupunkiasumiseen ja jos niitä ei siedä, niin voi harkita muuttamista maaseutulle asumaan.

    Äänestä

  • Jatkuva läpiliikenne kirjoitti:

    kun kuokkalaiset oikasevat nopeamman kautta keskustaan. Hirmunen autoliikenne nykään anaalin tekemisen jälkeen.

    Siinä se leijjuu sahanjätehöyryjen seassa pakokaasujen pienhiukkaset ja muu pakokaasujen sisältämä muu saasta. No tuo toki kaikki kuuluu urbaaniin kaupunkiasumiseen ja jos niitä ei siedä, niin voi harkita muuttamista maaseutulle asumaan.

    Tuo aloittaja, "aboriginaali", tarkoittaa että hän on työskennellyt jo paikalla olleella sahalla ja vaneritehtaalla aikoinaan, eikä osaa oiresta huolimatta lähteä rakkaan työmaan tontilta enää pois.

    Äänestä

  • Hellyttävää kirjoitti:

    Tuo aloittaja, "aboriginaali", tarkoittaa että hän on työskennellyt jo paikalla olleella sahalla ja vaneritehtaalla aikoinaan, eikä osaa oiresta huolimatta lähteä rakkaan työmaan tontilta enää pois.

    Tuli tuossa mieleen että samaan aikaan Lutakossa toimineen sahan kanssa toimi SOK:n saha Vaajakoskella ja se lopetettiin joskus 80-luvun alussa. Paikalle ei kukaan ole uskaltanut edes ajatella ihmisasuntoja. Jostakin syystä.

    Äänestä

Tätä onkin odotettu.Lutakko liekeissä.Perjantaina se jysähtää

FestaGo--------Yeah 185 desibeliä. klo 22-02 ( örinät jatkuu aamu klo 06.00
-teipatkaa ikkunat
-pohjustakaa proteesit ettei kalise
-arvokkaat Arabian astiastot viekää anopille Kinnulaan
-koirat hoitolaan

Lystiä riittää koko kesäksi.Näin on imagonrakentajat isä aurinkoisen johdolla luvanneet.Neste Rallia odotellessa välipäivinä pukkaa muuta mölinäää

Äänestä

Häh hää, näin on mutta ei meillä Samulinniemessä! Linnut vaan laulelee ja Päijänteen tuuli houkuttelee purjehtimaan...

Äänestä

Punk-Rock-FestaGo naatitaanJykevät bassot.Ämyrit käännetään Lutakkoon päin.Muutenhan ne olisi Älylää kohti.

Joko rappaukset on valunut seinistä ?

Äänestä

En ole yhtään kateellinen :) Tervetuloa Hallsilaan :) Tämä on eliittiä!

Äänestä

Onko Lutakon Paroni vajonut uimareissullaan jäteviemäriin kun ei ole kuulunut aikoihin mitään vai onko humanoidit ottanu mukaansa luullen omikseen kun niin säteilee?
Vai roikutko Samulinniemen nurkilla kateellisena haaveillen Päijänteellä purjehtimisesta ja omasta rannasta jossa linnut livertelee ja grillissä Päijänteen puhasta siikaa?

Äänestä

En viitsisi edes yhtä yötä lutakossa viettää, jos lutakkoon laitettaisiin yleinen wc niin kovassa hädässä voisin sonnalla käydä ei muuten kyllä. Asun Vaajakoskella rikkaana eläkeläisenä ja nautin kun köyhät lähtee aamulla töihin, ajan taksilla keskustaan aamupalalle.

Äänestä
  • Etpä kuukausitulojesi perusteella kovin "rikkaalta" eläkeläiseltä vaikuta.

    Äänestä

Niin, ei kuukausitulot ei, mutta ne muut rahat jotka kiinteistö bisneksestä olen tienannut ja tienaan näin eläkkeellä ollessanikin.

Heitinkin tuon eläkkeen tuohon sillä arvasin että joku koukun nappaa. Kyllä se tuo summa käteen on ihan hyvä taskuraha kuukaudessa.

Äänestä
  • On se komia summa. Itse saan noin 500 € työmarkkinatukea kuussa ja sillä tekee sellaisen keskiverto Viron risteilyn kerran kuussa. Minusta on hienoa että Kela auttaa näin matkailun kehittämisessä vaikkei tuolla summalla nyt laivan sviitissä pysty matkustamaankaan. Yhden viikonlopun juomat kuitenkin.

    Äänestä

  • Lutakon vuokralainen kirjoitti:

    On se komia summa. Itse saan noin 500 € työmarkkinatukea kuussa ja sillä tekee sellaisen keskiverto Viron risteilyn kerran kuussa. Minusta on hienoa että Kela auttaa näin matkailun kehittämisessä vaikkei tuolla summalla nyt laivan sviitissä pysty matkustamaankaan. Yhden viikonlopun juomat kuitenkin.

    Kuka edes viitsii Lutakossa vuokralla Kelan/sossun tuella asua? Mitä jää almuista asumisen jälkeen nettona käteen?

    Kyllä ihmisen täytyy palkkatyössä käydä (tai muuten olla "rikas") että viitsii niinkiin asuinkustannuksiltaan kalliissa kaupunginosassa kuin tämä Lutakko asua..

    Onneksi täällä ei ole JVA:n kämppiä!!

    Äänestä

  • fokker kirjoitti:

    Kuka edes viitsii Lutakossa vuokralla Kelan/sossun tuella asua? Mitä jää almuista asumisen jälkeen nettona käteen?

    Kyllä ihmisen täytyy palkkatyössä käydä (tai muuten olla "rikas") että viitsii niinkiin asuinkustannuksiltaan kalliissa kaupunginosassa kuin tämä Lutakko asua..

    Onneksi täällä ei ole JVA:n kämppiä!!

    Eipä sitä omilla rahoillaan kukaan siellä asu.
    Vuokra-asunnot maksaa soppala niin viitsii semmosessakin paikassa asua jos ei ole muualta asuntoa saanut.

    Äänestä

Hyvää Juhannusta Lutakon eliitille. Itse lähden tästä satamasta juuri päijänteelle veneilemään.

Äänestä
  • Älä rutale vie sitä mun kämppää taas, alkaa sataa. Osta oma soutuvene seuraavalla eläkkeelläsi.
    Muuten vaimosi soitti juuri, tiedäthän miksi. Kai minun täytyy taas mennä.

    Äänestä

  • Kovat kaulassakin kirjoitti:

    Älä rutale vie sitä mun kämppää taas, alkaa sataa. Osta oma soutuvene seuraavalla eläkkeelläsi.
    Muuten vaimosi soitti juuri, tiedäthän miksi. Kai minun täytyy taas mennä.

    No oikeassa olin. Katsoinkin juuri kiikarilla tästä rannasta ja siellähän se paroni huvijahdissaan hieroskeli poikaystävänsä kanssa neniä yhteen niin herttaisesti.
    Komia poika tällä kertaa, onnea vaan!

    Äänestä

Olisit tullut Lutakon paroni minun kanssani tänne Samulinniemeen ja lähdetään täältä purjehtimaan OMASTA rannasta OMALLA purjeveneelläni Päijänteelle. Oi, tule Paroni, seilataan johonkin saareen ja siemaillaan lasit konjakkia. Parasta laatua, tietenkin!

Äänestä
  • Älähän innostu Aira, sehän tuntuu olevan poikiin päin tuo paroni.

    Äänestä

Hyvää joulun odotusta kaikille meille onnekkaille Lutakkolaisille!

Äänestä
  • Asunto ei ole sitten mennyt kaupaksi? Eipä siinä mitään, meluisa paikka on ja järvikin kivasti talvella tuulee joten ei ihme ole tämä.
    Puolita hinta niin joku erehtyy ostamaan.

    Äänestä

Ei se välttämättä ole valintakysymys.
Lutakko on alueena mielestäni tylsästi rakennettu ja talvella varsinainen tuuliaukio.
Itse säästän nyt asumisoikeusasuntoon Lutakosta, koska olen asunut erittäin huonossa yksiössä viimeiset kymmenen vuotta ja asumisoikeusasunto on mulle yksinelävälle mahdollisuus saada parempikuntoinen asunto.
Valintaan vaikuttaa myös ajokortittomana asunnon sijainti työmatkoja ajatellen.
Lutakko on nimensä mukaisesti kylmä ja tylsä paikka, mutta kun ikää tulee, haluaisin asua kerrankin yksiössä, jossa on parveke ja keittiö. Nää on mulle ylellisyyttä. Olen nimittäin asunut viisikymppiseksi asti 28 neliön yksiöissä.

Äänestä
  • Lutakko sanana tarkoittaa liejuista rantakosteikkoa.
    Ilmaisu kuvastaa erittäin hyvin paikkaa.
    Suosittelen välttämään aluetta asumiseen. Ohi voi ajaa rantaväylää kyllä mikäli kääntää katseen Lutakkoa ohitettaessa kohti matkakeskusta. Kuljettajan on parempi kuitenkin pitää katseensa visusti tielinjassa.
    Samalla jää näkemättä anden anaali, persaukio, sekä ceaseuscu beach.
    Ajoitpa rantaväylää kumpaan suuntaan tahansa, niin jo muutaman kilometrin jälkeen ei liejuinen kosteikko enää haise ja linnut vaan laulelevat. Iloisna.

    Äänestä

  • On siellä yksi hyvä puoli eli se uimaranta kesällä. Voi käydä asukkaat aamu-uinnilla, mutta Viitaniemessä olisi halvemmat asunnot.

    Tosin pääasiassa ovat hissittömiä joten iäkkäämmän kannattaa pohtia kannattaako ostaa sieltä. Viitaniemessä ei myöskään liikenteen melu kuulu kun ei ihan lähellä ole vilkasta tietä.

    Kesäkuusta syyskuun alkuun tuli käytyä melkein joka aamu uimassa kun asuin rannan vieressä toisessa kaupungissa, harmi vaan kun oli työpaikan asunto joka meni töitten lopettua.

    Äänestä

Paroni on kummasti rauhoittunut. Siihen on kaksi vaihtoehtoa, joko lääkitys on kohdallaan tai sahan myrkkyhöyryt ovat tuhonneet ne loputkin säteilevät aivosolut.
Myy kämppäsi JVA:lle ja muuta vanhusten palvelutaloon, jossa ei tarvitse puun sinistyksen aineen myrkkyä haistella. Lutakko oli huono sijoitus. Toivottavasti edes 1450 € / m2 maksavat

Äänestä

Hyvää Joulua ja tuloksellista uutta vuotta meille Lutakon eliiteille!

Äänestä

Tuolla Lutakossa, ainoastaan yhden vapaamuurarin lähiössä, joulupukitkin pyytävät olosuhdelisää palkkionsa lisäksi. Perusteena mahdolliset hengityselinaltistukset.

Äänestä

Alkaa jo joulu olla sen verta lähellä että eiköhän tyhjene koko lutakko pariksi viikkoa näinä päivinä, kun kaikki tahtovat vähemmän ahtaaseen ympäristöön karkuun kotosalta.

Äänestä

Lutakon mualaiset lähtöö navettoo haestelemmaan kotio. Hajusseijoo paljon erroo mutta tilloo on enemmä ja kotosemp olo.

Äänestä

Lutakon eliittiiä.....hah.hah. haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa salli mun nauraa!
Paronikin kuuluu olevan siviilipalvelusmies. Ei uskaltanut mennä isojen poikien kanssa armeijaan, kun joutuis jopa perunatkin kuorimaan ihan itse. Pelkäsi, ettei osaa kun äiti on aina kuorinut ne. Siinä lutakon eliittiiä parhaimmillaan.
Paronilla kuuluu olevan 42 m2 kaksio " kaikilla mausteilla"....sinistyksenestoaine,formaldehydi...bentseeni, ym muut mukavat herkut.
Höyryistä ja sakeaa joulua, toivoopi tosi paroni samulinniemeltä, 350 m2 omakotitalosta päijänteen kalahaavinrantapaikasta, josta lohea nousee kuin paskahöyryä lutakosta maan alta.

Äänestä

Tuntuu taas olevan palsta täynnä uusia kateellisia niin aika nostaa ylös tämä aihe.

Äänestä

No mitä se Lutakon typykkä siellä nostelee? Tuu tänne Samulinniemeen niin nostetaan mun purjeveneessä purjeet ja lähdetään omasta rannasta vähän Päijänteelle purjehtimaan ja otettas vähän skumppaa. Olis sitten sulla muutakin tekemistä kun nostella näitä kommentteja.

Äänestä

Ei ole samulinniemessä omilla rannoilla purjeveneitä sori vaan trolli. Jaa mistäkö tiedän: #juoksu

Äänestä

Siksi koska ne ei asu täällä niin ovat kateellisia.

Äänestä

Kyllä on hieno auringonlasku ai että :)

Äänestä

Jyväskyläläiset sahaavat omaan nilkkaansa, ei ole kuin muutama hassu asuinalue jota ei parjata. Pilaavat kaikkien asuinalueidensa maineen ja samalla koko kaupungin maineen. Ihmeellistä poruukkaa,

Äänestä

4 vuotta asuneena kiitollinen mieli (hävettää kun en valita), ikää liki 60, reissaan työmatkoja busilla/junalla. Autottomana pitkät työpäivät, matkakeskus vieressä. Ei kesämökkiä mutta uimapaikka lähellä. Asunut Jkl 3 paikassa, myös muutama muu kaupunki aiemmin asuinpaikkana ja myös maalla. Lutakossa viihdyn parhaiten, vaikka paikan historian tiedänkin, hienoa myös että tarjolla vuokra/asumisoikeus/omistusasunnot. On niin suomityyppistä mielipide palstaa ;

Äänestä

Kyllä tämä menettelee. Monessa muussakin paikassa saattaa puunkyllästysmyrkkyjen haju nousta kesäkuumalla asuntoihin ja kannattaahan kaappien ovet laittaa kiinni yleensäkin etteivät ne aukeile itsestään. Vaikka tuo tennispallo vieriikin keskeltä lattiaa toiseen reunaan itsestään, niin saattaahan se olla että pelkkä lattia on vino eikä koko talo.

Äänestä

Lutakon paroni on nykyään kyllin vuodeosastolla

Äänestä
  • Jaa minä luulin jotta on muuttanut puparin ja ruvennut pupparin paroniksi.

    Äänestä

Eikö se Lutikon ulkoasu ole vähän niinkuin entiset DDR:n samantyyppiset asuntoaueet punatiiltä ja peltiä ei siinä paljon arkitehtuuria ole

Äänestä

Muutaman kymmenen vuoden päästä kun talot ovat vajonneet jyväsjärveen, niin vä sarja televiosta voitte katsella ohjelmaa, järvet ilman vettä. Siellä Paroninkin kämppä on täynnä vettä ja paskaa. Kameramies tutkii mitä oikein aikoinaan tapahtui, vahvat suojaimet päällä. Paroni on jo silloin muilla planeetoilla.

Äänestä

Lutakko on kyllä mahtava paikka asua, mutta nyt on kangas tulossa kovaksi kilpailijaksi. Itseasiassa se on suomen moderneimpia asuinalueita (rakennusfirmojen oma käsitys), tosin alue on vasta alussa.

Äänestä

Koskaan ei pitäisi muuttaa alueelle jossa on sijainnut melkein sata vuotta vanha tehdas. Lutakossa ehti vielä olla kaatopaikkakin. Jos alue olisi turvallinen niin Schaumanin linnasta olisi tehty kaupunginjohtajan edustusasunto. Tosin ensin pitäisi olla edustava johtaja.

Äänestä
  • Johan oli asiantuntijan lausunto. X)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Johan oli asiantuntijan lausunto. X)

    Kiitos, olen kyllä tottunut kehuihin asiantuntemukseni suhteen.

    Äänestä

  • Sehän oli sarkasmia. Mutta sopii kuvaan, ettet sitä ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän oli sarkasmia. Mutta sopii kuvaan, ettet sitä ymmärtänyt.

    Kiitos samoin!

    Äänestä

  • Sori, menetit jo mahdollisuutesi viimeiseen sanaan. Älä nolaa itseäsi enempää. :)

    Äänestä

Jyväsjärvi ilman vettä- Zompieland kutsuu!!! Paronikin kävelee siellä vahankeltainen naama pullistuneena aomahyväiseen hymyyn.

Äänestä

Paroni vastaa meidän huutoon, vai pelottaako sahanvaltias.

Äänestä

Lutakko oli rakentamiseen soveltumatonta aluetta mutta kyllähän näennäisrikkaille piti johonkin hikiset kämpät saada eli entisen kaatopaikan päälle, seuraavat kämpät rakennetaan hulppein näköaloin mustakorkean päälle!

Äänestä

Eivät lutakkolaiset tiedä paremmasta. Luulevat tuon kaatopaikkamyrkkyjä löyhkäävän paskakasan olevan jotain erikoista. Meille etelän rikkaille Lutakko näyttää slummille. Olen muutaman kerran yöpynyt siellä ja huumehörhöjä oli illalla pitkin katuja. Säälittävä paikka näin rikkaan silmissä., Mutta jossainha niittenkin on asuttava.

Äänestä

Aivan. Asuisitko mieluummin Pietarin eliittialueella vai Jyväskylässä?

Äänestä

HEHHEH vai Lutakon eliitti 🤣. Lutakossa asuminen vitun kallista ja siellä asuu kymmeniä narkkareita kun sossu kustantaa asunnon ja ylläpidon sekä alkoholisteja asustelee niissä eliittitaloissa myös. Joten eliittiä on ainoastaan omassa päässäsi. Elä usko kaikkia isoja poikia ja niiden tarinoita vaan ota asioista selvää ettet vaikuta noin tyhmältä.

Äänestä

Miksi olla kateellinen siitä, että rallien aikana ei pääse ajamaan autollaan kotiinsa? Ja festariporukka kusee auton kylkeen?

Talvella varmaan OK mesta.

Äänestä

Olen huomannut saman. Asun itse lutakossa, näkymä järvelle.

Äänestä

Itse muutin Espoosta Jyväskylään lähes 10 vuoden jälkeen takaisin ja halusin "paremmalle" alueelle asuttuani Espoon surkeilla roadman/nisti alueilla, niin valitsin Lutakon. Kuukauden kerkesin asua, kun irtisanoin kämpän. Muutin tietämättäni KEVA:n taloon, oletuksena oli, että pelkkä asunto olisi ollut KEVA:n, mutta selvisi melko nopeasti, että koko talo kuuluu KEVA:lle. Meno aivan hiton Keltinmäki Lutakon hinnalla. Naapurina jotain spurgu ja nistejä, joiden elämänrytmi kaukana normaalista ja valvot öitä näiden takia. Sit alotin selvittämisen, niin myös mm. naapuritalo kuuluu KAS:lle ja yhtä outoo hiipparia k-marketin edessä kun Kuokkalan ostarilla. Haaveilin joskus ostavani asunnnon Lutakosta, mutta tämän kokemuksen perusteella en ollut ostamassa. Itseasiassa Espoon Kilokin kuulostaa houkuttelevammalta paikalta, kuin Lutakko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lutakon aboriginaali kirjoitti:

Asuminen Jyväskylän eliittien Lutakossa on ihan valintakysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu